yöunet

meillä 4,5kk ikäinen poitsu ja herää ainakin 3 kertaa yöllä syömään ja muitakin kertoja jolloin annan vain tuttia. onko muilla samanlaista?
yöunille hän käy 19-20.30 välillä ja eka herääminen puolenyön aikaan. sitten aamulla 6.30-7 noustaan ylös ja siinä 8.30 ensimmäisille unille,jotka tosin ovat vain noin 45min unet. sitten nukutaan vielä kahdet unet.
kuinka saisin pojan nukkumaan paremmin? nukahtaminen ei vaikeaa,vien vain hänet sänkyyn.
7652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvin samalla aikataululla täälläkin elellään 4kk tytön kans. Yössä vähintään kaksi syöttöä, yleensä 3-4 ja siihen lisänä pari muuta heräämistä (tutti suuhun). Nevolan ohjeen mukaan aloitettiin viikko sitten maissivelli iltaan painon korjaamiseksi - vaikutusta yöuniin ei ollut.

Meillä aamulla noustaan 8.30 ja ekat lyhyet puolen tunnin päikkärit 10.30. Tyttöhän herää ekan kerran aamulla jo kuuden maissa, mutta hetken pulistuaan nukahtaa vielä. Päiväunille vaunuun 12.30 ja siellä nukkuukin hyvin n. 4h (heräilee kyllä silloinkin välillä). Illalla kans yhdet 1/2h unet ja yöunille 20-20.30.

Mahtaako noihin yöheräämisiin mitään konstia olla kuin ikä ja aika... mutta tutulle siis päivänne/yönne kuulostavat :)

jaksamisia!

Äänestä

Ihanaa kuulla, että muillakin samanlaista! Meillä kans poika on neljä kuukautta ja yöt tuntuvat tällä hetkellä olevan mahdottomia... Pyörimistä ja heräilyä, jopa valvomista öisin. Päivällä nukutaan kahdet päikkärit, toiset ulkona ja toiset sisällä. Yöubille mennään klo:19-20 välillä. Monesti yön jälkeen ei itse edes muista monestiko on herännyt ja kauanko saanut nukkua....

Äänestä

Meillä tyttö (4kk) kans hyörii ja pyörii sängyssä tunnin-kahden välein. Nukahtaa kyllä ihan ite ilman apua uudestaan, mutta kylläpä sitä äitinä herää aina kun alkaa kuulua sängystä ähinää, itinää ja juttelua.
Nukkumaan menee 20-22 välillä ja syömään herää 2-4 aikaan ja sitte 6-7 aikaan ja ylös 8-9 aikaan.
Tuo "yötouhu" alkoi vähän jälkeen sen kun kädet ja niiden käyttö löyty. Neuvolassa sanottiin, että ko. ikänen kokee ja oppii niin paljon, että se joillakin saattaa "haitata" yöunia. Ettei oikein malttas nukkua/nukahtaa uudestaan kun vähänkään käy hereillä (niinku vauvat yölläkin tekee...eivät suinkaan nuku ku tukit siihen asti että nälkä yllättää). Ja päivän tapahtumia (niitä on vauvan mielestä huisin paljon, vaikka omasta mielestä ei ois tapahtunu sitte yhtään mitään) pieni pää pyörittelee ja järjestelee kovasti.
Mutta vaihe menee ohi omalla ajallaan sitte ku kädet yms. on jo tutummat eikä tarttuminen jne. oo enää niin uutta ja jännittävää.
Sitten kun oppii seisomaan/kävelemään, niin saattaa kans olla, että keskellä yötä herätään seisoskelemaan, ihan vaan sen takia kun osataan! ;)

Äänestä

Meillä poika 8kk herää edelleen kerran yössä syömään ja muutenkin hän heräilee useita kertoja.

Puolivuotiaaksi saakka hän söi useamman kerran yössä, sitten vähensi määrän vähitellen tuohon yhteen kertaan. Ei kai siihen parempaan nukkumiseen auta muu auta kuin aika - itse olen ajatellut niin, että kyllä hän sitten vuoden kuluttua jo nukkuu läpi yön.

Ei näin pieneltä kannata vaatia mahdottomia! Kyllä hän sitten aikanaan nukkuu. Jaksamista!

Äänestä

että muilla ihan samanlaista, poika 4 ½ kk, menee yöunille 20-21.30 ja heräilee puolen yön maissa. Sitten taas noin kolmen tunnin välein kunnes kello 7 noustaan ylös. 8.30 otetaan ne 40 min. päikkärit ulkona. Onneksi ei näköjään olla ainokaiset jotka vielä öisinkin kukkuu.

Äänestä
  • Poikani on 4 1/2 kuukautta ja ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen laitoin nokkani ulos ja käväisin kavereiden kanssa katsomassa yöelämää. Poika on osittainimetyksellä joten pullosyönti ei tullut uutena. Joka tapauksessa...mieheni oli vauvan kanssa ja poika söi ainoastaan kerran yön aikana ja muina kertoina tutti riitti suuhun!! Minä kun yritän laittaa tuttia niin se lentää kaaressa suusta ja alkaa kamala vaatimus päästä tissille. Siispä... pojalla on ollut vain tarve päästä huvilutkuttaa kun tissi on ollut paikalla mutta sen puuttuessa sitä ei kaivattu. Viime aikoina meillä on kans ollu jatkuvaa heräilyä ja nyt kokeillaan taas että nukkuuko vauva rauhallisemmin kun hönen herätessään mieheni ensin yrittää tutilla rauhoittaa ja jos se ei auta niin sitten vasta otan sen imetykseen. Jos vaikka saatais vihdoinkin jotain tólkkua tähän yökukkuiluun.

    Äänestä

nyt olen ruvennu alkaa antamaan pojalle illalla jauheesta tehtävää velliä,teen vähän paksumpaa kuin ohje määrää ja poika herää enää vain 2kertaa yössä.. nyt saan omia univelkojakin vähemmäksi ja jaksan paremmin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mamma_2005 kirjoitti:

meillä 4,5kk ikäinen poitsu ja herää ainakin 3 kertaa yöllä syömään ja muitakin kertoja jolloin annan vain tuttia. onko muilla samanlaista?
yöunille hän käy 19-20.30 välillä ja eka herääminen puolenyön aikaan. sitten aamulla 6.30-7 noustaan ylös ja siinä 8.30 ensimmäisille unille,jotka tosin ovat vain noin 45min unet. sitten nukutaan vielä kahdet unet.
kuinka saisin pojan nukkumaan paremmin? nukahtaminen ei vaikeaa,vien vain hänet sänkyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu