Kupla

puhkeamassa. Suunta kehitykselle on näytetty. Uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee dramaattisesti. Jo nyt olaan 15% pienemmällä rakennusmmärällä menossa tällä vuodella kuin viime vuonna. Syynä tähän on tietenkin se, että rakennusliikkeet ovat huomanneet, ettei kalliit asunnot enää mene kaupaksi. Nyt täytyy rakennusliikkeiden alkaa tekemään työtä pinemmillä katteilla ja se tosiaan alkaa tuntumaan TYÖLTÄ. Ei kiinnosta enää.

Syy taas tähän on omatoimisten omakotitalojen rakentamisen määrä, koska kuluttaja on havainnut tällä tavalla säästävänsä pitkan euromäärän tai vaihtoehtoisesti saa samalla euromäärällä huomattavasti väljempää ja ehkä laadukkaampaakin asumista. Tässä vaiheessa on pakko todeta ns ammattirakentajien ammattitaidottomuus. Uudisrakennukset rakentamisen ammaattilaisten jäljiltä ovat aivan ala-arvoisia nykyaikana, vaika suunnitelmat ja raaka-aineet lisivatkin kunnossa.

Kerrostaloasuntojen hinnat tulevat putoamaan ja sen perässä omakotitalojen hinnat putoavat.
6964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa
Helmikuussa 2006 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 3,7 miljoonalle kuutiometrille eli noin kolmannes enemmän kuin vuosi sitten. Kuutiomäärät kasvoivat kaikissa rakennustyypeissä.

Alkuvuonna rakennusluvan sai kaikkiaan noin 4 000 uutta asuntoa, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista, jotka perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisilta kertyneisiin ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2006, helmikuu. Tilastokeskus

Äänestä
  • vain yhdeltä kuukaudelta.

    Äänestä

  • tilaston ja siellä ei erotella noita asuntoja millään muotoa kerroa-, rivi- tai mihinkään muunlaiseen taloon. % jos leikitään, niin viime vuoden helmikuuhun verrana tän vuoden helmikuuhun asuinrakentaminen vähentyy 13% ja näistä on vielä kerrostaloasuntojen osuus pienentynyt vielä huomattavasti enemmän.

    Äänestä

  • Romahdus on jo alkanut, mutta ei vain näy vielä tilastoissa.

    Äänestä

sinun kannattaisi tehdä itsediegnoosi itsellesi ja todeta tilanne.

Äänestä

merkittävästi tippumaan. Jos kysyntä tippuu, niitä sitten tehdään vähemmän. Ja ota huomioon myös se että kaikki ei todellakaan halua asua omakotitalossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosiaankin kirjoitti:

puhkeamassa. Suunta kehitykselle on näytetty. Uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee dramaattisesti. Jo nyt olaan 15% pienemmällä rakennusmmärällä menossa tällä vuodella kuin viime vuonna. Syynä tähän on tietenkin se, että rakennusliikkeet ovat huomanneet, ettei kalliit asunnot enää mene kaupaksi. Nyt täytyy rakennusliikkeiden alkaa tekemään työtä pinemmillä katteilla ja se tosiaan alkaa tuntumaan TYÖLTÄ. Ei kiinnosta enää.

Syy taas tähän on omatoimisten omakotitalojen rakentamisen määrä, koska kuluttaja on havainnut tällä tavalla säästävänsä pitkan euromäärän tai vaihtoehtoisesti saa samalla euromäärällä huomattavasti väljempää ja ehkä laadukkaampaakin asumista. Tässä vaiheessa on pakko todeta ns ammattirakentajien ammattitaidottomuus. Uudisrakennukset rakentamisen ammaattilaisten jäljiltä ovat aivan ala-arvoisia nykyaikana, vaika suunnitelmat ja raaka-aineet lisivatkin kunnossa.

Kerrostaloasuntojen hinnat tulevat putoamaan ja sen perässä omakotitalojen hinnat putoavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu