Perinteisesti suosittuja lomamaita ovat Espanja ja Kreikka, tilastollisesti tässä järjestyksessä.
Kummassakin on miellyttävä ilmanala, jossa on mukava jatkaa ja aloittaa kesää ja viettää talveakin. Itse olen suuri Espanjan ystävä. Mallorca, Kanarian saaret ja kohta Costa del Sol kin tulee tutuksi. Kreikkaan en ole otetta saanut, entä te?
Suositut lomamaat
18
830
Vastaukset
- Muori
ja talvenviettopaikkani oli useimmiten Portugal.
En pitänyt Espanjasta (Torrevieja, Benidorm esim.) enkä alkuunkaan etelärannikosta. Siellä on liikaa ihmisiä, liikaa rikollisuutta ja kalterit ikkunassa. Portugalissa ei ole näitä samassa määrin ja ikkunat ovat ilman kaltereita.
Makunsa kullakin.- Merkillinen
Portugalissa en ole edes käynyt, joten olen muiden kokemusten varassa. Portugal lienee lähes yhtä lämmin kuin Espanja mutta kuuluisa likaisuudestaan. Rikollisuudenkin sanotaan olevan etelä-Euroopan huippua. Huhupuheet ja todellisuus eivät näytä kulkevan käsi kädessä. Teneriffan rikollisuudestakin olen kuullut paljon mutta en kymmenien käyntien aikana todennut. Espanjalaiseen keittiöön ja musiikkiin olen ihastunut vaikka ihmiset eivät olekaan kovin ystävällisiä, varsinkaan aluksi. Kreikkalaisten mielistely ja nuolut ovat inhottavia ja keittiö huono.
- looti
Merkillinen kirjoitti:
Portugalissa en ole edes käynyt, joten olen muiden kokemusten varassa. Portugal lienee lähes yhtä lämmin kuin Espanja mutta kuuluisa likaisuudestaan. Rikollisuudenkin sanotaan olevan etelä-Euroopan huippua. Huhupuheet ja todellisuus eivät näytä kulkevan käsi kädessä. Teneriffan rikollisuudestakin olen kuullut paljon mutta en kymmenien käyntien aikana todennut. Espanjalaiseen keittiöön ja musiikkiin olen ihastunut vaikka ihmiset eivät olekaan kovin ystävällisiä, varsinkaan aluksi. Kreikkalaisten mielistely ja nuolut ovat inhottavia ja keittiö huono.
Madeiraa! On tosi mukava ja kaunis paikka. Luonto on kuin paratiisissä.Puhdasta ja palvelu ystävällistä hotelleissa ja kaupoissa. Ruoka on hyvää.Muuta puutetta ei ole kuin meressä ei voi uida rantojen jyrkkyyden vuoksi.Menen toisenkin kerran!!!
- Muori
looti kirjoitti:
Madeiraa! On tosi mukava ja kaunis paikka. Luonto on kuin paratiisissä.Puhdasta ja palvelu ystävällistä hotelleissa ja kaupoissa. Ruoka on hyvää.Muuta puutetta ei ole kuin meressä ei voi uida rantojen jyrkkyyden vuoksi.Menen toisenkin kerran!!!
Madeira, mutta eikö se ole kallis saari. Toisekseen sanovat, että siellä on paljon portaita ja huono liikkua paitsi tietysti hyväjalkaiselle. Mieli tekisi katsomaan.
Olen saanut aivan eri infoa Portugalin rikollisuudesta. Olen paljon liikkunut ypöyksin siellä eikä koskaan ole ollut mitään ongelmaa.
Espanjassa sanovat joka neljännen tulleen ryöstetyksi. Mene tiedä. - Ruuneperi
Muori kirjoitti:
Madeira, mutta eikö se ole kallis saari. Toisekseen sanovat, että siellä on paljon portaita ja huono liikkua paitsi tietysti hyväjalkaiselle. Mieli tekisi katsomaan.
Olen saanut aivan eri infoa Portugalin rikollisuudesta. Olen paljon liikkunut ypöyksin siellä eikä koskaan ole ollut mitään ongelmaa.
Espanjassa sanovat joka neljännen tulleen ryöstetyksi. Mene tiedä.Tätä pientä kaupnkia en lakkaa kehumasta. Madeiraa ovat kaikki kehuneet mutta ei liene minun paikkani nynnyytensä takia.
Cruzin rikollisuudesta ollaan paljon puhuttu. Olen viettänyt siellä kuukausia ja liikkunut melkoisessa tuiskeesssakin yöaikaan tosin vältellen pimeitä syrjäpaikkoja.
Joitakin tuttujanikin on ryöstetty yöaikaan näiden mennessä syrjäiseen hotelliin kävellen yöaikaan. Tällaisen voisi välttää helposti käyttämällä tosihalpaa Taxia.
Portugali on kuulemani mukaan pahin huumeportti ja siitä seuraa röstöjä y.m. rikollisuutta. Tämä muiden kertomana. - Muori
Ruuneperi kirjoitti:
Tätä pientä kaupnkia en lakkaa kehumasta. Madeiraa ovat kaikki kehuneet mutta ei liene minun paikkani nynnyytensä takia.
Cruzin rikollisuudesta ollaan paljon puhuttu. Olen viettänyt siellä kuukausia ja liikkunut melkoisessa tuiskeesssakin yöaikaan tosin vältellen pimeitä syrjäpaikkoja.
Joitakin tuttujanikin on ryöstetty yöaikaan näiden mennessä syrjäiseen hotelliin kävellen yöaikaan. Tällaisen voisi välttää helposti käyttämällä tosihalpaa Taxia.
Portugali on kuulemani mukaan pahin huumeportti ja siitä seuraa röstöjä y.m. rikollisuutta. Tämä muiden kertomana.lienee maassa kuin maassa ja meitä vanhempaa ikäpolvea ne eivät enää koske.
- Sanelma
Keski-Euroopan kaupungit ovat mielestäni parhaita tapoja viettää lomaa. Joskus toki ripaus eksotiikkaa piristää. Ehdoton inhokkini on (anteeksi jos loukkaan jotakuta) nämä nk. "ähläm-maat", niin inhottavaa tunkeilua ja liiveihin uimista, kerta riitti. Paitsi Egypti, se on niin lumoava, että haluaisin toistaa retkeni. Israelissakin oli tiettyä lumoa ja mystiikkaa, haluaisin tutustua maahan paremmin kuin päivän kiertoajelu antoi myöden. Nyt ei vain taida aika olla oikein otollinen. Purjehdusloma ei myöskään ole lajini, ikävystyin kuollakseni, 10 päivää suljettuna paattiin, huh!!
- Kati
Kun olen työssä niin voin lähteä talvella vain 2 viikon matkalla, siksi menen sitten kauas. Toisekseen luulen, että tulee aika, ettei halua/pysty istumaan lentokoneessa 10-12 tuntia enää pitkään kuin nyt terveenä ja hyvässä kunnossa. Näinä vuosina olen käynyt mm. Intiassa ja Meksikossa, tänä talvena Vietnan tai Thaimaa. Levottomuudet eivät vielä peloita ja uutta nähtävää pitää olla - uusia maisemia, ihmisiä, kulttuuria.
Olen käynyt sekä Espanjassa että Kreikassa ja täytyy sanoa, että pidän enempi Kreikasta. Sen ruuasta, musiikista, ja ihmisistä - nämähän on näitä makuasioita ja mielipiteetkin voivat muuttua. - Olli
Itse ihastuin Turkkiin sen ihmisiin, ilmastoon, kulttuuriin., ruokaan ja meille edulliseen hintatasoon. Turkissa on vielä jotain alkuperäistä elämänmuotoa sellaista, jonka olemme täältä hävittäneet., ystävällisyys.
Alanyasta löytyvät hyvät hotellit sekä Välimeren puhtain vesi. Teimme aikoinaan perheemme kanssa useita lomamatkoja Espanjaan, Egyptiin, Kreikkaan, Italiaan. Kaikki nämä jäivät, kun olimme tutustuneet Turkkiin. Harkitsen jopa loma-asunnon ostamista sieltä. Turkki on noussut muistaakseni kolmanneksi suosituimmaksi suomalaisten lomakohteeksi. Melkein kaikissa on jotain hyvää.
"Melkeit" ovat meille muslimimaita, josta kokemusta on vain Turkista, Egyptistä ja Marokosta sekä Venäjä.
Unkarissa ja Itävallassa on automatkojen yhteydessä syntyneitä perhetuttavuuksia.
Saksa on muulloinkin mukava mutta joulumarkkinoista on muodostunut meille tapa.
Ranska saattaisi olla ok jos osaisin kieltä.
Islanti, Moldova, Ukraina, Valkovenäjä ja Lichtenstein ovat kokemuspiirimme ulkopuolella.
Kreikkaan emme ole ihmeemmin tykästyneet mutta olemme kokeilleet vain neljästi.
Ateena, Korfu, Naxos ja Kreeta.
Espanjasta en sano mitään. Hankimme asunnon 26-vuotta sitten etupäässä sen sijainnin perusteella.
Muuten olemme kierrelleet mutta luoteinen osa niemimaat on käymättä.
4 Kanarian saarta ja Mallorca ovat vain kertakäynnin varassa.
Jos tästä vielä enemmän dementoinnun niin Azorit saattaisivat uneliaisuudessaan olla sopiva paikka.
Nyky mieltymys vetäisi Kuubaan. Kaikki ovat iloisia ja kavereita.
Asuntomme on Espanjan mantereella ( Paseo Juan Aparicio Torrevieja ) mutta talvet ovat sen verran kylmät ettemme kahden kokeilun jälkeen viitsi hytistä siellä.
Keväät ja syksyt ovat mukavia.
Atlantin saarista Kanaria ja Madeira ovat vielä siedettävän lentomatkan päässä.
Risteilyjen ja kiertomatkojen oheisetuina olemme lunastaneet lisäviikot Korfulla 60€/hlö/vko ja Funchalissa, Katedralissa 87,50€/hlö/vko.
Dominikaanien AI-hintaa en muista mutta edellisiä kalliimpi se oli.
Vajaa 2-viikkoa sitten palasimme Funchalista, 9:n viikon kuluttua lähdemme Espanjaan, jos tohtorisetä ei ole eri mieltä ja, optimisteina olen varannut heinäkuulle lennot ja hotskun Muencheniin.
Vaimo on tehnyt tyttöjen matkansa Keski- ja Etelä-Euroopan kaupunkeihin mitään maata erikseen suosimatta.
Oopperaa, musikaaleja ja rättejä.Kiitos mielenkiintoisista matkavinkeistä ja varoituksista.
Suomi on yksi omista suosikkilomamaistani, mutta myös melko kallis.
Viro on ihan kiva matkailumaa, mutta aika pieni ja melko hyvin jo tutkittu.
Muita suosikkimaita en osaa mainita, mutta suosikkikohteita sitäkin enemmän.
Kreikasta ei ole paljon kokemuksia, mutta Kreetalla olen käynyt kaksi kertaa ja aion palata sinne vielä ainakin kerran. Omatoimiretki bussilla ja laivalla Samarianrotkon rannan puoleisesta päästä aloittaen tarjosi upeita elämyksiä. Sinne voisin myös palata. Asua muutamia päiviä etelärannikon kylissä ja retkeillä sieltä.
Portugalista on vielä pohjoisin osa tutkimatta, mutta viihdyin kaikissa paikoissa, joissa olen käynyt kahdella eri matkalla. Kohtasimme ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä kaikkialla. Lissabonissa riittää aina näkemistä muutamiksi mukaviksi päiviksi.
Madeira on mielestäni todella kaunis ja monimuotoinen saari. Luntakin taitaa olla nähtävissä ympäri vuoden.
Luotettavan ja reippaan patikointikaverin kanssa voisin lähteä sinne uudelleen ja keskittyä levadavaelluksiin.
Mallorcan saaresta pidin 1980-luvulla, kun kiertelimme siellä ystäväpariskunnan kanssa autolla. Sinnekin voisi olla kiva palata.
Gran Kanaria, on ainoa Kanarian saarista, jonne en välittäisi lähteä uudelleen. Esim. Teneriffa on mielestäni
kauniimpi, monimuotoisempi ja mielenkiintoisempi kohde.
Laivaretket tai laivamatkat Euroopan rannikolla tai suurilla joilla ovat aina kiinnostavia ja miellyttävä tapa sekä matkustaa että tutustua ympäristöön. Pitempi kanavamatka Ruotsissa asuntolaivalla voisi olla mukava kokemus. (Ihmeekseni huomasin Amsterdamissa, että sieltä pääsisi kanava-aluksella jopa Sveitsiin.)
Irlanti ja Skotlanti ovat muuttuneet hieman entistä edullisemmiksi, joten voin lukea nekin taas suosikkeihin.
Espanjassa on monia paikkoja, joihin voisin lähteä uudelleen sekä rannikko- että kaupunkilomille. Barcelona on yksi suosikkikaupungeistani. Aurinkorannikolta löytyy paljon mielenkiintoisia kohteita ja sieltä pääsee moneen suuntaan. (Uskomattoman edullinen matkatarjous ensi viikolla Granadaan houkuttaisi ja harmittaa etten pääse.)
Espanjasta pääsee myös laivalla Marokon puolelle ja sieltä bussilla lähikaupunkeihin, eikä matkalla tarvitse viipyä kovin montaa päivää.
En tiedä, voinko enää nimetä Tunisiaa yhdeksi suosikkikohteistani. Turvallisuus arveluttaa. Ihmiset olivat uskomattoman ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Siellä koin myös yhden huikeimmista matkaelämyksistä, kun ratsastimme pikkukylästä kameleilla Saharan autiomaan hiekkadyyneille katsomaan auringonnousua.
Italiassa on helppo viihtyä ja tutustua ympäristöön. Ajaa esim. aurinkorannikolta yli Apenniinien Firenzeen, laivalla Venetsiaan tai yli Adrianmeren entisen Jugoslavian puolelle. Italiassa riittäisi tutustumista monille matkoille, ja olen aina valmis lähtemään sinne.
Pariisi, Berliini ja Wien kuuluvat lempikaupunkeihini, samoin Krakova, Gdansk ja monta, monta muuta. Huomaan, ettei tästä tule loppua jos jatkan pohtimista.
Voin todeta, etten välittäisi matkustaa uudelleen Sofiaan, mutta jos sinne menee, kannattaa matkustaa
(paikallis)bussilla myös Vitoshan vuoristoon ja erilaisilla köysiratahisseillä huipulle asti.
Bulgarian aurinkorannat ympäristöineen totean myös nähdyiksi yhdellä matkakerralla.
Istanbul oli mielenkiintoinen, muttei kutsu minua uudelleen.
Nyt en ole enää varma haluanko joskus toteuttaa suunnitelmani eläkevuosien pitemmistä matkoista maailmalle.
Ilman pitkiä lentoja tai lukkoonlyötyjä aikatauluja, kiireettä ja erilaisiin kohteisiin pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi pysähtyen. - Naparetkistä en enää uneksi, enkä ylettömän kuumista kohteista.- kulentoine
Talvikohteen valinta tuottaa hieman vaikeutta, kun olemme olleet Kanarian kävijöitä, niin mieli tekisi vaihtelua. Madeira olisi varmaan hyvä ehdokas, mutta olen kuullut, että sinne paras matkustusaika on maaliskuu, miten lienee.
Thaimaa jakaa ihmisten mielipiteitä vahvasti, eikä yksin pitkän lennonvuoksi.
Aikansa, kun pähkäilee, niin kaiketi se siitä jonnekin selvennee. - varjele taivas
KYMMENEN VUOTTA VANHA aloitus, pysykää nykyajassa!!!
- L - L
Haitanneeko tuo mittää?
Vaihtoehtoisesti aloituksen voisi tehdä uutena mutta olisiko se todella tarpeen?
Lyhyempi ketju tietenkin.
Kaikki eivät ole seurustelleet täällä kymmentäkään vuotta ja toisaalta, uusia asioitakaan ei loputtomiin synny.
Itse en koskaan katso päiväystä.- katsokaa pvä,,
Todellakin haittaa. Luulisi nyt katsovan päivämäärät, ja olla tietoinen siitä ettei nostele iänikuisia ketjuja takaisin etisivulle.
Miksi tuollainen vastauksesi nyt oli niin tärkeää? Ilman tuotakin olisin pärjännyt. - Taivaan varjelusta
katsokaa pvä,, kirjoitti:
Todellakin haittaa. Luulisi nyt katsovan päivämäärät, ja olla tietoinen siitä ettei nostele iänikuisia ketjuja takaisin etisivulle.
Miksi tuollainen vastauksesi nyt oli niin tärkeää? Ilman tuotakin olisin pärjännyt.Kappas vaan vai olisit pärjännyt.
Tiedoksesi ilmoitan että täällä on muitakin. JA kiitos että nostit ketjun taas esille. Jos vaikka saadaan lisää hyvin matkavihjeitä. Varjelkoon taivas meitä.
- ninackan
Olen käynyt Islaminuskoisista maista Turkissa, Tunisiassa ja Marokossa. Näistä on Turkki mieluisin minulle. Egyptissä en ole käynyt.
Mallorca, Rhodos, entinen Jugoslavia, Kanariansaaret lähimatkoista, Kanarialla noin 20 kertaa, kaikilla saarilla yhteensä.
Brasilia,Intia ja Thaimaa useamman kerran. Liian kuuma vanhemmiten, nuorempana jaksoi paremmin. Jos lähden matkalle otan tutun ja turvallisen Teneriffan tai Cran Canarian. - Työn viemään
Suosin aurinkolomissa Kanarian saarten Puerto Ricoa,
Kaupunkilomissa Lontoota,
Shoppailusta Milanoa ja Madridia,
Kulttuuritarjonnassa New Yorkia ja Lontoota.
Eksotiikkassa Aasiaa (Tokio, Peking, Manila, Kuala Lumpur, HK, Singapore, Taipei)
Luontolomissa Norjaa ja Alaskaa ja Venäjää.
En pitänyt Egyptistä enkä Marokkosta.
Oma talouteni ei olisi sallinut yli 40 maassa matkustamista, mutta työni on minua maailmalla kierrättänyt ja siitä olen tosi kiitollinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6202364Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,281182- 1091138
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101016- 92916
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?91787Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229623