Ajo

Mistä mahtaa johtua että Naantalin ja kappelskäärin satamissa ajavat rekat jopa kapelliautot meidän thermo miesten ajokaistalle siitä pitäis kyllä tulla loppu TV:THERMO KINGIT
102267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

no voi totta jumalauta kristus kuka uskaltaa ajaa schenker gargon kaistoille.

Äänestä
  • Eihän niitä kaistoja oikeastaan käytä kuin Btl.län pilotit ja asiahan on niin kuin stycke tossa kirjoittaa

    Äänestä

Tällä hetkellä Naantalissa tekevät sitä kentän remonttia ja tilan puutteen vuoksi siellä ohjataan autoja niin että olisivat mahdollisimman tasaisesti rivissä, ettei mene koko kenttä tukkoon. Kun remppa on valmis, sinne tulee kunnon opasteet IMO- ja sähkökaistoille sekä vielä metrimäärät eli eri mittaiset rattaat eri kaistoille á la Värtan.

Kapellskär on sitten oma juttunsa, se on välillä niin sekaisin että hirvittää. Joskus siellä saa pujotella kuin ajotaitokisoissa että pääsee siihen kohtaan kenttää mistä seuraavaksi lähtevään laivaa pääsee. Siellä on kyllä hyvät opasteet, mutta kaikki eivät niitä osaa lukea. Joillakin kun menee jopa "Silja Line" ja "FinnLink" sekaisin, mutta nehän melkein muistuttavat toisiaan, muutamia samoja kirjaimiakin ;-/ Kertoipa Naantalin "lähettäjä" että Aholan kuskit ovat keskenään kertoilleet että sähkökaistalta pääsisi nopeammin laivaan. Heh, tuumasi sama kaveri että rempan jälkeen sähkökaistalta viitotaan kapellivehkeet sivuun ja pistetään viimeisenä laivaan...

Äänestä
  • Eipä ole hetkeen tullut naantalissa käytyä, mut jos siellä on remppa menossa, niin TOSI HYVÄ!!!
    Se onkin ollut sellaista pirun hämmentämistä puolin ja toisin, mut toisaalta esim. sähkökaista on usein täysi, elikkä on tungettava sinne minne sopii!!

    Keppisaaressa taas iivanat on osaltaan sotkemassa, ajetaan jopa jo illalla eturiviin, vaik on seuraava päiväpaatti! Mut ne osaa lukea vielä huonommin kuin me ;-)

    Äänestä

  • Arskak2 kirjoitti:

    Eipä ole hetkeen tullut naantalissa käytyä, mut jos siellä on remppa menossa, niin TOSI HYVÄ!!!
    Se onkin ollut sellaista pirun hämmentämistä puolin ja toisin, mut toisaalta esim. sähkökaista on usein täysi, elikkä on tungettava sinne minne sopii!!

    Keppisaaressa taas iivanat on osaltaan sotkemassa, ajetaan jopa jo illalla eturiviin, vaik on seuraava päiväpaatti! Mut ne osaa lukea vielä huonommin kuin me ;-)

    Sotkee liikenettä naantalin satama alueella heti niin rajusti että oikein vituttaa.Asiasta on puhuttu satama porukan kanssa ne on yrittänyt panna toppa housut kuriin mutta ilman tulosta niillä ei kuulemma vaan mene jakoon??

    Äänestä

  • Pöksyt kirjoitti:

    Sotkee liikenettä naantalin satama alueella heti niin rajusti että oikein vituttaa.Asiasta on puhuttu satama porukan kanssa ne on yrittänyt panna toppa housut kuriin mutta ilman tulosta niillä ei kuulemma vaan mene jakoon??

    Kyllähän nuo veli venäläiset hauskoja ovat omalla tavallaan. Yrittävät ajoittain viivytellä riviin tuloa etteivät joutuisi sinne kellariin eli 1.kannelle ajamaan, mutta huppista vain, kerrankin kävi sitten niin että lähettäjä päätti jättää iigorit sinne takariviin. Mitä eivät osoittaneet mielenkiintoa laivaan pääsyyn, vaikka olivat liputkin hakeneet. Venttalista tyhjäksi ja köydet irti, vennään pojat jäi odottelemaan seuraavaa lossia :-)

    Äänestä

  • En ole satamissa laivaan ajoon koskaan perehtynyt, ja tuskin tarviikaan joten kysynkin että mitä tarkoittaa sähkökaista?

    Äänestä

  • arv1 kirjoitti:

    En ole satamissa laivaan ajoon koskaan perehtynyt, ja tuskin tarviikaan joten kysynkin että mitä tarkoittaa sähkökaista?

    niil termokigit tai karrierit huutaa alvariinsa eli radan varrel nukkumiset niinjanäin.ja niil ain tuoretuotetta kyydis aina kiire ja hermot huonos kunnos,ko kunnon unet vaan veneessä riittäviä

    Äänestä

Voiko olla enään masentavampaa purkkia kuin finnlink? Tauko jää lyhyeks,lähtö/tuloajat aivan peestä,200 kuskia jauhaa ruokasalissa samoja rekkatarinoita,ainut poikkeus on ruoka joka voi sattua oleen hyvää edellyttäen oikeaa laiva vuoroa!? Onneks sai kulkea enimmäkseen tukholmasta siljan ihmislaivoilla,kuljetusliikkeessä olikin lappu aina ilmotustaululla"vain hätätapuksessa finnlink"

Äänestä

kans hermoKINGIkuskis haluan.tarviiko jotain kursseja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kaistat kirjoitti:

Mistä mahtaa johtua että Naantalin ja kappelskäärin satamissa ajavat rekat jopa kapelliautot meidän thermo miesten ajokaistalle siitä pitäis kyllä tulla loppu TV:THERMO KINGIT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu