Soluasuminen

Soluasuminen on selvästi halvempaa ja kätevämpää kuin muutoin asunnon hommaamminen kaikkine etuuksineen (kuten nettiliittymä). Varmaankin se myös tarjoaa hyvin kontakteja löytää uusia tuttavia vieraalta paikkakunnalta.

MUTTA. En lainkaan pidä ajatuksesta, että joutuisin muuttamaan samaan kämppään täysin vieraan ihmisen kanssa. Tämähän voi olla vaikka minkälainen. Enkä ole sellainen ihminen, joka viihtyy vieraiden seurassa. Pidän muutenkin yksinolosta. Haluaisin paljon mieluummin asua kokonaan yksin: en edes tuttua kaveria mielellään ottaisi kämppikseksi, jos vaihtoehtona olisi yksinasuminen.

Vieraalle paikkakunnalle muuttamisen yksi kiintoisimmista puolista olisi juuri se, että saisi kokeilla täysin yksin asumista. Nyt asun vielä kotona, kirjoitin ylioppilaaksi tänä keväänä.

Millaisia kokemuksia teillä on soluasumisesta tai mitä ajattelette siitä? Onko se pahempaa tai helpompaa kuin luulisi? Itselläni se menisi arpapeliksi (kämppiksen suhteen), koska minulla ei näillä näkymin olisi ketään tuttua muuttamassa samaan kaupunkiin.
133040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse muutin viime syksynä kanssa "arpapelillä" solukämppään. Sattui sitten tosi mukavat kämppikset joiden kanssa viihdyin tosi hyvin :)

Solussa asun edelleen, mutta muutin helmikuussa erillishuoneeseen, joka on kooltaan isompi ja minulla on oma keittokomero sekä wc (suihku ja uuni siis muiden solulaisten kanssa yhteisiä).
Uudessa solussani kämppikset on tosi hiljaisia ja viihtyy kaikki omissa oloissaan, ei siis ainakaan tule häiritsemään ;) Itse asiassa pakko myöntää, että hieman kaipaan entisiä kämppiksiäni joiden kanssa tosin muissa merkeissä aina nähdään.

Äänestä

Sama juttu. Opiskelen nyt. Ennemmin maksan vähän enemmän ja asun yksin hyvässä paikassa sijaitsevassa hyväkuntoisessa yksiössä kuin lähden rauhattomiin opiskelija-asuntoihin kauemmas.

Varsinkin syksyllä ja talvella, kun oli kiirettä, olisin varmaan pimahtanut, jos olisi tullut vielä jotain häiriötekijöitä lisää. En todella halua asua kenenkään kaverinkaan kanssa. Hlökohtaisesti olen sitä mieltä, että ainakin ekaa kertaa muuttaessa on turvallisempaa hankkia yksiö. Tietty kaikilla ei ole varaa...

Äänestä

Minä asun solussa, joka on todella rauhallinen. (Niin itse soluasuntomme, kuin myös koko kerrostalo.) Luulen että omaa rauhaa saa vieraiden kanssa asuessa enemmän, kuin jos asuisi kaverin kanssa. Vieraammat ihmiset eivät tule koputtelemaan huoneesi oveen niin helposti jne. Kuitenkin joskus kaipaamaani juttuseuraa löytyy, kun menen keittiöön yhtäaikaa muiden kanssa tekemään ruokaa tai syömään. Meitä asuu solussa 3 henkeä, ja huoneet ovat kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on minun huone, keittiö ja kylppäri, ylhäällä kaksi huonetta ja kylppäri. Solussa olen viihtynyt jo useamman vuoden vaikka kämppikset ovatkin vaihtuneet. (Alussa suunnitelmissani oli asua solussa vain noin puoli vuotta, mutta mukava uudehko asunto ja halpa vuokra houkuttelivat jäämään:).) Yllätyin todella postiviisesti asunnostamme :)

Äänestä
  • Asunnossamme ei ole myöskään järkätty esim. bileitä, mikä on sopinut kaikille oikein hyvin. Kenellekään meille ei kyseinen ajatus ole tullut edes mieleen. Tähän rauhallisuuteen voi kyllä vaikuttaa asuntomme "hienous", eli se, että se on melko tilava ja vain muutaman vuoden vanha. Ei uutta viitsi bilettämällä hajottaa ;) (eikä ainakaan rauhallisuuden mukaan muissakaan talomme soluasunnoissa)

    Äänestä

En ole asunut ihan varsinaisessa solussa, koska en uskonut sopeutuvani sinne. Olen vähän liiankin tunnollinen opiskelija, ja ajattelin ettei yhtä tunnollisia kämppiksiä kuitenkaan sattuisi samaan. Ajattelin, ettei lukemisestani tulisi mitään solussa. Ensimmäiset puolitoista vuotta asuin kuitenkin 12 neliön asunnossa, johon kuului siis pieni huone ja oma vessa/kylppäri. Talo oli 5-kerroksinen, ja joka kerroksessa oli kaksi yhteiskeittiötä ja oleskelutila. Eli kai tuota melkein soluksi voisi kutsua. En viihtynyt, koska talo oli erittäin rauhaton ja meluisa ja palokunta kurvasi pihaan harva se yö aiheettomien palohälyytysten takia. Onneksi pääsin yksiöön... Mutta varmasti solussakin on hyvät puolensa, kuten juuri tuo pieni vuokra. Ja seura.

Äänestä
  • Asuin vuoden solussa, jossa mulla oli ihan kiva kämppis. Omassa asunnossa ja olen vähän erakoitunut, mikä harmittaa todella. Minulla on entiseen kämppikseeni edelleen todella hyvät välit ja tapailemme aina kun ehditään. Luojan kiitos en muuttanut kaverini kanssa samaan soluun! Niistä en ole kuullut mitään hyvää.

    Kämppikseni oli minulle myös erinomainen tuutori, paljon parempi, kuin omani. Myös muut solussa asuvat ystäväni ovat olleet tyytyväisiä kämppiksiinsä. Vaikka opiskellaankin eri alaa, voi silti tietttyjä juttuja opiskella yhdessä ja yleensä kotona on aina joku, jolta voi kysyä. Paljon riippuu siitä millainen ihminen itse olet, onko sinun kanssasi helppo tulla toimeen? Osaatko joustaa? Oletko ja haluatko olla sosiaalinen?

    Solussa ei ole tarkoitus asua koko elämää. Avoimin mielin ja innolla. Jos olet itse huono kämppis, hommaa oma asunto ja päästä toiset ja itsesi helpolla.

    Äänestä

Noita Hennin kirjoittamia tarinoita on kyllä tullut kuultua, kun kaverit muuttaneet soluun. Kämppikset vie ruuat ja rikkoo paikat eikä anna omaa rauhaa. Ainahan näin ei tietenkään ole, mutta en minäkään mielelläni soluun muuttaisi sitten kun se jatko-opintojen aika tässä syksyllä toivottavasti koittaa. Itse asuisin mieluiten joko tutun tai vain yhden kämppiksen kanssa kaksiossa, yksiöiden hinnat opiskelija-asuntosäätiöilläkin huimia. Solun plussa on kyllä sen edullinen asuminen, mutta veikkaisin että kyllä esim. SOA:n kautta saadussa kaksiossakin edullisesti elää, kun vesi ja sähkö ja nettiyhteys kuuluu vuokraan.
Vielä ei tiedä millaisia kämppiksiä saan, kun omilleni muutan, mutta aina kannattaa muistaa, että asuntoa voi yrittää vaihtaa. Ja yksi vaihtoehto on hankkia pikkukämppä vaikka suhteilla.

Äänestä

asunut nyt tämän lukuvuoden ja ihan hyvin on mennyt. aloitin viime syksynä opinnot vieraalla paikkakunnalla ja tarvitsin edullisen asunnon, ja sitähän tämä on todella ollut, vuokraan kuuluu vesi, sähkö sekä netti.

asun tosiaan kahden hengen solussa, eli vain yksi kämppis joka on todella rauhallinen eikä hänen kanssaan mitään ongelmia ole ollut. asuntolassa on käytössä ilmaiseksi pesukone kuivauskaappi mikä on tosi hienoa ja muutenkin täällä on ollut jopa ihmeellisen rauhaisaa ylipäätään!

miinuspuolina on asuntolan laitosmaisuus, eli kalseat käytävät värit asunnoissa, joihin kyllä tottui aika nopeasti, vaikka alkujärkytys olikin jonkinasteinen. lisäksi tämä asuntola on aika kaukana keskustasta, tosi korvessa ... mutta kuitenkin ihan koulun vieressä että sinne ainakin tulee mentyä.

kyllä tässä ihan yhden vuoden on asunut, mutta ensi vuodeksi muutan yksiöön lähemmäksi keskustaa. se on kuitenkin sitä mitä minä haluan asumiselta ja täällä ololtani.

Äänestä
  • Itse olen asunut kolmessa eri solussa yhteensä reilut kaksi vuotta, kämppiksiä tuona aikana tuli nähtyä yhteensä about 20. Suomessa asuin ensimmäiset kaksi opiskeluvuottani (tai siis 1,5, kävin välillä vaihdossa), neljän hengen solussa yo-kylässä. Kämppiksien suhteen sattui kohtalaisen hyvä tuuri, mitä nyt siivousinnokkuudessa oli toivomisen varaa.... Itse taisin olla pahin bilettäjä, mutta koskaan meillä ei pidetty etkoja tmv, ilman että siitä sovittiin muiden kanssa. Vihdyin tuossa asunnossa ihan kohtalaisesti, oma huoneeni oli tilava, samoin keittiö ja kylppärit. Omaa rauhaa oli, mutta toisaalta oli juttuseuraakin lähellä, jos sellaista kaipasi.

    Ruotsissa vaihdossa ollessa asuin 8-hengen korridorissa, missä oli oma kylppäri, mutta muiden kanssa yhteinen keittiö ja oleskelutila. Se oli siinä mielessä avartava kokemus, että koko ajan noin puolet kämpän asukkaista oli poikia :) Sama siivousongelma tahtoi sielläkin olla, muuten ei mitään pahaa sanottavaa. Saksassa taas asuin kolmen hengen solussa, ja siellä kämppisten kanssa oli todella hyvä tuuri - kaksi mukavaa saksalaistyttöä, jotka auttoivat aina tarvittaessa ja joilta sain lainata kaikkea astioista hiustenkuivaajaan.

    Eli itselläni on ollut ehkä keskivertoa parempi tuuri asuntojen ja kämppisten kanssa, mutta paljon päinvastaisiakin kokemuksia olen kuullut. Kannattaahan sitä soluasumista ainakin kokeilla - opiskelija-asunnoista kun pääsee äkkiä pois, jos tuntuu, että hommasta ei tule mitään. Sitä kautta voi saada uusia ystäviä ja muutenkin sopeutua paremmin uuteen kaupunkiin. Toisaalta -nyt kun on tottunut yksiössä asumaan, en kyllä ihan hevillä takaisin soluun muuttaisi... Mutta jos esimerkiksi ensimmäisen opiskeluvuoden jaksaa solussa asua, on helpompaa saada opiskelija-asunnoista yksiö. yleensä ne kuitenkin ovat halvempia kuin yksityisten vastaavat.

    Äänestä

Kylläpä se on tuurista kii minkälaista asuminen on eli minkälainen kämppis sattuu. Kun aloitin opiskeluni muutin vieraalle paikkakunnalle soluun ja kämppis oli oikea sika. Sottapytty ei siivonnut ikinä ja keittiö oli sen ruuanlaiton jälkeen kuin myrskyn jäljiltä. Yksin joutuin toisen jälkiä siivoamaan että ilkesi itse ruokaa laittaa ja kun aina pyytelin sitä olemaan siistimmin niin tuli semmonen olo kuin olis nalkuttava akka :). Muuten tyyppi oli ok, ei bilettäny eikä metelöiny ja ihan mukava oli sen kans sillon tällön poristakin. Vuoden jaksoin siivoilla, sit muutin omaan.

Äänestä
  • Haloo. Kaikilla on samat säännöt. Jos kämppiksesi/naapuris bilettää yöt, sikailee, rikkoo muuten taloyhtiön sääntöjä VALITA! Valituksen tekijää ei ikinä kerrota! Ei kenenkään tarvitse kestää toisten idiotismia, minä ainakaan en kestä..

    Ei kun itseä niskasta kiinni ja urputtamaan. Varsinkin opiskelija-asunnoissa yleensä todella ymmärtäväistä henkilökuntaa joka todella haluaa auttaa ja parantaa asuinoloja..

    Aurinkoista kevättä

    Toivottaa juuri se sinusta urputtanut urputtaja =)

    Äänestä

  • Valittakaa kirjoitti:

    Haloo. Kaikilla on samat säännöt. Jos kämppiksesi/naapuris bilettää yöt, sikailee, rikkoo muuten taloyhtiön sääntöjä VALITA! Valituksen tekijää ei ikinä kerrota! Ei kenenkään tarvitse kestää toisten idiotismia, minä ainakaan en kestä..

    Ei kun itseä niskasta kiinni ja urputtamaan. Varsinkin opiskelija-asunnoissa yleensä todella ymmärtäväistä henkilökuntaa joka todella haluaa auttaa ja parantaa asuinoloja..

    Aurinkoista kevättä

    Toivottaa juuri se sinusta urputtanut urputtaja =)

    Jos ei siedä pienintäkään epäsiivoa, ei kannata muuttaa soluun. Siivousintoilijat ovat nipottavia ilonpilaajia ja tunnelman tappajia. Olen asunut neljässä eri solukämpässä HOASilla ja kaikissa muissa oli OK kämppikset, mutta yhdessä oli juuri sellainen nipottava valittaja. Siitä tuli tosi kurja olo, kun ei kotona edes saanut olla rauhassa ja ottaa rennosti. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin siivous - varsinkin meillä työssäkäyvillä opiskelijoilla. Näkisitte millaisia kämppiä poikamiehillä on! :)

    Äänestä

Mulla on aina ollu hyva tuuri kamppisten suhteen joten olen ilmanmuuta soluasumisen puolesta:halpaa ja valilla on ihan kiva etta on juttuseuraa kotonakin.
Toki onhan se vahan arpapelia,mutta aina voi vaihtaa solua jos silta tuntuu ja tosiaan jos on kyseessa opiskelijasolu niin kannattaa kayda valittamassa toimistossa. Suurin osa ihmisista kai osaa kayttaytya ihmisten tavoin,mutta ainahan loytyy niita joitten ei missaan nimessa tulisi muuttaa soluun muitten elamaa pilaamaan.
Ja mita tulee omaan rauhaan,niin aina kun menen huoneeseeni ja laitan oven kiinni ei sinne kukaan ole tullut minua hatistelemaan (vaikka olisihan sekin valilla ihan mukavaa...).
En tieda, kyllahan sita vanhempienkin ja sisarrusten kanssa asuessa piti ottaa kanssa-asujat huomioon joten siina mielessa. (lisaksi en voi kuvitella etta oikeasti kohtaisin kamppista joka olisi nipompi siivouksen suhteen kuin aitini...).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yliopistoon hakija kirjoitti:

Soluasuminen on selvästi halvempaa ja kätevämpää kuin muutoin asunnon hommaamminen kaikkine etuuksineen (kuten nettiliittymä). Varmaankin se myös tarjoaa hyvin kontakteja löytää uusia tuttavia vieraalta paikkakunnalta.

MUTTA. En lainkaan pidä ajatuksesta, että joutuisin muuttamaan samaan kämppään täysin vieraan ihmisen kanssa. Tämähän voi olla vaikka minkälainen. Enkä ole sellainen ihminen, joka viihtyy vieraiden seurassa. Pidän muutenkin yksinolosta. Haluaisin paljon mieluummin asua kokonaan yksin: en edes tuttua kaveria mielellään ottaisi kämppikseksi, jos vaihtoehtona olisi yksinasuminen.

Vieraalle paikkakunnalle muuttamisen yksi kiintoisimmista puolista olisi juuri se, että saisi kokeilla täysin yksin asumista. Nyt asun vielä kotona, kirjoitin ylioppilaaksi tänä keväänä.

Millaisia kokemuksia teillä on soluasumisesta tai mitä ajattelette siitä? Onko se pahempaa tai helpompaa kuin luulisi? Itselläni se menisi arpapeliksi (kämppiksen suhteen), koska minulla ei näillä näkymin olisi ketään tuttua muuttamassa samaan kaupunkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu