Sinua rakastan
Elelin pitkään käsijarru päällä
odotellen oikotietä onneen.
Sinisilmäisesti väitin kaikille,
että saavutan enemmän harkitsemalla,
kuin sukeltamalla tuntemattomaan.
Oli enemmän savua kuin kipinöitä,
kunnes laajakaistan vauhdilla
tömähdit silmääni kuin nyrkki.
Sinä säröinen vyörytys,
kuin kiivaana pumppaava rockkomppi.
Sinun kanssasi saippuaoopperakin
muuttuu suureksi melodraamaksi.
Aika sekava,
mutta kiinnostavan myrskyisä tarina,
jossa on ripaus glamouria,
ja paljon dramatiikkaa.
Myönnän,
että olen vähän hidastempoinen,
mutta en aio tipahtaa valitsemaltani polulta.
Jos vain haluat,
niin opettelen tekemään sushia,
ja mietin kanssasi pöytäjärjestystä.
Rakkaani,
tämä yhteiselämämme ei totisesti polje paikallaan.
Mitäpä siitä,
vaikka toisinaan lisäät unentarvettani.
Sinua ei todellakaan voi ainakaan tylsäksi haukkua.
Asetat uudet,
ja entistäkin vaikeammat haasteet
kerta toisensa jälkeen.
Päivitämme tarvittaessa allakat
yhteentörmäysten välttämiseksi.
Sieluni silmin näen jo nyt,
kuinka yhdessä päädymme ihannoimaan
ydinperhettä ja perusarvoja.
Ei ole enää savua,
on vain mielettömästi kipinöitä.
Elelin pitkään käsijarru päällä
odotellen oikotietä onneen.
Sinisilmäisesti väitin kaikille,
että saavutan enemmän harkitsemalla,
kuin sukeltamalla tuntemattomaan.
Oli enemmän savua kuin kipinöitä,
kunnes laajakaistan vauhdilla
tömähdit silmääni kuin nyrkki.
Sinä säröinen vyörytys,
kuin kiivaana pumppaava rockkomppi.
Sinun kanssasi saippuaoopperakin
muuttuu suureksi melodraamaksi.
Aika sekava,
mutta kiinnostavan myrskyisä tarina,
jossa on ripaus glamouria,
ja paljon dramatiikkaa.
Myönnän,
että olen vähän hidastempoinen,
mutta en aio tipahtaa valitsemaltani polulta.
Jos vain haluat,
niin opettelen tekemään sushia,
ja mietin kanssasi pöytäjärjestystä.
Rakkaani,
tämä yhteiselämämme ei totisesti polje paikallaan.
Mitäpä siitä,
vaikka toisinaan lisäät unentarvettani.
Sinua ei todellakaan voi ainakaan tylsäksi haukkua.
Asetat uudet,
ja entistäkin vaikeammat haasteet
kerta toisensa jälkeen.
Päivitämme tarvittaessa allakat
yhteentörmäysten välttämiseksi.
Sieluni silmin näen jo nyt,
kuinka yhdessä päädymme ihannoimaan
ydinperhettä ja perusarvoja.
Ei ole enää savua,
on vain mielettömästi kipinöitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuo nimimerkkisi..Löytyykö siihen joku tarina?
näitä mielellään lukee..voisin sanoa että pidän :) Sanonkin..pidän. Toisenlaista, erilaista.. näkökulmaa..sopivan arkipäiväistä. Kaikkea juuri sopivasti.