Lean tarina(osa3)

"Viimeksi mieleeni hiipi pelko, että Linda ja Dumm tekisivät Henrikille jotakin.

Mutta eiväthän he edes pakosti tienneet, että minulla on lapsi. Peittelin Henrikin viereeni ja hän nukahti siihen heti. Mutta minä en nukkunut koko yönä. Mielessäni vain pyöri Linda ja Dumm.. Henrik..Mietin sitä koko yön.

Aamulla kuitenkin heräsin. Olin siis nukkunut ehkä pari tuntia.. Henrik oli ainakin hävinnyt vierestäni. Kaikki tuntui paljon hauskemmalta nyt, kun oli valoista. En edes miettinyt sitä, mitä mietin koko viime yön. TAi en ihan kokonaan."Henrik!" huusin. "Mitä?" vastasi ääni, muttei se ollut Henrikin ääni. Se oli Dummin ääni. Juoksin sinne mistä ääni kuului."Äiti, miksi näytät noin säikähtäneeltä?" Henrik kysyi ja katsoi minua sinisillä silmillään. Se siis ei ollutkaan Dummin ääni. Voi herranenaika! Minä jo kuvittelin kaikkea. Eli minun mielessäni vielä pyöri ne ajatukset. Ehkä olisi parasta lähteä ulos.

Kohta koulubussi saapui hakemaan Henrikiä hänen ensimmäisenä koulupäivänään. "Heippa, äiti",Henrik sanoi."Heippa, kulta. Pärjäät sinä!" huudahdin rohkaisevalla äänellä. Istahdin sohvalle. Kohta kimppakyyti tulisi hakemaan minuakin, minulla kun ei ollut omaa autoa. Pian näinkin auton saapuvan taloni eteen.

Työpäivä ei ollut ihan sitä mitä odotin.Olin tosi hajamielinen ,enkä keskittynyt töihini. Asiakkaat valittivat lautasistaan ja aterimistaan, kun ne eivät olleet puhtaita. varmaan arvaatkin, mikä minun mieltäni painoi. Juuri se.

Viimeinkin työpäiväni loppui ja kimppakyytini vei minut kotiin. Päätin tehdä juustopastaa, mutten kerennyt, kun puhelin soi. Sydämeni pamppaili. Entä jos se olisi Linda tai Dumm. Mutta ei se ollut. Se oli paras ystäväni, Tremiliny. "Moi",vastasin puhelimeen. "Moi, Lea!"Tremiliny huudahti innokkaana. "Olen raskaana!" hän jatkoi."Vautsi! Makeeta! Tule käymään meillä, kerrotaan kuulumisia! Voisitko tulla ihan yksin? Tai siis, tietysti lapsesi vatsassa.. Hänet täytyy ottaa mukaan, mutta siis?"sekoilin puhelimessa. "Juu, kyllä voin tulla yksin. Heikki voi hyvin jäädä kotiin ja lapset ovat koulussa"Tremi naurahti. Heikki oli siis Tremilinyn mies. Tremilinyn lapset olivat Kai ja Matteus. Kai oli teini ja Matteus lapsi.

Pian Tremi saapuikin meille. Kerroimme heti kuulumiset ja minä tein sitä juustopastaa. Kohta Henrikkin tulisi koulusta. "Minulta se mies vielä puuttuu",huokaisin."No! Älä välitä! Kyllä sinä sellaisen vielä löydät!"Tremi kannusti."Heei! Lähdetään tänään yökerhoon!" hän jatkoi. Minä hieman epäröin ja Tremi huomasi epäilykseni. "Noh! Kyllä Heikki voi hoitaa lapsia! Myös Henrikkiä!" Tremi huudahti ja laittoi mankan päälle."Mutta.. Voitko sinä lähteä, kun olet raskaana?"kysyin ja katsoin Tremiä silmiin. "kyllä voin! onhan raskaus vasta alkuvaiheessa!"Tremi vastasi. Ajattelin, että no, kyllä kai se onnistuu.

Keltainen koulubussi kurvaisi tielle ja Henrik hyppäsi bussista ulos. Matteus tuli hänen perässään."Moi! Mitenkäs ensimmäinen koulupäivä sujui?" minä kysyin. "Hyvin!" pojat vastasivat yhteen ääneen."Ensin Henrik teet kyllä läksyt!"huudahdin, kun pojat rupesivat leikkimään. Henrik tuhahti jotain ja Matteus tuli istumaan meidän viereemme."Antoiko isi sinulle luvan tulla tänne?" Tremi kuulusteli poikaansa. "kyllä, soitin hänelle koulusta. Ja kyllähän sinä olet täällä" Matteus huokaisi."Niinpä", Tremi sanoi ja halasi poikaansa."Teet läkdyt sitten myöhemmin", Tremi sanoi. Olin onnellinen. Pojallani oli ainakin yksi kaveri koulussa. Voi Lea! Älä taas mieti sitä! Mutta pakostakin mietin. Tuntuu kuin aivoni räjähtäisivät. Ei ole mitään syytä huoleen Lea! kaikki on hyvin! En usko tuota itsekkään. Linda ja Dumm.. Henrik.. linda.. dumm..isäni..

Miten käy Henrikin, miten käy Lean. Miten käy kaikkien!? Jatkanko?
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Laittakaa kommentteja, tuohon tarinaani.. ELi siis jatkanko vai enkö jatka. :D

Äänestä
  • Ainakin tämä osa oli ehkä vähän tylsä... Mielenkiintoisuutta saa lisää useimmilla repliikeillä, että simit puhumalla ja muutenkin itse kehittävät juonta eteenpäin. :)

    Ei kirjoitusvirheitä, mutta sitä jotain pitäisi saada lisää, että jaksaisi kiinnostua.

    Muuten kyllä ihan sujuvaa kieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nipsuliinu kirjoitti:

"Viimeksi mieleeni hiipi pelko, että Linda ja Dumm tekisivät Henrikille jotakin.

Mutta eiväthän he edes pakosti tienneet, että minulla on lapsi. Peittelin Henrikin viereeni ja hän nukahti siihen heti. Mutta minä en nukkunut koko yönä. Mielessäni vain pyöri Linda ja Dumm.. Henrik..Mietin sitä koko yön.

Aamulla kuitenkin heräsin. Olin siis nukkunut ehkä pari tuntia.. Henrik oli ainakin hävinnyt vierestäni. Kaikki tuntui paljon hauskemmalta nyt, kun oli valoista. En edes miettinyt sitä, mitä mietin koko viime yön. TAi en ihan kokonaan."Henrik!" huusin. "Mitä?" vastasi ääni, muttei se ollut Henrikin ääni. Se oli Dummin ääni. Juoksin sinne mistä ääni kuului."Äiti, miksi näytät noin säikähtäneeltä?" Henrik kysyi ja katsoi minua sinisillä silmillään. Se siis ei ollutkaan Dummin ääni. Voi herranenaika! Minä jo kuvittelin kaikkea. Eli minun mielessäni vielä pyöri ne ajatukset. Ehkä olisi parasta lähteä ulos.

Kohta koulubussi saapui hakemaan Henrikiä hänen ensimmäisenä koulupäivänään. "Heippa, äiti",Henrik sanoi."Heippa, kulta. Pärjäät sinä!" huudahdin rohkaisevalla äänellä. Istahdin sohvalle. Kohta kimppakyyti tulisi hakemaan minuakin, minulla kun ei ollut omaa autoa. Pian näinkin auton saapuvan taloni eteen.

Työpäivä ei ollut ihan sitä mitä odotin.Olin tosi hajamielinen ,enkä keskittynyt töihini. Asiakkaat valittivat lautasistaan ja aterimistaan, kun ne eivät olleet puhtaita. varmaan arvaatkin, mikä minun mieltäni painoi. Juuri se.

Viimeinkin työpäiväni loppui ja kimppakyytini vei minut kotiin. Päätin tehdä juustopastaa, mutten kerennyt, kun puhelin soi. Sydämeni pamppaili. Entä jos se olisi Linda tai Dumm. Mutta ei se ollut. Se oli paras ystäväni, Tremiliny. "Moi",vastasin puhelimeen. "Moi, Lea!"Tremiliny huudahti innokkaana. "Olen raskaana!" hän jatkoi."Vautsi! Makeeta! Tule käymään meillä, kerrotaan kuulumisia! Voisitko tulla ihan yksin? Tai siis, tietysti lapsesi vatsassa.. Hänet täytyy ottaa mukaan, mutta siis?"sekoilin puhelimessa. "Juu, kyllä voin tulla yksin. Heikki voi hyvin jäädä kotiin ja lapset ovat koulussa"Tremi naurahti. Heikki oli siis Tremilinyn mies. Tremilinyn lapset olivat Kai ja Matteus. Kai oli teini ja Matteus lapsi.

Pian Tremi saapuikin meille. Kerroimme heti kuulumiset ja minä tein sitä juustopastaa. Kohta Henrikkin tulisi koulusta. "Minulta se mies vielä puuttuu",huokaisin."No! Älä välitä! Kyllä sinä sellaisen vielä löydät!"Tremi kannusti."Heei! Lähdetään tänään yökerhoon!" hän jatkoi. Minä hieman epäröin ja Tremi huomasi epäilykseni. "Noh! Kyllä Heikki voi hoitaa lapsia! Myös Henrikkiä!" Tremi huudahti ja laittoi mankan päälle."Mutta.. Voitko sinä lähteä, kun olet raskaana?"kysyin ja katsoin Tremiä silmiin. "kyllä voin! onhan raskaus vasta alkuvaiheessa!"Tremi vastasi. Ajattelin, että no, kyllä kai se onnistuu.

Keltainen koulubussi kurvaisi tielle ja Henrik hyppäsi bussista ulos. Matteus tuli hänen perässään."Moi! Mitenkäs ensimmäinen koulupäivä sujui?" minä kysyin. "Hyvin!" pojat vastasivat yhteen ääneen."Ensin Henrik teet kyllä läksyt!"huudahdin, kun pojat rupesivat leikkimään. Henrik tuhahti jotain ja Matteus tuli istumaan meidän viereemme."Antoiko isi sinulle luvan tulla tänne?" Tremi kuulusteli poikaansa. "kyllä, soitin hänelle koulusta. Ja kyllähän sinä olet täällä" Matteus huokaisi."Niinpä", Tremi sanoi ja halasi poikaansa."Teet läkdyt sitten myöhemmin", Tremi sanoi. Olin onnellinen. Pojallani oli ainakin yksi kaveri koulussa. Voi Lea! Älä taas mieti sitä! Mutta pakostakin mietin. Tuntuu kuin aivoni räjähtäisivät. Ei ole mitään syytä huoleen Lea! kaikki on hyvin! En usko tuota itsekkään. Linda ja Dumm.. Henrik.. linda.. dumm..isäni..

Miten käy Henrikin, miten käy Lean. Miten käy kaikkien!? Jatkanko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu