Koiranomistajan moraali

Tämä on koiranomistajan moraali

KYSYMYS: Miksi koirien ulosteista yleisillä paikoilla ei saa keskustella eikä nykyistä käytäntöä tule miksikään muuttaa?

VASTAUS: Koska maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita kuin koirien ulostekasat kaduilla, lasten leikkipaikoilla, koululujen pihoilla . . .
4359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keskustella saa vain kaikkein tärkeimmästä asiasta maailmassa. Mistään muusta ei saa keskustella koska on olemassa tärkeämpikin asia.
Vaan siinäpä ongelma, kuka määrittelee sen tärkeimmän asian. Jonkun mielestä se voi olla vaikka sotien lopettamine ja jonkun toisen mielestä nälänhädän poistaminen. Siis, emme voi keskustella mistään asiasta, olkaamme vaiti.

Äänestä

-Saa keskustella, mutta vaikuttaa joka kevät yhtä oudolle, että kakka häiritsee, mutta rikotut pullot/ruiskut/roskat eivät häiritse. Äkkiseltään saa kuvitelman, että ne on oikeasti ne itse koirat kun häiritsee =olet koiranvihaaja.

Äänestä
  • yksinkertaista ole. Tämä on koirapalsta, tulee täällä esiin lähinnä koirien jätökset. Häiritsevyyteen ja siihen kuinka paljon asiasta puhutaan vaikuttaa se määräkin. Koiranjätöksiä on paljon, toki roskiakin on paljon mutta kaippa ne koetaan pienempänä pahana, vain esteettisenä haittana. Koiranjätökset ovat enemmän kuin vain esteettinen haitta. Rikottuja pullojakaan ei ole kuitenkaan niin paljoa ja joka puolella, keskittyy enimmäkseen nuorison suosimiin juomapaikkoihin.
    Eli valittamisen määrä on suoraan suhteessa koetun haitan määrään. Ja kyllä siitä roskaamisestakin on yleisönosastoilla ja tekstaripalstoilla valitettu eikä vain koiranjätöksistä.

    Varmasti valittajien joukossa on niitä koiranvihaajiakin mutta minä ainakin uskon, että valtaosalle koirat on ihan ok kunhan omistajat korjaisivat jäljet sieltä missä niistä on haittaa. Valittajat olisivat pikemminkin koiranomistajanvihaajia. Osa valittajista on myös itse koiranomistajia itseni mukaanlukien.
    Ja kyllä minua ainakin häiritsee koiranjätöksien lisäksi kaikki muutkin jätökset. Talven jäljeltä melko roskaisia ovat teiden varret. Rikottuihin pulloihin taas olen törmännyt niin harvoin, ettei se ole itseäni haitannut vaikka silti jokainen rikottu pullo maastossa on liikaa. Niitä ruiskuja en ole nähnyt ikinä niin eihän niistä osaa valittaakkaan.

    Äänestä

  • realist56 kirjoitti:

    yksinkertaista ole. Tämä on koirapalsta, tulee täällä esiin lähinnä koirien jätökset. Häiritsevyyteen ja siihen kuinka paljon asiasta puhutaan vaikuttaa se määräkin. Koiranjätöksiä on paljon, toki roskiakin on paljon mutta kaippa ne koetaan pienempänä pahana, vain esteettisenä haittana. Koiranjätökset ovat enemmän kuin vain esteettinen haitta. Rikottuja pullojakaan ei ole kuitenkaan niin paljoa ja joka puolella, keskittyy enimmäkseen nuorison suosimiin juomapaikkoihin.
    Eli valittamisen määrä on suoraan suhteessa koetun haitan määrään. Ja kyllä siitä roskaamisestakin on yleisönosastoilla ja tekstaripalstoilla valitettu eikä vain koiranjätöksistä.

    Varmasti valittajien joukossa on niitä koiranvihaajiakin mutta minä ainakin uskon, että valtaosalle koirat on ihan ok kunhan omistajat korjaisivat jäljet sieltä missä niistä on haittaa. Valittajat olisivat pikemminkin koiranomistajanvihaajia. Osa valittajista on myös itse koiranomistajia itseni mukaanlukien.
    Ja kyllä minua ainakin häiritsee koiranjätöksien lisäksi kaikki muutkin jätökset. Talven jäljeltä melko roskaisia ovat teiden varret. Rikottuihin pulloihin taas olen törmännyt niin harvoin, ettei se ole itseäni haitannut vaikka silti jokainen rikottu pullo maastossa on liikaa. Niitä ruiskuja en ole nähnyt ikinä niin eihän niistä osaa valittaakkaan.

    Valitettavasti on aika kummallista ajatella, että koska muutkaan eivät pidä paikkoja puhtaana, en minäkään niitä kakkoja siivoa. Hei, herätkää vähän, missä on yhteinen vastuunkantaminen omasta elinympäristöstämme! ITse olen juuri muutaman illan ajan niitä puppeleiden jätöksiä kerännyt rivitaloyhtiömme pihoilta, hiekkalaatikolta, nurmialueilta, juuri sieltä missä lapsemme mönkivät. Ja syypäänä eivät ole edes oman talomme koirat, vaan ohikulkijat. Neljä ämpärillistä niitä löytyi, ja lisää tulee löytymään vielä, kun lumet enempi sulaa. Kyseessä ei ole enää edes esteettinen haitta, vaan todellinen terveysriskikin. Läjien jättäjät ovat kyllä tiedossa, mutta emme ole viitsineet huutelemaankaan lähteä. Isännöitsijän mukaan kyllä poliisi hoitaa myös ongelmaa, jos siihen päädymme.

    Sen sijaan ei löytynyt yhtään lasinsirua, eikä ruiskua. Roskia kylläkin, mutta niitä on huomattavasti mukavampi keräillä kuin jätöksiä. Niistä en tunne tarvetta valittaa. Tosiasia on, että jos koiranomistajat haluaisivat oikeasti ottaa huomioon myös kanssaihmiset myös valitusten määräkin vähenisi.

    Laskekaapa huviksenne, kuinka monta läjää koiranne jättää, ja miten oikeasti voi asiaan itsekin vaikuttaa. Tämä korostuu etenkin taajama-alueella. Ihan oikeasti se jätösten kerääminen on helppoa, eikä myöskään nyssäköiden kuljettaminen ole vaikeaa. Olen valmis hyväksymään jätösten jättämisen tietyille ryhmille, esimerkiksi invalidit, sokeat ja muut sellaiset joille se voi oikeasti olla hankalaa. Näitä ulkoiluttajia on kuitenkin todella vähän.

    En yhtään ihmettele välillä esiintulevaa koiravihaakaan, valitettavasti myrkyttäjiä on sitä enemmän, mitä välinpitämättömämpiä me koiraihmiset vastuistamme olemme. Syötin vaan nielee se viaton, eli koira. Eikä kannata yrittää tulkita tätä niin, että hyväksyisin myrkyttäjien toimintaa yhtään.

    Siksi toivoisinkin keskustelua myös siitä, mitä voisimme asialle tehdä. Yhdessä tekemällä saa isoja asioita aikaan, mutta silloin on unohdettava mustavalkoisuus. Emme voi syytellä toisiamme, parannus lähtee siitä, että me jokainen yritämme tehdä itse parhaamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koiran omistaja kirjoitti:

Tämä on koiranomistajan moraali

KYSYMYS: Miksi koirien ulosteista yleisillä paikoilla ei saa keskustella eikä nykyistä käytäntöä tule miksikään muuttaa?

VASTAUS: Koska maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita kuin koirien ulostekasat kaduilla, lasten leikkipaikoilla, koululujen pihoilla . . .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu