Kannanpa oman korteni kekoon ja kerron omat rakkaushuoleni, olkaa niin kilttejä ja kommentoikaa, haukkukaa mut vaikka typeräks valittajaks, joka ei tajuu mistään mitään, se meinaan voi olla täysin totta.
En mitään erityistä Teiltä kysy, kerron vain huoliani muille.
Siis, ensinnä, olen 16-vuotias tyttö (-85) ja tämä kaverini on 18-vuotias poika (-84).
No, olemme hyviä kavereita, miten sen nyt määrittelis? Toisillemme kerrotaan kaikki huolet ja välitetään, hän on minulle hyvin tärkeä ystävä. Olemme hyvin samanlaisia ajatuksiltamme ja mielipiteiltämme jne... ymmärrämme toisiamme, erittäin hyvin. Hän Kunnioittaa ja Arvostaa minua. Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet aina, vaikka tutustuimme vasta reilu kuukausi sitten!
En haluaisi menettää häntä, mutta silti pelkään sitä... Ei siihen kai pitäisi olla mitään syytä, miksi hän minut hylkäisi, kun on monet kerrat vakuuttanut ettei sitä tee?
Hän on aina ystävällinen, ymmärtäväinen, kaikin puolin mukava ja täydellinen.
Älykäs, hauska... en osaa kuvitella ketään minulle parempaa. Nimenomaan minulle, monelle muulle tytölle hän ei olisi se kaikista täydellisin. Kun moni ei häntä ymmärtäisi, ei kyllä minuakaan...
Mutta vaikka kertaakaan hän ei ole ollut mitään negatiivista, kertaakaan vihjannut että haluaisi eroon minusta, kertaakaan... Silti minä vainoharhaisena(?) ajattelen että "Ei se musta OIKEESTI välitä, pitää hulluna varmaan, ei edes koskaan ajattele".
Vaikka taas kerran, kun loukkasin käteni, hän lupasi ajatella minua niin tiiviisti, että pelkällä ajatuksen voimalla minun käteni parantaisi. :) Ja vakuutti kuinka (taas kerran) ymmärtää minua täysin.
Jos kaverini ei vastaa tekstiviestiin, mietin jo että mahtaako hän enää köskaan ottaa yhteyttä.
Taidan vähän dramatisoida. :)
Noh...en taida siis ottaa ystävyyttämme ihan vain ystävyytenä... :)
Mutta en uskalla vihjata hänelle mitään, kun mieluummin pysyn loppu elämäni hänen kanssaan vain ystävinä, kuin loittonen hänestä...
Haluaa pitää kynsin ja hampain kiinni!!
Miten olisin voinut olla ihastumatta, rakastumatta häneen?
Ja miksi hän ei ihastuisi minuun? Mikä sen estäisi?
Blääh, boring.
En mitään erityistä Teiltä kysy, kerron vain huoliani muille.
Siis, ensinnä, olen 16-vuotias tyttö (-85) ja tämä kaverini on 18-vuotias poika (-84).
No, olemme hyviä kavereita, miten sen nyt määrittelis? Toisillemme kerrotaan kaikki huolet ja välitetään, hän on minulle hyvin tärkeä ystävä. Olemme hyvin samanlaisia ajatuksiltamme ja mielipiteiltämme jne... ymmärrämme toisiamme, erittäin hyvin. Hän Kunnioittaa ja Arvostaa minua. Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet aina, vaikka tutustuimme vasta reilu kuukausi sitten!
En haluaisi menettää häntä, mutta silti pelkään sitä... Ei siihen kai pitäisi olla mitään syytä, miksi hän minut hylkäisi, kun on monet kerrat vakuuttanut ettei sitä tee?
Hän on aina ystävällinen, ymmärtäväinen, kaikin puolin mukava ja täydellinen.
Älykäs, hauska... en osaa kuvitella ketään minulle parempaa. Nimenomaan minulle, monelle muulle tytölle hän ei olisi se kaikista täydellisin. Kun moni ei häntä ymmärtäisi, ei kyllä minuakaan...
Mutta vaikka kertaakaan hän ei ole ollut mitään negatiivista, kertaakaan vihjannut että haluaisi eroon minusta, kertaakaan... Silti minä vainoharhaisena(?) ajattelen että "Ei se musta OIKEESTI välitä, pitää hulluna varmaan, ei edes koskaan ajattele".
Vaikka taas kerran, kun loukkasin käteni, hän lupasi ajatella minua niin tiiviisti, että pelkällä ajatuksen voimalla minun käteni parantaisi. :) Ja vakuutti kuinka (taas kerran) ymmärtää minua täysin.
Jos kaverini ei vastaa tekstiviestiin, mietin jo että mahtaako hän enää köskaan ottaa yhteyttä.
Taidan vähän dramatisoida. :)
Noh...en taida siis ottaa ystävyyttämme ihan vain ystävyytenä... :)
Mutta en uskalla vihjata hänelle mitään, kun mieluummin pysyn loppu elämäni hänen kanssaan vain ystävinä, kuin loittonen hänestä...
Haluaa pitää kynsin ja hampain kiinni!!
Miten olisin voinut olla ihastumatta, rakastumatta häneen?
Ja miksi hän ei ihastuisi minuun? Mikä sen estäisi?
Blääh, boring.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En voi antaa neuvoja mutta voin vai sanoa että ymmärrän sua.
Mulla on vähän samantapainen tilanne erään Panun kanssa sillä erotuksella että minä taholtani jo seurustelen.
Tämän neuvon sittenkin voin antaa sulle: Minä olisin jo tehnyt aloitteen Panun suuntaan jos en jo seurustelisi, huolimatta ikäerostmme ja siitä epävarmuudesta välittääkö hän minusta. Siis: "turha pelätä laukausta sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa..."
Jaksamista sinulle... :)
Näytä tuo kirjotus minkä tänne teit, niin tälle kaverillesi. Voi olla että hänkin haluaisi kanssasi enemmän, mutta ei ole uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ja pääset mustasukkaisuudestakin varmasti eroon, kun puhut siitä kaverillesi.. Eikös ystäville voi kaiken kertoa? Tsemppiä sulle, kyllä se siitä... :)
mulla oli täysin samanlaista yhden jätkän kanssa.mä tiedän.sitten mä menin kertomaan sille tunteistani ja sillä oli ollut koko ajan toinen vaikka minä kysyin sitä heti ystävyytemme alussa.se vaikutti että olis ollu todellakin kiinnostunut minusta,mutta älä luota kaikkiin.toivottavasti sun jätkäs on erilainen ja koita vihjailla sille jotain.mutta minusta minkä tahansa suhteen perusta on että suoraan pitää puhua.ties vaikka se rakastaisi sinua yli kaiken.kerrothan sitten uusimmat uutiset jos luet tämän...?:)))