Kysymys

Kalkaros, James, Lupin ja Sirius olivat samalla vuosikurssila, eikö? Miten sitten se Puoliverinen Prinssi ei olisi voinut olla myös James, Lupin tai Sirius?? Kun Harryhan katsoi koska kirja oli painettu, ja kävi selväksi ettei Prinssi voinut olla kukaan heistä...Miten se sitten muka voi olla Kalkaros...?
11801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En nyt muista, en tosiaan ole lukenut kirjaa sen jälkeen kun se englanniksi julkaistiin, mutta oliko niin, että Kalkaros ei ollu kirjan ensimmäinen omistaja. Eli se vuosiluku olisi ollut siinä jo ennen kuin Kalkaros sen sai.

Äänestä
  • kirja oli kai sen äidin vanha

    Äänestä

... Kalkaros ollut "puoliverinen", eli hänen isänsä oli jästi ja äiti noita. Kyllä se tuosta tulee selväksi minun mielestä. James oli ihan velho, niin oli Lupinkin (varmaan), mutta Siriuksesta en muista.

Äänestä
  • Rowlingin mukaan. Googleta.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Rowlingin mukaan. Googleta.

    Sirius oli ihan "oikea" velho eli puhdasverinen, Lupin tosiaan puoliverinen ja Peter vähintään puoliverinen. Itse olen jostakin syystä aina pitänyt häntä puoliverisenä.

    Äänestä

  • mutta mie ajattelin sen niin, että se 'puoliverinen' ei tässä tapaksessa tarkoita sitä onko molemmat vanhemmat velho ja noita etc. vaan sitä että kalkaros on puoliverinen PRINSSI, koska hän on äitinsä puolelta prinssi.. yrittäkää ymmärtää. xD

    Äänestä

  • Siriuksen koko suku on ollut täysiverisiä velhoja/noitia

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    mutta mie ajattelin sen niin, että se 'puoliverinen' ei tässä tapaksessa tarkoita sitä onko molemmat vanhemmat velho ja noita etc. vaan sitä että kalkaros on puoliverinen PRINSSI, koska hän on äitinsä puolelta prinssi.. yrittäkää ymmärtää. xD

    Tuolla puoliverisellä tarkoitetaan tässä kahta asiaa:
    1.Kalkaros on "puoliksi" Prinssi, koska hänen äitinsä sukunimi oli Prinssi
    2.Kalkaros on puoliverinen velho, koska hänen isänsä oli jästi ja äiti noita

    Äänestä

No kirja oli kai käytetty? Ja eihän kirjan painamisajankohta ole aina sama kuin käyttämisajankohta. itse skon severuksen käyttäneen käytettyjä kirjoja. tyhmä juttu, mutta oikein yrittämällä tuostakin saa loogista...

Äänestä

kalkaros on voinut saada sen kirjan äidiltään tai isältään kumpi nyt olikaan käynyt tylypahkaa! mutta myös sen takia ei sirius tai lupin tai james voinut olla puoliverinen prinssi koska kukaan heistä ei ollut puoliverinen

Äänestä

sanotttu että snape oli parii vuosikurssii ylempänä?? ja hm. se kirja oli ollu varmaan jolla toisen spapee ennen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dskjgölsu m kirjoitti:

Kalkaros, James, Lupin ja Sirius olivat samalla vuosikurssila, eikö? Miten sitten se Puoliverinen Prinssi ei olisi voinut olla myös James, Lupin tai Sirius?? Kun Harryhan katsoi koska kirja oli painettu, ja kävi selväksi ettei Prinssi voinut olla kukaan heistä...Miten se sitten muka voi olla Kalkaros...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu