tänään on se päivä jolloin pitäisi kertoa 10 ja 13v lapsille, että äiti ja isä eroavat. Tieto tulee heille yllätyksenä, eivät osaa odottaa. Meillä ei pahemmin riidellä, olen itse käynyt läpi vanhempieni rankan avioeron ja kovan riitelyn ennen sitä. Niinpä aikanaan päätin, että omat lapseni eivät tule kärsimään tästä asiasta. Olen peittänyt ongelmat ja ne ovatkin olleet niin intiimejä, ettei niitä ole voinut lasten kuullen käsitellä. Nyt on malja täynnä ja ainoa vaihtoehto on ero. Pelottaa, jännittää miten sanoa lapsille. Auttaakaa te jotka olette kokeneet saman!
Jännittää
......
6733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tuossa iässä on vaikeaa sitä hyväksyä, varsinkin kun ette ole riidelleet. riitaisat vanhemmat, niin lapsikin on jotenkin varautunut mahdolliseen eroon.
tuossa iässä lapset tukeutuu kavereihin, heillä varmaan on ero kavereita.
tuoss iässä lapsi osaa jo itse päättää kummalle vanhemmalle haluaa asumaan, sitäkin pitää kunnioittaa eikä vain olettamusta.
elämä jatkuu ja voimia sinulle ja lapsillesi.
kyllä kaikki selviää hyvinpäin, kerro myös opettajille asiasta, osaa ottaa sen huomioon jos koulussa on jotain ongelmia.
Meille tulee erosta 6 vuotta ja lapsemme olivat silloin 8, 7 ja 3-vuotiaat. Ex-mieheni ei uskaltanut asiaa ilmoittaa lapsille vaan jouduin tähän. Koskaan et voi tietää mieten lapset reagoivat asiaa eli asiaa on turha miettiä etukäteen koska se ei mene lainkaan käsikirjoituksen mukaan milloinkaan.
Pääasia että olette vakaasti päättäneet erota ja pysytte kannassanne. Lapset tulevat kyselemään, suremaan, raivoamaan asiasta ja tärkeintä että olette molemmat tilanteessa aikuisia ja selitätte asian niin moneen kertaan kuin on tarvis.
Välttämättä lapset eivät vielä siinä samalla hetkellä sisäistä kokoasiaa vaan kyselyt tulevat jälkikäteen. Meillä tätä kyselyä, itkua, raivoa , haukkumista kesti puolivuotta ja katsoin että minun on aikuisena se otettava vastaan ja kuitenkin osoitettava rakkutta lapsiin ja oltava kärsivällinen.
Tälläisissä asioissa lapsia ei koskaan saa jättää yksin, teidän täytyy silti olla lapsille kokoajan saatavilla ja vastattava kipeisiinkin kysymyksiin joita lapset esittävät.
Ei ole hellää tapaa kertoa puberteetti-iässä oleville lapsille tulevasta erosta. Minä asettelisin kertomisen rauhallisesti kysyvään muotoon: "Mitä mieltä te olette, kun me olemme isän kanssa puhuneet että asuisimme eri osoitteissa..?" ("Isä on isä ja äiti on äiti aina, vaikka osoite olisi mikä..")jne. Lapset aistivat enemmän kuin uskotkaan, älä pidä heitä pumpulissa, vaan kohtele heitä "isoina lapsina" kuitenkin valmistautuneena vastaamaan pienen lapsen esittämiin kipeisiin ja sanomattomiin kysymyksiin. Vaikein on tietenkin "Miksi eroatte", jos sinulla ei ole antaa mitään konkreettista syytä. Luota lapsiisi, kerro realistisesti, liioittelematta. Heillä on varmasti ystäviä, joiden vanhemmat ovat eronneet, he tietävät ettei se ole maailmanloppu.
Aurinkoista päivää sinulle!
olin ilmoittanut etukäteen, että alkuillasta puhutaan. Vanhempi lapsista on jo aavistanut asian sillä hän kuuli kerran vahingossa asiaan liittyvän keskustelun. Yritin silloin puhua hänelle mutta hän kieltäytyi kuuntelemasta. Eilen ei saapunut kotiin sovittuun aikaan joten päätimme puhua nuoremmalle yksin. Se osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi, hän sai reagoida ihan omalla tavallaan eikä tarvitse miettiä mitä isoveli ajattelee. Aloitin siis kertomalla, että aikuisilla on välillä niin henk.kohtaisia ongelmia, ettei lapset ole niistä tietoisia ja niitä ei pystytä ratkaisemaan asumalla yhdessä. Kun olin selittänyt yksinkertaisin sanakääntein meidän tilanteen kysyin häneltä miltä se tuntuisi jos meillä olisi kaksi kotia? Hän vastasi ihan rauhallisesti, että ok mutta kumpi sitten jäisi tähän taloon? Haluaisin, että jompikumpi kun iskä on luvannut ostaa trampoliinin kesällä :) Kyllähän se hieman hymyilytti kun odotin järkyttävää itkukohtausta ja sen sijaan hän esitti käytännön kysymyksiä kuten: toinen koti vois olla rivi-tai kerrostalo mutta ei ylimmästä kerroksesta, ettei tarvi raahata kauppakasseja kovin ylös. Tällainen oli siis ensireaktio. Tulevasta en tiedä, vielä tulee varmaan itkukin kun asia menee oikein tajuntaan tai kun on muuton hetki. Isoveljelle kertominen on vielä edessä, se saattaa ollakin hankalampi paikka. Tämä ratkaisu on yksi niistä harvoista jolloin tekisi mieli pistää pää pensaaseen ja unohtaa koko juttu mutta käsiteltävä on vaikka sydän verta vuotaisi.
Parempi kerta rytinä, kuin ainainen kitinä. Lapset ovat yllättävän voimakkaita ja sinun tapauksessasi ikä ei ole se "pahin" vielä. Oireilua ym. poikkeavaa taatusti tulee, mutta rauhassa keskustelemalla pääsee yllättävän pitkälle.
Samanikäisiltä sain 2 kysymystä kun kerroin erostamme ja muuttavani pois. Kysymykset olivat:
Jäädäänkö me tähän asumaan? jääkö meille auto ?
Kyllä, kyllä.
Olisi se kertomis tilaisuus voinut paremminkin mennä, mutta toisaalta lapsilla oli kyllä "oma tietonsa" asioista. Ei ole helppoa pitää näitä asioita piilossa lapsilta.