Miehen jäljet

Varsinkin lapsiin, joille isä on ollut rakas, ja sitten lähtee pois. Sitä tuskaa lapset eivät voi ymmärtää. Kukaan ei voi korvata sitä menetystä minkä isä jälkeensä jättää. Mies ei ajattele, vaan toimii, mutta ei ajattele lasta, viis lapsesta kun itsellä on hyvin.
Lapsi omaksuu että valehtelu, jättäminen ja katomainen on oikein ja tekee niin itsekin joskus. Isä antaa siihen mallin. Turha syyttää lasta siitä, ei äitikään pysty kaikkea korvaamaan, vaikka rakastaakin lastaan yli kaiken. Miehen jäljet näkyvät lapsessa aikuisena, silloin olisi syytä miehen katsoa peiliin.
231861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Miten sitten mahtaa olla kun rouva lähtee, ihastuttuaan uuteen (mistä nyt ei sitten kyllä mitään tulekaan mutta takaisin ei ole asiaa) ?

Äänestä
  • kun löytyy mielenkiintoinen sussu,niin ei ole miehelle painoarvoa lapsilla ja puolisolla.
    Kyllä naiset on alusta asti sidottuja lapsiin,rakkaus ja huoli lasten hyvoinvoinnista saa jaksamaan ja jatkamaan huononkin puolison rinnalla.
    Mies taas,jos kokee suhteen huonoksi,vilkuilee heti muita naisia ja herkästi pettää ja jättää.

    Äänestä

  • lätkimään kirjoitti:

    kun löytyy mielenkiintoinen sussu,niin ei ole miehelle painoarvoa lapsilla ja puolisolla.
    Kyllä naiset on alusta asti sidottuja lapsiin,rakkaus ja huoli lasten hyvoinvoinnista saa jaksamaan ja jatkamaan huononkin puolison rinnalla.
    Mies taas,jos kokee suhteen huonoksi,vilkuilee heti muita naisia ja herkästi pettää ja jättää.

    N 75% avioerosta on naisen aloitteesta - ja miehillähän ei pahemmin ole mahdollisuuksia olla isä lapsille jos tulee ero.

    Äänestä

  • Jaana_ kirjoitti:

    pettäviä miehiään. Joko hän, vaimo tai naikkoset. Jos mies ei ymmärrä et kahta ei voi pitää, tai et loukkaa omaa vaimoaan, on naisen tehtävä ratkaisu.

    Äänestä

  • kun naiset eivät jaksa kirjoitti:

    pettäviä miehiään. Joko hän, vaimo tai naikkoset. Jos mies ei ymmärrä et kahta ei voi pitää, tai et loukkaa omaa vaimoaan, on naisen tehtävä ratkaisu.

    Naiset pettävät miehiä koska "eivät jaksa". Tämä on ihan hyväksyttävää.

    Miehet pettävät naisiaan kun suhde ei toimi. Tämä on huonoa ja siksi kaikki miehet ovat sikoja.

    heh

    Äänestä

  • Jaana_ kirjoitti:

    N 75% avioerosta on naisen aloitteesta - ja miehillähän ei pahemmin ole mahdollisuuksia olla isä lapsille jos tulee ero.

    nuo 75%:n aloitteet? Eivät kai kaikki ihan syyttä suotta?

    Äänestä

  • Jaana_ kirjoitti:

    N 75% avioerosta on naisen aloitteesta - ja miehillähän ei pahemmin ole mahdollisuuksia olla isä lapsille jos tulee ero.

    "jättävät" eniten, ehkä pettävätkin eniten nykyään. Olen itse nainen ja ynnäsin tutut tapaukset ja päädyin aika samankaltaisiin erotapauksiin. Itsekin eronnut, mutta mummoiässä vasta ja lasten kasvettua maailmalle.

    Nykynainen on eri nainen kuin kuin 30v sitten.
    Tämän ajan nainen on aika kypsymätön - jopa lapsellinen/naiivi ja odottaa, että sama onni ja hekuma jatkuu aamenen jälkeen hamaan tulevaisuuteen. Sitähän se ei tee, kuten kokemuksesta tiedämme. Arki tulee ja vääjäämättä ja yks kaks kumppani onkin kaveri, ystävä ja alkaa tuntua kuin olis "veli"..

    Tuntuu siltä, että muutama sukupolvi on jotenkin tunnepuoleltaan "pihalla" ja syyt ovat jossakin syvällä... Jos ei pysähdy miettimään ja hakemaan apua loputtomaan tyytymättömyyden kierteeseen ja erehdyksiin parisuhteissa, niin elämästä tulee liian kuluttava.

    Moni nainen ( mies myös) kompastelee toistuvasti parisuhteissaan ja muutaman vuoden välein alkaa uusi "ikuisen onnen etsintä" edellisen intohimon loppuunpalamisen seurauksena. Useimmiten lapsiakin on kertynyt, jopa jokaisesta suhteesta (eräälläkin neljä lasta kolmelle isälle), niin ei ole vaikea päätellä kuka ja ketkä kärsivät eniten ja mistä johtuu yhä lisivät lasten ja nuorten pahoinvoinnit..Niistä joudumme jokainen maksamaan ja lasku vain kasvaa...

    Äänestä

  • naisethan kirjoitti:

    Asiaa.

    Jos parisuhde ei ota onnistuakseen, onko sinniteltävä mummoikään saakka saadakseen kunnian kukon laulamaan? Mikä saa naisen eroamaan sen jälkeen kun lapset ovat lähteneet maailmalle? Jos kestit miestäsi niin kauan, miksi viimeiset vuodet menneet sillä samalla kaavalla? Huomasitko vasta sitten, että ette olleetkaan sopivat toisillenne? Millaisen naisen ja äidin mallin sinä olet antanut lapsillesi? Poikasi olettavat että voivat elää miten haluavat - isinä, koska nainen on ja pysyy siinä, halutessaan antaa lapsille kauniit kulissit? Niinkö? Entä tyttäresi, he ottavat mallia sinusta eivätkö uskalla lähteä mahdollisesti epäonnistuneesta liitosta koska oman äidin malli on kärsi ja kidu, kunnes lapset ovat omillaan? Niinkö? Osaatko asettua niiden ihmisten rooliin, joilla on ollut todellin syy erota aikaisemmin? Kykenetkö ajatteleman että joku tosiaankin eroaa lasten hyvinvoinnin takia.

    Kirjoituksesi oli omahyväinen yleistys, hyvin ajttelematon ja lapsellinen, mummoikäiseltä.

    Äänestä

  • yh-äiti kirjoitti:

    ei ollut eikä ole omahyväinen, ei myös marttyyri.
    En myös kokenut elämää sinnittelynä avioliitossa vaikka se oli "kulissia" pitkään. Oli monia syitä miksi minulla ei ollut rohkeutta lähteä ja jättää ja yksi syy oli, että koti olisi hajonnut.
    Tarkemmin en halua lopullista syytä kertoa erolle, mutta tavallaan tuli yllättävä tilaisuus, eräänlainen sattumien summa ja havaitsin, että nyt jos en lähde, en sitten koskaan. Mies ei olisi halunnut eroa.

    Itse asiassa avioliitossa vahvana naisena jouduin vastaamaan paljosta, sillä miehestä ei ollut vastuuseen.
    Lapset eivät kärsineet, kun ei meillä riidelty eikä huudettu, päällisin puolin elettiin tavallista elämää.
    Tiedän lasten mielipiteen, koska siitä on keskusteltu ja lapsilla on ollut vuosia omat perheet ja toistaiseksi heillä on mennyt hyvin, joten en tiedä olenko antanut hyvän mallin vai huonon.

    Olen sekä nähnyt että kuullut ammattinikin puolesta niin paljon elämää ja myös erityisen paljon yh:n, joten osaan asettua keskivertoa paremmin yh:n asemaan. Olen myös keskustellut lukuisten yh:n kanssa ja moni on myöntänyt, että heillä ei ole ollut valmiuksia avioliittoon eikä parisuhteeseen. Mennään hetken huumassa yhteen ja kun tulee "arki" ja vastoinkäyminen ollaan valmiit luovuttamaan.

    Kykenen erittäin hyvin näkemään, kuin myös hyväksymään eron silloin kun lasten hyvinvoinnista on kysymys. Jos perheessä on väkivaltaa, alkoholismia, huumeita ym...Tiedän, että yhä useimmin myös naiset ovat väkivaltaisia miestä ja lapsiaan kohtaan, samoin kuin alkoholismi ei ole yksin miesten "vika".
    Joten ymmärrän, että raakoja syitä eroon on ja silloin kun mitään ei ole tehtävissä ero on väistämätön. Olen kuullut lukuisten "asiantuntijoiden mielipiteitä" myös ja yleisesti ollaan sitä mieltä, että avioeroista puolet on turhia. Itsekukin voi miettiä miksi siihen päätelmään on tultu?
    Mitkä ovat perimmäiset syyt siihen, että 90-luvulla alkanut "erobuumi" jatkuu, niin että sen jälkeen solmituista avioliitoista purkautuu puolet...?

    Äänestä

  • että mummo kirjoitti:

    Miksi niin monelle 90-luvulla isäksi tulleelle jäi poikavuosien vaihde päälle ja nainen joutui kantamaan kaiken vastuun perheestä?

    90-luvulla äidin asema oli parempi kuin koskaan ennen, sosiaaliturva parani ja naisten kouluttautuminen ja itsellisyys alkoi näkyä erotilastoissa. Ei ollut mikään pakko jatkaa elämäänsä keskenkasvuisen juipin kanssa, joka ei näyttänyt kehittyvän ihmisenä kuten vastuuntuntoisempi puoliskonsa l. nainen.

    Todennäköisesti sama on toistunut myös lapsettomien avo-ja avioparien keskuudessa, mutta siitä ei vaan puhuta.

    Äänestä

  • Jaana_ kirjoitti:

    N 75% avioerosta on naisen aloitteesta - ja miehillähän ei pahemmin ole mahdollisuuksia olla isä lapsille jos tulee ero.

    Kerrotko prossalukemiesi lisäksi vielä syitä, miksi naiset hakevat eroa niin hanakasti?

    Miehelle kyllä riittäisi kulissit ja kotiliesi ja vapaa kulkulupa, mutta pahus kun se akka ottikin eron kun sai selville naisystäväni tai ihan vain kerran vetäisin sitä turpaan ja silloinkin räkäkännissä..vahinkohan se oli. Mitä sitten vaikka ukko ei olekaan koskaan kotosalla, onhan siellä äiti hoitamassa lapsia, mitä siitä nyt eroamaan kun on katto pään päällä. Naisen kuuluisi Jaana_maisten ihmisten mielestä uhrautua ja ymmärtää näitä miespoloja.

    Osalla isistä ei ole haluja olla lastensa kanssa tekemisissä, vaikka sinä puhuisit täällä kuinka pehmoisia tahansa.

    Äänestä

  • Jaana_ kirjoitti:

    N 75% avioerosta on naisen aloitteesta - ja miehillähän ei pahemmin ole mahdollisuuksia olla isä lapsille jos tulee ero.

    Upeasti sanottu! Tekisi mieli kirjottaa enempikin mutta jotenkin ei pysty. Kokemusta on asiasta omasta takaa kuitenkin...

    Kiitos Jaana!

    Äänestä

On selvää, että ero jättää jälkensä kaikkiinn osapuoliin. Usein ero kuitenkin on lapsellekin parempi ratkaisu kuin väkisin yhdessäolo ja jatkuva riitely. Se, missä etenkin naiset kunnostautuvat, on väkisin hakeutuminen yksinhuoltajaksi sekä lapsella kiristäminen ja pelaaminen eronnutta miestä vastaan. En voi ymmärtää naisia, jotka tieten tahtoen hankkivat lapsia vailla tarkoitusta edes että olisi myös lapsen isä kasvattamassa.

Naiset eron jälkeen ovat myös niitä, jotka käyttävät lasta kaikin keinoin hyväkseen ex-miestä vastaan. Valehdellaan lastenvalvojalle, ei pidetä sovituista asioista kiinni keksien mitä erikoisempia tekosyitä, lähdetään matkalle siten, että menee isän tapaamispäivät jne. Pahin on tietenkin se, että haukutaan lapselle heidän isäänsä sekä isän sukua tarkoituksena aivopestä pieni viaton lapsi näitä vastaan. Lapsi nyt on kuitenkin viaton vanhempien eroon, ja hänellä on oikeus itse muodostaa mielipiteensä ympäröivästä maailmasta, eikö?

Äänestä
  • tulevat: -"Naiset eron jälkeen ovat myös niitä, jotka käyttävät lasta kaikin keinoin hyväkseen ex-miestä vastaan. Valehdellaan lastenvalvojalle, ei pidetä sovituista asioista kiinni keksien mitä erikoisempia tekosyitä, lähdetään matkalle siten, että menee isän tapaamispäivät jne. Pahin on tietenkin se, että haukutaan lapselle heidän isäänsä sekä isän sukua tarkoituksena aivopestä pieni viaton lapsi näitä vastaan."

    Minä tunnen monia yksinhuoltajia, kukaan ei ole toiminut eikä voisi toimia noin. Tiedän myös näiden ex:iä, ketkä puhuvat pitkin kyliä väittäen näiden toimivan noin.

    Niin, tarviiko sitä edes kysyä mistä nuo lentävät legendat tulevat..

    Äänestä

  • Minusta kukaan ei voi sanoa, mikä toisella on hyväksi, koska kukaan meistä ei tiedä kuin oman tilanteensa. On turha aina kinata naiset vs miehet.

    Minä halusin erota, koska halusin erota. Syyt siihen ovat henkilökohtaisia.

    Minä haluan vakaan ja hyvän parisuhteen, ja jos en sitä saa, minä eroan. Kuitenkaan en tälläkään hetkellä etsi suhdetta, koska en tarvitse sitä, en voi luottaa sen kestävyyteen, joten en ole edes valmis sellaiseen vielä. Joskus ehkä olen.

    Esim. minä en hyväksy pettämistä, en 2v seurustelun tai 25v seurustelun jälkeen. Minulle olisi ainakin turha tulla pettämisen jälkeen sanomaan yhtään mitään, mikään ei oikeuta siihen tekoon. En antaisi anteeksi, edes "lasten takia".
    Se ei ole nykynaisen naiviutta potkia mies sen takia pihalle.
    Jokaisella meillä on omat arvomme jonka mukaan elämme.
    Toiset sietävät paskaa vuosikaudet, toiset ovat vahvempia ja jättävät sen taakseen ennen kuin se kunnolla alkaakaan.
    Itse en voisi kasvattaa lastani kulisseissa, tilanteessa, jossa mulla, äidillä olisi paha olla, koska mä tiedän, että silloin olisi lapsellakin paha olla.
    Mä en ole niin hyvä huijari, että pystyisin siihen.
    Ja mä olen ihminen, mulla on vain yksi elämä, ja mulla on kaikki oikeudet elää se kuten mä haluan, elää se onnellisena.
    Lapseni on mulle kaikki kaikessa, hänen mukaansa mä elän, ja olen onnellinen.

    Eri asia tietysti on ne tuuliviirit, jotka hyppivät suhteesta suhteeseen mielin määrin ja lapsia sikiää siinä välissä.
    Siinä kärsivät nimenomaan lapset. Se on väärin.

    Kuitenkin on hyvä muistaa, että jokanen ihminen ja suhde on erilainen.

    Äänestä

  • legendat kirjoitti:

    tulevat: -"Naiset eron jälkeen ovat myös niitä, jotka käyttävät lasta kaikin keinoin hyväkseen ex-miestä vastaan. Valehdellaan lastenvalvojalle, ei pidetä sovituista asioista kiinni keksien mitä erikoisempia tekosyitä, lähdetään matkalle siten, että menee isän tapaamispäivät jne. Pahin on tietenkin se, että haukutaan lapselle heidän isäänsä sekä isän sukua tarkoituksena aivopestä pieni viaton lapsi näitä vastaan."

    Minä tunnen monia yksinhuoltajia, kukaan ei ole toiminut eikä voisi toimia noin. Tiedän myös näiden ex:iä, ketkä puhuvat pitkin kyliä väittäen näiden toimivan noin.

    Niin, tarviiko sitä edes kysyä mistä nuo lentävät legendat tulevat..

    Ps. Tässä on ainakin yksi, jonka lapsen isä ei halua kuulua lapsen elämään, siitä huolimatta, että lapsen äiti on tehnyt kaikkensa sille, että se olisi mahdollista.
    Päätös oli isän. Minä en siihen voi vaikuttaa, enkä enää aiokkaan.

    Jokainen eläkööt tavallaan, kantakoot taakkansa itse ja katselkoot itse itseään peilistä, jos siihen pystyy.
    Mulla on kaikki hyvin, mínä saan seurata lapseni kasvua ja kehitystä joka päivä.
    Hän on minulle ihan liian tärkeä, koskaan en voisi selkääni hänelle kääntää, olla päivääkään erossa.
    Sitä minä en tiedä, miten joku voi.

    Kyllä nämä mainitsemani jutut tulevat ihan elävästä elämästä. Ehkä liikut sen verran sivistyneessä porukassa, että et ole tullut tietoiseksi? Toisaalta, moniko yh-äiti puhuu rehellisesti totta asioistaan koskien lasten ja isien suhteita? Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Joskus voi myös olla niin, että tällainen yh-äiti ei edes tajua käyttävänsä lasta välineenä ex-miestään vastaan.

    Äänestä

  • lapsella kiristetty kirjoitti:

    Ei ole harvinaista että isä kokee, että häntä kiristetään, koska joutuu sopimaan lasta koskevista asioista lapsen äidin kanssa. Yleistä tämä on silloin kun isä on jätetty osapuoli ja ennen eroa tottunut olemaan määräävä osapuoli.

    Äänestä

  • Nitta kirjoitti:

    Minusta kukaan ei voi sanoa, mikä toisella on hyväksi, koska kukaan meistä ei tiedä kuin oman tilanteensa. On turha aina kinata naiset vs miehet.

    Minä halusin erota, koska halusin erota. Syyt siihen ovat henkilökohtaisia.

    Minä haluan vakaan ja hyvän parisuhteen, ja jos en sitä saa, minä eroan. Kuitenkaan en tälläkään hetkellä etsi suhdetta, koska en tarvitse sitä, en voi luottaa sen kestävyyteen, joten en ole edes valmis sellaiseen vielä. Joskus ehkä olen.

    Esim. minä en hyväksy pettämistä, en 2v seurustelun tai 25v seurustelun jälkeen. Minulle olisi ainakin turha tulla pettämisen jälkeen sanomaan yhtään mitään, mikään ei oikeuta siihen tekoon. En antaisi anteeksi, edes "lasten takia".
    Se ei ole nykynaisen naiviutta potkia mies sen takia pihalle.
    Jokaisella meillä on omat arvomme jonka mukaan elämme.
    Toiset sietävät paskaa vuosikaudet, toiset ovat vahvempia ja jättävät sen taakseen ennen kuin se kunnolla alkaakaan.
    Itse en voisi kasvattaa lastani kulisseissa, tilanteessa, jossa mulla, äidillä olisi paha olla, koska mä tiedän, että silloin olisi lapsellakin paha olla.
    Mä en ole niin hyvä huijari, että pystyisin siihen.
    Ja mä olen ihminen, mulla on vain yksi elämä, ja mulla on kaikki oikeudet elää se kuten mä haluan, elää se onnellisena.
    Lapseni on mulle kaikki kaikessa, hänen mukaansa mä elän, ja olen onnellinen.

    Eri asia tietysti on ne tuuliviirit, jotka hyppivät suhteesta suhteeseen mielin määrin ja lapsia sikiää siinä välissä.
    Siinä kärsivät nimenomaan lapset. Se on väärin.

    Kuitenkin on hyvä muistaa, että jokanen ihminen ja suhde on erilainen.

    "Toiset sietävät paskaa vuosikaudet, toiset vahvempia ja jättävät sen taakseen..."

    Vahvuutta on mielestäni lähteminen silloin kun on varma, että mitään ei ole enää korjattavissa. Vahvuutta on myös jääminen silloin kun tuntee sisimmässään, että asiat voi muuttaa.

    Vahvuutta on se, että ympäristön (ja puolison?) painostuksesta huolimatta toimii niin kuin sisimmässään ja rehellisesti tuntee olevan oikein.

    Äänestä

  • Cherbourgin_sateenvarjo kirjoitti:

    Eikä mulla muuta kommentoitavaa olekaan.

    Äänestä

  • Nitta kirjoitti:

    Ps. Tässä on ainakin yksi, jonka lapsen isä ei halua kuulua lapsen elämään, siitä huolimatta, että lapsen äiti on tehnyt kaikkensa sille, että se olisi mahdollista.
    Päätös oli isän. Minä en siihen voi vaikuttaa, enkä enää aiokkaan.

    Jokainen eläkööt tavallaan, kantakoot taakkansa itse ja katselkoot itse itseään peilistä, jos siihen pystyy.
    Mulla on kaikki hyvin, mínä saan seurata lapseni kasvua ja kehitystä joka päivä.
    Hän on minulle ihan liian tärkeä, koskaan en voisi selkääni hänelle kääntää, olla päivääkään erossa.
    Sitä minä en tiedä, miten joku voi.

    Naiset usein suhteiden aikana ja niiden jälkeen, varsinkin jos on yhteisiä lapsia - luulevat olevansa kaikkivoipia. Nitta hyvä, oletko ajatellut ettet voi muuttaa asioita sellaisiksi että miehen olisi hyvä osallistua oman lapsensa elämään. Ehkä olet tehnyt jotain sellaista mitä mies ei pysty anteeksi antamaan, ei edes sen rinnalla että kyseessä myös oma lapsi...ajattelepas sitä. Kyllä miehesi joskus voi sitten hyvinkin kertoa omalle lapsellensa miten asiat menivät HÄNEN kannaltaan ja jos lapsi sen hyväksyy aikuistuttuaan itse tarpeeksi, ei ongelmaa ole.

    Naiset hyvät, uskokaa pois - miehet eivät halua olla hankalia tai osallistumatta lasten elämään mutta kaikki yhteiskunnan portaat ja rattaat palvelee naisten pärjäämistä erotilanteissa ja on mies jättäjä tai jätetty niin muusta ei puhuta kuin miesten huonoista puolista ja epäonnistuneista teoista...vai koska sinä Nitta esimerkiksi olet kehunut miestäsi muille tai hänelle aidosti?

    Äänestä

tehdä "vääriä" valintoja. Mutta aikuista minimoida tuhon jäljet.

Jos johtoajatuksena pitää ydinkysymyksiä, selviää jo pitkälle.

Esim.
-käytä sanojasi puhtaasti (valkoinen magia)
-älä ota mitään henkilökohtaisesti
-älä oleta mitään
-tee aina parhaasi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jäävät lapsiin kirjoitti:

Varsinkin lapsiin, joille isä on ollut rakas, ja sitten lähtee pois. Sitä tuskaa lapset eivät voi ymmärtää. Kukaan ei voi korvata sitä menetystä minkä isä jälkeensä jättää. Mies ei ajattele, vaan toimii, mutta ei ajattele lasta, viis lapsesta kun itsellä on hyvin.
Lapsi omaksuu että valehtelu, jättäminen ja katomainen on oikein ja tekee niin itsekin joskus. Isä antaa siihen mallin. Turha syyttää lasta siitä, ei äitikään pysty kaikkea korvaamaan, vaikka rakastaakin lastaan yli kaiken. Miehen jäljet näkyvät lapsessa aikuisena, silloin olisi syytä miehen katsoa peiliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu