Serviceone ?

Kellään kokemuksia? Sama toimintaperiaate Laatutakuun kanssa?
133501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jooh, minulla itselläni ainakin ei ole kovin hyvää sanottavaa. Kuulun niihin onnettomiin joita höynäytettiin, sanottiin että kaikki on valmiina ja senkuin alat koulutuksen jälkeen hommaamaan asiakkaita.

Noh, ensinnäkin, kaikki kuullosti reilulta, minulla ei ollut yhtään pääomaa aloittaa yritystä joten sovimme että maksan fr-maksun jälkikäteen. Koulutuksen jälkeen joka kesti 9pvä alettiinkin sitten jo kysellä että missäs maksut viipyy, tulosta pitää syntyä, rahaa ei ollut joten Finnveralta sitä hain ja sain, sillä heillä on paperityöt hyvin hallussa, kaikki näyttää hyvältä paperilla ja puhujat ovat parhaasta päästä. Luvataan maat ja taivaat ja me epätoivoiset tartutaan syöttiin.

Pistin pillit pussiin kun minulta alettiin periä toista fr-maksua, muutenkin juttu alkoi haistaa kun vasta myöhemmin sai tietää että työvaatteita ollaan vielä suunnitteilla, kirjapitofirmaa etsitään vielä...hmmm, eikö kaikki ollutkaan valmiina.

En suosittele, minusta tämä toiminta on tietyllä saralla jopa lainvastaista. Nyt olen onnellisesti velkaantunut ja maksan virheestäni vaivaiset 10v kiltisti ja en enää ikinä luota kuin harvoihin ja valittuihin ihmisiin.

Äänestä
  • Siis mistä maksat kymmenen vuotta?

    Äänestä

  • Pee kirjoitti:

    Siis mistä maksat kymmenen vuotta?

    yritysveloista, saatan tosin tehdä iltatöitä ja maksaa suurempaa erää kuussa niin voisi päästä neljälläkin....

    fr-maksu, koulutus, hotellit, laitteet ja välineet, sun muut kulut vakuutuksineen kaikkineen vei kivasti rahhoota. Mutta eipä tässä voi mitteen, tapahtui, ja tilanne korjattu kohtapuolin onneksi.

    Äänestä

  • Ihmettelen missä sinua on höynäytetty?
    Jos olet yrittäjä ei kukaan tule tekemään kaikkia valmiiksi vaikka olisi kuinka hyvä franchise-ketju.

    Miten voit aloittaa yritys toimintaa jos ei ole pääomaa? Velalla on riski korkealla.

    Miksi pistit pillit pussiin?
    Olisit opetellut ja hankkinut asiakkaita.

    Vaikeuksia tulee joka yritys toiminnassa melkein joka päivä. Vaikeudet on tarkoitus voitta!!.

    Jos yritys toiminta kaatui työvaatteisiin ja kirjanpito yritykseen, voi voi se saa kaatua sitten.

    Miksi ette itse hommannut kirjanpito yritystä? Oliko sopimuksessa kielletty!

    Oletko oikeasti miettinyt sitä syytä miksi lopetit? Oliko muita syitä?

    Äänestä

  • olisi hauska jutella kanssasi ja samassa veneessä täällä ,mut et sä joudu sitä lainaa maksaa huijari firma joutuu pian kuseen.täs vaan ei voi puh numeroita antaa jos keksit jonkin keinon jolla yhteys

    Äänestä

  • outoa on kirjoitti:

    olisi hauska jutella kanssasi ja samassa veneessä täällä ,mut et sä joudu sitä lainaa maksaa huijari firma joutuu pian kuseen.täs vaan ei voi puh numeroita antaa jos keksit jonkin keinon jolla yhteys

    hmmm, olen se kotkan/hyvinkään "yrittäjä" jos sieltä niiden kotisivuilta näet tarpeelliset tietoni...jos voit laittaa minulle kirjeen postitse jossa on yhteystietosi niin voin soittaa sinulle:)

    Äänestä

Voi hyvät ihmiset, jos on sukan varressa tai mahdollisuus muuten saada rahaa yritystoimintaan, niin hankkikaa tarvittavat TIEDOT ja perustakaa ihmeessä OMA yritys! Mitä järkeä on kantaa rahaa kaivoon? Voihan avittavaa ja säästävää yhteistoimintaa kehitellä muutenkin kuin että valta ja varat on toisten hanskassa!
Mikä tässä frankisingissa niin houkuttaa?
Tietoa on nykyisin hyvin saatavissa ei sen takia kannata ottaa rengasta nenään! Vai?

Äänestä
  • Pahus... Sivua ei löytynyt :D

    Äänestä

  • Mä olin puol toista kuukautta ja koeaikapurun tekivät kun uskalsin kyseenalaistaa mm. työvuorolistan joka ei ollut työvuorolistaa nähnytkään. Onneksi pääsin pois.

    Äänestä

Asiakaspalvelutilanteessa sain huonoa kohtelua tuon puljun työntekijältä.

Äänestä
  • Ei kyllä kannata töihin tai asiakkaaksi. On syystäki Oulun halvimpia siivousfirmoja. Mutta halvalla ei saa hyvää ja tämän firman kohdalla sen näkee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pee kirjoitti:

Kellään kokemuksia? Sama toimintaperiaate Laatutakuun kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu