Hei kaikille kerron teille eka tarinani ja sitten kysymykseni.
Ikää mulla on 15 syyskuussa täytän 16.Discko illan päätteeksi minut raiskattiin ja tulin raskaaksi.Vanhemmille tästä kerroin jokunen päivä sitten.Vanhempani reakoivat ensin huutamalla,mutta huutamisen jälkeen itkettiin ja keskusteltiin pitkään.Päädyin tarkan pohdinan jälkeen adoptioon näin on paras sekä minulle,että syntymättömälle lapselleni.Olen viellä nuori ja en kykenisi hoitamaan lasta itse.Luultavasti lapsi tulisi muistuttamaan minua myös siitä miten sai alkunsa enkä halua sitä tapahtumaa muistavan aina kun lastani katsoisin.
Sitten kysymyksiin.Pystynkö vaikuttamaan siihen ketkä lapseni saa kun olen synnyttänyt?Onko mahdollista että uudet vanhemmat voivat tavata jo minut raskauden aikana jolloin he voisivat osallistua ultraan ja odotuksen aikaisiin lääkärikäynteihin ym sellaiseen?Miten nopeasti lapsi viedään minulta synnytyksen jälkeen eli voinko viellä hyvästellä lapseni ennenkuin lapsi annetaan uusille vanhemmilleen?Olen aatellut kirjoittaa lapselleni kirjeen missä kerron miksi annoin hänet pois ja liittää mukaan valokuvan itsestäni.Saako lapseni koskaan kirjettäni?Mitä jos muutan mieleni voinko perua adoption?Näänkö lastani enää koskaan sen jälkeen kun adoptiopaperit ovat tehty?
Kiitos kaikille vastanneille jo etukäteen.
Ikää mulla on 15 syyskuussa täytän 16.Discko illan päätteeksi minut raiskattiin ja tulin raskaaksi.Vanhemmille tästä kerroin jokunen päivä sitten.Vanhempani reakoivat ensin huutamalla,mutta huutamisen jälkeen itkettiin ja keskusteltiin pitkään.Päädyin tarkan pohdinan jälkeen adoptioon näin on paras sekä minulle,että syntymättömälle lapselleni.Olen viellä nuori ja en kykenisi hoitamaan lasta itse.Luultavasti lapsi tulisi muistuttamaan minua myös siitä miten sai alkunsa enkä halua sitä tapahtumaa muistavan aina kun lastani katsoisin.
Sitten kysymyksiin.Pystynkö vaikuttamaan siihen ketkä lapseni saa kun olen synnyttänyt?Onko mahdollista että uudet vanhemmat voivat tavata jo minut raskauden aikana jolloin he voisivat osallistua ultraan ja odotuksen aikaisiin lääkärikäynteihin ym sellaiseen?Miten nopeasti lapsi viedään minulta synnytyksen jälkeen eli voinko viellä hyvästellä lapseni ennenkuin lapsi annetaan uusille vanhemmilleen?Olen aatellut kirjoittaa lapselleni kirjeen missä kerron miksi annoin hänet pois ja liittää mukaan valokuvan itsestäni.Saako lapseni koskaan kirjettäni?Mitä jos muutan mieleni voinko perua adoption?Näänkö lastani enää koskaan sen jälkeen kun adoptiopaperit ovat tehty?
Kiitos kaikille vastanneille jo etukäteen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Voimia sinulle Jutta.Arvostan päätöstäsi antaa lapeslle kuitenkin elämä, etkä päätynyt esim. aborttiin. Lapsellasi tulee olemaan varmasti rakastavat vanhemmat.Voit esittää toiveita millaiseen perheeseen lapsesi haluaisit.Niitä yleensä pyritään noudattaman.Kirjeen voit toki antaa lapsen mukaan, mutta riippuu ad.vanhemmista haluavatko he sitä lapselle antaa.Minusta se on hieno idea.Adoptiota ei voi purkaa kun olet allekirjoittanut luovutus paperit.Sinulla on kuitenkin 8vko:n harkinta aika. Kun lapsi varttuu ja oppii ymmärtämään,hänelle kerrotaan adoptiosta ja luovutukseen johtanut syy.
Oletko saanut puhua raiskauksestasi ja oletko saanut apua?
Ei tuollaista voi sivuuttaa, sillä vaarana on että se jää vaivaamaan pitkäksi aikaa.
Muista että apua on tarjolla jos se tuntuu veilä tarpeelliselta!
Kysyit paljon adoptiosta: Jos olen ymmärtänyt oikein, on sinulla nyt vielä mahdollisuus miettiä mitä todella haluat.
Ja jos päädyt adoptioon ja kirjoitat kahdeksan viikkoa synnytyksen jälkeen paperit alle, niin silloin siirtyy lapsen huoltajuus adoptiovanhemmille eikä sinulla ole sen jälkeen mahdollisuutta muuttaa mieltäsi.
Mutta vielä sinulla on aikaa miettiä.
Jos päädyt adoptioon tai harkitset sitä tosissasi niin soita kuntasi Pelastakaa lapset ry:lle. (Löydät puh.nron esim. niiden sivuilta, oman paikkakuntasi kohdalta, jos omalla paikkakunnalla ei oo toimistoa voit soittaa naapurikuntaan.)
Samalla voit sopia adoptioneuvonnasta. Neuvonnassa saat faktatietoa adoptiosta ja voit vielä muuttaa sen kuluessa mieltäsi.
Jos päädyt adoptioon, voit kertoa neuvonnan antajalle millaiseen perheeseen haluat antaa lapsesi ja voit keskustella myös kirjeen antamisesta yms.
Osa vanhemmista on valmiita antamaan kirjeen tms tietoa lapselle tietyn ikäisenä. Saat valittua lapsellesi tälläisenkin perheen jos haluat.
Kysyit että voisiko tuleva adoptioperhe olla mukana sinun lääkäri yms käynneillä. Minusta olisi ihanaa olla mukana tulevan lapseni ultrakäynneillä, mutta kuten itsekin kirjoitit, että et vielä ole ihan varma adoptiosta. Mitä jos tulevat vanhemmat olisivat mukana ultrissa yms ja sitten kuitenkin muuttaisit mieltäsi, miltä se tuntuisi mukana olleista vanhemmista?
Siksi yleensä odotetaan lapsen syntymän jälkeen se 8 viikkoa ennen kuin tuleva adoptioperhe näkee lapsen.(Mutta ehkä voisit säästä lapsen ultrakuvat ja pyytää neuvonnan antajaa antamaan ne lapsen tuleville adoptiovanhemmilla?)
Ja luulen että saat hyvästellä lapsesi synnytyksen jälkeen jos itse sitä haluat. Eihän sitä kukaan voi estää.(Jotkut vaan eivät halua nähdä ollenkaan lasta.)
Muista että kukaan ei pakota sinua adoptioon, vaan adoptioon antaminen on mahdollisuus jos itse ei voi tai halua pitää lasta. Ja voit itse vaikuttaa adoptioon, tarkemmat tiedot saat sieltä Pelastakaa lapset ry:stä.
Huh kun tuli pitkä selostus, toivottavasti tämä auttaa sinua miettimään asiaa.
Ja jos sinulla jäi vielä jotkut asiat vaivaamaan mieltä, niin kysy lisää.
Toivon sinulle rauhallisempaa ja valoisampaa tulevaisuutta!
äiti ei saa tietää, mihin perheeseen lapsi on adoptoitu eikä myöskään sitä, mikä nimi hänelle on annettu. Äiti ei myöskään ehkä koskaan enää saa tavata lastaan, jollei lapsi itse aikuisena ota yhteyttä. Eli adoptioon antaminen on sitä, että lapsi on äidilleen kuin kuollut. Useimmat lapsensa adoptioon antaneet äidit katuvat asiaa myöhemmin kovasti. Heidän elämäänsä jää paha hiertävä trauma. He eivät koskaan ehkä voi olla onnellisia enää. Abortistakin pääsee yleensä helpommin yli kuin lapsensa pois antamisesta. Sitä ei voi suositella kenellekään.
Äiti voi antaa yhteystietonsa neuvonnan antajlle, jolta lapsi saa halutessaan tiedot eism. täysi-ikäisenä.
Ja jos lapsi sekä biologinen äiti haluaa, he voivat tavata ja tutustua.
Minusta kuolleeseen on mahdotonta tutustua, joten tilanne on ihan eri adoptiossa.
Joku aika sitten erimerkiksi tuli ohjelma jossa biologinen äiti oli saanut tietää lapsestaan ja he olivat tavanneet. Ohjelmassa oli mukana adoptiotu lapsi sekä hänen biologinen että adoptioäitinsä. (Jos heillä olisi jäänyt pahota tunteita niin tuskin he olisivat tulleet ohjelmaan.
Riippu paljon adoptioon lapsensa antavasta äidistä miten asiat etenee.
Jos sinä toivot nyt jotain niin se voidaan toteuttaa, mutta jos jälkikäteen haluat jotain niin ymmärtääkseni sitä on silloin vaikea tai mahdotonta toteuttaa.
Nykyään adoptoitu lapsi tietää että hänet on adoptoitu ja jossain vaiheessa hän voi alkaa kiinnostumaan ja selvittämään bilogisia juuriaan.
(Jos sinä olet silloin muuttanut mielesi etkä haluakaan pitää yhteyttä lapseen niin sekin lie mahdollista. Sekin kannattaa selvittää neuvonnan aikana. Tee vaikka lista asioista jotka haluat selvittää ennen adoptiota.)
Kuinka vaikea ja raskas asia adoptioon antaminen on biologiselle äidille vieläkin. Myös lapselle oli raskas asia, kun hän ei tiennyt oikeista vanhemmistaan.
Olen adoptiolapsen (nyt 8v) biologinen täti. Siskoni päätyi antamaan kolmannen lapsensa adoptioon, koska hänen mies jätti hänet raskausaikana. Hän jäi siis raskausaikana kahdne pienen lapsen yksinhuoltajaksi eikä uskonut jaksavansa enää vauvaa siihen päälle. Avioero oli muutenkin riitaisa ja sisko joutui mm. taloudellisesti erittäin vaikeaan tilanteeseen. Sukulaiset olivat kaukana, koska sisko oli muuttanut työn ja miehen perässä kauas pk-seudulle.
Lapsi sai oletettavasti hyvän perheen tai ainakin sosiaalityöntekijä kehui perheen maasta taivaisiin. Meitä on todella paljon harmittanut, ettei siskoni osannut epätoivoisessa tilanteessa pitää puoliaan. Hänelle ei kerrottu mitään avoimesta adoptiosta eikä sijaisperhemahdollisuudesta. Adoptio esiteltiin ainoana vaihtoehtona. Valokuvia ja tietoja sisko ei lapsesta saa, koska ei osannut niitä adoptioneuvonnan aikana pyytää eikä hänelle siitä kerrottu. Siskolla kuten meillä kaikilla muillakin on huoli lapsesta ja ikävä häntä. Kaksi valokuvaa meillä on Kätilöopistolta, jotka joku hoitaja oli ottanut vauvasta kahden päivän ikäisenä.
Sen haluan vielä sanoa, että vaikka täällä suhtaudutaan lapsen adoptioon antaneeseen äitiin ylistäen, niin muut ihmiset eivät todellakaan suhtaudu samalla tavalla. Osa sukulaisista ja ystävistä on ollut todella törkeitä siskolle. Uusille tuttavuuksille hän ei uskalla kertoa kolmannesta lapsestaan, koska on saanut niin törkeää kohtelua. Tämä koskee myös miespuolisia ihmisiä. Siskoani pidetään huonona äitinä, kun on antanut yhden lapsistaan adoptioon. Nyt esimurrosiässä olevat vanhemmat lapset myös kaipaavat pikkusisarustaan ja ovat syyttäneet äitiään tämän adoptioon antamisesta. Kaikille olisi varmaan helpompi, jos he voisivat pitää jotain yhteyttä lapseen.
Nyt siskon taloudellinen tilanne, asuminen ja jaksaminen on taas hyvin, vaikka eron jälkeen ei niin ollut. Hän on töissä ja on monen mutkan jälkeen löytänyt kunnon miehen, joka hyväksyy adoptionkin osana siskon elämää. Toivon hartaasti, että saamme joskus tavata adoptioon annetun lapsen.
Mene hänen kanssaan mieluummin Ensikotiin, jossa nuoret äidit lapsineen saavat hoivaa ja apua. Jos annat lapsesi adoptioon kadut myöhemmin kovasti. Aborttikin on henkisesti helpompi vaihtoehto kuin omasta lapsestaan luopuminen. Toivottavasti saat apua. Sinulla on hyvin raskasta.
Sinulle on sattunut paljon ikäviä asioita. Muista hakea apua, jos sinusta vähänkään siltä tuntuu.
Adoptio on hieno ratkaisu, jos luet muutaman päivän vanhoja juttuja, niin löydät "Olen raskaana ja harkitsen" - alta paljon asiallista ja hyvää tietoa adoptiosta. Näkökantoja on puolesta ja vastaan. Sinä olet oikeutettu saamaan adoptioneuvontaa ja siellä voit sos.työntekijän kanssa keskustella mieltäsi askarruttavista asioista. Tulevien adoptiovanhempien kannalta olisi ihanaa voida osallistua jo raskausaikana vauvan elämään, mutta en tiedä tapahtuuko sitä muualla kuin Amerikassa. Sinä voit kyllä halutessasi tavata tulevat adoptiovanhemmat ja siten antaa hyväksyntäsi heidän valinnalleen.
Synnytyksen jälkeen useimmat adoptioon menevät lapset sijoitetaan lastenkotiin tai sijaiskotiin. Biologisella äidillä (siis esim. sinulla) on sen jälkeen 8 viikon harkinta-aika. Voit vielä rauhassa miettiä päätöstäsi. Harkinta-aikana voit käydä hoitamassa vauvaasi tai hyvästellä hänet jo synnytyslaitoksella. Sinä saat hänet halutessasi nähdä. Tehtyäsi päätöksen antaa lapsesi adoptioon (=allekirjoitat paperit) "menetät hänet", mutta ei hänen tarvitse sinulle silti olla "kuollut". Sinä todellakin voit vaikuttaa tulevien adoptiovanhempien valintaan ja vaatia, että he esim. kerran vuodessa lähettävät sinulle muutaman valokuvan.
Jaksamista sinulle urhea nuori nainen!
valokuvia????minä olen pyytänyt lapsestani yhtä ainukaista valokuvaa jo monta vuotta mutta enpä ole saanut...olen kironnut itseni alimpaan h...iin niin monta kertaa kun ei tullut mieleen ottaa kuvia silloin kun se vielä olisi ollut mahdollista...
En tiedä voiko jälkikäteen vaatia valokuvia. Mutta silloin kun antaa lapsen adoptioon, niin varmasti voi sitä tulevilta adoptiovanhemmilta edellyttää.
Meille on sanottu että jos biologinen äiti haluaisi valokuvia lapsestaan tietyin väliajoin, olisimmeko valmiita niitä antamaan.
Saamme itse päättää suostummeko.
Lapsi jonka äiti on päättänyt vaatia valokuvia lapsestaan annetaan vain sellaiseen perheeseen jonka adoptiovanhemmat ovat valmiita ottamaan niitä valokuvia ja haluavat toimittaa ne biologiselle äidille.
Biologinen äiti voi vaatia monenlaista ja neuvonnassa selviää mitkä vaatimukset ovat mahdollista toteuttaa.
Mutta aina kannattaa keskustella asioista, ettei asiat jää vaivaamaan mieltä kuten jollakin toisella adoptioon lapsensa antaneella on voinut käydä.
Ihmettelen mikä siinä maksaa kun sitä valokuvaa et saa mutta lohdutuksena sulle, itse olen pyytänyt lapselta/perheeltä valokuvaa mutta lapsi lähetti sen salaa adoptiovanhemmiltaan, sekin kertoo jo jotain.....
Jos biovanhempi ja adoptiovanhemmat ovat valinneet avoimen adoption voidaan näitä väliaikatietoja, kuvia tms lähetellä.
Adoption harkitsemiselle ei ole takarajaa. Alaraja on 8 viikkoa eli ennen sitä ei voi tehdä adoptiopäätöstä. Adoptiota voi kuitenkin harkita pidempään.
Sosiaalityöntekijät yleensä yrittävät kiirehtiä adoptiopäätöksen tekemisessä. Varo tämmöistä kiirehtimistä! Jos sinusta tuntuu, että sinua yritetään painostaa adoptioon, niin vaadi saada lapsi itsellesi tai vaadi lapselle sijaisperhettä. Adoptio on lopullinen, mutta sijaisperheessä olevaan lapseesi voit pitää yhteyttä paljon ja voit vielä miettiä lapsen tulevaisuutta. Adoptiopäätöksen voit tehdä myöhemmin vuosienkin päästä. Yli 12-vuotiaana adoptioon tarvitaan lapsen omakin suostumus ja yli 18-vuotiaana lapsi saa itse antaa itsensä adoptoitavaksi.
Sinun ei siis todellakaan tarvitse kiirehtiä adoptiopäätöksen tekemisessä. Toivu rauhassa synnytyksestä ja keskustele asiasta monien ihmisten kanssa rauhassa. Etsi semmoisia ihmisiä, jotka ymmärtävät sinun tilanteen. Sinun vanhemmat ja sosiaalityöntekijät eivät välttämättä ymmärrä sinua...
Suljettu adoptio on sellainen, missä lapsi sijoitetaan salaiseen adoptioperheeseen. Lapsen biologiset vanhemmat tai muut sukulaiset eivät saa tietää, mille paikkakunnalle lapsi sijoitetaan eivätkä he saa tietää lapsen uutta nimeä eivätkä adoptiovanhempien nimiä. Joskus suljetussa adoptiossa biologiset vanhemmat saavat valokuvia ja kertomuksia lapsestaan, mutta nämä tiedot välittää aina sosiaalityöntekijä. Nämä tiedot ovat aina sellaisia, että niistä ei selviä lapsen nimi, osoite tai adoptiovanhempien nimet.
Avoin adoptio on semmoinen, missä biologiset vanhemmat saavat tietää lapsen uuden osoitteen ja nimen sekä adoptiovanhempien nimet. He saavat myös muuta tietoa perheestä ja voivat tavata adoptiovanhemmat. Äiti ja muut sukulaiset voivat tavata lasta vuosien varrella ja he voivat soitella, kirjoitella ja lähettää valokuvia puolin ja toisin. Avoimessa adoptiossa myös lapsi tietää biologisten vanhempiensa, sukulaistensa ja sisarustensa nimet ja osoitteet.
=============================================
SIIS: valokuvien ja väliaikatietojen saaminen ei todellakaan tee adoptiosta avointa. se on suljettu adoptio. avoin adoptio on eri asia.
Kun alkuperäinen kirjoittaja kysyy voiko hän pitää myöhemmin yhteyttä lapseensa vai onko lapsi adoptiopäätöksen jälkeen täysin "menetetty" oli vastukseni tarkoitettu esittämään vaihtoehto avoimesta adoptiosta. Silloin ei tarvitse murehtia sitä voiko lapseen pitää ikinä yhteyttä vai eikö ja estääkö sen joku vai eikö estä. Avoimessa adoptiossa kaikki on jo sovittu yhteisymmäryksessä. Tämä oli viestini pointti eikä suinkaan se, että kun pari valokuvaa on vaihdettu on kyseessä avoin adoptio.
... on saamieni tietojen mukaan "avoin adoptio". Vaihtoehto "salainen/suljettu" adoptio EI mahdolista tätä. Tulkintaa on monenlaista.
..miten esim, avoin adoptio toteutuu.
Joku äiti voi haluta ainoastaan säännöllisesti kuvat lapsesta, mutta ei muuten halua missään tapauksessa kuulla lapsestaan.
Joku äiti taas vo toivoa enemmän. (Mutta nämä toiveet ei sitten välttämättä toteudu jos ei löydy niihin suostuvaa adoptioperhettä. Siksi varmaan kannattaa bioäidin miettiä mitkä kriteerit hänelle on adoptioperheessä tärkeimmät.)
