Fysioterapeutti

tietääkö kukaan millainen pääsykoe on kyseessä kun hakee ammattikorkeaan fysioterapian linjalle? mukana on kuulemma liikuntatesti? millainen?
pelottaa koko juttu jos huonon kunnon takia menee unelma-ammatti sivu suun :(
21049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!

Olen itse valmistunut Helsingistä ja siellä ei ainakaan pääsykokeessa enää ole liikuntatestejä. Ne on poistettu (joistakin) kouluista, koska opiskelemaan päässeillä on ollut liian liikunnallinen mielikuva opinnoista ja ammatista. Fysioterapeutti tekee HYVIN PALJON muutakin, kuin liikunnan ohjausta!

Tsemppiä sinulle tuleviin opintoihin, kannattaa tavoitella omaa unelmaa/unelmiaan. (:

Minä itse huomasin opintojen aikana, ettei käytännön työ olekaan minua varten, hukkaan eivät menneet nuo vuodet ja hyvän pohjan sain nykyisiin opintoihini!

Äänestä

Riippuu paikasta, itse Turussa opiskelleena ja sinne hakeneena voin sanoa, että ainakin silloin vielä meillä oli liikuntakoe.

Ryhmässä oli aina n.15 tyyppiä, ja koe koostui monista erilaisista osista. Testattiin mm. koordinaatiota, liikemuistia, kekseliäisyyttä ja improvisointikykyä. Oli myös 30sek. pituinen ohjaus, eli vuorollaan kukin meni ryhmän eteen ohjaamaan musaan sopivan "jumpan" tms. Eikä saanut etukäteen suunnitella, vaan vaihto aina suoraan lennosta. Lisäksi oli myös lihaskuntotesti, joka itse asiassa oli aika rankka (en itsekään jaksanut kaikkea tehdä prikulleen, vaan piti löysätä tahtia välillä, mutta silti vaan pääsin...).

Ei siitä liikuntakokeesta kannata stressiä ottaa, koska kyllä sisään voi päästä huonommallakin kunnolla. Kyse on ehkä enemmän siitä, että testataan miten hallitsee ja hahmottaa oman vartalonsa (koska työssä pitää hahmottaa muiden ihmisten liikkumisen ongelmat ym.). Ft ei ole mikään liikunnanohjaaja, mutta sekin kyllä kuuluu osaltaa työhön, joten liikunnallisuus on varmasti plussaa.

Lisäksi huono fyysistä kuntoa voi kompensoida pääsykokeissa terävällä päällä, omalla motivaatiolla ja sillä, että silti yrittää täysillä ja laittaa itsensä likoon...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääsykoe kirjoitti:

tietääkö kukaan millainen pääsykoe on kyseessä kun hakee ammattikorkeaan fysioterapian linjalle? mukana on kuulemma liikuntatesti? millainen?
pelottaa koko juttu jos huonon kunnon takia menee unelma-ammatti sivu suun :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu