Ajoin kaksi vuotta sitten kolarin risteyksessä, jossa minulla oli väistämisvelvollisuus. Kyseessä oli pieni kylätie ja ainakin täällä päin on sellanen ajatusmaailma paikallisten suhteen, että näillä pienillä teillä risteävältä tieltä tuleva väistää. No, niin ajattelin minäkin, mutta ikävä kyllä ei kolarin toinen osapuoli. Hän tuli pimeässä risteyksessä eteeni rysäyksellä ja seurauksena ajoneuvot lunastukseen ja toiselta osapuolelta katkesi pari luuta. Muutenkin melko perseelleen menneiden kuukausien jälkeen kolari ei liiemmin ilahduttanut ja alkujärkytyksen / -v***utksen jälkeen pääsin asiasta suht helposti yli. Pakotin itseni ajamaan, ettei kammoa syntyisi ja hyvin kaikki tuntuikin alussa menevät. Mutta nyt kun en ole pitkään aikaan liiemmin ajellut, olen erittäin epävarma ratissa ja kaupunkiajo kammottaa todella paljon. Välillä ajaminen tuntuu hirveältä piinalta ja saan jopa paniikin kaltaisia epätodellisia tuntemuksia. Ja se ei ainakaan itsevarmuutta lisää! Nyt olen ajatellut taas pakottaa itseni ajamaan, etten jämähdä paikoilleni. Onko kenelläkään ollut samanlaisia kokemuksia ja miten tästä ajokammosta on päästy irti?
ajokammo kolarin jälkeen
Liina
103485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
On samanlaisia kokemuksia. Minäkin "pakotin" itseni auton rattiin takaisin, muuten olisi ajot jääneet ajamatta. Tosin alkuun mieheni istui vieressäni henkisenä tukena. Kaupunkiajossa ei niinkään pelota, siellähän nopeudet ovat huomattavasti pienempiä, mitä valtateillä.
Noudatat vain sääntöjä ja olet erityisen tarkkana, ja annat itsellesi aikaa, ajan myötä helpottaa, mutta ensimmäisen puoli vuotta tai vuosi voi olla pahinta.
Aja siis omaa ajoasi, ja anna kiireisten mennä menojaan. Turvallista matkaa!
Ajattelinkin joku kerta pakottaa jonkun kavereistani mukaan henkiseksi tueksi. ;) Toisin sanoen tarvittaessa hyppäämään ratin taakse, jos paniikki iskee päälle. Tiedän kyllä, että aika varmasti parantaa, mutta alkuun pääseminen tuntuu hieman pelottavalta...
Ilman muuta alkuun pääseminen pelottaa, etenkin jos on kulunut aikaa, kun on viimeksi ollut ratin takana.Olisikohan helpompaa mennä "askel kerrallaan"? Vaikka alkuun rauhallisella alueella,maaseudulla, siitä sitten kohti kaupunkialuetta, ja joku viereen istumaan. Tärkeintä on, että itse luottaa ja uskoo itseensä, vaikka toinen kuinka vakuuttaisi, että osaat ja pystyt, se ei aina auta.
Olisiko rauhallinen sunnuntai hyvä aika aloittaa?
Olen kyllä maaseudulla ja pikkukunnissa ajellut, mutta se kaupunki tässä eniten pelottaa. Pitää kuitenkin vaan mennä ja nimenomaan ajaa pelko pois. :)
Mulla on kanssa samoja oireita autoillessa,ei kaupunkiajossa vaan maantiellä.Tykkäsin ajaa vielä pari vuotta sitten ja ajoin paljon mutta yks kaks tuli tunne että ei tuu mitään.En ole ajanut kolaria ja ollut mitenkään hankalassa tilanteessa itse mutta yksi tuttu on ollut auttamassa aika isossa kolarissa,olisiko alitajuntaan jäänyt sitten tuo asia ja tuntuu että oma ajo on nyt kärsinyt kohta 2v.Yritän kyllä ajaa mutta pelko on taustalla ja ehkä laukaisee sen jännityksen ja tulee tunne et ei tuu mitään.Lääkäri ei oikein usko ,käskee vaan ajamaan ja silloin kun joku istuu vieressä ajo on okei,mutta kun yksin niin alkaa panikointi.Mistä johtuu???Jos muillakin oireita niin kertokaa miten ootte selvinneet.
Mukava tietää, että en ole ainoa. Kolarin jälkeen ajo sujui ihan hyvin, tosin hieman extrajännitystä oli havaittavissa. Kesällä pitäisi töiden takia ajella melko paljon, ja nyt pitäis uskaltaa vain lähteä hakemaan takaisin sitä ajovarmuutta. Ei vain ole niin helppoa, kun tuntuu jo etu käteen siltä, että paniikkihan siellä iskee. Mut pakko kai se on vaan lähteä... Kunhan saan jonkun mukaan.
Mäkin luulin olevani ainoa joka panikoi,mut en sitten näköjään ole.Se on vaan niin paskamaista ku on toisista riippuvainen ja kun vielä on tykännyt ajaa.
Nyt päätetään että selvitään tästä touhusta ja ei anneta paniikille valtaa.Toivon sulle turvallista matkaa ja yritän myös itse selvitä tästä ongelmasta,ei lannistuta.
Nimenomaan ärsyttää just se, että ennen pidin ajamisesta ja olin juuri silloin kesällä, jonka loppu puolella kolahti, saannut itselleni melko hyvän ajovarmuuden ja luotin itseeni ratissa. Mutta samoin - onnea vaan sullekin pelon selättämisessä! Tulikin just loppuviikolle pakollista ajoa, joten jos se vaikka siitä lähtisi pikku hiljaa katoamaan...
säännöt ennen kun lähdet ajelemaan..
Mä ajoin ihan ammatikseni autoa, kun sattu pieni onnettomuus. Onnettomuus ei ollu mitenkään kiinni minun tekemisistäni. Minunhan oli pakko siis lähtee hyvin pian onnettomuuden jälkeen ajamaan, kun se oli ammattini.
Sit tuli kovat kivut ja jouduin lopettamaan työt. Tykkäsin kuiten ajella omalla autolla edelleen. Sitten kun sairastelin niin tulot romahti ja jouduin laittamaan oman auton seisontaan.
Nyt, kun minulla ei ole kohta vuoteen ollu autoa, pelkään lähteä ajamaan. Pelkään istua kenenkään kyytiin. Pelkään yleensäkin olla osallisena liikenteessä. Ongelman tekee vielä suuremmaksi se, että pelkään myös julkisia kulkuneuvoja. Kotipaikkani on yli 800 kilometrin päässä. Eli eipä sielläkään kauhean usein tuu käytyä ja kun lähden liikkeelle niin rauhoittavia menee paljon.