Yleisellä taas

33927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

mutta mua on aina hymyilyttänyt nuo "takuupennut". Eihän sellaista voi olla oikeesti olemassa siitäkään huolimatta, että molemmat vanhemmat olis A lonkkaisia ja muutoinkin täysin terveitä ja vaikka mitä multeja.
Aivan liian usein kuvitellaan, että jos vaikka isosti menestynyt isä on sitä tätä ja tuota ja siihen yhdistelmään lisätään vielä vastaavanlainen emä, niin ne pennutkin on ihan takuuvarmasti jo syntyessään maailmavoittajia. Vaan kun tuo kuvitelma ei ole todellisessa elämässä kuin pelkkää harhaa, eikä perustu mihinkään realiteettiin.....ei siis ainakaan mun mielestä.

Sitä mieltä olen, että takuupentu on pelkkä myyntikikka saada pentunsa supervauhtia myydyiksi.

Tätä nyt vois jatkaa ja jatkaa äärettömyyteen spekuloimalla....

Äänestä
  • miksi ihmeessä ihmiset luulevat että terveistä vanhemmista syntyy aina terveitä pentuja? En muista mikä keskustelu se oli mutta pentuja väitettiin terveeksi kerta vanhemmat oliva terveet, oliskohan ollu puhe sekarotuisista vai muuten vaan paperittomista koirista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    olen ja se on niin monesti nähty että edes multi ch vanhemmat ei kovinkaan usein tuota montaa hyvää7huippu pentua.
    Mutta ostava kansa uskoo noihin takuihin ihan tosta noin vaan...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tersi kirjoitti:

    miksi ihmeessä ihmiset luulevat että terveistä vanhemmista syntyy aina terveitä pentuja? En muista mikä keskustelu se oli mutta pentuja väitettiin terveeksi kerta vanhemmat oliva terveet, oliskohan ollu puhe sekarotuisista vai muuten vaan paperittomista koirista.

    paikkansa niin kukaan ei käyttäisi kuin 100%terveitä vanhempia,mutta kun se vanhempien terveys ei ole tae ollenkaan,kyllä jokainen pentu saa omat riskinsä riippumatta vanhemmista...

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    paikkansa niin kukaan ei käyttäisi kuin 100%terveitä vanhempia,mutta kun se vanhempien terveys ei ole tae ollenkaan,kyllä jokainen pentu saa omat riskinsä riippumatta vanhemmista...

    mikä keskustelu se oli? Nyt jäi vaivaamaa, sinäkin siihen taisit kantaa silloin ottaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tersi kirjoitti:

    mikä keskustelu se oli? Nyt jäi vaivaamaa, sinäkin siihen taisit kantaa silloin ottaa.

    liikaa näitä tälläisiä keskusteluja on nyt käyty =)

    Äänestä

  • Aloittaja

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    ilmassa ehdottomasti,vauvat ne vaan on suloisia,rotu kuin rotu..

    vuokraemäntä vaan ei ollut kovin innokas tästä yhdestäkään niin en edes kehtaa kysyä että mites olis jos otettais toinenkin... =( täytyy oottaa omaa taloa, sittenhän niitä voi ottaa niin monta kun jaksaa hoitaa =)

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    olen ja se on niin monesti nähty että edes multi ch vanhemmat ei kovinkaan usein tuota montaa hyvää7huippu pentua.
    Mutta ostava kansa uskoo noihin takuihin ihan tosta noin vaan...

    ja monasti menee vielä niinkin, että mitä isompi kennel, niin sitä paree.
    Mitäköhän sitä oikeesti pitäis tehdä, että sais ihmisten nuppeihin taottua edes pikkuisen enempi järkeä menemään?
    Ja se, että.....no tää on yks niistä aiheista, joista mulla on niin paljon mielipiteitä, että jos niitä nyt alan tässä kertoilemaan, niin jo on taas täys sekamelska pystys täälä, enkä sitä todellakaan halua. Jätän siis heh tähän.....

    Äänestä

  • Tersi kirjoitti:

    miksi ihmeessä ihmiset luulevat että terveistä vanhemmista syntyy aina terveitä pentuja? En muista mikä keskustelu se oli mutta pentuja väitettiin terveeksi kerta vanhemmat oliva terveet, oliskohan ollu puhe sekarotuisista vai muuten vaan paperittomista koirista.

    iskostunut joidenkin päihin ja jatkavat sitä utopistista kuvitelmaansa edelleen niille muille kaltaisilleen, joilla ei yksinkertaisesti ole pienintäkään tietoa mistään.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    paikkansa niin kukaan ei käyttäisi kuin 100%terveitä vanhempia,mutta kun se vanhempien terveys ei ole tae ollenkaan,kyllä jokainen pentu saa omat riskinsä riippumatta vanhemmista...

    ja myös sillä omistajaperheellä on niin iso vaikutus siihen terveyteen myös. Eli se ruokinta ja varsinkin liikunta siinä luuston jne. kehitysvaiheessa.
    Vaan kun nuo on ihan liian usein sellaisia juttuja, jotka halutaan unohtaa kokonaan ja sysätä sit se koko syy kasvattajan viaksi, jos koira ei esim. lonkiltaan jne. olekaan oletettu.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    että mikä hemmetin kiire joillain on sen lenkityksen kanssa. Koira jos elää 15 vuotiaaksi niin kyllä siinä saa lenkkeillä aivan tarpeeksi omistajakin, vaikka sen ensimmäisen puolen vuoden olisi kokonaan lenkkeilemättä tai kävisi vaikka yksin lenkillä. Tuttavani käytti jo 4 kuukautista koiraansa juoksulenkeillä, minä tokaisin siihen vaan että pisin matka mikä me siihen ikään mennessä oli tehty oli varmaan kilometrin kävelylenkki.

    sama juttu, kuin että ennen tiettyä ikää ei voi koiraa mitenkään kouluttaa, kun se raasuparka kärsii ja sit kun koira on puolivuotinen/vuotinen, niin ihmetellään, kun siihen ei saada mitään otetta, eikä se tottele mitään ja on sitä, tätä ja tuota...

    että sekarotuista ei tarttee rokottaa ja matokuuria tarttee vaan kaupungissa asuvat koirat... onhan näitä...

    Äänestä

  • Tersi kirjoitti:

    että sekarotuista ei tarttee rokottaa ja matokuuria tarttee vaan kaupungissa asuvat koirat... onhan näitä...

    jos jonkinmoista soopaa löytyy kyllä ihan riittämiin, mutta säälittävää on se, että ihan liian moni vielä niitä kaikkia hölöjä uskoo ja kuvittelee niiden olevan sen ainukaisen oikean totuuden.
    Vaan jossain vaiheessa aukenee kaikkien silmät ennenpitkään, kunhan tietyistä jutuista vain jaksetaan mesota siitäkin huolimatta, vaikka miten paljon kaikenlaista sontaa niskaan sataisi. Uskotko...? Minä ainakin ja luotan siihen, että yksi toisensa jälkeen tulee lopuksi järkiinsä :).

    toivon että yhä useampi ihminen alkaisi heräämään näissä asioissa, siksi niistä on ihan hyvä välillä puhuakin. Onhan se niin, että ei kukaan halua myöntää olevansa väärässä. Tuo ystävänikin haukkui meidän koiraa että sillä on huono kunto ym ym ja oli niin ylpeä kun lenkitti omaansa oikein juoksemalla.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    iskostunut joidenkin päihin ja jatkavat sitä utopistista kuvitelmaansa edelleen niille muille kaltaisilleen, joilla ei yksinkertaisesti ole pienintäkään tietoa mistään.

    No et sinäkään koskaan ole mitään häikäisevän älykästä sanonut. Kuten et äskeisessäsikään.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    No et sinäkään koskaan ole mitään häikäisevän älykästä sanonut. Kuten et äskeisessäsikään.

    täälä ole pentujakaan myynyt milloinkaan!

    Äänestä

  • Takuu ei tarkoita, että tuote on moitteeton. Takuu tarkoittaa, että jos se ei ole, se korvataan. Luulisi kasvattajan tajuavan mistä on kysymys.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    täälä ole pentujakaan myynyt milloinkaan!

    Entäs sitten? Mites se tähän liittyy missä pentujas kauppaat?

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    jos jonkinmoista soopaa löytyy kyllä ihan riittämiin, mutta säälittävää on se, että ihan liian moni vielä niitä kaikkia hölöjä uskoo ja kuvittelee niiden olevan sen ainukaisen oikean totuuden.
    Vaan jossain vaiheessa aukenee kaikkien silmät ennenpitkään, kunhan tietyistä jutuista vain jaksetaan mesota siitäkin huolimatta, vaikka miten paljon kaikenlaista sontaa niskaan sataisi. Uskotko...? Minä ainakin ja luotan siihen, että yksi toisensa jälkeen tulee lopuksi järkiinsä :).

    Sun tekstejäs lukien en ainakaan sinua uskoisi just missään asiassa, oli kyse sit koirista tai muusta. Oot aika usein täysin asiaton. Kun koiran ostaa yhteistyökykyiseltä kasvattajalta, voi pitää yhteyttä, saa neuvoja, jne jne. Mut kuka haluais pitää yhteyttä ihmisen kanss, joka on aina noin ilkeä?

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    ja monasti menee vielä niinkin, että mitä isompi kennel, niin sitä paree.
    Mitäköhän sitä oikeesti pitäis tehdä, että sais ihmisten nuppeihin taottua edes pikkuisen enempi järkeä menemään?
    Ja se, että.....no tää on yks niistä aiheista, joista mulla on niin paljon mielipiteitä, että jos niitä nyt alan tässä kertoilemaan, niin jo on taas täys sekamelska pystys täälä, enkä sitä todellakaan halua. Jätän siis heh tähän.....

    Sama se minkä kokoinen kennel, kunhan koirat on hyviä, hyvin hoidettuja, ja kasvattaja on mukava ihminen jotta sille uskaltaa myöhemminkin soitella.

    Äänestä

  • Haloja kirjoitti:

    Takuu ei tarkoita, että tuote on moitteeton. Takuu tarkoittaa, että jos se ei ole, se korvataan. Luulisi kasvattajan tajuavan mistä on kysymys.

    isääs airanseipäästä paskalle, tavattiin ennen sanoa, kun joku alkoi näsäviisastelemaan!
    Takuupentua ei ole olemassakaan ja ne viat, jotka kasvattajan kuuluu korvata, ovat asia aivan erikseen ja PISTE!

    Äänestä

  • yhteistyökyky? kirjoitti:

    Sun tekstejäs lukien en ainakaan sinua uskoisi just missään asiassa, oli kyse sit koirista tai muusta. Oot aika usein täysin asiaton. Kun koiran ostaa yhteistyökykyiseltä kasvattajalta, voi pitää yhteyttä, saa neuvoja, jne jne. Mut kuka haluais pitää yhteyttä ihmisen kanss, joka on aina noin ilkeä?

    Sanottaisiinko nyt vaikka että kaikki ne, jotka kasvattejamme ovat ostaneet ja niihin tyytyväisiä olleet. Joillakin on jopa useampikin pentu meiltä...mistäköhän se kertoo...ilkeydestäkö...?
    Pysyisit asiassa, jos sulla jotain asiaa ylipäätään on!!

    Äänestä

  • mitä sitten? kirjoitti:

    Entäs sitten? Mites se tähän liittyy missä pentujas kauppaat?

    ja oliko sulla jotain asiaakin kenties??

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    isääs airanseipäästä paskalle, tavattiin ennen sanoa, kun joku alkoi näsäviisastelemaan!
    Takuupentua ei ole olemassakaan ja ne viat, jotka kasvattajan kuuluu korvata, ovat asia aivan erikseen ja PISTE!

    Niin, no mitäs arvostelet sitten niitä jotka ihan itse ilmoittautuvat korvaamaan, jos vikaa ilmenee? Ihan vaan arvostelemisen ilostako?

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Sanottaisiinko nyt vaikka että kaikki ne, jotka kasvattejamme ovat ostaneet ja niihin tyytyväisiä olleet. Joillakin on jopa useampikin pentu meiltä...mistäköhän se kertoo...ilkeydestäkö...?
    Pysyisit asiassa, jos sulla jotain asiaa ylipäätään on!!

    Ei, kun se kertoo siitä, että mielummin hoitavat hommat ja ongelmat yksin kuin vaikean ihmisen kanssa.

    Onhan se vähän outoa, jos kukaan niistä ei koskaan kysele minkäänlaisia neuvoja ongelmiin...

    Äänestä

  • mariset? kirjoitti:

    Niin, no mitäs arvostelet sitten niitä jotka ihan itse ilmoittautuvat korvaamaan, jos vikaa ilmenee? Ihan vaan arvostelemisen ilostako?

    känkkäränkkäpäivä, vai ihan huviksesiko vain siinä leikit häntäheikkiä riitaa haastaen?

    Äänestä

  • siitä kirjoitti:

    Ei, kun se kertoo siitä, että mielummin hoitavat hommat ja ongelmat yksin kuin vaikean ihmisen kanssa.

    Onhan se vähän outoa, jos kukaan niistä ei koskaan kysele minkäänlaisia neuvoja ongelmiin...

    noita sun harhojas!!
    Miksi kipittelet perässäni vain riitaa haastamassa??

    Äänestä

SKKY kirjoittanut Kirsti Lummelampi.

"Erittäin kaunis pentue, todella hyvistä vanhemmista, mutta pennut lähtevät uusiin koteihin vain ja ainoastaan lemmikeiksi. Näin saan pennuilleni tervejärkisimmät perheet. Eli pentuja ei rekisteröidä, vaikka ovat lähes täydelliset. Eläinlääkäri on tarkastanut ja terveeksi todennut. Puitteet eivät ole kartanotasoa, pentuihin olemme satsanneet. Tervetuloa kotiin katsomaan sosiaalisia, pelottomia vilpereitä ja suloista emomammaa. H.750e ja tietenkin toivon taas soittoja vain tosi kiinnostuneilta, täällä päässä vielä kuitenkin katsotaan kenelle pentu mukaan annetaan. Asun Orimattilassa ja kyselijöille tiedoksi, verottajankin kanssa on asiat kunnossa."...

"Muutama toy/kääpiövillakoiran pentu vielä vapaana. Parhain koti löytyy pennulle silloin kun myyn paperittomina. Lemmikkipentuna olo on luonnollisinta. Pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia ja siis terveitä. Kasvatus on kotoista, ei koira laumassa eikä häkissä. Pennuilla on mahtavan sosiaaliset luonteet, kuin myös emoilla ja isillä. Hinta on puolet edullisempi kuin paperi koirilla (paperit maksavat vain n.35e.) h 500-550e. Soittele vain siinä tapauksessa jos tosissaan haluat luonnollisen, terveen, puhdasrotuisen mutta paperittoman ikioman lemmikin."...

"Etsin sijoituskotia kääpiövillakoira nartuilleni.Tytöt ovat paperittomia, kauniita ja terveitä, seurallisia kotoisia koiria. Rokotukset ja madotukset kunnossa. En halua sijoittaa kauas eli n.100km säteellä Orimattilasta. Takuusumma 500e."...

"Chihuahuan lyhytkarvainen urospentu. Terveistä vanhemmista. Kotikoiraksi koska ei rek.H. 800 euroa."...

Yllä on vain muutamia esimerkkejä ilmoituksista, joita erilaiset internetin ja tekstiTV:n ilmaispalstat ovat olleet viime aikoina pullollaan. Näihin voi lisätä vielä Baltian maista ja Puolasta lisääntyneen halpatuonnin varsinkin sen jälkeen, kun näistä maista tuli EU:n jäseniä eikä sieltä tapahtuvaan lemmikkieläinten tuontiin enää sovelleta samoja määräyksiä kuin EU:n ulkopuolelta tapahtuvaan tuontiin, kun kysymyksessä on EU:n sisäkauppa. Onpa täällä jo keksitty perustaa yrityksiäkin, joiden toiminta keskittyy koirien halpatuontiin Virosta. Myös salakuljetus tuntuu kukoistavan siitäkin huolimatta, että tulli on saanut haaviinsa muutamia suurempia tekijöitä, ja ensimmäiset tuomiotkin on jo oikeudessa luettu.

Meidän puhdasrotuisia koiria harrastavien on helppo osoittaa sormella noita helppoa rahaa koirakaupalla tienaavia halpatuojia, mutta kyllä näitä luomuviljelijöitä meillä riittää aivan omasta takaa, kuten alussa olevista esimerkeistä käy ilmi. "Paperittomuudesta" on tehty myyntivaltti, ja nyt näitä rekisteröimättömiä koiria annetaan jo sijoitukseenkin ymmärtämättömille ostajille, jotka kuvittelevat tekevänsä hyvän kaupan maksaessaan "ainoastaan" 500 euron takuusumman sijoitusnartusta, jonka käyttöä sijoittajan rahasampona ei varmastikaan säädellä Kennelliiton sijoitussopimuksilla!

Jossain on vikaa, jos ostajat haluavat harvinaisia lemmikkejä ja ovat valmiita uskomaan myyjien puheisiin, että koira on rotukoira, jos sillä on puhdasrotuiset vanhemmat, vaikka sattuisivat olemaankin eri rotua, ja hienomman ja harvinaisemman lemmikin saa, jos kysymyksessä on tarkoituksella teetetty sekoitus (eli markkinoita löytyy myös uroskoirien omistajille!)

Meillä näyttää käyneen niin, että rekisteröity rotukoira on jäämässä pois muodista, eikä asia korjaannu ennen kuin rotukoirat koetaan samanlaiseksi tavoittelemisen arvoiseksi rekvisiitaksi kuin Dolce&Gabbanan farkut tai Puman lenkkitossut.

Mitä sitten rotukoirabrandin palauttamiseksi entiseen arvoonsa voidaan tehdä? Paljonkin, ja näihin talkoisiin tarvitaan niin yksityisiä kasvattajia, rotuyhdistyksiä ja rotujärjestöjä kuin Kennelliittoakin.

Aivan ensimmäiseksi meidän on satsattava asiallisen valistuksen jakamiseen koiran hankintaa miettiville ostajille, jotteivat esimerkiksi rekisteröintikiellossa olevien kauppiaiden myyntipuheet tehoa. Tämä tarkoittaa laajamittaista kuluttajavalistusta yhdistysten lehdissä, internetsivuilla ja pentuneuvonnassa ja myös muualla mediassa.

Oma rotujärjestömme toteuttaa tätä valistusta vaikkapa internetsivuilla olevalla, kääpiökoiran hankkimista harkitseville ostajille tarkoitetulla artikkelilla, johon on mainos ja linkki suositulla internetin ilmaispalstalla. Tilastojen mukaan mainos näyttää tehoavan, sillä sen verran paljon käynnit nimenomaan tuota artikkelia lukemassa ovat lisääntyneet.
Kun rotujärjestöjen ja yhdistysten taloudelliset mahdollisuudet laajamittaiseen mainontaan ja kuluttajaneuvontaan ovat rajalliset, katseet kääntyvät tietenkin kattojärjestömme eli Kennelliiton puoleen. Sen miljoonabudjetista pitää riittää nykyistä enemmän varoja niin mainontaan kuin muuhunkin kuluttajavalistukseen.

Tämä on järjestäytyneen kenneltoiminnan pitkän tähtäyksen etu. Jos paperittomien koirien tuotanto lisääntyy nykyistä tahtia, edessä on rekisteröintien ja jäsenmäärien lasku. Siksi tämän suuntauksen kääntämiseen investoidut rahat tulevat tulevaisuudessa moninkertaisesti takaisin ja puhdasrotuisten rotukoirien harrastuksen edellytykset turvataan myös jatkossa.

Yksityiset kasvattajat puolestaan voisivat harkita, miten viisasta on hivuttaa (korkeista kustannuksista huolimatta) pennun hintoja vuosi vuodelta korkeammaksi niin, että näiden luomuviljelijöiden 800-900 euroa kuulostaa halvalta. Mitenkähän aidosta ja vastuuntuntoisesta koiranjalostuksesta on kysymys, kun erikoisuutta tavoitteleville ostajille kaupataan "harvinaisia" merle-värisiä chihuahuapentuja jopa 2000 euron hintaan kertomatta, että merle ei ole rodun perinteinen väri, ja jos taustoja tutkittaisiin tarkemmin, sieltä saattaisi löytyä jotain muutakin rotua, josta kyseinen väri on saatu. Siitäkin huolimatta, ettei se ole hullu joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Kaivopuiston näyttely elokuun lopulla tarjoaa kasvattajille jälleen kerran mainion tilaisuuden levittää suurelle yleisölle tietoa puhdasrotuisista koiristamme, joten tervetuloa runsain joukoin Kaivopuiston kauniille nurmikolle esittelemään suomalaista kääpiökoiraharrastusta parhaimmillaan.

Äänestä
  • Huvittavinta on tuo, että paperiton mainitaan aina ihan ohimennen sivulauseessa. Jos kasvattaja haluaa myydä koiransa ihan vaan "kotikoiriksi" ja jättää rekisteröimättä niin kyllä siinä vaiheessa jo pitäisi hälytyskellot soida.

    Äänestä

niitä on, mutta en jaksa hakea. Tuollaiset tuottajat osaavat puhua kuin Helppo Heikit markkinoilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_25873 kirjoitti:

joku jonka "puhtaat jauhot pussissa"loistaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000015868250

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu