Skodistin mietteitä Focuksesta

Morjens,

kävi tuossa niin että Octavia kyykkäsi, ja sijaisautoksi sain uuden Focuksen. Ajattelin josko teitä kiinnostaisi "ulkopuolisen" havainnot ko. autosta, joten lyhyeen tänne runoan kokemuksiani.

Laina-autohan lienee 1.6-koneella varustettu. Omassa VAG:in 2.0FSI. Vitutti etukäteen tuo 1.6-kone, mopoksi kuvittelin, mutta suotta. Tuohan on aika reipas, vastaa kivasti kaasun polkaisemiseen! Mielestäni eri luokkaa, kuin VAG-konsernin vastaavan kokoiset. Mutta tämä perustuu omaan subjektiiviseen perstuntumaan, paperilla en ole tutkinut speksejä. Tiedä sitten vaikuttaako auton pienemmät ulottuvuudet tuohon vauhdin hurmaan. Mutta ei ollenkaan paha.

Ensivaikutelma oli, että tämähän on ihan saatanan hyvä ajaa! Octaviassa pientä keskialueen levottomuutta ainakin talvirenkailla, mutta tuo menee kuin juna. Ja ohjaus siitä huolimatta sopivan herkkä. VAG-merkkejä olen aina pitänyt loistavina ajaa, mutta tuo vetää pohjat. Jousituskaan ei tunnu niin kovalle, mielestäni vaimeammin tuntu töyssyt tiestä. Melkein tekisi mieli viedä oma auto tuon Focuksen jälkeen nelipyöräsuuntaukseen tarkistettavaksi, jos kerran auto voi tuollainenkin olla kulkemaan.

Pitää jotain vähän moittiakin. Nokian nastarenkailla tuntui alkuun tuo sisämelu aika kauhealle. Vaimo protestoi tuota myös heti minuutin sisään, kun liikkeelle läksimme. Octavia kyllä taitaa olla hiljaisempi, vaikka meluisaksi sitäkin kehutaan. Tiedä sitten, miten nuo rengastukset asiaan vaikuttaa. En tsekannut, mikä tuumakoko Focuksessa on alla, Octaviassa 15 tuumaiset, johon vertaan.

Konttorin fiilis on vähän muovinen. Auto on joku karvalakkimalli, en tiedä tuleeko lisää juhlavuutta kun lyö enemmän rahaa tiskiin. Octaviaa moni moittii halvan oloisesta sisustuksesta, mutta jos saan oman mielipiteeni lausua, niin ei näytä nämä muut saman luokan autot yhtään paremmaksi pistävän. Melkein tekisi mieli sanoa, että päinvastoin.

Ergonomia ok. Alussa tuntui penkki tosi kapealle, mutta näin pidemmän päälle tuo ei kyllä häiritse, eikä sitä noteeraa. Yksi pieni yksityiskohta on silmiin pistänyt ergonomiassa: vaikka olen pitkäsorminen, niin tuntuu että vilkkuviiksiin joutuu vähän kurkottamaan. Ja se ajotietokoneen valitsin siinä viiksen keskellä on aika huono; melkeinpä joutuu otteen irroittamaan ratista jotta siihen yltää. Octavian viiksen päässä oleva keinukytkin on parempi.

Kaikenkaikkiaan, kehumme: loistavaa ajettavuutta, pirteää konetta. Moitimme: muovisuuden tuntua kabiinissa, rengasmelua.

Että tämmöisiä. Ja toivon, että en kenellekään aiheuta vertailullani närkästystä, en hetkeäkään kuvittele mielipiteitteni olevan yleismaailmallisia totuuksia. Mutta näin minä olen tuon auton kokenut, verrattuna omaani.
254696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

nokian nastarenkaat on todella syvältä, hirveä melu ja pirun kovat, vaihdoin eilen omaan C-MAXIIN kesärenkaat alle 16"misukat ja auto on taas hiljainen ja mukavampi käytöksinen. Oli eka talvi kahdeksaan vuoteen ajaa nastarenkailla ja ensi syksynä takaisin kitkoihin!

Äänestä
  • voisi ihan uteliaisuuttaan kokeilla kesärengastuksella, että mikä on vaikutus.

    Noista nokialaisista pienen aasinsillan kautta: ei ollut ensimmäinen kerta kun tuo Octavia jätti tielle, joten vuokra-autot ovat tulleet tutuiksi. Yksi niistä oli Octavia varustettuna Hakkapeliitta nelosilla (aivan kuten tuo Focus nyt). Omassa Ocussa Misukan X-Ice North (mitä pidän suht. hiljaisina), ja tuolla Octavia/Hakkapeliitta-kombinaatiolla ajelessani en huomannut mitään eroa omiin renkaisiini. Vaikka ennakkoluuloja oli nokialaisia kohtaan. Focuksessa sen sijaan nuo samat kumit kuulostaa kieltämättä kauheille.

    Vaan ehkä tuo kovuus parantaa ajotuntumaa. Misukat tosiaan vähän vetelee Octaviassa.

    Äänestä

  • Skodisti kirjoitti:

    voisi ihan uteliaisuuttaan kokeilla kesärengastuksella, että mikä on vaikutus.

    Noista nokialaisista pienen aasinsillan kautta: ei ollut ensimmäinen kerta kun tuo Octavia jätti tielle, joten vuokra-autot ovat tulleet tutuiksi. Yksi niistä oli Octavia varustettuna Hakkapeliitta nelosilla (aivan kuten tuo Focus nyt). Omassa Ocussa Misukan X-Ice North (mitä pidän suht. hiljaisina), ja tuolla Octavia/Hakkapeliitta-kombinaatiolla ajelessani en huomannut mitään eroa omiin renkaisiini. Vaikka ennakkoluuloja oli nokialaisia kohtaan. Focuksessa sen sijaan nuo samat kumit kuulostaa kieltämättä kauheille.

    Vaan ehkä tuo kovuus parantaa ajotuntumaa. Misukat tosiaan vähän vetelee Octaviassa.

    Voin sanoa kokemuksesta, että kyllä Focuksessa rengasääniä riittää kitkoillakin. En ole Ocua ajanut, mutta on helppo uskoa että se on hiljaisempi.

    Muutenkin aika hyviä ja osuvia havaintoja Focuksesta. Itseänikin vähän häiritsee tuo muovinen ja halvan oloinen sisustus (Trend), edellisessä korimallissa oli paljon tyylikkäämpi.

    Maantiellä on kiva ajella, kunhan ei aja siellä urien pohjassa jossa asfaltti on karkeinta ja melua eniten.

    Äänestä

  • fmas kirjoitti:

    itse ajelin Foordilla vuosina -98-00, oli uusi Ka alla. Siihen rahat riitti. Silloin haaveilin, että josko joskus rahat riittäisi tuohon Focukseen. Näytti niin hienolle ja muotoilukin oli jotain muuta mitä samassa sarjassa painivilla silloin.

    Noh, nyt tuo uusi Focus ei tuolla saralla enää sytyttänyt. Arkinen fiilis tuli kabiinissa. Kuvissa näyttää hienolle mutta fiilis oli vähän eri, kun fyysisesti ohjaamon istui.

    Vaan mitä eroja nuo eri varustetasot tuo tuohon sisustukseen? Ja millainen lienee fiilis tässä ST:ssä, tokko siinä voi kovin halpaa meininkiä esillepanossa tuoda. Vai onko siinä samat muovit edelleen näytillä?

    Vaan silti, hieno auto edelleen. Ja mitä purnasin tuota tilan puutetta, niin kai pitäisi Mondeo testata. Siitä mitään tiedä, ihan vierasta kamaa.

    Äänestä

Sen verran palaan vielä aiheeseen, että katsastin hinnastosta, paljonko on hintaeroa tuolla pienikoneisella Focuksen karvalakkimallilla suhteessa vertaamaani Octaviaan. Näyttihän tuota olevan peräti 13 teur. Siihen suhteutettuna, ei ollenkaan paha suoritus Focukselta tässä parivertailussa.

Ja siitä heräsikin kysymys, että minkä verran autoa olisi saanut sijoittamalla tuon hintaeron Foordiin? Ajettavuushan oli jo valmiiksi kohdillaan, ja kaikki mahdolliset nippelit jo varmaan sisältyisi tuohon hintaluokkaan. Moottorinkin olisi varmasti voinut valita toisin. Mutta miten on tämän kritisoimani kabiinifiiliksen kanssa, löytyisikö siihen parannusta? Rengasmeluun tuskin.

No silti, ei Focus olisi mittojen puolesta vaihtoehto, siihen takaloosteriin kun tarvitsen maksimaaliset tilat. Jalkatilasta takana en tiedä kun en ole testannut, mutta noin fiilispohjalta tuntui takaosasto Focuksessa ahtaamalle, kun sinne turvaistuinta asensin. Mikä lie totuus.

Mutta noita tiloja jos ei tarvitsisi miettiä, niin melkoisen varteenotettava vaihtoehto olisi. Jälleenmyyntiarvosta, huoltojen hinnasta, vioista sun muista en tiedä, ne ovat sitten asia erikseen. Autona kuitenkin aika kiinnostava peli.

Äänestä

No tulihan sitä asiaakin sieltä,minunkin mielestä focus on tosi hyvä ajaa ja olenkin etsinyt sopivaa vm 99-01 3ov mallia.Ennen kaikkea se ajettavuus ja kiva ulkonäkö nostaa autokuumeen.

Äänestä

Hyviä ajaa, mutta meluisia.

Äänestä
  • Siellä missä on ääntä,on voimaa!!!

    Äänestä

Moi, kävin eilen koeajamssa uuden focuksen, 1.6 ambiente varusteilla. Kone oli 100 heppanen, aika vaisu mutta se oli jo tiedossa etukäteen. Ajettavuus nastarenkainkin todella hyvä, melua hieman liikaa.

Eniten ihmetytti auton ilme sisältä. Halvan näköistä kovaa muovia joka puolella, erityisesti kojelaudan pinta, röpelöistä hirvittävän näköistä pintaa. Tuli kaikkea muuta kuin kuva laatuautosta. Pidin focusta ulkopäin tylsänä, mutta sisältä auto on ruma kuin mikä.

Äänestä
  • Focus II:n sisus on mennyt takapakkia Focus I:een verrattuna. Vanhassa Focuksessa ovien materiaalit olivat pehmeää jo karvalakkimallissa, uudessa Trendissä on kovaa ämpärimuovia. Sama koskee kojelauden muovia. Vanhassa oli mukavan tuntuista, uudessa röpelöistä. Vanhan kojelauta oli muotoiltu iloisen lennokkaaksi, uuden on konservatiivisen tylsä.

    Äänestä

  • vm. 99 kirjoitti:

    Focus II:n sisus on mennyt takapakkia Focus I:een verrattuna. Vanhassa Focuksessa ovien materiaalit olivat pehmeää jo karvalakkimallissa, uudessa Trendissä on kovaa ämpärimuovia. Sama koskee kojelauden muovia. Vanhassa oli mukavan tuntuista, uudessa röpelöistä. Vanhan kojelauta oli muotoiltu iloisen lennokkaaksi, uuden on konservatiivisen tylsä.

    Moi, koko focuksen muotoilu mennyt takapakkia, Missä Focus II:ssa Focus ykkösen lentevät linjat, sporttisuus ja tuoreus vaikka malli olikin jo 90-luvun lopulla piirretty? Mielestäni Focus I on aikansa klassikko muotoilultaan, näyttää edelleen pirteältä, samoin kuin 206 pösö.

    Focus II:n on hyvin konservatiivinen, suoria kulmia, ei mitään ärsyttävää. Sisällä sama linja jatkuu ja päälle vielä halpaa kovaa muovia kuorrutuksena. En ole tojotisti mutta väitän että loppuvuonna markkinoille tuleva uusi corolla pesee muotoilultaan focuksen mennen tullen vaikken ole nähnyt kuvia autosta. Uusi Civic ja M3 näyttävät suuntaviivoja.

    tuota muovin kovaa ja röpelöistä ulkonäköä ihmettelin itsekin. Kieltämättä vähän halvan oloinen. Muutkin on näemmä huomanneet saman seikan. Se rattikin on todella muovisen tuntuinen ja näköinen.

    Ilmeisesti materiaalit paranee varustetason nousun myötä vai?

    Tavaratilan huopa matot ovat ainakin varmaan Pietarin tehtaan alihankkijalta.Minun m65 manttelini intissä oli laadukkaampaa tekstiiliä,kuin focuksessa.

    Äänestä

  • Sami V kirjoitti:

    Moi, koko focuksen muotoilu mennyt takapakkia, Missä Focus II:ssa Focus ykkösen lentevät linjat, sporttisuus ja tuoreus vaikka malli olikin jo 90-luvun lopulla piirretty? Mielestäni Focus I on aikansa klassikko muotoilultaan, näyttää edelleen pirteältä, samoin kuin 206 pösö.

    Focus II:n on hyvin konservatiivinen, suoria kulmia, ei mitään ärsyttävää. Sisällä sama linja jatkuu ja päälle vielä halpaa kovaa muovia kuorrutuksena. En ole tojotisti mutta väitän että loppuvuonna markkinoille tuleva uusi corolla pesee muotoilultaan focuksen mennen tullen vaikken ole nähnyt kuvia autosta. Uusi Civic ja M3 näyttävät suuntaviivoja.

    Tere, tuntuu että euroautot ovat ottamassa japanilaisten tylsyyden muotoilussa, rehellisesti sanottuna uuden focuksen muotoilu on corollan tasolla ellei jopa tylsempi. Sisätiloissa corolla vetää ohi focuksen laatuvaikutelmassa, focuksen halvat, kovat ja ohuet muoviverhoukset ovat kuin itänaapurin Sergei-insinöörin valitsemat. "Saatiin halvalla". Ymmärrän toki, fordit ovat olleet aina hyviä ajettavia ja ovat edelleen, mutta kun firmalla menee huonosti, aivan kaikkeen ei voida panostaa.

    Makuasioista voi (ja pitää) kiistellä. Minun mielestäni ykkösfocus on kyllä todella ruma. Tämä kakkonen ei ehkä ole muotoilun helmiä, mutta ei ykkönen on kyllä kokoluokan rumimpia. Ilmeetön (=väritön/hajuton) ei kai siis ole. Mauton ehkä.

    Vertailu Peugeotin muotoiluun ei kyllä kestä. Peugeotin koko malliston muotoilu hakee kyllä vertaistaan. Olen siinä täysin samaa mieltä, että 206 yksinkertaisesti kaunis. Miellyttää erityisesti useita naisautoilijoita.

    Niin ja kun autoista on puhe, mainittakoon, että pidän sekä ykkös- että kakkosfocuksen ajettavuutta erinomaisena. Siinä hintaluokassa oivat ajo-ominaisuudet. Eikä sen ykkösen ulkonäkökään sisälle ohjaamoon näy, joten eihän se autoilua estä. Kun vain muistaa autoa lähestyttäessä katsella muualle...

    Äänestä

  • Missä erilaisuus? kirjoitti:

    Tere, tuntuu että euroautot ovat ottamassa japanilaisten tylsyyden muotoilussa, rehellisesti sanottuna uuden focuksen muotoilu on corollan tasolla ellei jopa tylsempi. Sisätiloissa corolla vetää ohi focuksen laatuvaikutelmassa, focuksen halvat, kovat ja ohuet muoviverhoukset ovat kuin itänaapurin Sergei-insinöörin valitsemat. "Saatiin halvalla". Ymmärrän toki, fordit ovat olleet aina hyviä ajettavia ja ovat edelleen, mutta kun firmalla menee huonosti, aivan kaikkeen ei voida panostaa.

    Halpuudesta voi olla montaa mieltä. Eihän se rehellisesti sanottuna ole mitään huikeata tasoa, mutta verrattuna corollan tai mazda 3:sen kiiltäpintaisiin muoveihin ei se enään niin halvalta näytä (imho). Omaan silmään se tasainen ja mahdollisesti kiiltävä muovi on halvan näköistä. Lisäksi ne muovit peilaa, ovat vaikeampia pitää puhtaana/puhtaan näköisenä sekä naarmuuntuvat helposti (ikävän näköisesti).

    Eroja löytyy myös muutamissa pikkuasioissa. Näitä ovat molempien yllämainittujen osalta mm. tupakansytytin sekä erinäiset säätimet. Etenkin corollan -80 luvun tupakansytytin ja -90 luvun alun ulkopeilien säätimet aiheuttavat inhoreaktion. Pikkuseikkoja, mutta omaa silmää ne häiritsevät. Saisivat olla samaa tasoa pinnan alla olevien osien kanssa, niin oltaisiin aika lähellä miellyttävää autoa (kunhan ajettavuuskin olisi kunnossa)...

    Äänestä

  • FocusII kirjoitti:

    Moi, et ole tainnut käydä katsomassa miltä uusi M3 tai corolla näyttää. Ko. autoissa koko sisustaan ei ole verhoiltu halvoilla muovipaneeleilla kuten fokkerissa ja ainakin minusta näyttävät huomattavasti paremmilta kuin foordin uusin luomus.

    Äänestä

  • Makuasioista aina voidaan kiistellä, mutta ainakin se röpelöinen pehmeä muovi tuntuu käytössä mukavalta eikä nitise tai natise kovissakaan pakkasissa. Näin lapsiperheen kannalta sileät muovit ovissa on helppo pyyhkiä puhtaaksi kun niitä on potkittu kuraisilla saappailla.

