Oli kuntokokeet?
Millaiset
opiskelijana vhkk:ssa
2430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
just HYLÄTTY!
Olin kuntokokeissa. Matkustimme kaverini Ernestin kanssa ensin muulilla täältä siviilisaation uloittumattomista lähimmälle rautatieasemalle. Tavaraa oli niin paljon kannettavana kiljusankoinensa päivinensä, jotka matkaevääksi varasimme, ja olihan vielä se äitin laittama salakaadetun hirven lihasta keitetty soppa maitopännärissä, että ei pystynyt kävelemään millään pitkospuita pitkospuita. Isän vankilan navetalta lainaama meidän kolhoosin(vankila)muuli oli siis oiva apu tässä. Lopun matkaa matkustimme junalla vantaalle elukkavaunussa ja joimme kiljua.
Kuntokokeita edeltävänä iltana joimme kaiki kiljun hiivat saavin pohjalta ja lopun humalan esitimme siihen saakka, kunnes joku kauhean iso poika jostakin kaupunkivankilasta pakotti meidät juomaan viinaa. Pakkohan meidän oli huoda kun kauhean iso itseäni kaksi kertaa pidempi mies pakotti möreällä äänellä. Ernestillä siinä taisi kakkaakin tulla pikkuinsen housuun, mutta äiti pesee onneksi meillä sellaiset. Viinaa juotiin siis pakolla!!
Itse kuntokokeessa astuin saliin. Alkoi jännitää kauheasti ja oli paha kankkunen loivennuksistani huolimatta. Pelokkaana sanoin salin ovella, "minulla on karmee krapula, mutta isi ja äiti on kyllätöissä vankilassa". Samaan aikaan kameran linssi kohdistui minuun. Kameran takana joku naisihminen kysyi, "kuulinko oikein, onko sinulla karmea krapula?". Vastasin, kyllä. Muutkin koulun henkilökuntaan kuuluvat tulivat tyköni ja nainen sanoi "kuvaamme krapulasi todistusaineistoksi valitsijalautakunnalle, olet valittu joukkoomme, mikäli isäsi ja äitisi on oikeasti töissä vankilassa". Vastasin heille kaikille, "isäni on vartija/ navettapäällikkö PIIIIIIIIP PIIIIP PIIII-vankilassa. Minulle sanottiin heti, "tervetuloa joukkoomme".
Siinä oli kuntotesti. Meinasinhan tuo henkinen terveys pettää matkalla ja fyysinenkin siinä kiljun juonnissa. Sen vain sanon, en minä niitä kokeita olisi läpäissyt ilman krapulaakaan.