Joo o.. Nyt se sitten koittaa, yksin muutto omaan ekaan kämppään. Onhan siitä jo unelmoitu ja monta kertaa on ollut pinna niin kireellä äidin kanssa, että... Mutta sittenkin, minua hiukan pelotaa. Kaikki pitää hankkia ja maksaa itse, pitää laskea joka penni että saa hiukan ruokaakin ja edes yhden uuden paidan joskus.. Plus tietty sitten kaikki opiskelumateraalit kouluun. Mutte se ettei äiti ole siellä kun tulen kotiin, enkä voi puhuella pälpättää hänen kanssaan ja kertoa suruaja ja jakaa iloja ja niin edes päin.. Tulee kovin yksinäistä. Onhan minulla poikaystävä, mutta vaikka kolmisen vuotta on jo seurusteltu, niin en voi muuttaa hänen kanssaan yhtee vielä. Hän on aika huoleton ja lapsellinen vielä monessa asiassa, eikä ajattele aina kaikkea loppuun asti, vaikka häntä kovasti rakastankin, niin sen täytyy vaan ensin kokea kaikki vastuu yksin jotta osaisi jakaa sen toisen kanssa myös.
Siispä, opiskelupaikka odottaa minua syksyllä, asunnon olen nyt luultavasti saanut, mutta ei vielä varmaksi. Muutto olisi edessä siis syksyllä. Ja minun tulee hirmu ikävä tätä kotiseutua ja ystäviä ja äitiä ja siskoa ja lemmikeitäni ja kaikkea. Olen 400 km päässä heistä ja tuskin minulla on varaa tai aikaa matkustella kotiin joka viikonloppu. Tietysti toivon saavani paljon uusia ystäviä ja tuttuja, jotak lievittävät koti-ikävää, mutta yksin muutto ja kaikki se vastuu ja kaikki, uusi paikka, uusi kaupunki, uudet ihmiset.. Pikkuisen hirvittää, mutta tiedän kyllä että se on tehtävä ja aloitettava oma elämä, mutta silti..
Jos jollakin on kokemusta (ja varmasti onkin), niin olisi mukava kuulla hyviä ja huonoja juttuja ja miten kaikki on sujunut.
Siispä, opiskelupaikka odottaa minua syksyllä, asunnon olen nyt luultavasti saanut, mutta ei vielä varmaksi. Muutto olisi edessä siis syksyllä. Ja minun tulee hirmu ikävä tätä kotiseutua ja ystäviä ja äitiä ja siskoa ja lemmikeitäni ja kaikkea. Olen 400 km päässä heistä ja tuskin minulla on varaa tai aikaa matkustella kotiin joka viikonloppu. Tietysti toivon saavani paljon uusia ystäviä ja tuttuja, jotak lievittävät koti-ikävää, mutta yksin muutto ja kaikki se vastuu ja kaikki, uusi paikka, uusi kaupunki, uudet ihmiset.. Pikkuisen hirvittää, mutta tiedän kyllä että se on tehtävä ja aloitettava oma elämä, mutta silti..
Jos jollakin on kokemusta (ja varmasti onkin), niin olisi mukava kuulla hyviä ja huonoja juttuja ja miten kaikki on sujunut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
minkä ikänen olet?
tulossa aikuiseksi! Teet omat päätökset, huomaatkos? Kokonaan omat. Se on todella upea merkki noin nuorelta ihmiseltä... Arvelen, että pärjäät vallan mainiosti, minne sitten ikinä menetkin. Voimia muuttamiseen! :)
Itseäkin jännitti kyllä aikanaa aika hitosti muuttaminen omaan kämppään. Toisaalta olin jo ihan kyllästynyt kotona asumiseen, mutta sitten taas oli kova hinku päästä pois. Pakkotilanne tuli siinä vaiheessa kun opiskelupaikka varmistui 200 km:n päässä.
Kun muuttoapuna ollut perhe nousi takaisin autoon ja lähti kotimatkalle ilman minua, oli vähän aikaa tippa linssissä. Sitten tuli mietittyä, että mitenkähän tässä nyt sitten pärjää. Opintotuki ei riitä loputtomiin ja mitä jos ei saakaan kavereita, sitähän olisi yksin ja rahattomana vieraassa kaupungissa.
Meni viikko ja huomasin olevani edelleen hengissä. Uudet ihmiset ympärillä vaikuttivat tosi mukavilta. Kävin aluksi kotona usein. Aina oli yhtä vaikea tulla takaisin opiskelupaikkakunnalle. Sitten kului vuosi ja toinenkin. Opiskelupaikkakunnasta tuli toinen koti, uusista tutuista ystäviä ja "yhdestä tyypistä" poikaystävä.
Nykyisellään kotona tulee käytyä harvakseltaan. Enää ei lähtiessä iske hillitön ikävä takaisin. Joskus jopa haluaa jo lähteä takaisin tänne opiskelumestoille mielummin kun on kotona. Vaikeuksia on tietysti ollut. Rahat loppuivat, mutta onneksi vanhemmilla on varaa avustaa vuokran kanssa. Halvemmaksi tulee ottaa lainaa sieltä suunnalta kuin pankista. Sydänsuruja on tullut myös, mutta onneksi on uudet ja vanhat ystävät.
Vähitellen tässä pitäisi päätellä opintoja, etsiä työpaikka ja alkaa perustaa perhettä. Arvaapa jännittääkö se? :)
Minä muutin 16 vuotiaana pois kotoa,mutta tosin vanhemmille ei ollut 400km taikka 200km vaan oli ajomata 15-20min.Mutta silti muutin pois vanhempien tykö,mutta en onneksi yksin vaan poikakaverini tai siis nykyään kihlattuni kanssa,mutta silti,poikakaveri on paljon töissä,mutta onneksi minulla on täällä pieni 8vk sekartuinen poikapentu kaverina.Mutta kaikki ystävät silti jäi kaverit sinne koska heillä ei ole autoa.Mutta joka tapauksessa olen kuitenkin enemmän onnelline täällä kuin että asuisin porukoitteni kanssa.
Mie muutin kanssa 16 vuotiaana pois kotoa ja ajomatka vanhenpien ja oman kodin välillä oli vain 15min.. Kihlattuni on päivät töissä aj itse olen kotona, vaikkei se haitta kun on kaksi koiraa seurana, toinen 9kk ja toinen vajaa 3kk vanha. :) Itselläkin sama tilanne että kaikki kaverit jäi edelliseen paikkaan kun kellään ei ole autoa mutta kohta on kortti kädessä niin pääsee katsomaan kavereitakin himan useammin :) Olen ollut kyllä huomattavasti onnellisempi omassa kodissa kuin porukoitten luona asuessani..
Kiitoa viesteistä ja olisi kiva saada niitä vielä lisääkin ;) Kaikki terveulleita!
Itse viihdyn kotonani todella hyvin, mamma on mitä ihanin jne. mutta kun sitä kasvaa, niin kahdelle aikuiselle kehittyy omia näkemksiä ja mielipiteitä, kuinka asiat on hoidettava ja sitten tulee sitä vääntämistä ja pinna on kireellä.. Ei usein, mutta silloin tälloin, oli sitten sukua tai ei.
Quiltylle!
Minulla on muutenkin sillain hyvä kun muutin paikka kunnalle jossa minulla alkaa koulu,koska nytten olen välivuotta pitelemässä.Niin minunkin poikakaverini on kaikki päivät töissä myös viikonloput johtuu siitä,että vuorot menee sillain :(.Juu minulla on vasta ensivuonna kortti,tässä pikkuhiljaa keräillyt rahaa korttiin.Minullakin on myöskin vanhempini kanssa todella hyvät välit,mutta kyllä oma koti on aina oma koti.Ja pääseehän ainakin aikuistuun "nopeammin".Oletko tykännyt asua pois kotoa.?Jos saan kysyä niin miksi tekstissä lukee,että oli vain 15min?
älä kiinnitä noin pieneen asiaan huomiota :) ei se haittaisi vaikka olisi pidempikin matka vanhemmille.. :)
Mä muutin 19-vuotiaana suoraan äidin helmoista maalta Lontooseen. Melko shokki tuo oli, mutta uutta jänskää ajateltavaa ihan uudessa maassa oli niin paljon, etten ehtinyt murehtia paljon! Välillä toki mietin perhettä ja kotia, mutta katse kohti uutta ja kannattaa tehdä paljon kaikkea, niin ei ehdi ikävöidä. Ja kutsu sisko yökylään!
Kyllä mullakin meinasi tulla itku silmään kun äiti ja pikkusiskot vilkutti lentokentällä ja tiesin, etten niitä nää enkä nähnytkään puoleen vuoteen. Puoltoista vuotta pysyin poissa.
Mutta teki erittäin hyvää päästä pois tutuista kuvioista....
Etkä sä beibi ketään tarvitse sun kanssa yhteen, juuri pääsit äidin helmoista pois niin saat ny omassa kodissa määrätä itse milloin tuut ja meet ja mitä syödään ja millaiset verhot tulee...=)
Mulla on tällähetkellä suunnilleen sama tilanne kuin sulla.. Ois mukava mailailla ja vaihdella ajatuksia:) jos vain haluat?
Voisin mailata sulle jos annat vain mailin:)
Ja niin se koittaa minullekin.. ainakin toivottavasti. Oon myös siitä haaveillut jo kaaaaauan, mutta en oo päässy millään toteuttamaan haavetta. Ehkä suurin syy on, etten uskalla. Olis pitänyt varmaan lähteä jonnekin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Pitäis hommata niin paljon kaikkea omaan kämppään ja melkein kaikki kaverit pärjää jo omillaan! Onnea sulle ja kaikkea hyvää, toivottavasti yksinasuminen vastaa niitä positiivisia odotuksia :)