apu neuvoa

tarttis nyt apua siis vaikka ihan faktaa tietoa, lyhyesti: kaksi pientä lasta yhteishuollossa, asuvat äidillä, (isän mielestä näin parempi) isä haki lapset äsken tapaamiseen viikonlopuksi. kaikki tähän asti mennyt hyvin ja yhteistyö toiminut hyvin. tänään isän painaessa oven kiinni hän ilmoitti, että en sitten aio palauttaa lapsia sovittuna aikana kotiin.
tuota osaako joku neuvoa mihin otan yhteyttä jos hän pitää kiinni uhkauksestaan eikä lapsia palauta sunnuntaina sovittuna aikana.
niin ja espoo on kotikaupunki.
kiitos etukäteen tiedosta!!!
7667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Soita sille exällesi ensin jos lapsia ei kuulu ja sen jälkeen tietenkin poliisille! Kai siellä Espoossa kuitenkin on poliisi? Itse olisin ottanut kyllä asian puheeksi jo siinä ovella ja selvittänyt mitä kyseinen heitto tarkoittaa. Voihan sen vieläkin tehdä... ota puhelin käteesi ja soita!

terv. iskä

Äänestä

Ensin pitää toki yrittää neuvotella - mutta jos muu ei auta niin sitten oikeusteitse hakemaan täytäntöönpanoa. Silloin järjestetään ensin sovittelu ja jos sekään ei johda tuloksiin niin etävanhemmalle voidaan määrätä palauttamaan lapset sakon uhalla. Viimeisenä keinona on sitten lapsen nouto ...

Äänestä

Onko kyseessä ns. normaali, vai ulkomaalaisen kanssa ollut liitto???

Kotimainen ei kyllä pitkälle pyristele, mutta jos ulkomaalaisen kanssa olet pelehtinyt, niin tervemenoa ja lattamoro voit melkeimpä sanoa lasille.

Äänestä
  • tai ei mitään riitaa ole aiemmin ollut, mies vain nyt ilmoitti ei palauta lapsia sunnuntaina kotiin. en viitsi jokaista sanaa tähän kirjoittaa mitä ja miten tarkkaan on keskusteltu. eli kysyisinkin onko jollain kokemusta ja tietoa että soitetaanko tämmöisessä tapauksessa johonkin sossuun vaiko poliisille suoraan.
    isällä on kyllä täysi mahdollisuus saada lapset kokonaan luokseen asumaan, vaan kun ei halua. tavatakin saa vaikka kuinka usein, vaan kun ei halua.
    nyt siis kyseessä ihan vain kiusantko.
    hän varmaan odottaa että joku tuttava tai ystävä ottaa yhteyttä ja rupeaa asiasta kinaamaan, ei me ajateltu asiaa ollenkaan provosoida mullään lailla, siis odotamme vain mikä on isän seuraava siirto.
    mutta jos näin käy niin silloin, mikä on kanava mihin sunnuntaina otetaan yhteyttä?

    Äänestä

  • ero riita kirjoitti:

    tai ei mitään riitaa ole aiemmin ollut, mies vain nyt ilmoitti ei palauta lapsia sunnuntaina kotiin. en viitsi jokaista sanaa tähän kirjoittaa mitä ja miten tarkkaan on keskusteltu. eli kysyisinkin onko jollain kokemusta ja tietoa että soitetaanko tämmöisessä tapauksessa johonkin sossuun vaiko poliisille suoraan.
    isällä on kyllä täysi mahdollisuus saada lapset kokonaan luokseen asumaan, vaan kun ei halua. tavatakin saa vaikka kuinka usein, vaan kun ei halua.
    nyt siis kyseessä ihan vain kiusantko.
    hän varmaan odottaa että joku tuttava tai ystävä ottaa yhteyttä ja rupeaa asiasta kinaamaan, ei me ajateltu asiaa ollenkaan provosoida mullään lailla, siis odotamme vain mikä on isän seuraava siirto.
    mutta jos näin käy niin silloin, mikä on kanava mihin sunnuntaina otetaan yhteyttä?

    onneksi kotimainen sillisalaatti. Odottelehan ihan rauhassa huomiselle, josko vain koettelee sinua ja reaktioitasi.
    Huomisella kyllä kannattaa soitella vallesmannin suuntaan lähempänä palautusaikaa, sieltähän sitä "ensiapua" saa, mutta älä väritä tai liiottele keskusteluanne; kaikki nimittäin kirjataan ja/tai nauhoitetaan. Mitä asiallisempi olet, sitä varmemmin viranomaiset suhtautuvat asiaan sille kuuluvalla vakavuudella.

    Ettei lauantai-illan huuma mene ihan pilalle, voihan sitä nyt jo soitella ao. viranomaiselle ja tiedustella vaihtoehtoja; ja edelleen asiallisesti.

    Äänestä

  • kiitos, sentään kirjoitti:

    johonkin soitella, tämä vaan on taas niitä puolia ihmisessä mitkä ei aiemmin ole tullut esille.
    kaikki onkin sujunut liian hyvin ollakseen totta.
    hän kun on saanut vapaasti tavat alapsiaan aina kun vain on halunnut, jouluna tarjosin josko hän olisi halunnut viettää lastensa kanssa, vaan oli muuta menoa kuten pääsiäisenäkin.
    aina annan mahdollisuuden tavata joko hänen luonaan tai sitten lasten kotona viikolla. mikään ei näy olevan hyvä.
    olen ajatellut olla soittamatta ja provosoimatta, että tämä asia nyt kääntyisi parhainpäin.
    kirjoitan sitten huomenna illalla kuin kävi. 18 aikaan pitäisi tuoda. ajatelin jos sit 19 asti odotan ennen kuin pyydän virka apua, onneksi nuo tapaamiset on sopimuksessa ja isän halusta niissä on tarkat ajat.
    hän aina ja kaikessa vetoaa siihen sopimukseen.

    Äänestä

vihaisena, ilmeisesti oli viisaammat neuvonut että huonosti käy jos ei palauta. sanoi menevänsä virastoon hommaamaan uuden paperin tapaamisista??? jäi auki tieto miksi?? ja mitä muutoksia haluaa.
outoa tuo käytöksen muutos näin yht`äkkiä, mikähän nyt riivaa.
laittoi viestin perän käski suksia v.....n
eikä halua vappuna lapsiaan, on kuulema parempaakin tekemistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoa kaipaava kirjoitti:

tarttis nyt apua siis vaikka ihan faktaa tietoa, lyhyesti: kaksi pientä lasta yhteishuollossa, asuvat äidillä, (isän mielestä näin parempi) isä haki lapset äsken tapaamiseen viikonlopuksi. kaikki tähän asti mennyt hyvin ja yhteistyö toiminut hyvin. tänään isän painaessa oven kiinni hän ilmoitti, että en sitten aio palauttaa lapsia sovittuna aikana kotiin.
tuota osaako joku neuvoa mihin otan yhteyttä jos hän pitää kiinni uhkauksestaan eikä lapsia palauta sunnuntaina sovittuna aikana.
niin ja espoo on kotikaupunki.
kiitos etukäteen tiedosta!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu