Rottani ovat aivastelleet nyt jonkin aikaa. Mitään rohinaa, pulputusta tms. ääniä ei kuulu, joten kyseessä on luultavasti vain vilustuminen. Keskustelu palstoilta olen lukenut, että monet ovat antaneet rotilleen vitamiinivalmisteita, jotta aivastelu loppuisi. Erään kasvattajan sivuilla kuitenkin sanottiin, että jos kysymys ei ole mistään vakavammasta aivastelun pitäisi loppua itsestään. Onko siis välttämätöntä "lääkitä" rottia, vai meneekö vilustuminen ajan kanssa ohi.
Aivastalua on ollut nyt hieman reilu viikko.
Aivastalua on ollut nyt hieman reilu viikko.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitähän rottasilla on kuivikkeena? Se voi olla yksi aivastusten ja vakavienkin ongelmien syy.
Häkki ei ole vetoisassa paikassa, ilmankosteus on hyvä ja kuivikkeena on pellettiä(tosta nimestä en ole varma mutta semmosia pieniä papanoita kuitenkin:) Ei siis pitäisi johtua kuivikkeistakaan...
Itse käytin ennen pellettejä mutta rotat pärskivät siitä ja minulle häkkien putsaus oli yhtä tuskaa pani aivastamaan. Vaihdoin haapahakkeeseen on toiminut paremmin. Sopii myös allerkisille eläimille erittäin hyvä kuivike. Pelkleteissä on siis se vika kun pelletti kostuu se muuttuu aivanpieneksi jauhoksi mikä kyllä varmasti saa pärskimään. Jos et kuitenkaan kuiviketta halua vaihtaa osta hiekkasihti tai kissanhiekkalapio jolla saat sihdattua jauhon pois tämä kuitenkin kannattaa tehdä päivittäin.. työlästä.