    Äänestä

  • Mikko N kirjoitti:

    Moi, et ole tainnut käydä katsomassa miltä uusi M3 tai corolla näyttää. Ko. autoissa koko sisustaan ei ole verhoiltu halvoilla muovipaneeleilla kuten fokkerissa ja ainakin minusta näyttävät huomattavasti paremmilta kuin foordin uusin luomus.

    ...katsomassa ja kokemassa noi. Vaikka ajettavuudessa olisi lähelle Focuksen tasoa niin voisi jäädä väliin. Myönnetään, että M3 poikkeaa edukseen, mutta onhan siinä Fordin käsialaa oleva alusta (vesitettynä hieman tunnottomalla ohjaustehostimella ja halvemmalla tehdyllä taka-akselistolla).

    Katsos tästä kuvasta tupakansytytintä (www.toyota.fi osoitteen galleriasta poimitua):
    http://www.toyota.fi/Images/cor_04_gal_10_1024x768_tcm304-143392.jpg
    parempaa virallista kuvaa en löytänyt.

    Sehän on suoraan lainattu Datsun 100A:sta. Lisäksi kellon sekä ilmastoinnin numeronäytöjen tyyli on nähty jo FX Corollassa. Näyttöjen päällä/ympärillä oleva muovi on sitä minun mielestä halvan näköistä tasaista roinaa. Ratin takaa kurkistaa myös FX:stä tuttu peilien säädin. Ei hyvä... mm. nämä yksityiskohdat kuntoon niin ollaan kokonaan tällä vuosituhannella.

    Ja kuten aiemmin totesin niin M3:ssa ei ole näin selviä "kämmejä" ja kiinnostukseni ko. autoa kohtaa lopahtikin vasta koeajolla.

    Moi, pienet ovat valintakriteerit jos tupanaksytyttimen ulkonäön perusteella valitset autosi. Ja se ratin takana näkyvä säädin ei liity peileihin mitenkään...toki olet käynyt autoa ajamassa/istumassa. Köhköh. Ja näiden perusteella auto ei ole tällä vuosituhannelle. No, onneksi ford on, auto pysyy timmissä kunnossa kun siihen vaihdetaan ovia vuoden välein. ;c)

    On se peilien säätö siellä ratin takana, mutta tuossa edellisessä kuvassa voi jäädä ratin kaaren taakse piiloon. Siellä vasemmalla puolella näkyvän valojen korkeuden säädön vieressä se kuitenkin on eikä se siitä yhtään paremman näköistä tee.

    Ja se sytytin ei ole ainoa sisustassa häiritsevä seikka, mutta pahimmasta päästä kylläkin. Noita säälittävän näkösiä pikkujutuja löytyy vielä enemmänkin. Yleisesti euroautoissa noista on nykyään päästy paremmin eroon. Jenkit ja Korealaiset on näissä vielä pahasti jäljessä.

    Nämä on tosin vain omia mielipiteitä ja minähän valitsen mielummin vaikka sen tyylikkään, hauskan ajettavan ja epäluotettavan Alfan kuin luotettavana tunnetun Toitsu siirtymävälineen. Ei siellä korjaamolla vietetä kuitenkaan yhtä paljoa aikaa kuin ratissa...

    (niijoo... on siitä Corollasta testikilometrejäkin takana ja se kaikista suurin syy hylkyyn on ajotuntuma. Pidin tätä seikkaa "itsestäänselvyytenä" enkä sitä aiemmin erikseen viitsinyt kertoa.)

    Äänestä

Tietääkseni kaikki tämän hintaluokan autojen kabiinit on muovisia. Toisissa vaan enemmän sitä tuntua kuin toisissa.
Samaa mieltä olen siitä kojetaulun rypyliäisestä muovista, kuin stilosta lainattua. muutenkin staili on kokonaisuudessaan huonompi kuin edellisessä mallissa. On ikäänkuin samankaltaista arkisuutta kuin esim corollassa.
Mutta siitä muovista näissä kansanautoissa ei pääse eroon.

Äänestä
  • En ole tojotisti mutta olen ajanut uudella corollalla muutaman kerran kuten uudella focuksellakin. Corollan sisustus on suorastaan pramea uuteen focukseen verrattuna. Älkää nyt ottako hernettä nenään mutta käykää katsomassa jos ette usko.

    Äänestä

  • Late- kirjoitti:

    En ole tojotisti mutta olen ajanut uudella corollalla muutaman kerran kuten uudella focuksellakin. Corollan sisustus on suorastaan pramea uuteen focukseen verrattuna. Älkää nyt ottako hernettä nenään mutta käykää katsomassa jos ette usko.

    Saa olla, nähtiin se jo koeajokierroksella n vuosi sitten, tärkeämpää on ajettavuus.
    Pikkurahalla saa vokkeriin parempaa varustetasoa, jossa mm nahkaratti on todella miellyttävä käsiteltävä.

    Äänestä

Onhan fucuksen ajaminen ja ajoasento niin hyvä ettei muissa autoissa sitä voi kokea tai pitää maksaa jo 600000e ainakin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Skodisti kirjoitti:

Morjens,

kävi tuossa niin että Octavia kyykkäsi, ja sijaisautoksi sain uuden Focuksen. Ajattelin josko teitä kiinnostaisi "ulkopuolisen" havainnot ko. autosta, joten lyhyeen tänne runoan kokemuksiani.

Laina-autohan lienee 1.6-koneella varustettu. Omassa VAG:in 2.0FSI. Vitutti etukäteen tuo 1.6-kone, mopoksi kuvittelin, mutta suotta. Tuohan on aika reipas, vastaa kivasti kaasun polkaisemiseen! Mielestäni eri luokkaa, kuin VAG-konsernin vastaavan kokoiset. Mutta tämä perustuu omaan subjektiiviseen perstuntumaan, paperilla en ole tutkinut speksejä. Tiedä sitten vaikuttaako auton pienemmät ulottuvuudet tuohon vauhdin hurmaan. Mutta ei ollenkaan paha.

Ensivaikutelma oli, että tämähän on ihan saatanan hyvä ajaa! Octaviassa pientä keskialueen levottomuutta ainakin talvirenkailla, mutta tuo menee kuin juna. Ja ohjaus siitä huolimatta sopivan herkkä. VAG-merkkejä olen aina pitänyt loistavina ajaa, mutta tuo vetää pohjat. Jousituskaan ei tunnu niin kovalle, mielestäni vaimeammin tuntu töyssyt tiestä. Melkein tekisi mieli viedä oma auto tuon Focuksen jälkeen nelipyöräsuuntaukseen tarkistettavaksi, jos kerran auto voi tuollainenkin olla kulkemaan.

Pitää jotain vähän moittiakin. Nokian nastarenkailla tuntui alkuun tuo sisämelu aika kauhealle. Vaimo protestoi tuota myös heti minuutin sisään, kun liikkeelle läksimme. Octavia kyllä taitaa olla hiljaisempi, vaikka meluisaksi sitäkin kehutaan. Tiedä sitten, miten nuo rengastukset asiaan vaikuttaa. En tsekannut, mikä tuumakoko Focuksessa on alla, Octaviassa 15 tuumaiset, johon vertaan.

Konttorin fiilis on vähän muovinen. Auto on joku karvalakkimalli, en tiedä tuleeko lisää juhlavuutta kun lyö enemmän rahaa tiskiin. Octaviaa moni moittii halvan oloisesta sisustuksesta, mutta jos saan oman mielipiteeni lausua, niin ei näytä nämä muut saman luokan autot yhtään paremmaksi pistävän. Melkein tekisi mieli sanoa, että päinvastoin.

Ergonomia ok. Alussa tuntui penkki tosi kapealle, mutta näin pidemmän päälle tuo ei kyllä häiritse, eikä sitä noteeraa. Yksi pieni yksityiskohta on silmiin pistänyt ergonomiassa: vaikka olen pitkäsorminen, niin tuntuu että vilkkuviiksiin joutuu vähän kurkottamaan. Ja se ajotietokoneen valitsin siinä viiksen keskellä on aika huono; melkeinpä joutuu otteen irroittamaan ratista jotta siihen yltää. Octavian viiksen päässä oleva keinukytkin on parempi.

Kaikenkaikkiaan, kehumme: loistavaa ajettavuutta, pirteää konetta. Moitimme: muovisuuden tuntua kabiinissa, rengasmelua.

Että tämmöisiä. Ja toivon, että en kenellekään aiheuta vertailullani närkästystä, en hetkeäkään kuvittele mielipiteitteni olevan yleismaailmallisia totuuksia. Mutta näin minä olen tuon auton kokenut, verrattuna omaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu