Tälle palstalle pitäisi olla vähimmäisvaatimuksena peruskoulun suorittaminen tai vaihtoehtoisesti äo enemmän kuin 60. Nyt näyttää ikävä kyllä siltä, että kovinkaan moni täällä kirjoittavista napisijoista ei täytä em. vaatimuksia.
Teiltä tulee koko ajan niin surkuhupaisaa tekstiä, että tässä jo itsekin alkaa tuntea myötähäpeää.
Teiltä tulee koko ajan niin surkuhupaisaa tekstiä, että tässä jo itsekin alkaa tuntea myötähäpeää.
Vastaukset 44
Vanhimmat
pyydä toimia sensuurin puolelta koska se näin kovasti nahoissasi koskee.
toisaalta aika vaaratontahan tuo tyhmien kirjoittelu on ollut.
ilmeisesti pelkäät että se tuo valoa sille kansalle joka pimeydessä vaeltaa.
kansalaisella taitaa olla todella huolia tyhmien takia.
Kyllä se huolestuttaa tietyssä määrin. Tyhmyys on aina huolestuttava asia kansakunnankin kannalta mietittynä.
Vaaratontahan se toki on, mutta en yleensä pidä siitä, että ihmiset häpäisevät itsensä. Anonyymina siitä ei sentään niin haittaa ole, mutta kuitenkin.
mutta me tyhmät sitkistymme ja laiskistumme kuin mustalaisen konit. jäljellä on vain ruoskan aiheuttamat arvet. joita raastamme tai revimme. sillä ihminenkään ei toista muuttaa voi, vaan omaa itseään.
älykkyydestäsi ja ylemmyyden tunteestasi sinä Mensan kultapossukyrpä. Itse kun olet säälittävä besserwisser-tupperware-poliisinnuolija-poroporvari.
sinulla sitten on ollut? Suurin osa sinun kommenteistasi tässä ryhmässä on vain tätä toisten panettelua ja pilkunnussimista. Voisit osoittaa oman älykkyytesi vaikka kirjoittamalla asiasta eikä asian vierestä.
Turha täällä on asiasta kirjoittaa. Se on huomattu niin monen monta kertaa. Vittuiluksi menee puolin ja toisin. Olen kuitenkin kirjoitetun lain puolella ja hauska täällä on seurata miten vähemmän välkyt hakkaavat päätänsä seinään. No niin, vittuiluksihan se meni omalta osaltanikin.
Kyllä minäkin olen kirjoitetun lain ja faktan puolella. Välillä menee väkisinkin vittuilun puolelle kun ei nämä toopet tajua mikä on faktan ja fiktion ero. He eivät edes ymmärrä mitään Suomen laista joten välillä on pakko vajota heidän tasolleen ja aloittaa vittuilu.
Se todettiin jo hirsalakeskustelussa, jossa sepittelysi olivat lähinnä surkupaisaa luettavaa.
Juuri näitä kansankynttilöitä täällä vilisee, vatvotaan jo moneen kertaan päätökseen vietyjä asioita edes takaisin.
Ota vielä se Mikkelin juttu esille, siitä kun ei ole keskusteltu taas pariin päivään, idiootti.
Onko palkkasi edelleenkin huono, vai oliko viimeinen työvuoro ankea. Oksensiko juopo päällesi?
Sinulla jäi vastaamatta muutamaan kysymykseen noissa aiemmissa keskusteluissa.
Mutta kiva kun palasit, voit taas ilahduttaa meitä niillä "yk-kokemuksillasi." Vai oliko se muukalaislegioona? :)
Joko soitit sille juristikaverillesi ja kysyit miten oikeus tuomitsee jutuissa, joissa on ainoastaan sana sanaa vastaan? Sinähän olit kovasti sitä mieltä, että vastaaja pitää sellaisissa jutuissa tuomita. Jos et muista virkistän muistiasi.
Hassua kun et edes siinä keskustelussa myöntänyt olevasi väärässä, katosit vain takavasemmalle kun alkoi tulla liian kiperiä kysymyksiä.
En ole väittänyt missään, että sana sanaa vastaan pitää vastaaja tuomita. Virkistä vaan muistiani, mutta älä vaan konttaa itse, sillä puhut täyttä paskaa.
Voit olla 100% varma, että jos minä jostain asista jotain väitän, niin olen myös aina oikeassa, sillä en edes väitä, ellen ole 100% varma.
Olen 40- vuotias vara-osamyyjä Kontulasta. Olen myynyt auton pakoputkia noin viisi vuotta. Nyt etsiskelen lähinnä ajan kuluksi romuautoja ympäri Suomea.
Muutama tuhat mutteria on jo hankittu vuokrattavaksi ja kiillotettavaksi. Hankittuna on myös sopivan suuri ja hajautettu työkalupakki, siitä olenkin erityisen ylpeä. Matkustelen perheen (vaimo ja kaksi minisikaa) kanssa, pelaan play stationia kesäisin ja lomilla joskus peseydyn, käyn kaatopaikoilla etsimässä Ladan jarrupaloja ja vietän kaikin puolin huoletonta elämää.
Kavereiden mielestä olen aika säälittävä ja siihen tulokseen olen itsekkin tullut.
Jos tämän lukee joku epätoivoinen nainen, niin ala minulle "salarakkaaksi", kiitos.
No miksi sitten tässä aiemmassa keskustelussa olit kivenkovaan sitä mieltä, että hovioikeus teki väärin antaessaan syytetylle poliisimiehelle vapauttavan tuomion? Kyseessä oli puhdas sana vs sana -juttu.
Tässä linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000015618775
Missä kohtaa siis sanoin, että sana sanaa vastaan pitää AINA tuomita vastaajan eduksi? Linkkisi todistaa, että puhuit paskaa. Opettele siis lukemaan ja ymmärtämään mitä luet.
Asia on kuitenkin niin, että kun vastakkain ovat poliisi ja tavallinen kansalainen, niin poliisin sanaan uskotaan ja siksi poliisit saavat keskimäärin enemmän vapauttavia tuomioita sana sanaa vastaan tilanteissa. Oikeus voi aina HARKITA, vaikka olisi sana sanaa vastaan tilanne.
Mm. liikennerikkomuksissa on turha edes kuvitella, että syytetty voittaa, vaikka vastassa olisi vain yksi poliisi ja olisi sana sanaa vastaan tilanne. Oikeus katsoo nimittäin, ettei poliiseilla ole mitään intresessejä valehdella, mutta vastaajalla on mm. välttyminen tuomiolta.
No se on tullut nähtyä... monesti...
Tyylistä ei voi erehtyä, ironmikeshän se siellä uhoaa...
Sama heppu joka väittää esimerkiksi, että Suomi oli syyllinen Talvisotaan...
Mainitsinko sanaa "aina" missään? En. Tuossa keskustelussa olit sitä mieltä, että vastaaja olisi pitänyt tuomita, vaikka näyttö oli epäselvä. Vai kiistätkö tämänkin, kuten yleensä kiistät kaikki ilmiselvät tosiasiat?
Kerro nyt jo viimein, millä perusteella olit sitä mieltä, että hovioikeus toimi väärin? Kerro ne perusteet ja lopeta typerä kiemurtelu.
Ja esitä samalla tilastot siitä, miten poliisit saavat "keskimäärin enemmän vapauttavia tuomioita sana sanaa vastaan tilanteessa." Vai onko kyseessä vain sinun spekulaatiosi, kuten vahvasti epäilen?
Seli, seli. Sanoit MINUN SANONEEN jotain. Mene siis katsomaan mitä todella sanoin, äläkä änkyttele.
Lainaa juttuni, niin muutkin saavat nauraa sinulle moukka.
Kerrohan sinä miksi poliisi ensin tuomittiin? Onko hovissa viisaampaa porukkaa kuin alioikeuksissa ja samat lakirjat ovat kummassakin instansissa käytössä? Väitän että lakia on luettu riittävästi kaikissa oikeusasteissa ja jokaisesta niistä tulee vääriä tuomioita. Ihmiset tekevät siellä päätöksiä ja ihmiset myös erehtyvät.
Kerro siis miksi poliisin ja naisen kanssa nokikkain ollut alioikeus tuomitsi, mutta alioikeuden papereita selaava hovi ei tuominnut?
Kerro miksi asiasta äänestettiin hovissa?
Eikö muka ollut?
Missä minä sanoin sinun sanoneen jotain? Kirjoitin, että "olit sitä mieltä." Opettele lukemaan tai lopeta kuvittelu, niin kanssasi voisi jopa keskustella.
Ja olen lukenut kokonaan kyseisen threadin ja kyllä siitä selviää mitä sinä olet mieltä. Halusit täysin selvässä sana vs sana -jutussa vastaajana olleelle poliisille tuomion. Korjaa jos olen väärässä,
Alioikeus tuomitsi tuossa virheellisesti, sillä vastaajaa ei saa tuomita jos näyttö on epäselvä. Tämä on kivenkova fakta jos vähääkään lakia tuntee.
Hovioikeus korjasi tämän alioikeuden virheellisen ratkaisun. Hovioikeus noudatti periaatetta, jonka mukaan on tuomittava vastaajan eduksi jos näyttö on epäselvä. Erittäin yksinkertaista.
Vastaa sinä puolestasi näihin kysymyksiin, jotka aiemmin esitin:
"Kerro nyt jo viimein, millä perusteella olit sitä mieltä, että hovioikeus toimi väärin? Kerro ne perusteet ja lopeta typerä kiemurtelu.
Ja esitä samalla tilastot siitä, miten poliisit saavat "keskimäärin enemmän vapauttavia tuomioita sana sanaa vastaan tilanteessa." Vai onko kyseessä vain sinun spekulaatiosi, kuten vahvasti epäilen?"
Anaalyysi ja seli-seli-kansalainen on totta.
Etkö tosiaankaan tunne Suomen oikeuskäytäntöä?
Missään kohtaa Suomen laissa ei ole sanottu sellaista, että kun on sana sanaa vastaan, niin vastaaja pitää aina ja kaikissa olosuhteissa vapauttaa syytteestä. Näihän sinä olet väittänyt.
Etsi sellainen lainkohta, niin myönnän olevani väärässä:-)) Älä kuitenkaan pitkästy etsinnöissäsi:-)
Suomen oikeuskäytännössä on oikeudelle annettu määrätyissä tilanteissa suhteellisen vapaa harkintavalta, vaikka puntit olisivatkin tasan, varsikin silloin kun kyse on vähemmän vakavasta syyttestä.
Tätä lainsuomaa harkintavaltaa käytetään varsin usein, sillä on asioita joita oikeus ei aina noin vaan sokeasti usko.
Jos vastassa ovat sana sanasta tilanteessa moneen otteeseen tuomittu rikollinen ja tunnetusti täysin nuhteeton kunnon kansalainen, niin väitätkö, että oikeus uskoo mieluimmin rikollista ja jättää hänet vastaajana tuomitsematta?
Tiedätkö sitäkään , että mitä vakavampi rikos on kyseessä, sitä vaikeampi on ketään tuomita ilman pitäviä näyttöjä.
Murhan tunnustanutta ei noin vain uskota, vaan siihenkin etsitään näyttöjä ja puheiden ristiriitaisuuksia siltä varalta, että tunnustus onkin perätön.
Tiedätkö, mikä on rikosoikeudessa In dubio pro reo -periaate? Jos et tiedä katso netistä. Kyseinen periaate on käytössä myös Suomen oikeuskäytännössä.
Jos on sana sanaa vastaan (molempien kertomukset yhtä luotettavat), eikä muuta näyttöä ole, tulee tuo periaate kyseeseen. Silloin asia on tuomittava vastaajan eduksi. Siis painotan: Jos ei riittävää näyttöä ole, vastaajaa EI saa tuomita.
Vastaapa sinä nyt jo viimeinkin noihin kysymyksiin, jotka sinulle esitin.
Ei se vastaa. Se vain huutaa, raivoaa, haukkuu muita ja ylistää omaa älykkyyttään. Vastauksia siltä ei löydy. Kohta se puuttuu johonkin pilkkuvirheeseen mikä ei liity asiaan millään tavalla. Mm. alkaa väittää sinua poliisikisi, mutta ei vastaa...
Odotan sinulta vastausta, Analyse, sillä vastasin sinun kysymyksiisi niin kuin kunnon keskustelijan pitääkin.
VITTU!!!
Sinun piti etsiä se lainkohta jossa noin sanotaan? Mistä kiikastaa, ettet löydä? Olematonta on lakia on tietenkin vaikea löytää, joten ymmärrämme vaikeutesi.
Mitä vastauksia haluat? Anna tulla vaan, niin vastaukset kyllä tulevat.
"Sinähän olit kovasti sitä mieltä, että vastaaja pitää sellaisissa jutuissa tuomita".
En ole koskaan sanonut, että vastaaja pitää SELLAISISSA jutuissa tuomita. Puhutiin vain YHDESTÄ jutusta, jossa olin sitä mieltä! Huomaa etenkin käyttämäsi monikkomuoto. Etsi siis kohta, jossa olen sanonut monikossa, että vastaaja pitää sellaisissa jutuissa tuomita!!!
Sinun pitää hillitä selittelyitäsi, sillä viestini ovat taululla tarkastettavissa.
Tässä taas jo useaan kertaan esitetyt asiat:
"Kerro nyt jo viimein, millä perusteella olit sitä mieltä, että hovioikeus toimi väärin? Kerro ne perusteet ja lopeta typerä kiemurtelu.
Ja esitä samalla tilastot siitä, miten poliisit saavat "keskimäärin enemmän vapauttavia tuomioita sana sanaa vastaan tilanteessa." Vai onko kyseessä vain sinun spekulaatiosi, kuten vahvasti epäilen?"
Jotenkin käy sääliksi, kun mies heittää otsikkoja tyyliin "olet väärässä" ja kieltäytyy myöntämästä selvää asiaa.
Ei minun pitänyt mitään lainkohtia hakea, vaikka Analyse sitä kysyikin. Kerroin periaatteen, jonka mukaan oikeus Suomessa toimii.
"Sinun piti etsiä se lainkohta jossa noin sanotaan?"
Eikö tämä sinustakin kuulosta hiekkalaatikkoikäisen inttämiseltä?
Noh, noh!! Eikö lainkohtaa ala löytyä, vai joudutko nöyrtymää taas Analyselle, joka näyttää vievän sinua kuin pässi narussa tiedoillaan. Ei pidä höpistä sellaista, mitä ei pysty todistamaan. Oikeudessa ei toimita periaatteiden mukaan vain lansäädännön. Paina edes tämä fakta kaaliisi.
Hovioikeus toimi periaatteessa väärin, sillä se käveli liian kevyesti alioikeuden yli muuttaessaan tuomion jonka poliisi sai. Sillä on siihen oikeus, mutta uskottavuus puuttuu tuomiosta täysin.
Alioikeus oli paljon paremmassa asemassa laatiessaan tuomiota kuin hovi, sillä molemmat osapuolet olivat paikalla ja valehteleva ihminen paljastaa itsenä kokeneiden juristien ja lautamiesten silmissä monellakin tavalla.
Poliisia ei uskottu LAINKAAN alioikeudessa, mutta kas kummaa kun tuomio muuttui toisipäin vain papereita selaamalla. Hehe!
Kuten olen aiemminkin sanonut, oikeus voi aina HARKITA, vaikka on sana sanaa vastaan tilannekin. Sinä puhelit pöytyä kun väitit toisin. Lakipykäläkin jäi sinulta löytämättä, koska sitä ei ole.
Tilastoja ei asiasta tietenkään ole, mutta mediassa on ollut esillä juttuja, joissa poliisi tuppaa pääsemään helpomalla kuin tavallinen tallaaja. Poliisin saanaan luotetaan taatusti enemmän kuin esim. taparikollisen sanaan ja näissä tilateissa juuri oikeusmurhat tapahtuvatkin.
Poliisit ovat varsin usein ainakin takavuosina hakanneet pidätettyjä. Vaikka pidätetty hakee lääkärintodistuksenkin, niin poliisi voi aina sanoa, että vammat olivat jo aiemmin, taikka pidätetty on kaatunut humalapäissään.
Jos asia etenee oikeuteen, niin luuletko, että poliisi tuomitaan? Kansalaiset tietävät jo ennalta, ettei kieroilevin poliisien toimista kannata edetä, sillä häviö oikeudessa on enemmän kuin varmaa.
Minä en ole missään edes väittänyt, että kyseessä on lainkohta. Jos olen, varmasti osaat näyttää missä. Tuo In dubio pro reo minkä aiemmin mainitsin on rikosprosessin periaate. Jos et oikeasti tiedä, että tuomioistuimet toimivat tällaisten periaatteiden mukaan niin ihmettelen kyllä. Kyse on ihan yleistiedosta.
Jos tietämyksesi on oikeasti tätä tasoa niin en usko, että voit viedä ketään tiedoillasi.
Mutta kun näköjään edelleenkin jatkat tällä lapsekkaalla inttämislinjallasi niin väännetään rautalankaa:
http://www.ulapland.fi/files/20041110153457.pdf
Etsi sieltä kohta b1. Rikosprosessin periaatteita ja asianosaisten rooli prosessissa.
Sieltä löytyy periaatteita, mm. In dubio pro reo, In dubio pro mitius jne.
Vieläkö intät, että oikeudessa ei toimita periaatteiden mukaan?
Sinulle näyttää olevan todella kova paikka, että tämä poliisi sai vapauttavan tuomion. Jos kyseessä olisi ollut joku matti meikäläinen asia ei kiinnostaisi sinua pätkääkään, mutta kun kyseessä olikin poliisi niin jo ottaa lujille. Hupaisaa.
Tiesitkö muuten, että oikeus ei toimi mutun vaan näytön mukaan? Näyttö on se asia, millä on merkitystä. Jos näyttöä ei ole, ihmistä ei saa tuomita. Tässä jutussa kävi niin, että käräjäoikeus tuomitsi erittäin pienen näytön perusteella ja mielestäni se teki siinä virheen. Käräjäoikeus ilmeisesti päätteli, että naisen kertomus on poliisin kertomusta uskottavampi ja antoi tuomion. Hovioikeus antoi vapauttavan tuomion ilmeisestikin juuri siksi, että poliisimiehen syyllisyydestä jäi epäilys (näyttö ei ollut riittävä) ja tällaisessa tilanteessa oikeuden tulee tuomita vastaajan eduksi.
Ei tuossa tapauksessa ole mitään kummallista.
Jopa pienissä rikosasioissa pitää saada riittävä näyttö ja asian merkitys korostuu kun mennään kovempiin rikosnimikkeisiin. Vrt. Bodom -juttu.
"En ole koskaan sanonut, että vastaaja pitää SELLAISISSA jutuissa tuomita. Puhutiin vain YHDESTÄ jutusta, jossa olin sitä mieltä!"
Niin, puhuttiin vain yhdestä jutusta. Jutusta, jossa syytettynä oli poliisimies. Tottahan toki halusit tässä tapauksessa vastaajalle tuomion. Muissa jutuissa olisit varmaankin vastaajan puolella.
"Huomaa etenkin käyttämäsi monikkomuoto. Etsi siis kohta, jossa olen sanonut monikossa, että vastaaja pitää sellaisissa jutuissa tuomita!!!"
Suo anteeksi, ajattelin vain sinun olevan objektiivinen ja johdonmukainen, mutta nähtävästi vastaajan ammatilla oli sittenkin merkitystä. :)
Eihän meidän pikku Analyse tietenkään tällaisissa jutuissa muuten tuomioita haluaisi, tässä yhdessä vain, jossa syytettynä nyt sattui olemaan poliisi!
Miksi Analyse vie ja sinä vain vikiset ja selittet mokiasi?
Oikeudessa YRITETÄÄN toimia oikeusperiaatteiden mukaan, mutta niin ei käy, sillä teoria on teoriaa ja käytäntö käytäntöä. Jos väitteesi paikkaansa niin, niin virheitä ei tulisi koskaan, mutta niitä vaan ikävä kyllä tulee alioikeuksissa ja hovissakin.