Lapseni syntyy vasta keväällä, mutta olen silti jo etsinyt tietoa kaikenlaisista tarvikkeista.
Olen tutustunut myös kantoliinoihin joista netissä onkin rutkasti tietoa.
Niille jotka ei jaksa lukea koko sepustusta lyhyt kysymys. Kumpi kantoliina on parempi: baby bundler vai hug-a-bub?
Sitten isompaan ongelmaan. Luen parhaillani Tracy Hoggin kirjaa vauvan hoidosta. Hän puhuu monesti vauvan itsenäistymisen välttämättömyydestä. Hänen mielestään vauvan pitäisi esim. aina nukahtaa sänkyynsä, eikä häntä saisi viedä sinne nukkuvana. Imetystä ja kanniskelua ym. ei saisi käyttää nukutuskeinona jne. koska lapsi tottuu näihin tapoihin ja myöhemmin tulee ongelmia, kun lapsi ei esim. nukahda ikinä ilman tissiä.
Kantoliinan puolestapuhujat taas sanovat että läheisyys on vauvan turvallisuudentunteen kannalta tärkeintä. Voisin kuvitella että Hogg sanoisi tähän, että jos kanniskelet, kohta lapsi ei tyydy olemaan hetkeäkään irrallaan vanhemmista. Oletteko huomanneet sellaista. Että koko ajan pitäisi sitten olla roudaamassa muksua? Kuinka paljon päivässä kannatte ja mikä olisi hyvä määrä?
Mitä mieltä muuten olette, onko kukaan lukenut kyseistä kirjaa? (En muista nimeä mutta siinä puhutaan easy-ohjelmasta) Kummassakin on mielestäni järkeä, mutta ne tuntuvat hieman toisilleen vastakkaisilta periaatteilta. Kuinka löytäisi hyvän keskitien.
Olen tutustunut myös kantoliinoihin joista netissä onkin rutkasti tietoa.
Niille jotka ei jaksa lukea koko sepustusta lyhyt kysymys. Kumpi kantoliina on parempi: baby bundler vai hug-a-bub?
Sitten isompaan ongelmaan. Luen parhaillani Tracy Hoggin kirjaa vauvan hoidosta. Hän puhuu monesti vauvan itsenäistymisen välttämättömyydestä. Hänen mielestään vauvan pitäisi esim. aina nukahtaa sänkyynsä, eikä häntä saisi viedä sinne nukkuvana. Imetystä ja kanniskelua ym. ei saisi käyttää nukutuskeinona jne. koska lapsi tottuu näihin tapoihin ja myöhemmin tulee ongelmia, kun lapsi ei esim. nukahda ikinä ilman tissiä.
Kantoliinan puolestapuhujat taas sanovat että läheisyys on vauvan turvallisuudentunteen kannalta tärkeintä. Voisin kuvitella että Hogg sanoisi tähän, että jos kanniskelet, kohta lapsi ei tyydy olemaan hetkeäkään irrallaan vanhemmista. Oletteko huomanneet sellaista. Että koko ajan pitäisi sitten olla roudaamassa muksua? Kuinka paljon päivässä kannatte ja mikä olisi hyvä määrä?
Mitä mieltä muuten olette, onko kukaan lukenut kyseistä kirjaa? (En muista nimeä mutta siinä puhutaan easy-ohjelmasta) Kummassakin on mielestäni järkeä, mutta ne tuntuvat hieman toisilleen vastakkaisilta periaatteilta. Kuinka löytäisi hyvän keskitien.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kantoliinoista en osaa kommentoida, en osaa niitä käyttää, käytän rintareppua
lapsen sylissäpidosta: et voi koskaan pitää lasta liikaa sylissä. jos hän on ensimmäisesi, älä turhaan lue kirjoja sylissäpito-ohjeita varten!
lapsesi tarvitsee läheisyyttä, mikä on riittävää..sen tietää sitten vasta kun siulla se lapsi on.
minulla on neljä lasta, jokainen ollut tarpeiltaan erilainen ja nukkunut eri tavalla..toinen aivan vieressä koko ajan, toinen omassa sängyssään heti sairaalasta tullessa.
en ole lukenut ko.kirjaa, joten en tiedä mikä on easy ohjelma
mutta anna lapsesi luonteen ja tarpeiden mukaan syliä ja läheisyyttä. lapsi tottuu toki pienestä pitäen tavoille. jos lapsi tyytyy nukkumaan omassa sängyssään, ilman nukutuksia, se on hyvä totuttaa jo vauvasta niin. mutta jos lapsi ei rauhotu ilman syliä tai tissiä, en koskaan huudattaisi lasta sen takia että sen pitäisi oppia toisin nukkumaan.
maalaisjärki on lapsenkasvatuksessa tärkeintä ja ihan hyvä olla käytössä!
onnea odotukseen!
Minulla on kolme lasta, jotka kaikki ovat olleet erilaisia nukahtamis- ja sylissäolotavoiltaan. Ensimmäinen oli koliikkivauva, joka ei todellakaan nukahtanut sänkyynsä, mahtavien vatsavaivojen vuoksi. Häntä kanniskeltiin tunnista toiseen kaiket yöt, jotta edes naapurit olisivat saaneet nukkua. Toki siinä meni hieman kauemmin ennen kuin hän oppi nukahtamaan omaan sänkyynsä, yöt olivat muutenkin rikkonaisia (eli hän heräsi vielä kerran yössä 1,5 vuotiaana). Mutta hän oppi nukahtamaan omaan sänkyynsä n. 2 vuotiaana, enkä pidä sitä mitenkään myöhäisenä ajankohtana, tai vaivalloisena ajanjaksona, minähän olen lastani varten. Niin ja vaikka häntä kanniskeltiin paljon, ei hän enää sen jälkeen kun hän oppi kävelemään, ole aikuisiin takertunut.
Toinen lapseni ei osannut nukahtaa sylissä, olin tottunut ensimmäisen kanssa nukuttamaan syliin. Vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen, olin itse yösyötön jälkeen todella poikki, eikä hän nukkunut. Joten laskin hänet omaan sänkyyn, ja ajattelin että nousen nukuttamaan jos hän rupeaa itkemään. Mutta hänpäs nukahti. Ihme ja kumma. Ja sylissä olen myös häntä kanniskellut, en tosin niin paljon kuin esikoista.
Vain kuopukseni on takertuvaisempi. Hän on tottunut nukkumaan omassa sängyssä kuten veljensäkin, vaikka hän usein nukahti vauvana rinnalle, ja siitä nostettiin sänkyyn. Hänen läheisyyden tarpeensa on ollut aina suurempi (ainoa tyttö meidän katraassa), ja edelleen (ikää nyt 4 vuotta) hän hakeutuu syliin, toisin kuin pojat, jotka unohtivat sylin olemassaolon heti kun oppivat liikkumaan...
Eli pähkinän kuoressa: Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle ei todellakaan aina sovi toiselle. Ja pieni vauva EI HUUDA TURHAAN! Rakentaaksesi perusluottamuksen hänen ja itsesi välille, on sinun vastattava hänen tarpeisiinsa, eli otettava syliin silloin kun hän sitä tarvitsee. Kyllä kaikki lapset oppivat aikanaan nukahtamaan omaan sänkyynsä, tärkeämpää on satsata hänen psykososiaaliseen kahitykseensä, joka kärsii jos hän ei saa olla sylissä aina kun hän haluaa, ja mielellään vähän enemmänkin.
Paremmuudesta en tiedä mutta babu on halvempi kuin hug-a-bub.Molemmat ovat joustavia,itse himoitsen hug-a-bubia sitten joskus kun vielä vauva tulee taloon.Nyt meillä käytössä mim sarong rengasliina joka ihan kätevä 1v3kk tytölle jota pitää paljon nostella liinasta maahan ja takas.
[email protected] ,tuolta löytyy myös tosi paljon tietoa eri liinoista=)