tiistaina alkaa konginkankaan oikeus istunto.ihmettelen miks ei syytettyjen penkil ole tienkunnosta vastaavaa tiemestaria,koska tie ei ollu asiallisessa kunnos turvalliseen liikkumiseen tämä on minun mieli pite ei ole hoitanut annettuja tehtäviään vaan on laiminnin lyönyt ne
no niin
rahti reiska
141996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos tie on niin liukas, että pelastusmiehistölläkin on vaikeuksia pysyä jaloillaan, niin kyllä tienpinta on silloin liian liukas.
Toisaalta minulle tuo Konginkangas ja sen tapahtumat ovat jo samantekeviä, shit happens, vahinko on jo tapahtunut, eikä sille enään mitään voida, niin voimme ainoastaan ottaa oppia välttääksemme vastaavat tilanteet jatkossa. Syyttelemällä ihmisiä näiltä onnettomuuksilta tuskin vältytään.
Jos ei rekkamies pysy tiellä suomen leveimmällä tiellä niin entäs sitte vähän kapeammat tiet?
peruste vain eroaa siinä, että ajoivat jokapäivä laittomasti ja varmasti tietoisena tilanteesta.
Kun se johti tähän ei muuta johtopäätöstä voi tehdä, saman seurauksen toivoisin myös Transpointin toimitus johtajalle.
On toki oikeustajun vastaista että tien kunto, vastaan tulleen linja-auton rikkeet ja Tarnspointin ajojärjestäjien ja työnjohdon osalta ei tule mitään seuraamuksia.
Tarkoittaako tämä sitä että meidän muidenkaan alan yrittäjien ei tarvitse piitata lainsäädännöstä.
..onnettomuuspaikan tieprofiilista mitään, niin ole hiljaa.
MäESSÄ PAINAUMA ja HEITTO, josta hallitsematon liikehdintä alkoi renkaiden pidon loputtua SIVUSUUNTAAN, ko. tien pikakorjaus, leveyttä lisää n.40cm/per sivu ja uusi pinta hävitti kokonaan KESÄN ajaksi painauman, mutta on jo havaittavissa.
Teitä mutu-viisaita vaan tuntuu riittävän, vaikka ette tunne edes tien osaakaan.
Miksi kuvittelet etten tuntisi onnettomuus paikkaa. Onhan selvä että onnettomuuden aiheutti monta tekijää yhdessä, alamäki ennen törmäystä oli myös selvästi jyrkempi kun mitä yleensä on esitetty. Ei se silti poista vastuuta jatkuvasta lain rikkomisesta. Tässä tapauksessa voidaan olettaa että vaikuttanut kuljettajan vireyteen, ja käytettyyn ajonopeuteen (riskin ottoon).
Kytllä tuollaiset kuljettajat ja yritykset pitäisi saada pois tien päältä
sitten uudet tuoda?
pyöritin vuosia autoja ympäri vuorokauden, ns. laatua vaativilla asiakkailla, rahaa jäi, mutta vähitellen piti alkaa käydä kolme kertaa yössä tarkistamassa hommat ja heti aamulla vastata selvitys pyyntöihin kun asiakkaat oli tottunu että mikä tahansa valitus hyväksytään ja omiin kuskeihinkaan ei voinut luottaa.(yö miehiksi lailliseen työaikaan sai vain virolaisia, suomalaisia olisi mielellään tullut jos olisin teettänyt sen 24h yhteen putkeen, mutta en moista uskaltanut, etten olisi nyt samassa tilanteessa kun Transpointin johtaja). Nyt Autot päivätöissä ja elämä helppoa, mutta eipä paljon tulostakaan tule, työansio ja kuskeille TES-palkka toki.
Odotan rahaa kassassa kääntyykö homma laillisempaan ja kannattavampaan suuntaan vai suuntaanko oman aktiviteettini vaikka kiinteitö jalostukseen, kuten varakkaammat kolleegat täällä tampereella jo tehneet.
Nyt todellakin Kuorma-autoliikenteestä ukävän suuri osa laeista piittaamattomien kuljettajien ja yrittäjien käsissä, onhan jotenkin käsittämätöntä että valtion työntekijätkin lähtevät moiseen aikataulutukseen mitä tutkinta raportista selviää.
kun ei virkamiehillä ja poliitikoilla näytä olevan halua putsata alaa niin kai se kohta on kokonaan naapurin mafian hallussa, kuskit bakusta tai jostain...
Kirjoitettua tekstiä ja väitän, ettei sinulla ole hajuakaan koko tilanteesta muuta, kuin ahdistus, jonka olet saanut lapsuudessasi, pyöriessäsi sepelipohjaisella hiekkalaatikolla, johon kokemuksesi alalta varmaan perustuukin, julkisuushakuisten lööppien ohella.
Jatkuva lainrikkominen, on kova väite, josta pitäsi olla näyttöä, ettet joudu itse raastupaan herjaamisesta.
Etpä taida olla lukenut onnettomuustuntkintaa. Ahdistustakaan ei ole, sen sijaan nämä valtion yrityksen laistapiittamattomat kuljettajat ja toimihenkilöt pitäsi kyllä saada alalta pois, muutoin ei alan olosuhteet parane (palkkaus, taksat ja työolosuhteet).
sinut joutasi linnaan laittaa ei varmasti tahallaan sitä tehny.......... ja varmasti kuski potee syyllisyyttä siitä et tommonen tapahtu.
onnettomuus tutkinnan mukaan aikataulu edellytti ylinopeutta ja taukojen pois jättämistä.
Oli valtion työntekijö niin oletti ettei lait koske heitä.
Jos nämä nyt pääsevät vähällä niin kohta joudut sinäkin vetämään nukkumatta ympäri vuorokauden ylikuormalla.
korpit toisiaan noki, voihan jokunen laillisen esivallan edustaja joutua vastuuseen menneiden vuosien tiemäärärahojen (suora vaikutus turvallisuuteen) leikkausten vuoksi.
Tieliikenteeltä kerätyillä miljardeilla luulisi saavan edes suomen pääväylät vastaamaan liikenteen vaatimuksia, vaikkei leveämpi, edes välikaiteella varustettu tienosa olisi estänyt itse onnettomuutta.
jos olisi aikanaan kieltäydytty maksamasta ylimääräistä kiskoliikennetukea, Transpointin tuottaessa vuodessa 300 milj. markkaa tappiota niin VR;llä ei olisi ollut rahaa tukea tytärtään samalla summalla, niin ilmeisesti asiat olisi nennyt sen verran toisin että tämäkään auto ei olisi ollut ylikireällä linjallaan, vaan kun ratissa olisi ollut jonkun lakia kunnioittavan yrityksen levännyt mies tilanteen mukaisella nopeudella asiat olisivat varmaan toisin.
Että sinne ne verot menee ja tässä on osa seuraus.