minulla on hoidossa napurini kissa jonka haimme hänen kanssan joku aika sitten löytökodista. aluksi kisa oli ihan normaali ja melko rohkeakin, mutta nyt kun olen sitä jonkun aikaa hoitanut naapurini ulkoman matkan takia olen ns. oppinut "tuntemaan" kissan ja huomannut erittäin outoja piirteitä sen käytöksestä. Esim. olen huomannut että se pelkää todella paljon jos sitä yrittää silittää korvan takaa tai päälaelta. Lisäksi se pelkää todella paljon vähänkin nopeita liikkeitä tai jos sitä kohti kävelee. Olen alkanut epäillä että sitä on pahoinpidelty edellisessä kodissa, ja että se sen takia pelkää. Mitä voisi tehdä jotta sen luottamuksen voisi voittaa uudelleen. Surettaa ajatella että kissa parka ei enää uskalla luottaa omistajaansa eikä minuun vaan joutuu koko ajan pelkäämään että milloin joku satuttaa häntä (vaikka tällaista hätää sillä todellakaan oikeasti ei ole). Olemme yrittäneet totutella sitä käsittelemällä sitä lähes ylivarovaisesti mutta ilman tuloksia. Tiedän että kissalle voi jäädä huonosta kohtelusta elin ikäiset arvet mutta haluaisin tietää jos jollain olisi vastaavia kokemuksia tai neuvoja kisun auttamiseksi?
Kissojen pitämisestä
Ansu
2230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tästä asiasta.itse hain noin vuosi takasin ns. eläinrääkkäys paikasta kaksi kissaa itselleni.naaras ja uros ja vielä sukukypsiä sisaruksia keskenään.todella aliravittuja,punkkeja.alku lähti tosi hyvin kissojen kanssa mutta kun niille alko elämä taas voittamaan niin huomasin tälle urokselle juuri saman tapaista arkuutta.naaras on edelleen luottavainen.veikkaisin myös että niitä on kohdeltu edellisessä paikassa väkivalloin yms.ainoa keino olen huomannut oman kissan kanssa että ei kannata pakottaa mihinkään siis ei edes silitykseen.kissa tulee itse kun hellyyttä kaipaa.näin tein ja nyt sujuu jo hienosti.ja puhuin paljon sille matkan päästä ja jos kissa osotti pelkoa,niin en vaan välittänyt.katsoin yleensä pois päin tai lähdin itse pois.
Minulla on myös kaksi löytökissaa. Toinen on ihana "vönkylä", sitä saa venyttää ja vanuttaa, mutta toinen on yliarka. Sekin pelkää äkkinäisiä liikkeitä, kovia ääniä, ja etenkin pelkää isokokoisia miehiä. Naisia se ei pelkää niinkään. Todennäköisesti sitä on pahoinpidelty.
Alku oli yhtä piilottelua ja sängyn alla murjottamista. Hiljalleen kissa oppi luottamaan minuun, ja nukkuu nyt yöt vieressäni. Aamulla aamutervehdykset hoidetaan rapsutuksilla, ja nyt kissa on alkanut kierähtää jo selälleen ja paljastanut minulle mahansa. Mutta edelleen se arkailee, kun nousen seisomaan ja kävelen. Kun istun tai olen makuulla, se tulee luokse häntä viuhuen. Se myös ikävöi minua kovasti, kun olen poissa, ja osoittaa yli-innokkaana kiintymyksensä, kun tulen kotiin. Vieraita se pelkää edelleen.
Olen ilmeisesti sen ainoa "luottoihminen", ja paras palkinto onkin, kun se välillä osoittaa luottamuksensa minua kohtaan. Olen ajatellut, että jos se on arka aina, ei se minua haittaa. Onhan se tietysti surullista, mutta se on varmasti kokenut joskus kovia. Olen iloinen, että se luottaa edes yhteen ihmiseen, minuun. Kissatoveriaan kohtaan se on täysin luottavainen, ja lähes yli-innokas tutustumaan lajitovereihinsa.
Luottamuksen olen ansainnut antamalla sille omaa aikaa ja tilaa. Hellyyden se saa täysin itse pyytämällä, ei väkisin. Ja mikä ihmeellisintä, se on todella hellyydenkipeä, oikeastaan hellyydenkipein kissa minkä ikinä olen tuntenut.
Arka kissa tarvitsee omaa tilaa ja aikaa. Ja toivottavasti se joskus rohkaistuu. Tsemppiä!