Laudelaudat

Neuvokaapas viisaammat miten uudet laudelaudat pysyvät suorassa uusimisen jälkeen. Ostin hyväuskoisena paikallisesta rautakaupasta kuusilaudelautaa entisten apassilauteitten tilalle. Apassilauteet haisivat ihan oikeesti pissalle, eikä se haju lähtenyt vaikka vein ne pihalle odottamaan loppusijoitusta roskikseen???
Niin, asiaan ostin siis kuusilaudelaudat ja asensin ne samalla mallilla kuin entiset lauteet olivat. Tuli sitten muutaman päivän perästä kateltua lauteita ja kas kummaa lauteet olivat vääntyneet propelille kulmittain. Rakoa oli tullut n. 2.5 cm vastakkaisiieen kulmaan??.
No, päätin, että olen viisas ja kysyn neuvoa samasta rautakaupasta josta ostin laudelaudat.
Myyjä oli viisaan näkönen ja neuvoi rakentamaan lauteille rungot kertopuusta. Lisäksi hän sanoi, että vääntyneet laudat oikenevat uuden rungon myötä.
Tein sitten hikipäässä työtä ja rakensin rungot ensiksi ja ruuvasin vääntyneet laudelaudat yksitellen runkoon ruuvipuristinta apuna käyttäen.
Mitäs ihmettä tapahtui, kun laitoin lauteet paikoilleen? Tulos oli lähes sama kuin ensimmäisellä kerralla.
Tuo kehnon laude oli taas väännyksissä mutta ei niin paljoa, n.1 cm. (Tarkkuus alkaa olla hyvä,heh heh.)
Olisko tuossa laudepuussa alunperin ollut ns. kierrettä, joka sitten laudaksi sahauksen jälkeen ja laudelautojen asennuksen myötä kuivuessaan saunassa jatkoi kiertymistään luonnonlakien mukaisesti?
Näin sitä tyhmää taas jymäytettiin raskaasti??
Vai pitäiskö alkaa tekeen lentokoneen propelleja kun näyttää onnistuvan ihan itestään.??Heh, heh ja voihan ......
1615859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

liikettä ja tuo kierre on nyt laudoissasi jäljellä.

On sitä suoraakin lautaa olemassa.

Äänestä
  • Kiitos, noin muistelin asian olevan. Oppia ikä kaikki, sanotaan. Eli kun ostan laudelautaa katson, etten osta sellaista jossa on tuota kierrettä. Noista kierteisistä laudoista ei varmaankaan saa millään konstilla poistettua edellämainittusa ominaisuutta. Vai saako?
    Tuttava ehdotti sahamaan käsisirkkelillä n. 1 cm urat lauteiden sisäpinnalle, jolloin lautojen jännite kuoleentuisi tavallaan? Näin lauteiden kierre kuolettuisi ja runko oikeni suoraksi??

    Äänestä

  • itkeäkö vaiko nauraa... kirjoitti:

    Kiitos, noin muistelin asian olevan. Oppia ikä kaikki, sanotaan. Eli kun ostan laudelautaa katson, etten osta sellaista jossa on tuota kierrettä. Noista kierteisistä laudoista ei varmaankaan saa millään konstilla poistettua edellämainittusa ominaisuutta. Vai saako?
    Tuttava ehdotti sahamaan käsisirkkelillä n. 1 cm urat lauteiden sisäpinnalle, jolloin lautojen jännite kuoleentuisi tavallaan? Näin lauteiden kierre kuolettuisi ja runko oikeni suoraksi??

    itse kierre säilyy, voima ehkä vähenee.

    Äänestä

  • ajaa mutta kirjoitti:

    itse kierre säilyy, voima ehkä vähenee.

    Onko lauteesi ns. pitkittäin? Jos voit rakentaa lauteesi syvyyssuunnassa, kierre poistuu herkemmin niin lyhyellä matkalla. Laudekuusi alakautta kiinni ruuvilla, jänneväli paljon pienempi.

    Äänestä

  • se toinen kirjoitti:

    Onko lauteesi ns. pitkittäin? Jos voit rakentaa lauteesi syvyyssuunnassa, kierre poistuu herkemmin niin lyhyellä matkalla. Laudekuusi alakautta kiinni ruuvilla, jänneväli paljon pienempi.

    Laitoin kaksi vuotta sitten lauteet kuusesta, eivätkä ole vääntyneet yhtään.
    Vaikutusta varmaan on jonkin verran, millaista puuta sattuu saamaan, sekä kuivuusasteella.

    Äänestä

  • se toinen kirjoitti:

    Onko lauteesi ns. pitkittäin? Jos voit rakentaa lauteesi syvyyssuunnassa, kierre poistuu herkemmin niin lyhyellä matkalla. Laudekuusi alakautta kiinni ruuvilla, jänneväli paljon pienempi.

    Kiitos vinkistä. Rakensin tosiaankin lauteet pitussuunnassa eli 1340 mm on lautojen ( lauteen ) pituus.
    Syvyyssuunnassa voisi tosiaankin onnistua paremmin. Täytyy harkita, tosin noissa lauteissa alkaa olla ruuvin reikiä kahden kiinnityskerran jäljeltä heh,heh. Onko tämä jo sitten hupsun hommaa rakennella kolmannen kerran lauteet uusiksi?.

    Äänestä

  • laudelaudat kirjoitti:

    Minusta ne pitää rakentaa niin useasti, että on kunnossa. Tarkistin juuri omat kuusilauteet ja ne oli minusta aivan käsittämätömän suorat. Pitkittäin tehty >180cm ja 4 poikkipuuta.

    Äänestä

  • hommaa. kirjoitti:

    Minusta ne pitää rakentaa niin useasti, että on kunnossa. Tarkistin juuri omat kuusilauteet ja ne oli minusta aivan käsittämätömän suorat. Pitkittäin tehty >180cm ja 4 poikkipuuta.

    kuusilauteet ainakin tuolla ammattisaunoissa uimahallissa hirveän kuumat ei voi istua ettei kärvennä muniaan,alunen auttaa vähän sen hygieenisyyskin on ?.kotisauna ei tietysti jatkuvasti ole päällä,haapa on hyvää meillä siitä tehty itse sahattua.

    Äänestä

  • Tuo ei taida pitää paikkansa. Lapissa käydessäni
    huomasin keloissa selvää kierteisyyttä. Osassa puita kierteet meni myötäpäivään ja toisissa vastapäivään.

    Kierretä laudoissa kyllä on. Lauta kihartuu komeasti kuivuessa kun sen tuo ulkoa sisälle eikä hoksaa laitta painoja päälle.

    Äänestä

Olisit vanhoista lauteista ajanut oikohöylällä 2mm pois, niin olisit päässyt paljon vähemmällä. Laudemateriaalin vaihto ei kyllä auta tuohon virtsankarkailuun :)

Jaska

P.S Kuusilaudetta otin parveekkeelta sisälle kuivumaan. Siitä olin väsäillyt viime syksynä jotain hiekkalaatikon reunaa. Kun lauta kuivui niin propelliksi meni. Eli muuta lauteen suunta niinkuin joku jo neuvoikin. Tulee nätimpikin.

Äänestä
  • Kiitos, sahailin nuo lauteet siten, että ne tulevat syvyyssuuntaan. Tosiaankin lauteista tulee nätit ja kiertymisilmiö häviää lähes kokonaan lyhyemmissä laudoissa.
    Tuo virtsajuttu lauteissa oli jo asuntoon muuttaessamme. Tässä asunnossa oli asunut invalidi-ihminen jolla arvelimme tuota mainitsemaasi virtsankarkailuilmiötä olleen.
    Rautakaupan myyjä taas tiesi apassipuun olevan jostain Afrikasta. Kuulemma apinat kiipeilee noissa puissa ja pissivät samalla jolloin virtsa imeytyy puun huokosiin?? Mene ja tiedä???
    Se ainakin on varmaa, etten apassi-puusta enää lauteita tee. Anopin saunassa on samasta puusta tehty lauteet ja haju on tosi tunkkainen.

    Äänestä

  • itkeäkö vaiko nauraa.. kirjoitti:

    Kiitos, sahailin nuo lauteet siten, että ne tulevat syvyyssuuntaan. Tosiaankin lauteista tulee nätit ja kiertymisilmiö häviää lähes kokonaan lyhyemmissä laudoissa.
    Tuo virtsajuttu lauteissa oli jo asuntoon muuttaessamme. Tässä asunnossa oli asunut invalidi-ihminen jolla arvelimme tuota mainitsemaasi virtsankarkailuilmiötä olleen.
    Rautakaupan myyjä taas tiesi apassipuun olevan jostain Afrikasta. Kuulemma apinat kiipeilee noissa puissa ja pissivät samalla jolloin virtsa imeytyy puun huokosiin?? Mene ja tiedä???
    Se ainakin on varmaa, etten apassi-puusta enää lauteita tee. Anopin saunassa on samasta puusta tehty lauteet ja haju on tosi tunkkainen.

    Apassi, kuten monet muutkin kaukomailta (lue: kehitysmaista) tulevat puut, käsitellään yleensä heti sahauksen jälkeen paikanpäällä virtsalla, yleisimmin lehmän virtsalla. Tämä siitä syystä, että virtsassa oleva ammoniakki suojaa sahattua puuta sinistymiseltä ja muilta laatua huonontavilta lahottajasieniltä. Täysin ymmärrettävä juttu, mutta loppukäyttäjälle jää sitten ikävä virtsan haju, joka vieläpä voimistuu puuta lämmitettäessä. Joskus epämiellyttävä haju poistuu ajan myötä, mutta joskus se jaksaa vaivata vielä vuosien päästä.

    Itse kerran kokeilin haisevassa saunassa seuraavaa: kun olin lämmittänyt saunan ja lauteet olivat lämmenneet, hieroin lauteisiin "koivu-saunahajustetta". Siis tuotetta, jota on tarkoitettu löylyveteen kiukaalle. Homma toimi aika hyvin ja saunan tuoksu oli miellyttävä. Tuoksu ei vain kestä yhtä saunomiskertaa kauempaa.

    Äänestä

Joo, nyt sitten sain väsästtyä lauteett uudella mallilla. Runko on kertopuusta kulmavahvikkein, keskellä yksi poikkipuu, ruuveilla kiinnittyinä.
Laudat laitoin siis syvyyssuuntaan. Nyt runkorakenne on pysyy suorana, jäykkyys riittää rungon osalta. Tuo pissinväri lauteissa taitaa johtua käyttämästäni laudesuojasta joten siitä "väristä" en pääse eroon kaiketi muuten kuin höyläämällä. Tosin nyt olen sen verran touhunnut lauteiden rakentamisessa, että antaapahan olla näin nuo lauteet.
Oppia ikä kaikki sanotaan....
Hyviä vappuja vaan kaikille tasapuolisesti jos joku tämän vielä lukee.

Äänestä

No kuusi on kyllä loppupään lautaa mitä lauseisiin kannattaa laittaa

Äänestä
  • Muinoin lauteet tehtiin haavasta. Nykyään kuusi on halvinta, minulla on liki 40 vuotta olleet kuusilauteet, ei mitään ongelmia. Kieroilun saa estettyä sillä että alapuolella käytetään rimaa johon jokainen lauta kiinnitetään kahdella reilun kokoisella ruuvilla ja sitten rima ruuvataan kannattajiin.

    Äänestä

  • Kuusi on yksi parhaista perstuntumaltaan. Ulkonäöstä voi olla montaa mieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Itkeä vaiko nauraa...??? kirjoitti:

Neuvokaapas viisaammat miten uudet laudelaudat pysyvät suorassa uusimisen jälkeen. Ostin hyväuskoisena paikallisesta rautakaupasta kuusilaudelautaa entisten apassilauteitten tilalle. Apassilauteet haisivat ihan oikeesti pissalle, eikä se haju lähtenyt vaikka vein ne pihalle odottamaan loppusijoitusta roskikseen???
Niin, asiaan ostin siis kuusilaudelaudat ja asensin ne samalla mallilla kuin entiset lauteet olivat. Tuli sitten muutaman päivän perästä kateltua lauteita ja kas kummaa lauteet olivat vääntyneet propelille kulmittain. Rakoa oli tullut n. 2.5 cm vastakkaisiieen kulmaan??.
No, päätin, että olen viisas ja kysyn neuvoa samasta rautakaupasta josta ostin laudelaudat.
Myyjä oli viisaan näkönen ja neuvoi rakentamaan lauteille rungot kertopuusta. Lisäksi hän sanoi, että vääntyneet laudat oikenevat uuden rungon myötä.
Tein sitten hikipäässä työtä ja rakensin rungot ensiksi ja ruuvasin vääntyneet laudelaudat yksitellen runkoon ruuvipuristinta apuna käyttäen.
Mitäs ihmettä tapahtui, kun laitoin lauteet paikoilleen? Tulos oli lähes sama kuin ensimmäisellä kerralla.
Tuo kehnon laude oli taas väännyksissä mutta ei niin paljoa, n.1 cm. (Tarkkuus alkaa olla hyvä,heh heh.)
Olisko tuossa laudepuussa alunperin ollut ns. kierrettä, joka sitten laudaksi sahauksen jälkeen ja laudelautojen asennuksen myötä kuivuessaan saunassa jatkoi kiertymistään luonnonlakien mukaisesti?
Näin sitä tyhmää taas jymäytettiin raskaasti??
Vai pitäiskö alkaa tekeen lentokoneen propelleja kun näyttää onnistuvan ihan itestään.??Heh, heh ja voihan ......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu