Heipä hei!
Mahtaako kenelläkään olla suurta koiraa, jolla kyynärnivellausunnon tulos 2 tai 3. Koirani kyynärkuvat lähtivät juuri kennelliittoon ja selvää nivelrikkoa kuvissa oli havaittavissa molemmissa kyynärissä.
Minulla on kamala huoli koirani tulevaisuudesta ja toivoisinkin tietoja ihmisiltä, joilla suuri koira on ollut nivelrikkoinen. Kuinka pärjäsitte jne. Ihan yleistä tarinaa. Tai jos olette löytäneet toimivia hoitomuotoja yms. niin kertokaa. Koirani on kaksivuotias.
Kiitos etukäteen!
Nivelrikko
3
641
Vastaukset
- sheltti 13-v.
Sheltilläni on ollut oireileva nivelrikko kyynärpäässä jo usean vuoden ajan. Olen syöttänyt sille ainakin viiden vuoden ajan jatkuvasti Lyproflexia ja hyvin on mennyt. 5-6 km:n lenkeilläkin on käyty, tosin nyt iän myötä lenkit ovat lyhentyneet. Välillä on on tietenkin ollut kipeytymis/tulehdusvaiheita ja silloin on oltu "sairauslomalla" ja tehty vain lyhyitä lenkkejä. Myös on tärkeää ettei päästä koiraa lihomaan vaan pyrkii pitämään se ihanne mitoissa.
- 155 cm ilman sulkaa
Multa löytyy nyt 10-vuotias, 55 kiloinen uroskoira, jolta löytyi nivelrikkoa 3-vuotiaana. Koira ei tuolloin ollut vielä minun (me tutustuimme vasta koiran ollessa 7-vuotias), mutta näin silloinen omistaja on kertonut. Lausuttu niveliä ei ole, mutta lääkärin arvio koirasta oli silloin ollut kyseessä on vain lievää rikkoa. Koira sai tuolloin Cartrophen-kuurin (neljä pistosta viikon välein), joilla vaiva helpotti. Varma en noiden jälkeisistä vuosista ole, sillä ymmärtääkseni koiraa ei tuolloin muulla tavoin lääkitty/hoidettu. Koira pysyi hyvässä kunnossa kahdeksan vuoden ikään saakka, jolloin kyynäret alkoivat taas renkata ja tällä kertaa oikein tosissaan. Koira, joka ei koskaan valita eikä itke, huusi ja ulvoi kipua. Nopeasti lääkäriin, kuvat luusyöpien ja muiden varalta, diagnoosi: vaikea nivelrikko. Koira sai taas saman pistoskuurin, joka helpotti selvästi oloa. Lisäksi aloin syöttää koiralle Artrophlex- nimistä valmistetta (en ole varma oikenkirjoituksesta ja liian laiska mennäkseni lääkekaapista katsomaan ;) ), joka tuntuu osaltaan helpottavan koiran oloa. Meillä on tainnut käydä myös vähän hyvää tuuria, sillä pistoskuuria ei vieläkään ole tarvinut uusia eikä kortisoniin ole edes koskettu! Joka päivä jaksan sitä ihmetellä, että näin hyvin voi yleensä käydä..
Koira on nyt 10-vuotias, ja vaiva on pysynyt melko hyvänä. Muita vanhuuden huolia on noussut tuon nivelrikon yli ja se on meillä nykyään lähinnä kakkos tai kolmosvaiva. Kun 8-vuotiaana koira alkoi huutaa ja nivelrikko oli siis pahentunut, laitettiin paino ja liikunta syyniin. Ruoka vaihtui hiukan kevyempään, ettei tuo (lihomiseen taipuvainen) herra saa lisää kiloja ja pitkät lenkit jätettiin ohjelmasta kokonaan pois. Sen sijaan käydään lyhyempiä lenkkejä useammin päivässä koiran jaksamisen mukaan, jotta koiran lihaskunto pysyisi edes kohtuullisena. Uiminen olisi mitä loistavinta liikuntaa, mutta tämä sesse se ei valitettavasti ui :-/
Pahimpina päivinä joita nytten on ollut oikeastaan hyvin vähän, olen antanut lisäksi kipulääkettä pieniä määriä. Tässäkin olen hyvin kranttu, sillä jätkämme on iästään huolimatta melkoinen menijä, ja jos kipu ei yhtään hidasta vauhtia, se juoksee ja hyppii itsensä aivan läkähdyksiin, jonka jälkeen jalka särkee taas pitkään. Mahdollisimman vähällä kipulääkkeellä yritän päästä siitä syystä.
En tiedä, oliko tästä niinkään sinulle apua, mutta yksi kohtuuonnellinen tarina, jossa 10-vuotiaskaan ei vielä tuosta syystä ole rampa :) Koiraa kuuntelemalla pääsee jo pitkälle.
Terveitä ja huolettomia päiviä sinulle koirallesi!- Pelko ja huoli
teille molemmille vastanneille. Minunkin koirani on nyt Cartrophen-kuurilla, ja toivon kovasti sen auttavan. Liikuttu ollaan, mutta koiran ehdoilla, tosin se on kummissaan, kun en anna sen enää hihhuloida toisten koirien kanssa. Minunkaan koirani ei ui, mutta ajattelin laittaa sen ensi kesänä uimakouluun :)
Aurinkoista kevättä teille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33811756IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597966Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933083Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982258Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562219Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81656- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin551103Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60793