Siis avoimessa adoptiossa bio- ja adoptiovanhemmat tietävät toisensa. Adoptoitu lapsi tietää myös molemmat vanhempansa vähintään nimiltä jo lapsensa. Yleensä bio- ja adoptiovanhemmat tapaavat ennen adoptiota. Ennen adoptiota sovitaan yleensä käytännön asioista esim. siitä, kuinka usein on tapaamisia. Silloin ei vielä kuitenkaan voi tietää, miten tulevaisuus tulee menemään. Voihan bio- tai adoptioperhe muuttaa ulkomaille tai bioäiti ei pysty surultaan ja kiintymyksen pelolta tapaamaan lasta tai lapsi ei myöhemmin (esim. murrosiässä) halua tavata bioperhettä jne.
Suljettu adoptio tarkoittaa sitä, että adoptio on salainen. Biologinen perhe ei tiedä lapsen uutta nimeä ja osoitetta eikä adoptiovanhempien nimiä. Adoptioperhe ja -lapsi ei tiedä bioperheen tietoja. Yleensä suljettuun adoptioon ei kuulu valokuvien tai tietojen lähettämisiä. Joskus niistä kuitenkin sovitaan esimerkiksi semmoisissa tapauksissa, kun bioäiti ei muuten suostu adoptioon. Joku adoptioperhe saattaa omatoimisesti haluta lähettää kuvia ja raportteja. Jotkut sosiaalityöntekijät suosivat tätä tapaa. Kuvien ja raporttien lähettämiseksi kaikkien osapuolten täytyy suostua tähän menettelyyn.
Suomessa käytetään väärin nimitystä avoin adoptio tuosta adoptiomuodosta, johon kuuluu pelkkä kuvien lähettely. Se ei tee adoptiosta avointa, sillä bioperheellä ja adoptoidulla lapsella ei ole mahdollisuutta tavata toisiaan. Yhdysvalloissa lähes kaikki adoptiot ovat nykyään avoimia, mutta se ei tarkoita, että yhteydenpito vuosien varrella onnistuisi. Yhden esimerkin avoimesta adoptiosta voit lukea Ampiaisakan sivuilta http://www.ampiaisakka.com/adoptio_avoin.htm Esimerkkin on kuitenkin Yhdysvalloista, joten huomioikaa kulttuurierot. Suomessa avointa adoptiota koskee sama vähintään 8 viikon harkinta-aika. Adoptiovanhemmat eivät siis Suomessa mene ainakaan vielä synnytyssaliin lastaan vastaanottamaan.
Entistä useammat kotimaista adoptiolasta odottavat perheet ovat valmiita adoptoimaan lapsen avoimella adoptiolla. Jos tämmöistä perhettä ei adoptio-odottajien joukosta löydy, niin sijaisvanhemmiksi haluavien joukosta heitä löytyy kymmeniä ellei satoja. Jos siis haluaa antaa lapsensa avoimeen adoptioon, niin lapselle löytyy varmasti yhtä hyvä perhe kuin löytyisi suljetun adoptionkin kautta.
MUUTAMA TÄÄLLÄ NÄYTTÄÄ VÄITTÄVÄN ETTÄ ABORTTI OLISI HENKISESTI HELPOMPI KUIN ANTAA LAPSI ADOPTIOON.SE ON TÄYTTÄ HEVONKUKKUA.TUOLLAISTA ET VOI MENNÄ SANOMAAN TAI VÄITTÄMÄÄN ELLET ITSE OLE MOLEMPIA KOKENUT JA SILTIKIN JOKAINEN IHMINEN KOKEE ASIAT ERITAVALLA.MIETI TARKKAAN ANNATKO LAPSEN POIS VAIKKA HÄN ONKIN RAISKAUKSEN TULOS.ITSEKIN JOUDUIN RAISKAUKSEN UHRIKSI 18V.EN TULLUT KUITENKAAN RASKAAKSI SIITÄ KUTEN SINÄ MUTTA MONESTI MIETIN ETTÄ NIINKIN OLISI VOINUT KÄYDÄ.EN SILTI USKO ETTÄ OLISIN ANTANUT LASTA ADOPTIOON ENKÄ TEHNYT ABORTTIA.KOSKA PIENI IHMISEN ALKUHAN ON TÄYSIN SYYTÖN JA VIATON TAPAHTUMIIN.MIETI TODELLA TARKKAAN MITÄ HALUAT ETTET KADU MYÖHEMMIN JOS PÄÄTÄT LUOPUA LAPSESTASI. KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE TULEVAISUUTEEN
minulle ei edes kerrottu tälläisestä mahdollisuudesta vuonna 1999...ei ollut muuta kuin joko tai.ja kova hoppu oli saada nimi paperiin 8viikon jälkeen,kun olin allekirjoittanut,sos.työntekijä sanoi että enää en saa lasta tulla katsomaan,etten vaan sitten törmää adovanhempiin.ja pakko on sanoa että sitä hetkeä kun nimeni vetäisin siihen paperiin,olen katunut enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.tosin se on helppoa jossitella näin jälkikäteen kun asiat ovat itsellä ok.jos lapsen olisin siinä tilanteessa pitänyt,voisimme olla jossain aivan muualla.itse tiedän lapsen nimen (johtuu erään viraston kämmäyksestä),tosin en sukunimeä.eikä ikinä tulisi ees mieleen lähteä häiriköimään lapsen elämää.vain sen yhden valokuvan tahtoisin
..jos sinulla on nyt asiat järjestyksessä kun et ole (joutunut) huolehtimaan lapsesta, niin kannattaa yrittää olla kiinni siinä elämässä.
Menneisyydelle et voi enää mitään.
(Tuntuu että asiat ovat muuttuneet tuosta ajasta, eli adoptiossa mukana olevat henkilöt ovat muuttaneet tapoja. Siksi avoimesta adoptiosta puhutaan enemmän, mutta ei kaikki adoptioon lapsensa antavat halua olla yhteydessä lapseen adoption jälkeen.)
Ja ehkä...jonain päivänä sinuun otetaan yhteyttä adoption järjestäneestä tahosta ja kysytään että saako lapsi ottaa sinuun yhteyttä.
Silloin voit pyytää lapsesta valokuvan.
tapahtui aivan samoin paitsi harkinta-aikaa annettiin 6 viikkoa!!!! onhan nyt sentään 10 vuodessa menty asiassa eteenpäin...huh huh...
Jutta!
On hyvä miettiä asioita monilta eri kanteilta, miettiä vaihtoehtoja sekä mahdollisuuksia, mahdottomiltakin tuntuvia.
Olen itse 30vee, kahden lapsen äiti. Sijaisvanhempi. Kärsin lapsettomuudesta. En ole tehnyt koskaan aborttia, en ikinä antanut lasta adoptioon, en ole koskaan tullut raiskatuksi.
En osaa kuvitella sitä epätietoisuuden määrää, joka sisälläsi on.
Haluan kuitenkin sanoa, mielestäni on suurempaa rakkautta antaa lapsi hyvään kotiin, kuin pitää itsekkäästi itse, jos tuntuu ettei lasta pysty itse pitämään, ainakaan niin hyvin kuin haluaisi.
sijaisperhe on aina vaihtoehto, ei ehkä niin lopullinen ja etäinen kuin adoptio.
Itse haluaisin vauvan, sitä en kuitenkaan saa. Voisin rakastaa jonkun toisenkin lasta, olla mukana tukemassa sitä äitiyden alun haparuutta. Niin kuin varmasti monet sijaisvanhemmat.
Voisin adoptoidakin, mutta suomalaista lastahan en saa, kun on noita biologisia.
Moni lapseton pariskunta varmasti kiittää niitä ihmisiä lopun elämäänsä, jotka lapsen adoptioon antaa, sillä se on heidän elämänsä täyttymys.
mieti, punnitse ja puntaroi. puhu, itke ja naura.
vaadi oikeuksia, pyydä apua, mutta PÄÄTÄ ITSE!
se on niin helppoa lohduttaa että ehkä jonain päivänä...se on niin tuskaa odottaa päivä päivältä,vuosi vuodelta edes sitä valokuvaa,saati jotain enemmän.olen kyllä hyvinkin "kiinni" tässä nykyisessä elämässä,silti MIKÄÄN ei tule IKINÄ poistamaan lasta mielestäni saati sydämestäni edes yhdeksi päiväksi. lapsi on sydämessä läsnä joka hetki,aika kylmä ihminen saa olla jos pystyy 9kk kantamansa ja synnyttäneensä lapsen unohtamaan...esikoiseni syntyi siis vuonna 1999,joten monta vuotta on kulunut.silti edelleen muistan miltä vauva tuoksui,mitkä vaatteet hänellä oli kulloisellakin tapaamisella,tavan jolla hän mutristi huuliaan,itki ja tarttui sormeeni lujasti kiinni kuin sanoen äiti älä mee.mutta äiti meni,ja sitä päivää kadun lopun ikääni...eräs ystäväni oli kerran mukana kun kävin tapaamassa lasta ja hän yllytti,että ota lapsi mukaan,kyllä sä pärjäät.ja mä itkin ja mietin,viittä vaille olin ottamassa.kukaan muu kuin lapsestaan luopunut ei voi käsittää sitä tuskaa joka adoptiosta seuraa.toki on hienoa uskoa,että lapseni sai hyvät vanhemmat mutta silti....
Miksi jätit lapsesi vaikka sinulla tuntui olevan kaikki mahdollisuudet pitää hänet?
Adoptio ei ole pakko, vaan se on mahdollisuus siille jotka eivät itse HALUA pitää lastaan.
Jos se ei ollut sinulle ainoa mahdollisuus niin älä "tuomitse" niitä joille se on paras mahdollisuus.
Lapsella on oikeus omaan perheeseen, jos bioäiti ei häntä kasvata niin sitten on olemassa muita vaihtoehtoja ja se ei tarkoita että ne olisivat huonoja vaihtoehtoja.
Mutta jokaisen pitää valita itse!
en ottanut siksi että elin tilanteessa josta en koskaan uskonut pääseväni pois. väkivaltainen,narkkari-juoppo-mies ja minulla itsellä pitkä masennus ja muita mielenterveydellisiä ongelmia. halusin lapselleni paremman elämän kuin itsellä oli ollut tai itse olisin sillä hetkellä pysytynyt tarjoamaan. sos.työntekijä sai minut ajattelemaan että olen hyvä ihminen kun annan lapseni jollekin muulle.toki se varmasti tekikin lapsen saaneen perheen maailman onnellisimmaksi,minua se vaan ei tehnyt.siihen kaipuuseen,syyllisyyden tuntemiseen yms ei voi mitenkään varautua...
Mutta ymmärrän kyllä että päädyit sellaiseen ratkaisuun, sillä kuvailemistasi olosuhteista on myös huostaanotettu lapsia.
Kuulosti siltä että se ei olisi ollut lapselle hyvä paikka elää.
Ilmeisesti sinulla on nyt elämässä asiat kohdallaan?
Olisitko saanut asioita kohdalleen jos olisit samalla huolehtinut pienestä lapsesta?
Nyt jos lapsi joskus aikuisen haluaa ottaa sinuun yhteyttä niin hän kohtaa jotain ihan muuta kuin mitä hänen vauva aikanaan oli.
En tiedä kannattaako sinun katua...sinä sait elämäsi järjestykseen...
Ehkä sinä olit syyllinen siihen että saatoit itsesi siihen tilanteeseen että jouduit antamaan lapsesi pois, mutta kannattaako tuntea syyllisyytää siitä että lapsesi sai turvalliset olosuhteet muualla ja sinun elämäsi on järjestyksessä?!
juttu...tunnen syyllisyyttä siihen että en itse tajunnut pois pääsyn mahdollisuutta,syyllisyyttä siitä että en halunnut edes yrittää hoitaa lasta itse,esim sairaalassa.syyllisyyttä yleensä etten pystynyt olemaan äiti omalle lapselleni. lapsi tarvii sylin,vakituisen sellaisen, heti synnyttyään. tietysti jossain amerikassa voi antaa lapsensa heti tuleville adoptiovanhemmille,täällä he joutuvat ensin vieraaseen hoitoon sekä sairaalassa että sen jälkeen kahdeksan viikkoa.kyllä mä kadun, ja niin kovasti etten pysty sitä sanoin tai teoin kertomaan.ja oikeassa olit siinä,että nimenomaan MINÄ ITSE sen valinnan tein,ei kukaan muu.olis niin helppoo syyttää jotain muuta,mutta itseppä ristini kannan,ja aivan varmasti tämä asia vainoaa minua elämäni viimeiseen hetkeen asti.kirjoituksellani halusin tuoda ilmi vain oman,henkilökohtaisen kantani siitä,että ei sitä omaa lastaan voi niin helposti unohtaa.tietysti jos on esim. huumeriippuvainen eikä koskaan pääse irti,sitä ei ehkä tule pyörittämään päässään ihan joka päivä...jos taas on ns. normaali ihminen,joka on ikäänkuin juuttunut hetkeksi huonoon elämään ja siitä onnistuu irtautumaan,asian kanssa eläminen ei välttämättä ole niin helppoa...ja on hyvä että täällä on keskusteltu avoimesta adoptiosta tai siitä että voi esittää vaikka toiveita millaiseen perheeseen lapsi menee. kuten aiemmin sanoin minulle ei edes esitetty mahdollisuutta sijaiskodista tai avoimesta adoptiosta.
..vuoksi että syyllisyys ei olisi niin suuressa roolissa elämässäsi.
Me kaikki teemma välillä väärin. Jotkut tekee isompia ja jotkut pienempiä asioita, mutta ei kannata pilata elämäänsä sillä että jää suremaan jotain yhtä asiaa.
Esimerkiksi toisen ihmisen hengen riistäminen on ihan hirveä asia. Mutta tiedän ihmisen joka on siitä selvinnyt, hän kärsi tuomionsa ja aloitti sen jälkeen uuden elämän. Kyllä hän tietää mitä on tehnyt ja varmasti se ainakin väillä on mielessä.
Mutta ei hänen kannata omaa elämäänsä jättää sen vuoksi elämättä.
Tämä ihminen riisti toisen hengen humalassa.
Silloin tai jos on paljon muita ongelmia ei ihminen pysty välttämättä ajattelemaan selkeästi.
Ja on hyvä jos ihminen katuu tekoaan, mutta on myös hyvä jos ihminen voi olla armollinen itselleen.
Se tilanne oli silloin sellainen, että sinä toimit niin. Kuten jo kirjoitit sinulla ei ollut tietoa muusta.
Jos vielä tulisit raskaaksi niin osaisit kysyä avoimesta adoptiosta, mutta se silti muuta mennyttä.
Minustakin on hirveää että adoptiolapsi joutuu syntymänsä jälkeen olemaan vieraassa perheessä.
Mutta kuinka moni lapsi joutuu viettämään koko elämänsä hirveässä perheessä?
Ja adoptiolapsi pääsee kuitenkin aika pian pysyvään perheeseen.
En usko että lapsi siitä kovinkaan saa traumoja.
(Hankalampi tilanne on ulkomaisilla adoptiolapsilla köyhissä maissa, jotka voivat joutua vuosia odottamaan perhettä.)
Syyllisyys on monimutkainen, mutta kuitenkin SINÄ olet antanut lapsellesi elämän ja se ON suurin lahja mitä voi antaa.
Olisit voinut päätyä muuhunkin ratkaisuun, mutta se oli sillä hetkellä lapsellesi paras sinulla olevista vaihtoehdoista.
Toivon että voisit nauttia elämästäsi ja ettei menneisyys saisi liian suurta osaa arjestasi.
Voimia sinulle!
Keskustelun aloittaja ei mitä ilmeisimmin ole vielä lopullista päätöstään tehnyt, sikäli kun sitä aikaa on lapsen syntymästä ainakin 8 viikkoa, mikään ei estä olemaan suostumatta adoptiopapereiden allekirjoittamiseen tuossa vaiheessa ja asian harkitsemista edelleen. Alkuperäisen kirjoittajan sopii harkita, josko hän omien vanhempiensa tuella kuitenkin kykenisi olemaan juurikin se lastaan rakastava perhe, jossa kaikki olisivat onnellisia.
Ja sitten ruma bayesilainen ajatus, jos kysymyksessä ei ollut lain tarkoittama raiskaus vaan jos keskustelun aloittaja olisi itse myötävaikuttanut raskauteen johtaneen sukupuoliyhdynnän tapahtumiseen, niin tässä tapauksessa voi olla syytä tunnustaa tosiasiat ja hakea kaikki tuki myös lapsen isän puolelta. Jos taas tämä päätelmä oli katastrofaalisen virheellinen niin silloin pitää lapsen DNA:n perusteella isyys joka tapauksessa selvittää ja tarvittaessa käyttää oikeudessa todistusaineistona!
Kun synnytät, älä anna lasta pois, vaan vaadi, että hän on kanssasi ihan normaalisti niinkuin kenen tahansa äidin lapsen kuuluisi ollakin. Pidä hänet koko harkinta-ajan eli 8 viikkoa, pyydä myös apua omilta vanhemmiltasi eli lapsen isovanhemmilta ja jos sillä välin tulet hiukankaan epävarmaksi adoptiosta, niin luovu siitä suunnitelmasta.
Ehkä olet armeijassa tai muualla oppinut sanomaan ihmisille mitä heidän pitää tehdä.
Mutta yritä ymmärtää että ihan oikeassa elämässä jokainen tekee itse omat päätöksensä!
Ja sinä voit päättää vain sinun omasta henkilökohtaisesta elämästä!
Et kenenkään muun!
(Vaikka sinulla siihen näyttää kova into olevankin...)
No, enhän minä ketään voi käskeäkään, se on totta, mutta sanotaanko, että tuo lapsen pitäminen itsellä harkinta-ajan on erittäin lämmin suositus, koska tuolloin pystyy varmasti paremmista lähtökohdista arvioimaan sitä, haluaako sittenkään siihen adoptioon turvautua.
Niitä, jotka sitävastoin suosittelevat tai houkuttelevat siihen, että lasta pidettäisiin muualla, pitää varoa. Heidän intresseissään saattaa olla manipuloida tilannetta siihen suuntaan, että adoptio toteutuisi.
..ainoa joka tässä on kirjoittanut jotain suostuttelusta tai intresseistä, olet sinä!
Mihin sinä yrität manipuloida?
Mitkä ovat sinun intressisi?
Parasta kun jokainen vanhempi saa itse rauhassa miettiä oman lapsensa parasta, sillä he tietävät sen parhaiten.
Ei kukaan ulkopuolinen!
Vanhemmuus on koko loppuelämän kestävä asia ja sitä ei kannata kenenkään ottaa kevyesti.
Toivon jokaiselle lapselle valoisaa tulevaisuutta!
Sellainen asia, joka jäi hämmentämään, oli tuo mainintasi siitä, että olisit tullut raskaaksi raiskauksen vuoksi. Raiskaus on ankarasti rangaistava virallisen syytteen alainen rikos, joten jos et ilmoittanut sitä tapahtuneen jälkeen mahdollisimman pian poliisille, on erittäin harmillista, että sellaiseen syyllistynyt voi päästä kuin koira veräjästä. Jos kysymys todellakin on näistä kovemman luokan seksuaalirikoksista, niin se kannattaisi joka tapauksessa myöhemminkin selvittää, todistusaineistoa on tarjolla mm. siinä, että lapsen DNA:n perusteella voidaan selvittää, kuka hänet on siittänyt.
En voi ymmärtää tuskaasi, mutta uskon että teet oikean ratkaisun mietittyäsi asiaa.
Keskustele ammattiauttajan kanssa raiskuksesta, sitä ei voi noin vain sivuuttaa. Puhu asia läpi, että kykenet elämään elämääsi jollakin lailla tulevaisuudessa.
Mitä lapseesi tulee, ottaisimme hänet vaikka heti omaksemme ja lähtettäisimme valokuvia hänestä sinulle.
Itse en ikinä voi saada omia lapia ja jos saisin adoption kautta kotimaisen lapsen se olisi elämäni ihanin asia. Mutta meillä ei ole mahdollista kotimaiseen adoptioon, koska olemme jo sen verran vanhoja, että aika loppuu kesken, meillä ei ole varaa odotella 5 vuotta, että saammeko lapsen vai emmekö saa, mutta toivottavasti joku pari saa lapsesi, joka sitä oikeasti toivoo ja haluaa.
Tsemppiä sinulle!