Elämässäni ei ole ollut mitään mainittavia vaikeuksia. Normaalisti lapset kasvatettu ja ihan hyvä avioliittokin on ollut. Olen sellainen touhkas äiti ja asioiden järjestelijä/hoitaja huushollissamme, eli mielipidettäni kysytään (ja arvostetaankin...toivottavasti). Nyt minulle on tullut sellainen tunne että mikään ei kiinnosta, enkä oikein innostu mistään. Suvun/kavereiden vierailutkin ovat "välttämätön paha", vaikka aiemmin puleerasin ja laitoin mielelläni herkkuja. Nautin yksinolosta, enkä tahtoisi vaivata itseäni esim. ruuan laitolla tai pöydän raivauksella. Ja jos ei huvita siivota, niin en vaan tee sitä. Olen tullut itsekkääksi. Olen työelämässä ja työni hoidan kyllä mallikkaasti. Minusta tuntuu että nyt olisi minun vuoroni olla se joka "vaan" sanoo mitä tarvii, ja toiset huolehtisivat käytännön asioista. Tiedän olevani "siinä iässä", lääkärini tosin sanoi että hormoonitoimintani on vielä kohtuullisen hyvä. Tunteeko kukaan muu ikäiseni näin, voiko tämä kaikki kuitenkin johtua alkavasta mummotaudista.
aviossa 30 v
Rva51v
132172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan normaalilta vaikuttaa. Minä olin aikoinaan intohimoinen siivoaja, kodin piti aina olla tiptop. Nyt otan rennommin, eikä maailma tunnu kaatuvan silti. Olen kohta 54v. Elämä tuntuu ihan mukavalta. Pelkäsin etukäteen vaihdevuosi-ikää, mutta ihan hyvinhän kaikki tuntuu sujuvan.
Tuo mainitsemasi "itsekkyys" on myös normaalia ja monen muun ikätoverin kokema tunne.
normaalia mutta itse kyllä en jaksanut vaan halusin ihan oman kodin jossa saan elää rauhassa.Jälkeenpäin huomaan että olin todella uupunut kaikkeen ja mieheni löysi myös uuden naisen koska en jaksanut mitään kun lapset lähti maailmalle.Juuri ja juuri jaksoin töissä käydä.Muutin elämäni kokonaan uudeksi mutta eihän itseään voi paeta muuttamalla joten olempa ainakin oppinut elämään päivän kerrallaa jos en muuta.
Hei - olen muutamaa vuotta Sinua vanhempi ja siksi jo muutaman vuoden elänyt kuten Sinäkin olet aloitellut. Itsekin kummeksuin muutosta, mutta nyt olen aivan rauhallinen ja sitä itsekkyyttä joudun kyllä vieläkin omaksumaan lisää, mutta hyvällä alulla olen. Ennen olin oikein tarkka kodin siisteydestä ja mieheni laittaakin nykytason huonontuneen näköni piikkiin ja laittakoon. Lukulasit päässä sen siivoile ja muita en ole vielä hankkinut, koska pärjään liikenteessä ja luen katukyltit ja muutkin tekstit osaten kulkea muiden olotilaa vaarantamatta. No, yksi elämä koettavana ja pitäisihän siitä saada aito nautinto. Vaikeuksia on kohdallani ollut roppakaupalla - lähinnä läheisten kuolemien vuoksi - eniten lapseni syöpään kuoleminen on ravistellut arvoja uuteen järjestykseen. Elämää ei ole helpoksi tarkoitettukaan, mutta kyllä siitä jotain tyydytystä pitää saada itselleenkin siitä nauttijan roolista - ei niinkään nautinnon järjestäjän roolista. Toisaalta käsitän minäkin nauttineeni aikanaan toisille ilon järjestämisestä. Enkä taida vieläkään osata aidosti nauttia toisten minuun kohdistamasta hellimisestä. Lienen kieroon kasvatettu? No, mutta olen iloinen puolestasi, että olet havainnut ja löytänyt itsellesi sopivan tavan tuntea elämisen mielekkyyttä. Jo siitä on syytä nauttia. Ollaan vaan "siinä iässä" - mutta pidetään siitä huolta, että meistä ei tule työpaikalle sitä narisevaa vanhaa kollegaa, jollaisia ikäväkseni havaitsen ympärilläni melkoisen määrän. Oikein hyvää kesän odotusta ja sopiva määrä itsekkyyttä, terveiset itäisestä Suomesta
Aivan kuin omia ajatuksia lukisi...Oli pakko "tarttua kynään", vaikka en juurikaan tapaa täällä kirjoitella.
Olen 48 vuotias, äiti kahdelle aikuiselle lapselle ja vaimo mukavalle miehelle. Olen myös aina ollut pilkun tarkka huushollistani, jopa kärsinyt siitä, jos en ole kaikkea ehtinyt tehdä. Nyt ovat lapset maailmalla opiskelemassa, tunnen että he ovat oman paikkansa ansainneet. Olen pyrkinyt antamaan heille siistin kodin, puhtaat vaatteet, hyvää ja terveellistä kotiruokaa. Olen siinä onnistunutkin, lapseni ovat pärjänneet aina koulussa hyvin ja ovat nyt lentäneet pois pesästä...
Minullekin tuli väsymys kaikkeen, sellainen olo, että olisko nyt minun vuoroni alkaa elämään. Olenhan elänyt tietysti koko ajan perheeni myötä, mutta olen ollut liiankin uhrautuvainen, tiedän sen. Uskalsin hypätä uuteen, vaihdoin ammattia ja sainkin vielä uuden ja mukavan työn, tässä iässä. Olen ylpeä itsestäni.
Alkava mummotauti lääkityksineen aiheuttaa mietiskelyä, mutta muuten olen antanut itselleni paljon anteeksi. Jos en jonain päivänä jaksakaan siivota tai silittää pyykkiä, niin sitten en tee sitä. Otan vaikka kirjan, ja luen. Tai vain olen, kudon mattoa, katselen TV:tä, lähden kävelylle, tai ihan mitä vaan. Vaikka jalkahoitoon...ja kirkkaan punaista lakkaa, kiitos!
Mieheni onneksi ymmärtää minua, vaikka hänkin tykkää puhtaasta ja siististä kodista, ei ihmettele, jos en koko aikaa ole luuttu kädessä. Päinvastoin, kannustaa minua höllentämään otetta. Yhdessä kokkailemme, varsinkin viikonloppuisin, ja avaamme pullon tai pari, hyvää punaviiniä. Viikolla teen helppoja ruokia, keittoja, laatikoita, joita voi sitten lämmittää, ettei tarvitse koko aikaa olla hellan vieressä.
Uskalla elää ja nauttia, meillä jokaisella on vain tämä yksi elämä! Minä suljin takanani vanhoja ovia ja avaan koko ajan uusia...Elämä on ihmeellistä!
Mummonklasit ja -pillerit
Jos sun asiasi on noin hyvin niin miksi lueskelet näitä tarinoita ja vaivaat päätäsi tälläisilla asioilla. Etteiköhän vaan mies kulje vieraissa koko ajan, silläaikaa kun luulet itse olevasi täydellisyys.
Aina täytyy olla joukossa joku käärme, joka myrkyttää ilmapiirin. Kiitos vaan kommentistasi, kaada ittelles vaan!
Ei varmaan kaikilla ihan hyvin ne asiat olekaan, mutta kunhan päällisinpuolin ovat, niin hyvä niin. Varmaan täälläkin on tarkoitus antaa tukea kanssasisarille, eikä kaataa kaikkea paskaa niskaan.
Tukeminen ja auttaminen ei aina tunnu siltä, varsinkaan jos elää harhakuvitelmissa. Täällä kyllä autetaan ja tuetaa, niin että jalat pysyy maan pinnalla.
että "se" itse kulkee "kilut" housuissa kaiken aikaa...;))))
Kaikkea saa luulla ja olettaa. Mutta on eri asia mikä pitää paikkansa.
Voi hyvät naiset kun sain voimia teidän muiden kokemuksista, ja makeat naurut parista hölmöstä kommentista. Kyllä hekin vielä vanhenevat ja kokevat saman:)
Minulle tuli mieleeni, että jos joku haluaa ASIALLISESTI kirjoitella kanssani, niin uskaltaudun laittamaan tänne nimettömän osoitteeni: [email protected]
Mielelläni vaihtaisin kokemuksia tästä ikäkysymyksestä.
Hyvä että sulla on kivaa.Taidat olla ihan onnellinen.
Ja taas joku lapsiparka sai itseään purettua "fiksulla" viestillään. Mene ikäistesi joukkoon, mikä näissä "mummo" jutuissa sinua kiinnnostaa kun täällä roikut.
Sulla kun tuntuu niin hyvin asiat olevan, niin mitä itse sitten haet täältä. Tämä on vaihdevuosioireita käsittelevä palsta. Jos sulla niitä ei tunnu olet varmaan erehtynyt palstasta.