Lisäruoka

Olisin mielenkiinnosta halunnut tietää miksi olette alkaneet antaa n.2,5kk ikäiselle velliä maidon lisäksi?
Meillä se olisi nyt edessä koska korviketta kuluu pitkälti yli litra päivässä. Kovin negatiivista kommenttia vaan kuulee kun näin pienelle velliä on antamassa. Aivan hullua kuitenkin pitää lasta nälässä, on iso poika ja ison pojan nälkä.
104967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pitääkin mielenkiinnolla odotella vastauksia tähän itsekkin..meillä likka kuukauden ja menee jo yli litrakorvikkeita päivässä..:)

Äänestä

alettiin antamaan sen takia kun typykkä ollut laitokselta lähtien korvikkeella ja reilun kahden kuukauden iässä korviketta alkoi mennä melkoisia määriä ja syömässä oltiin jatkuvasti.Neuvolassa sanoivat että maito ei "pidä"enää nälkää ja lisätään ilta ja aamumaitoon pikkasen velliä, lisäten sitä aina.parin viikon jälkeen annettiin illalla pelkkä velli.Ja neididtä huomasi että oli paremmalla tuulellakin kun nälkää ei ollu koko ajan. Itse myös silloin mietin että uskallanko antaa,koska aina kuulee vain että miksi?miksi?Mutta mukavan neuvola tädin juttelun jälkeen uskalsin kokeilla. Itsellä kun oli pahaa mieltä jo aluksi senkin takia etten voinut imettää ja kuinka paljon nykyään touhotetaan täysimetyksellä... Mutta vauva on hyvin kasvanut ja ei olla sairasteltu kertaakaan vaikkei äidinmaitoa ole saanutkaan,typy on nyt reilut 7 kk.vanha.

Äänestä

Meillä alettiin antamaan velliä pari päivää vajaa 3kk, koska poika pelkästään illan viimeiseksi "ruoaksi" otti reilu 500ml maitoa ja lisää olisi pitänyt vielä antaa. Nla:sta sanottiin että hyvä olisi antaa velliä.

Äänestä
  • millä vellillä sitä olisi hyvä aloittaa? meillä kans alkaa tuntua että lisäruokaa tarvittaisiin, tyttö nyt 3,5kk...

    Äänestä

  • miähän kirjoitti:

    millä vellillä sitä olisi hyvä aloittaa? meillä kans alkaa tuntua että lisäruokaa tarvittaisiin, tyttö nyt 3,5kk...

    aloitimme peruna-porkkanavellillä ja maissivellillä. Vellejä, joissa on viljoja ei pitäisi antaa ennen 5kk.. en nyt muista tarkalleen syytä, mutta joka tapauksessa.

    Äänestä

meillä alettiin antaa velliä 3,5kk ikäsenä, koska alkoi korviketta menemään niin mahdottomia määriä. Alotettiin maissivellillä ja sitten otettiin peruna-porkkanavelli mukaan kans.. nyt poika 5kk ja illalla annetaan velliä n. 150ml, onkohan liikaa?

Äänestä
  • illalla kun poika syö velliä sen n.150ml niin maitoa menee kans samaa kyytiä n. 100ml.. eikä siltikään nuku kuin 4-5h ja sitten syyään maitoa n.170ml ja taas 4-5h unta. täytyishän 5kk vauvan jo nukkua pitempiä välejä?

    Äänestä

  • muumimamma86 kirjoitti:

    illalla kun poika syö velliä sen n.150ml niin maitoa menee kans samaa kyytiä n. 100ml.. eikä siltikään nuku kuin 4-5h ja sitten syyään maitoa n.170ml ja taas 4-5h unta. täytyishän 5kk vauvan jo nukkua pitempiä välejä?

    ... annatte velliä liikaa, meillä meni tuossa vaiheessa velliäkin jo kaksi pulloa (400ml siis), antakaa vain lapselle ruokaa niin paljon kuin ottaa, ei vauva syö enemmän kuin jaksaa. Tai koittakaa aloittaa puuro. Muksun hedelmäinen puuro on hyvä ekaksi puuroksi( alkaen 5-6kk).

    Äänestä

maissivellillä vauvan ollessa n.2,5kk.5kk,iässä meni 200 ml.illalla ennen nukkumaan menoa. Meillä alettiin nukkumaan kokonaisia öitä syömättä viidenkuukauden jälkeen..saattoi neiti herätä viiden ja kuuden välillä, mutta tutin kun laittoi suuhun,unet jatkuivat. ja aamulla herätään 7.00-7.30 aikoihin.Aloitimme kyllä myös iltapuuron (riisipuuron)silloin 5.5 kk.iässä,jolloin illalla ennen nukkumaan menoa tarjotaan vain maitoa.Jota menee vaihtelevasti.

Äänestä

Terve,

Kun annatte alle 4 kk ikäiselle velliä, katsokaa, että siinä ei ole vehnää (gluteenin ja vilja-allergiariskin takia). Monissa velleissä, joiden nimessä ei mainita vehnää, on kuitenkin käytetty sitä raaka-aineena (esim. Muksu Myslivelli, Bona Hedelmä-kauravellijauhe jne.). Eli lukekaa tuoteselosteet. Maissi- ja riisivelleillä on hyvä aloittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nella kirjoitti:

Olisin mielenkiinnosta halunnut tietää miksi olette alkaneet antaa n.2,5kk ikäiselle velliä maidon lisäksi?
Meillä se olisi nyt edessä koska korviketta kuluu pitkälti yli litra päivässä. Kovin negatiivista kommenttia vaan kuulee kun näin pienelle velliä on antamassa. Aivan hullua kuitenkin pitää lasta nälässä, on iso poika ja ison pojan nälkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu