Mitä tehdä?!!

Perheeseemme, johon kuuluu äiti, isä ja kaksi tyttöä, 13 ja 16- vuotiaat tuli joulukuussa neljä vuotias sijoitettu tyttö. Olemme yrittäneet olla kärsivällisiä tytön ja itsemme suhteen mutta kun ns. kemiat ei kohtaa. Tarkoitan tällä sitä, ettemme ole perheessämme kukaan oikein kiintyneet tyttöön. On hirveää huomata, että on vaikea jatkaa eteenpäin, sillä olo lapsen kanssa tuntuu ahdistavalta. Annammeko ajan kulua vai lopetammeko suosiolla sijoituksen?
201929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei kiintymys vieraaseen lapseen aina tule niin nopeasti. Mielestäni teidän pitäisi antaa aikaa enemmän. Toki jos tunnette, että tyttö on rasite, ei siitä mitään tule. Jutelkaa sosiaalitoimen kanssa.
Onko tytössä jotain, mitä ette hyväksy millään?
Olitteko tietoinen, millaista sijaisvanhemmuus on? Sitä ei voi uskoa, kuinka koko perheen arki ja kaikki muuttuvat, kun vieras lapsi tulee taloon.
Ovatko lapsesi kuitenkin hyväksyneet lapsen?

Äänestä

mikä on lapsen tausta? laitosjakson pituus? varhaislapsuuden laiminlyönnit? kiintymyssuhdehäiriö?

meillä on mennyt RAD-lapsen sijoituksesta neljä vuotta ja vasta nyt alkaa hiukkasen helpottaa.

tuntuuko, että lapsi imee teistä kaiken mitä irti saa? häviääkö perheestänne ilo? eikö mikään riitä? ahdistaako pelkkä ajatus kiinteästä yhdessä olosta, normaalista perhe-elämästä?

meillä kyllä-vastaus ylläoleviin kysymyksiin lauksesi perheneuvolan testeissä RAD-diagnoosiin.

mikä helpotus, kun ei olekaan itse tyhmä ja tunteeton, vaan kaikki oikeasti johtuu lapsen hädästä. ja lapsen kyvyttömyydestä tunnistaa aitoja tunteita ja korvata ne manipuloinnilla ja toisten käskyttämisellä.

lapsi tarvitsee apua, tunnepuolella on selvästi vajetta jos puolivuotta menee eikä asettuminen osaksi perhettä ala.

jutelkaa sijoittavan sos.virkailijan kanssa. vaatikaa tunnepuolen tutkimuksiin. apua on olemassa, mutta tie on pitkä ja kivinen.

Äänestä
  • tällaiset asiat ennaltakäsin.Lapsi tai nuori ei ole teidän geenienne tulos.Hänen ei tarvi olla häiriintynyt, vaan syntymästä ihmisellä on oma temperamentti.(tutkittu juttu).Eli hänellä on aivoissa esim.valmiudet oppia enenpi toiseta asiasta kun toisesta ja myös niin sanottu kiinnostus asioihin tulee geeneistä.Perimätieto on täten tärkeä asia mikä tulee ottaa huomioon kun ottaa kotiinsa toisien ihmisparien lapset.Johan teidän pitäisi tajuta omaa sukuanne seuraamalla et lähisuvussakin on täysin erinlaisia persoonia, vaikka sisaret!7:ssä sisaruksessa samojen vanhempien kasvattamassa perheessä voi olla yhtä monta persoonaa kuin lapsia.

    Äänestä

Olet hankalassa tilanteessa. Tulevaisuutta täytyy ajatella sijoituksen suhteen noin 18 ikävuoteen asti.Lapsi on vielä senkin jälkeen oma lapsi. Lapseutta ei voi lopettaa. Se on elämänikäinen niinkuin omienkin kanssa. Jos ei lapsi sitten itse halua katkaista suhdetta jossain vaiheessa. Siksi kannatta kysyä neuvoa ja miettiä tarkasti. Jos lapsi on esim. häiriintynyt persoonaltaan jo pienenä, vaikeuksia voi odottaa.Vaikka olisi kuinka paljon rakkautta,huolenpitoa, ei voi tietää mitä lapsista tulee, edes omistaan.Jumalalta viisautta ja voimia päätöksentekoon ja elämäänne.Olemme vain rajallisia ihmisiä, omat voimat ei läheskään aina riitä.

Äänestä
  • Lapsi on 18-vuotiaana vapaa tekemään mitä haluaa?
    Hän ei ole sijareiden sen jälkeen, pisaraakaan.
    Eräs lapsi, joka karkasi sijareilta omaan kotiinsa ja jäi sinne, sanoo ettei halua koskaan tavata tuota sijariperhettä??
    Tosin Hän ei ole vanhempiensakaan omaisuutta, vaan oma itsensä, joka rakentaa kotia itselleen.

    Äänestä

  • vasten oikeaa tietoa.. kirjoitti:

    Lapsi on 18-vuotiaana vapaa tekemään mitä haluaa?
    Hän ei ole sijareiden sen jälkeen, pisaraakaan.
    Eräs lapsi, joka karkasi sijareilta omaan kotiinsa ja jäi sinne, sanoo ettei halua koskaan tavata tuota sijariperhettä??
    Tosin Hän ei ole vanhempiensakaan omaisuutta, vaan oma itsensä, joka rakentaa kotia itselleen.

    Tottakai hänellä on oma elämä ja omat valinnat.Aikuinen nainen.Emme puutu hänen elämäänsä ja valintoihinsa tietenkään.Jos hänellä on ongelmia, sattuu se silti minuunkin. Silti me pidämme yhteyttä. Tapaamme miltei viikottain, vaikka hänellä onkin oma koti, mies, työ. Tottakai ja jouluna yhdessä ym. Mutta tämä on vain yksi tapaus tuhansista. Ei siis pitäne yleistää. sorry!

    Äänestä

  • vasten oikeaa tietoa.. kirjoitti:

    Lapsi on 18-vuotiaana vapaa tekemään mitä haluaa?
    Hän ei ole sijareiden sen jälkeen, pisaraakaan.
    Eräs lapsi, joka karkasi sijareilta omaan kotiinsa ja jäi sinne, sanoo ettei halua koskaan tavata tuota sijariperhettä??
    Tosin Hän ei ole vanhempiensakaan omaisuutta, vaan oma itsensä, joka rakentaa kotia itselleen.

    ettei olisikaan. Mutta mieti aina vaan synttäri-joululahjaa. Kuuntele ruikutukset,valitukset,ku ei o rahaa. Ei ole loppunut, eikä kai koskaan lopukaan...Siis lasta ei ole tarkoitus poistaa, mutta ne ongelmat!! Ei jaksas enää niitä, omissakin on tarpeeksi.

    Äänestä

  • Miksi teille ei mene jakeluun et lapsi häiriintyy kaikkein eniten jos hänet tempastaan omilta vanhemmiltaan,kuitenkin vaikka millaisissa oloissa lapsi joutuisikin asumaan aina lapsen suhde omaan äitiinsä on lapsen henkisen selviytymisen kannalta tärkein.Tarkoitan tällä lähinnä,kodin huonon ilmapiirin takia otettuja lapsiparkoja.Ilmapiiriä ei huononna esim.Alkoholi,huumeet vaan ainoastaan erimielisyydet vanhempien välillä.Jotka sosiaaliviranomaiset sitten voivat päässään kehittää vähintäänkin ILTA-SANOMIEN LÖÖPPEIKSI!Kuten tässä taannoin se talonpalaminen,lasten ja äidin ollessa siellä.Kauhukuvia joista tulee kärpäsestä härkänen.Minun lapsuudessa oli alkoholia ja väkivaltaa, perheriitaa.Olin jotain 3-vuotta kun aloin muistaan.Tosi pahaakin välissä, isän mustasukkaisuuden vuoksi.Mut muuten oli joka päivä ihanaa omien vanhempien kanssa.Vanhemmat sopivat riidat ja selittivät minulle alkoholin vaikutuksista Isääni ja aloin pikkuaivoillani tajuta.Jos minut olisi viety johonkin Ns:Lastensuojelulaitokseen missä olen käynyt katsatamassa näin aikuisena.Silloin olisin varmaan jo hullujen huoneella tai muuten esim.tuhonnut itseni.Sijoitus myöskään ei minun kohdalla olisi ollut hyvä.Olin lapsena vauvasta asti temperamentiltani MINÄ OLEN KINGI asenteinen ja varmaan olisin saanut sijais ynnä muut laitosvanhemmat hepakkaan!Sitten kun ajattelee nykypäivänä mikä raadollinen porukka kouluissa on oppilaina, niin voi sitä sijoitettua lapsi parkaa.Kyllä voi sanoa, et toiset lapset koulukiusaamisella saa pahinta tuhoa aikaiseksi henkiseen elämään!Minun pitää kertoa sekin et kun menin kouluun sain kuulla koulukavereiltani ystäviltäni et minulla on mahtavat vanhemmat ja olisipa nuo meidänkin.Olin ylpeä!Monikaan ei sosiaaliviranomainen ajattele suhteellisesti lapsen kannalta asiota.Tuollainen yksi vika perheessä on pientä kun muuten on kaikki kunnossa ja ne muut kaikki vielä superkunnossa!Olen kuullut sellaistakin et äiti esim.heittää kahvikupin suutuspäissään seinään ja mies soittaa psykiatrin pareineen kotiin ja äiti ylipuhutaan sairaala hoitoon saa sieltä sitten persoonallishäirikön paperit vasta monen kuukauden jälkeen, 2viikon siellä olon takia ja mies hakenut eroa,Lastensuojeluviranomainen ei luota kumpaakaan vanhempaan,tuomittee äidin niin sairaaksi, vaikka sairaalassa ei näyttöä vakavasta sairaudesta ole ja saa lautakunnan vakuutuneeksi:HUOSTAAN PIENET LAPSET!Kauhea kokemus lapsille,mut tämä eroahdistus vanhemmistaan tulkitaan taas ennustuksessa äidin sairauden aikaan saannokseksi.Kaikissa köyhissä kunnissa ei ole edes tarjota niitä inhimillisiä avohullon tukitoimenpiteitä ja ne sit kirjataan hienosti huostaanotossa:Tukitoimenpiteet todettiin riitämättömiksi ja tarkoituksen ,jotain plaap.... !SIINÄ SE!

    Äänestä

että kestää kolmekin vuotta ennen kuin lapsi on sopeutunut perheeseen ja perhe lapseen.

Äänestä

Ei taida onneksi olla minun tytöstäni kysymys, huh huh-. Olisi kauheaa kuulla että lapsi koettaisiin vain riippakivenä. Hoida asia niin että lapsi pääsee takaisin omalle rakastavalle äidilleen.

Äänestä
  • mutta kun se "rakastava" äiti on juuri syynä lapsen kyvyttömyyteen kiintyä ihmisiin.

    kun äiti on rankasti laiminlyönyt lastaan ja jättänyt alastomana nälkäänsä huutamaan häviten itse ryyppyreissuilleen?

    sinnekö vain takaisin, hoitamattomuuteen?

    Äänestä

  • Ei kaikki tapaukset ole sellaisia, että voisi palauttaa rakastavalle äidilleen takaisin. Äiti saattaa olla juoppo- tai huumereisuillaan, siis ei kotonapäinkään. Laskut maksamatta, jääkaappi tyhjä. Bioja on nähkääs niin montaa sorttia. Ei ole niin yksiselitteinen asia. Eihän lasta edes sijoiteta jos kaikki on hyvin ja niin, niin rakastavaa.

    Äänestä

lapsi voi tahallaan temppuilla päästäkseen takaisin kotiin...ei ole mitään millä voit saada hänet puolellesi ellei lapsen äiti hyväksy sijoitusta...luovuta!

Äänestä
  • miten äiti suhtautuu asiaan?

    Meilläkin lapset puhkesivat kukkaan kun äiti hyväksyi meidät ja lasten asumisen meillä = kotona.

    Vei kyllä aikaa noin 1,5 vuotta.
    Nyt jo suunnittelemme yhdessä asioita ja olemme
    jakaneet vanhemmuuden.

    Äänestä

  • vastaus, kirjoitti:

    miten äiti suhtautuu asiaan?

    Meilläkin lapset puhkesivat kukkaan kun äiti hyväksyi meidät ja lasten asumisen meillä = kotona.

    Vei kyllä aikaa noin 1,5 vuotta.
    Nyt jo suunnittelemme yhdessä asioita ja olemme
    jakaneet vanhemmuuden.

    vaan äitiä avainasemaan.

    Lapsen olo helpottuu suunnattomasti äidin hyväksynnästä.

    Vaatii kyllä äidiltä vanhemmuutta, lapsen edun ymmärtämistä.

    Sitä eivät kaikki tajua.

    Toivottavasti teillä onnistuu.

    Äänestä

Meidän sijaislapsi tuli perheenjäseneksi vajaa vuosi sitten -tai niin me kuvittelimme. Tämä ajatus ei ole toteutunut. Olemme liki eron partaalla, ja perhe on jakaantunut minun ja biolapsen sekä sijoitetun ja mieheni ryhmiin. Sijaislapsi on alle 4-vuotta eikä osaa sitoutua naisiin - niin syvä juopa on häneen jäänyt. Tämä tuntuu kornilta, mutta niin hänen papereissaan lukee.
Meille annettiin siis lapsi pikkuperheeseen, missä äiti on kotona ja vastaa arjesta. Onnistuuko? Ei.
Onneksemme saimme vähän vahingossa ajan neuvolapsykologille, joka sanoi:
"Kaikkien lasten paras paikka ei ole perhe vaan joillekin laitos on parempi paikka. Perheenne on vaarassa. Teillä on mahdollisuus perua sopimus."
Me olimme aivan ällikällä lyötyjä, koska sijoittava kaupunki oli puoli vuotta hokenut, että teidän on PAKKO jaksaa. Neuvolapsykolgi oli ensimmäinen yhteistyötaho, joka välitti meidän perheestämme ja meidän psyykkisestä hyvinvoinnistamme. PeLaja sijoittava kaupunki ajattelevat vain tämän aika vaikeasti psyykkeltään vammautuneen lapsen parasta; meidän perheen on pakko jaksaa tämän ventovieraan lapsen takia.

Vastaus siis on, että ei ole pakko. Jos vaisto sanoo, että tästä ei tule mitään, lopettakaa ajoissa älkääkä viiden vuoden kuluttua. Minä ja sijoitettu lapsi podemme kroonista huonoa kommunikointia ja kemiaa eikä se ole kenellekään hyväksi. Ongelmallisinta on se, että hän ei näe eikä kuule minua - sillä ei ole merkitystä, mitä minä sanon. Isommassa perhekodissa tällainen käytös varamaan menee siinä seassa, mutta ei pienessä ydinperheessä.
Meille oli iso helpotus, kun neuvolapsykologi antoi meille "luvan" lyödä uupumuskortit pöytään ja parkua voimattomuutta, osaamattomuutta sekä epätoivoa epätoivoisen urakan edessä.

Äänestä
  • Sanattomaksi vetää.
    Kaikkien puolesta.
    Miten olette päättäneet?
    Jaksatko kirjoittaa.

    Äänestä

  • Kummamamma kirjoitti:

    Sanattomaksi vetää.
    Kaikkien puolesta.
    Miten olette päättäneet?
    Jaksatko kirjoittaa.

    kaikille vastanneille. On ilo huomata, ettemme ole yksin ja ainoat sijaisvanhemmat, joilla on tällainen ongelma. Mietimme ja puhumme mieheni kanssa tästä meidän asiasta joka päivä ja ilta. Olemme päättäneet katsoa asian kesän yli ja jos vielä tuntuu samalta lapsen kanssa, emme jatka syksyllä.

    Asiaa vaikeuttaa vielä se, ettei nuorin tyttäremme myöskään ole hyväksynyt tätä meidän sijaistyttöämme. On kai pakko ajatella ensiksi omaa perhettämme ja luovuttaa..se on kaikkien parhaaksi, myös sijaistyttömme. Kaikkea ei voi ennakoida vaikka kuinka yrittää. Tinteen voi ymmärtää vain elämällä siinä. Kiitos vielä teille kaikille ja voimia arvokkaassa työssänne.

    Äänestä

  • Epätoivoinen pohtija kirjoitti:

    kaikille vastanneille. On ilo huomata, ettemme ole yksin ja ainoat sijaisvanhemmat, joilla on tällainen ongelma. Mietimme ja puhumme mieheni kanssa tästä meidän asiasta joka päivä ja ilta. Olemme päättäneet katsoa asian kesän yli ja jos vielä tuntuu samalta lapsen kanssa, emme jatka syksyllä.

    Asiaa vaikeuttaa vielä se, ettei nuorin tyttäremme myöskään ole hyväksynyt tätä meidän sijaistyttöämme. On kai pakko ajatella ensiksi omaa perhettämme ja luovuttaa..se on kaikkien parhaaksi, myös sijaistyttömme. Kaikkea ei voi ennakoida vaikka kuinka yrittää. Tinteen voi ymmärtää vain elämällä siinä. Kiitos vielä teille kaikille ja voimia arvokkaassa työssänne.

    Todella surullista, mutta onhan se lapsellekkin parempi vaihtaa "perhettä" kuin elää rakkaudettomassa perheessä. Jos ei toimi ni se ei toimi. Ei voi mitään. Hyvä, kun yrititte. Nyt korjaatte omaa elämäänne ja katotte etiäpäin rauhassa. Tsemppiä!

    Äänestä

  • kuulla et on rehellisiä sijaisvanhempia.Taas kerran tullaan siihen et nuo soskut ei loppujenlopuksi ajattele lasten parasta.Nehän kykkii sisällä konttorikopeissaan ja tosi harvoin ovat tekemisissä oikeesti lasten kanss.Palkka juoksee ja hyvä niin.Kaiken kukkuraksi saavat olla jumalan asemassa, kukaan ei uhkaa heidän "hyviä tarkoitus periään"!Teille sijaisvanhemmat teitte ihan oikein lapsen puolesta.Mut en kyllä sit kannata laitoksia kun vain nuorisolle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen pohtija! kirjoitti:

Perheeseemme, johon kuuluu äiti, isä ja kaksi tyttöä, 13 ja 16- vuotiaat tuli joulukuussa neljä vuotias sijoitettu tyttö. Olemme yrittäneet olla kärsivällisiä tytön ja itsemme suhteen mutta kun ns. kemiat ei kohtaa. Tarkoitan tällä sitä, ettemme ole perheessämme kukaan oikein kiintyneet tyttöön. On hirveää huomata, että on vaikea jatkaa eteenpäin, sillä olo lapsen kanssa tuntuu ahdistavalta. Annammeko ajan kulua vai lopetammeko suosiolla sijoituksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu