Päiviä

Pitkästä aikaa. Eipä ole talvella ollut aikaa pistäytyä palstalla. Kiinanpalatsikoirani voivat hyvin. Kura keli vain harmittaa ja hankaloittaa puhtaana oloa. Englannissa vierailin Cruftin näyttelyssä. Paikka on koiranomistajan paratiisi ostella kaikkea mahdollista. Ostin Peke kellon patsaita, koruja, kirjoja ja paljon muuta, pelkästä ostamisen riemusta. Kansainvälinen tunnelma. Englantilaiset saivat huomata muiden maiden osaamisen koiran kasvatuksessa.
20657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Voi, kunpa joskus pääsisi Englantiin ihan muutekin kuin näyttelyyn! Kaunis maa, vaikka tosin kaikki on hirveän kallista.

Äänestä
  • Punta on arvossa. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Pitää vähentää muusta. Tavaraa oli vaikka minkälaista. Tilasin koirille uudet puhdistettavat sängyt. Pantoja ja taluttimia oli joka lähtöön. Törmäsi siellä Suomalaisiin sekä Ruotsalais tuttuihin. Monta ulkomuoto tuomaria näki katsojien joukossa. Englantilaiset ovat vieraanvaraisia. Minua vietiin eri kenneleihin vierilulle katselemaan heidän Pekejään. Kaiken kaikkiaan unohtumaton kaksi viikkoinen siellä.

    Äänestä

  • rouvagunvor kirjoitti:

    Punta on arvossa. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Pitää vähentää muusta. Tavaraa oli vaikka minkälaista. Tilasin koirille uudet puhdistettavat sängyt. Pantoja ja taluttimia oli joka lähtöön. Törmäsi siellä Suomalaisiin sekä Ruotsalais tuttuihin. Monta ulkomuoto tuomaria näki katsojien joukossa. Englantilaiset ovat vieraanvaraisia. Minua vietiin eri kenneleihin vierilulle katselemaan heidän Pekejään. Kaiken kaikkiaan unohtumaton kaksi viikkoinen siellä.

    Sieltä löytyy varmaan koirille sellaisia juttuja, joista Suomessa ei ole kuultukaan?
    Suomessa tuottaa vaikeuksia löytää edes mieluinen panta, ainakin täällä "syrjäseuduilla". Ei kertakaikkiaan ole muuta kuin perusmalleja.

    Äänestä

  • pääsiskin kirjoitti:

    menosta sinne. Mutta on kuulemani mukaan todella kallista lystiä. Olen lohduttautunut sillä että kaikkee ei tarvitse. Rotuni kelloa kullä tekee mieli kovinkin. Olen nähnyt sellaisen kun ystäväni toi itselleen. Aivan upea mutta niin oli hintakin.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    muistaakseni ainakin silloin talvella kun esittäytyi... Eikö hän voisi tuoda sitä rotusi kelloa sinulle :=)

    Mistä se kello oli tehty?
    Itse olen tilannut rotukellon ihan Suomesta. Joutui siis soittamaan ja pyytämään kyllä tietynlaista, mutta kumminkin. En millään muista sen tekijän nimeä, mutta teki esim. seinälle laitettavia reliefejä eri koiraroduista, kolmiulotteisia siis, kipsi kai oli materiaali. Maalasi ihan elävän näköisiksi. Ja pyytämällä sai sen kellonkoneistonkin siihen, sehän on helppo laittaa lisäksi.

    Äänestä

  • oli? kirjoitti:

    oli kivipohja. Eli kiveen oli veistetty Griffonin silhuetti. Painoikin tosi paljon.

    Äänestä

  • on tuttusi kirjoitti:

    muistaakseni ainakin silloin talvella kun esittäytyi... Eikö hän voisi tuoda sitä rotusi kelloa sinulle :=)

    ei ole varaa siihen. Liian kallis.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    oli kivipohja. Eli kiveen oli veistetty Griffonin silhuetti. Painoikin tosi paljon.

    Varmasti saat Suomestakin sellaisen. Alla pari linkkiä. Itse ainakin vaan soitin ja kysyin, että hei,onnistuuko tämmöinen, ja sain juuri sellaisen kun halusinkin, vaikkei sitä ollut millään heidän listoillaan. Varsinkin pienemmät firmat ja yhden miehen yritykset varmasti tekevät toivomuksestakin sellaisen kun asiakas haluaa. Ja, ainahan voi itse sen silhuetin viedä ihan vaan kiviveistämölle, sahaavat sen, ja reiän keskelle koneistoa varten!

    http://www.kuvakello.com/

    http://www.uusikaupunki.fi/~metka/lahjat.html

    http://www.galleriakivitasku.fi/index2.html

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ei ole varaa siihen. Liian kallis.

    Tämän ketjun ainoa rehellisyys on tuossa " ei ole varaa ". Malliesimerkki miten umalehtinen keskustelee itsensä kanssa.vähänks hei taas ;))))))))))))))))))))))

    Äänestä

Pääsisinpä joskus Cruftiin.

Äänestä

Itsekkin menin joskus tuohon halpaan, uskoin että rouvagunvor on oikeasti se mitä kertoi. En voi oikeen uskoa vieläkään, että umalehtisellä teettää tuollasta mielikuvitus, vaan siitä syystä et pääsee esille jollain huuhaapalstalla, sairasta.

''Siitä kai puhe mistä puute''

Äänestä
  • samaan halpaan menin minäkin...heh....häpeä tunnustaa...

    Äänestä

  • old_profile_26318 kirjoitti:

    samaan halpaan menin minäkin...heh....häpeä tunnustaa...

    Dissosiatiivinen identiteettihäiriö
    Sivupersoonien kanssa kommunikointiin kannattaa suhtautua varovaisen harkiten sähköpostilla, messengerillä tai kännykällä

    Äänestä

Olivatko ostamasi kirjat englanninkielisiä?

Äänestä

Voi luoja mitä satuja kirjoittaa aikuinen ihminen joka tuskin on käynyt kotimaan rajojen ulkopuolella.

Mikä saa ihmisen sekoamaan noin rankasti.

Äänestä

Mikä tästä nyt tekee asiattoman, kun ei ole aiemminkaan ollut asiaton ?

'''
rouvagunvor
20.4.2006 13:45
0

Pitkästä aikaa. Eipä ole talvella ollut aikaa pistäytyä palstalla. Kiinanpalatsikoirani voivat hyvin. Kura keli vain harmittaa ja hankaloittaa puhtaana oloa. Englannissa vierailin Cruftin näyttelyssä. Paikka on koiranomistajan paratiisi ostella kaikkea mahdollista. Ostin Peke kellon patsaita, koruja, kirjoja ja paljon muuta, pelkästä ostamisen riemusta. Kansainvälinen tunnelma. Englantilaiset saivat huomata muiden maiden osaamisen koiran kasvatuksessa. '''

Äänestä
  • Tanan sairas rotu, oikeen jalostuksen häpeäpilkku.Sama kun noi karvattomat, joilla ei juuri enää hampaita suussa.Hyi helvetti!!Ja sit joku koiranäyttely hieno homma.Ja jotkut vielä mittaa jalostusta niillä.Saastaa sanon mä.

    Äänestä

asuit rek. hesassa kuulut paikalliseen kokoomukseen oliiit tooosi rika, toinen nickis asuu turussa TÄYDELLINEN vastakohta :DDDDDDDD

Äänestä
  • Ne on nuita mielisairaus-potilaiden tauteja.
    Tuo on sitä avohoitoa ja sen tulos.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rouvagunvor kirjoitti:

Pitkästä aikaa. Eipä ole talvella ollut aikaa pistäytyä palstalla. Kiinanpalatsikoirani voivat hyvin. Kura keli vain harmittaa ja hankaloittaa puhtaana oloa. Englannissa vierailin Cruftin näyttelyssä. Paikka on koiranomistajan paratiisi ostella kaikkea mahdollista. Ostin Peke kellon patsaita, koruja, kirjoja ja paljon muuta, pelkästä ostamisen riemusta. Kansainvälinen tunnelma. Englantilaiset saivat huomata muiden maiden osaamisen koiran kasvatuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu