Eläkeputki?

Ennen eläkeputki alkoi 51,7 vuotiaana. Siis työttömyyden kautta. Mikähän tuo ikä on nyt ja kuka juristi osaisi laatia paperit?
2273399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kyllä se suomessa on turha haikailla mitään eläkkeitä meille valehdellaan suut ja korvat täysi putkessahan kyllä voi olla 58 vuotiaasta etenpäin jos sattuu siihen pääsemään kun pitää olla huuhaa koulutuksissa ym. ilman toivoakaan työllistymisestä

Äänestä

Tai en enää putkessa vaan työttömyyseläkkeellä.
Olen päälle kuuskymppinen, eikö putkeen pääsy ole mahdollista jos on syntynyt 40-luvun puolella.

Ei siinä mitään sopoimuksia tehty että jään putkeen, olin 500 päivää työttömänä jos ikää on tarpeeksi pääsee automaattisesti työttömyyseläkkeelle.

Jäin itse vapaaehtoisesti töistä pois, pidin karenssin ja sitten olin työnhakijana.

Kohdallani oli sellainen tilanne että en olisi jaksanut entisessä työssäni ja eläkkeelle ei päässyt.
En keksinyt muutakaan vaihtoehtoa.
Ei eläke iso ole mutta kyllä sillä pärjää kun ei ole velkoja ja on oma asunto.
En näe mieltä siinäkään että ollaan uupuneena työelämässä isomman eläkkeen toivossa, se eläkkeelläolo saattaa monelta rahanperässä sinnittelevältä jäädä kokonaan kokematta.
Ei rahalla ole paljonkaan merkitystä jos terveys on mennyttä, ei siinä eläkepäivistä nautita.

Äänestä
  • Jäin vapaaehtoisesti pois töistä 58-vuotiaana. Kolme kuukautta karenssia ja sitten aloin saada ansiosidonnaista päivärahaa (yht. 500 päivältä). Siirryn sen jälkeen työttömyyseläkkeelle. Sanohan, mummeli, joutuuko työttömyyseläkeläinenkin ilmoittautumaan säännöllisin väliajoin työvoimatoimistossa? Ja saatko VR:ltä eläkeläisalennuksen?

    Ajattelen kuten sinä: vaikka rahaa tippuu vähemmän kuin jos olisin töissä, en kadu valintaani, sillä elämänsisältöä on yllin kyllin ja kun ei ole suuria menoja, kulut voi hioa riittämään hyvään elämään.

    Äänestä

  • putkessapa hyvinkin ;) kirjoitti:

    Jäin vapaaehtoisesti pois töistä 58-vuotiaana. Kolme kuukautta karenssia ja sitten aloin saada ansiosidonnaista päivärahaa (yht. 500 päivältä). Siirryn sen jälkeen työttömyyseläkkeelle. Sanohan, mummeli, joutuuko työttömyyseläkeläinenkin ilmoittautumaan säännöllisin väliajoin työvoimatoimistossa? Ja saatko VR:ltä eläkeläisalennuksen?

    Ajattelen kuten sinä: vaikka rahaa tippuu vähemmän kuin jos olisin töissä, en kadu valintaani, sillä elämänsisältöä on yllin kyllin ja kun ei ole suuria menoja, kulut voi hioa riittämään hyvään elämään.

    Kun eläkepäätös tuli sain samantien kelalta eläkeläisalennuksiin tarvittavan kortin.
    Päätöksen odottaminen kesti toista kuukautta.
    Ei tarvitse enää käydä työvoimatoimistossa, onneksi.
    Ansaita voi muutaman sata euroa ilman että se vaikuttaisi eläkkeeseen.
    Karenssiajan työttömyyskorvauksen hävisin, mutta sain töistä lähtiessä lomarahat ja vähän muutakin joten sen kyllä kesti.

    Äänestä

  • tyytyväinen mummeli kirjoitti:

    Kiitos tiedosta, tyytyväinen mummeli. Hyvä ettei työttömyyseläkeläisen tarvitse ravata enää työvoimatoimistossa, se tuntui byrokratian kukkaselta, joka turhautti sekä asiakkaan että virkailijan. Hyviä eläkepäiviä!

    Äänestä

  • työttömyyseläkkeelle pian kirjoitti:

    Kiitos tiedosta, tyytyväinen mummeli. Hyvä ettei työttömyyseläkeläisen tarvitse ravata enää työvoimatoimistossa, se tuntui byrokratian kukkaselta, joka turhautti sekä asiakkaan että virkailijan. Hyviä eläkepäiviä!

    työvoimatoimistossa käymisen vaikeutta. Mikä siinä on vaikeaa.
    Olen juuri päässyt työttömyyseläkkeelle. Olin 500 päivää putkessa. Kirjoitin valmiiksi jo koko neljän viikon jakson paperiin, vain allekirjoituksen ja päiväyksen kirjoitin paperin luovutuspäivänä. Kalenteriin olin aina merkinnyt, milloin on paperin liittoon vientipäivä ja milloin tulee päivärahat. Työvoimatoimistossa tarvitsi käydä vain muutaman kerran koko aikana. Töitä eivät tarjonneet, koska kerroin haluni olla putkessa.
    Työttömäksi jäin irtisanomisen kautta 59 vuotiaana ja olisin saanut eläkkeen heti 60 täytettyäni, mutta kun olin sen 500 päivää putkessa, sain n. 170 € suuremman eläkkeen.
    Nautitaan nyt eläkepäivistä täysin rinnoin.
    Hyvää kevättä kaikille!

    Äänestä

  • Iltamyöhä kirjoitti:

    On nurinkurista, että jäädessään eläkkeelle saa 170 e pienemmän eläkkeen kuin jäädessään jo aikaisemmin vapaalle työttömksi. Työttömyyspäivien jälkeen palkitaan 170 e suuremmalla eläkkeellä loppuikä. Näin on!

    Äänestä

  • 170,- e/kk kirjoitti:

    On nurinkurista, että jäädessään eläkkeelle saa 170 e pienemmän eläkkeen kuin jäädessään jo aikaisemmin vapaalle työttömksi. Työttömyyspäivien jälkeen palkitaan 170 e suuremmalla eläkkeellä loppuikä. Näin on!

    eläkkeeseeni, vaikka se onkin alle 1000 euroa/kk.
    Työttömänä sain pikkusen reilut 600 euroa ja välillä oli kovasti tiukkaa selvitä välttämättömimmistä menoista. Mitään ylimääräistä ei saanut olla. Olen tottunut vähään ja siksi olen iloinen tästä. Kirjoitit tyyliin (naukuminen). Elintasoa pitää laskea tarvittaessa. Ja mitä sitten eläkeläisten kohtelusta puhutaan, sille pitää kaikkien eläkeläisten yhdessä --lue YHDESSÄ tehdä jotain. Ei se naukuminen täällä auta mitään. Jättäkää puolueet pois ja ajakaa kaikki YHDESSÄ omia asioitanne. Joukkovoimaa. Jättäkää äänestämättä.
    Siinä on se oikeutus.

    Kiva ettei aina vaan purnata! Tuo on aika vähän 600,- mutta luulen sillä selviäväni jos/ kun tosipaikka tulee?

    Äänestä

  • vähällä pärjää kirjoitti:

    Kiva ettei aina vaan purnata! Tuo on aika vähän 600,- mutta luulen sillä selviäväni jos/ kun tosipaikka tulee?

    päivärahaa se on tuo 600 €. Työssä olen ollut vuodesta 1959 lähtien ja viimeisessä työpaikassani reilut 12 vuotta. Ammattiliitossa ainakin 1970-luvulta saakka.

    Äänestä

  • Iltamyöhä kirjoitti:

    työvoimatoimistossa käymisen vaikeutta. Mikä siinä on vaikeaa.
    Olen juuri päässyt työttömyyseläkkeelle. Olin 500 päivää putkessa. Kirjoitin valmiiksi jo koko neljän viikon jakson paperiin, vain allekirjoituksen ja päiväyksen kirjoitin paperin luovutuspäivänä. Kalenteriin olin aina merkinnyt, milloin on paperin liittoon vientipäivä ja milloin tulee päivärahat. Työvoimatoimistossa tarvitsi käydä vain muutaman kerran koko aikana. Töitä eivät tarjonneet, koska kerroin haluni olla putkessa.
    Työttömäksi jäin irtisanomisen kautta 59 vuotiaana ja olisin saanut eläkkeen heti 60 täytettyäni, mutta kun olin sen 500 päivää putkessa, sain n. 170 € suuremman eläkkeen.
    Nautitaan nyt eläkepäivistä täysin rinnoin.
    Hyvää kevättä kaikille!

    Iltamyöhän harhaluulo: "Työttömäksi jäin irtisanomisen kautta 59 vuotiaana ja olisin saanut eläkkeen heti 60 täytettyäni, mutta kun olin sen 500 päivää putkessa, sain n. 170 € suuremman eläkkeen." Lain mukaan työttömyyseläkkeen saa 59-vuotias oltuaan 500 päivää ansiosidonnaisella! Olet ollut Satusedän juttusilla.

    Äänestä

No olkoon mikä tahansa, niin varmaan paljon parempi, kuin "ryyppyputki".
Tosin tällä nimellä markkinoitiin myös Susiraja Oy:n vuolukivestä sorvaamia, snapsilasiksi tarkoitettuja lieriöitä, jotka saattoi pakastimessa jäähdyttää. Pysyi snapsi pitkään kylmänä.

Äänestä

Onkohan se nykyisin 57 vuotta? Ainakin jossakin vaiheessa puhuttiin sen nostamisesta 57:ään. Itse olen aikoinani pudonnut putkesta pois ainakin kaksi, ellen kolme kertaa. Siitä on kauan, kun se oli niin halhainen kuin mainitsit.

Kaiken täyty mennää just reklementtien mukaan, tai muuten joutuu kärsimään. Se on vaivalloista. Kaikki pitää osata kysyä etukäteen. Ainakin ennen oli niin, etteivät työvoimaneuvojat olleet tässä asiassa kovin avuliaita.

Sen vuoksi täytyy kysyä esim. liitosta tai joltakin varmalta taholta.

Työsuhteen purku täytyy tapahtua tuonnollis-taloudellisista syistä, ja sen täytyy olla irtisanominen. Muunlaisesta työsuhteen lopettamisesta joutuu kärsimään.

Äänestä

Viimevuoden kokemuksesta: jos oli syntynyt v49.
ja irtisanottaessa työpaikasta 55v+1 kk. Päätyi
ansiosidonnaiselle päivärahalle jonka kesto 500
päivää. Siihen päätökseen oli lisätty ns, soviteltuja päiväraha päiviä että 60 v, tulee
ikää täyteen. Sen jälkeen ymmärtääkseni alkaa
eläke aika. Näistä ei ole mitään hakemuksia
tehty koska ajankohta on noinkin kaukana kohdallani. Muuten tietoa asiasta ei juurikaan liiku , mutta kysele työkkäristä tai liitosta
että saat luotettavan tiedon . Terv: #¤%yrmy

Äänestä
  • että 60v pääsee työtöm, eläkkeele jos on ollut
    työttömänä sen 500 päivää. Siis työkkärin kir-
    joissa .Putkeksi sanotaa noita päivärahapäiviä.
    Mutta tämä syntymävuosi 49 on viimeinen keitä
    tämä koskee. Valtio muuttaa viisaudessaan silloin
    tällöin ikärajoja joten kaikki voikin olla toisin
    huomenna. 50 syntyneillä tilanne on aivan jotain
    muuta.

    Äänestä

55 v ja 3 kk iässä. Otin itse loparit. Tiesin, että tulee 3 kk:n karenssi. En vaan jaksanut enää. Terveyskin meni, mutta ei niin pahasti, että olisin päässyt sairauden kautta eläkkeelle. Jäin siis työttömäksi vuonna 2001. Silloin oli ainakin kriteerit sillä tavalla, että ei putoa siitä 500 päivän perusteesta, jos täyttää 57 vuotta ennenkuin se 500 päivää tulee täyteen. Minulla tuo ehto täyttyi, olinhan sen niin laskenut. Viime vuoden lopulla täytin 60 vuotta ja pääsin työttömyyseläkkeelle. Minun ei tarvinnut odottaa päätösta kuin kuukauden verran. Eihän siihen mitään juristia tarvitse, työvoimatoimisto hoitaa asian.

Äänestä
  • Siis otit loparit - milloin oli tuon ikäinen?
    Tarinasi on varmaan tosi, mutta tässä pitäisi koko ajan puhua syntymävuodesta eikä iästä... sehän muuttu koko ajan ;)
    Syntymävuosi ratkaisee mitä etuja saa - tai ei saa.
    Sen periaatteen olen itse tässä jo oivaltanut, että ota äkkiä mitä vielä saat, kohta et saa enää sitäkään.

    Äänestä

  • vanhaa tietoa kirjoitti:

    Siis otit loparit - milloin oli tuon ikäinen?
    Tarinasi on varmaan tosi, mutta tässä pitäisi koko ajan puhua syntymävuodesta eikä iästä... sehän muuttu koko ajan ;)
    Syntymävuosi ratkaisee mitä etuja saa - tai ei saa.
    Sen periaatteen olen itse tässä jo oivaltanut, että ota äkkiä mitä vielä saat, kohta et saa enää sitäkään.

    vuonna 1945

    Äänestä

  • syntynyt kirjoitti:

    vuonna 1945

    työttömäksi. Työvoimatoimistosta löytyy monenlaista asiaan liittyvää tietoa tai työttömyyskassasta. Katsopa, mitä löydät mol.fi -sivuilta.

    Äänestä

Eläkeputki

Eläkeputki on vakiintunut sanonta työttömyysturvassa. Eläkeputkella tarkoitetaan lisäpäiväoikeutta, eli päivärahan maksamista yli 500 päivältä. Lisäpäiviä voidaan maksaa vuonna 1949 tai sitä aikaisemmin syntyneelle, jos hän täyttää 57 vuotta ennen kuin 500 päivän enimmäismäärä täyttyy. Lisäpäiviä voidaan maksaa sen kuukauden viimeiseen päivään saakka, jonka aikana hän täyttää 60 vuotta. Päivärahaoikeuden päätyttyä jäsen voi hakea työttömyyseläkettä.

Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt ei pääse työttömyyseläkkeelle, vaan hänelle maksetaan työttömyyspäiväraha aina 65 ikävuoteen saakka, jos hän on täyttänyt 59 vuotta ennen 500 päivän enimmäismäärän täyttymistä. Lisäksi hänen on täytynyt olla eläkettä kerryttävässä työssä vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. Käytännössä työttömyyskassa maksaa näille jäsenille ensimmäiset lisäpäivät vasta vuonna 2009.

Äänestä
  • Työttömyyspäivärahan maksamisessa on se huono asia, että se estää mm. matkustamisen. Päivärahalla voisi tulla toimeen hyvinkin jos sen voisi käyttää jossakin halvemmassa maassa kuin Suomi.

    Eläkeläinen saa asua missä tahansa, työtön ei muualla kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Risto Reipas kirjoitti:

    Työttömyyspäivärahan maksamisessa on se huono asia, että se estää mm. matkustamisen. Päivärahalla voisi tulla toimeen hyvinkin jos sen voisi käyttää jossakin halvemmassa maassa kuin Suomi.

    Eläkeläinen saa asua missä tahansa, työtön ei muualla kuin Suomessa.

    Niin ja työttömyys rahat eivät ole indeksissä joten kaikki kallistuu ja työtömyys rahat pysyvät samana. Huomasin sen kun olin työttömänä pari vuotta, Aloin ihmetellä kun alussa rahat jotenkin riitti mutta ei myöhemmin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mistä alkaa? kirjoitti:

Ennen eläkeputki alkoi 51,7 vuotiaana. Siis työttömyyden kautta. Mikähän tuo ikä on nyt ja kuka juristi osaisi laatia paperit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu