Erottaja

Mun headsetti pauhasi Radio Sputnikin danssamusaa kun mä tallasin Pohjoisrannassa haistellen merituulia ja hikisiä rullaluistelijoita. Mulla oli hiton hyvin aikaa, ei juuri kiire vielä. Päivä kului uudenkirkkaana ja sinisenä puhki. Ja olin vaivatta nähdä Tallinnan torneille asti.

Aleksei taitaa joutua maitojunaan. Se on alkanut kerjäämään sen böönalta rakkautta. Ja sitähän ei kukaan nainen halua kohdata. Se vie kyrvästä lumon. Mirrillä on uusi kiikarissa, ja Aleksei on jo osa kohta syntyvää historiaa. Mä näen tän syntyvän historian sen böönan naamasta, kaiken sen perseelleen menneen meikin alta. Tässä tapauksessa Tampere rulez - mutta muuten - ei koskaan.

Mun ex soitti mulle Mansesta. Mä taisin sanoa sille kolme kertaa "niin", sitten se sulki puhelimen.
Niin, sanovat että se on sosiopaatti. Mä en tajua miksi kaikki kauniit ja älykkäät ihmiset joita tapaan ovat sosiopaatteja. En taida tuntea minkään muunlaista ihmistyyppiä. Vaihtelu virkistäisi. Läheisriippuvaiset tai psykoottiset narsistit voisivat saada rinnalleen aivan uuden kilpailijan - ihmisen jolla on mielentervys kiviriippanaan.

Mä pysähdyin röökille. Katselin merelle ja muistin sut, Afrodite.

Mä kuvittelin että sä olit blondi, mutta sä olitkin aivan tumma pohjalainen kummallisella murteella jolle mä vain hymisin huvittuneena.
Me ollaan kierretty niin paljon maailmaa, että alle on osunut samoja rantojakin: Kos, Ikaros ja Sapfo. Tästä Kreikanrakkaudesta mä olen aina ollut niin läpeensä tyytyväinen. Mä olen se kallio johon sä isket tyrskysi. Mun päälle sataa sun vaahtosi ja mä valun sun suolaista vettäsi. Koita miten saatanan kuumana mä käyn. Mussa voisi paistaa munia. Tässä istun, vedän kessua ja soitan sulle huilua.

Mä tiedän että sun elämäs on aivan perseestä. Vitun pellet sotkee aina elämän ykisselitteisen noron kuraksi ja sössöksi. Tallovat kuin idiootit kaiken lyttyyn ja sitten itkevät kurasaappaissaan elämän yllätyksellisyyttä. Miten tässä nyt näin kävi?
Miksi kaikki ovat niin tajuttoman lapsellisia - itsettömiä, elävät toistensa kautta kuvitellen elämänsä ihanaksi. Joku tulee ja vie lavasteet takahuoneeseen. Jäljelle jää alaston näyttelijä joka ei koskaan ymmärtänyt mikä oli, tai mitä tapahtui.

"Havahtumisia" on hyvä kirja. Itseasiassa jo kirjan nimi on jo niin hyvä, että itse kirja on merkityksetön.

Sä istut junassa ja olet tulossa Helsinkiin. Mä vedän toisen röökin ja muistan miten vittumosta on näytellä kundia joka ei polta. Taas pitäisi yrittää.

Vittu mitä fuulaa mäkin olen.

Uspenskin katedraali vetää mut sisäänsä, nostaa mut kevyesti kämmenellään sisään itseensä ja istuttaa puupenkille funtsimaan. Täällä mä voin hyvin. Täällä mä en pelkää mitään. Täällä ei ole epäoikeudenmukaisuutta eikä kuolemaa, elämän makaaberia tosi-digiboxia. Täällä ei lennä Tom Cruise eikä Hantta Krause. Täällä pyttypäiset heebot sallii mun olla vaikka ylitse valomerkin.
Katto on korkealla, yhtä korkealla on mieleni avara.

Tänne en ottaisi edes sua mukaan, Afrodite. Tässä on olemassa suurempi jumala kuin mun spaddu, tai jossain mua venaava bisse, ihmisten välinen rakkaus.

Mä sain eilen luoduksi jotain aivan uutta. Olen helvetin ylpeä saavutuksestani.
Mä sain hankittua itselleni ihan oikean verivihollisen. Me tapeltiin Pian kanssa niin että oltiin vetämässä jo poijuun toisiamme - kun järjen ääni sanoi mulle: Hei, kundi! Tossa on sulle se jota olet etsinyt - kaatopaikka.
Musta on todella hienoa tajuta, että silmitön inho ja viha on lähellä mielipuolista seksiä. Naimista, jossa molemmilta lähtee päätepisteeksi taju, vihaa ja niin sietämätöntä raivoa, että se lähentelee kuolemaa, murhaa ja absoluuttista valtaa. Mä olin ihan tätinöissäni enkä ollut uskoa kokemaani. Aivan käsittämätön kiksi. En oikein jaksa edes odottaa kun pääsen jälleen purkamaan itseni toisen suuhun. Me varmaan ollaan rakastuneita rakkauden pimeällä puolella, niillä joilla astelee hulluus.

Siellä onkin ruuhkaa. Mä nauran ääneen.

Pyttypäiset heebot hymyilevät mulle, ne tuntee mut ja mä ne. Joskus me funtsitaan tätä meditaation mielekkyyttä kiviportailla ja lopuksi huokaistaan. Tiilet ovat tiiliä ja jumala illuusio. Yhtä todellista on kaikki, sinäkin, Afroditeni.
2304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoitit minulle.
Näitähän joskus sattuu kohdalle ja tunne on aina yhtä hämmentävä, kun joku kirjoittaa minun elämästäni...

Kiitän kirjoittajaa aiheuttamistaan tunneliikahduksista... kiitos. En osaa nyt muuta sanoa.

Äänestä

ajattelin, että lainatekstiä...
Kerouac

...
se siis tuli ensimmäisenä mieleen.
nyt luin uudelleen.
ja sama vaikutelma.
...

pidän tekstistä,
mutta mutta
ehkä enemmän vielä sitä omaa itseä esiin
ettei vaikuttaisi lainatekstiltä

jaapa-jaa. mikä minä olen arvostelemaan.
tämä on kuitenkin hyvin kirjoitettu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


CFC kirjoitti:

Mun headsetti pauhasi Radio Sputnikin danssamusaa kun mä tallasin Pohjoisrannassa haistellen merituulia ja hikisiä rullaluistelijoita. Mulla oli hiton hyvin aikaa, ei juuri kiire vielä. Päivä kului uudenkirkkaana ja sinisenä puhki. Ja olin vaivatta nähdä Tallinnan torneille asti.

Aleksei taitaa joutua maitojunaan. Se on alkanut kerjäämään sen böönalta rakkautta. Ja sitähän ei kukaan nainen halua kohdata. Se vie kyrvästä lumon. Mirrillä on uusi kiikarissa, ja Aleksei on jo osa kohta syntyvää historiaa. Mä näen tän syntyvän historian sen böönan naamasta, kaiken sen perseelleen menneen meikin alta. Tässä tapauksessa Tampere rulez - mutta muuten - ei koskaan.

Mun ex soitti mulle Mansesta. Mä taisin sanoa sille kolme kertaa "niin", sitten se sulki puhelimen.
Niin, sanovat että se on sosiopaatti. Mä en tajua miksi kaikki kauniit ja älykkäät ihmiset joita tapaan ovat sosiopaatteja. En taida tuntea minkään muunlaista ihmistyyppiä. Vaihtelu virkistäisi. Läheisriippuvaiset tai psykoottiset narsistit voisivat saada rinnalleen aivan uuden kilpailijan - ihmisen jolla on mielentervys kiviriippanaan.

Mä pysähdyin röökille. Katselin merelle ja muistin sut, Afrodite.

Mä kuvittelin että sä olit blondi, mutta sä olitkin aivan tumma pohjalainen kummallisella murteella jolle mä vain hymisin huvittuneena.
Me ollaan kierretty niin paljon maailmaa, että alle on osunut samoja rantojakin: Kos, Ikaros ja Sapfo. Tästä Kreikanrakkaudesta mä olen aina ollut niin läpeensä tyytyväinen. Mä olen se kallio johon sä isket tyrskysi. Mun päälle sataa sun vaahtosi ja mä valun sun suolaista vettäsi. Koita miten saatanan kuumana mä käyn. Mussa voisi paistaa munia. Tässä istun, vedän kessua ja soitan sulle huilua.

Mä tiedän että sun elämäs on aivan perseestä. Vitun pellet sotkee aina elämän ykisselitteisen noron kuraksi ja sössöksi. Tallovat kuin idiootit kaiken lyttyyn ja sitten itkevät kurasaappaissaan elämän yllätyksellisyyttä. Miten tässä nyt näin kävi?
Miksi kaikki ovat niin tajuttoman lapsellisia - itsettömiä, elävät toistensa kautta kuvitellen elämänsä ihanaksi. Joku tulee ja vie lavasteet takahuoneeseen. Jäljelle jää alaston näyttelijä joka ei koskaan ymmärtänyt mikä oli, tai mitä tapahtui.

"Havahtumisia" on hyvä kirja. Itseasiassa jo kirjan nimi on jo niin hyvä, että itse kirja on merkityksetön.

Sä istut junassa ja olet tulossa Helsinkiin. Mä vedän toisen röökin ja muistan miten vittumosta on näytellä kundia joka ei polta. Taas pitäisi yrittää.

Vittu mitä fuulaa mäkin olen.

Uspenskin katedraali vetää mut sisäänsä, nostaa mut kevyesti kämmenellään sisään itseensä ja istuttaa puupenkille funtsimaan. Täällä mä voin hyvin. Täällä mä en pelkää mitään. Täällä ei ole epäoikeudenmukaisuutta eikä kuolemaa, elämän makaaberia tosi-digiboxia. Täällä ei lennä Tom Cruise eikä Hantta Krause. Täällä pyttypäiset heebot sallii mun olla vaikka ylitse valomerkin.
Katto on korkealla, yhtä korkealla on mieleni avara.

Tänne en ottaisi edes sua mukaan, Afrodite. Tässä on olemassa suurempi jumala kuin mun spaddu, tai jossain mua venaava bisse, ihmisten välinen rakkaus.

Mä sain eilen luoduksi jotain aivan uutta. Olen helvetin ylpeä saavutuksestani.
Mä sain hankittua itselleni ihan oikean verivihollisen. Me tapeltiin Pian kanssa niin että oltiin vetämässä jo poijuun toisiamme - kun järjen ääni sanoi mulle: Hei, kundi! Tossa on sulle se jota olet etsinyt - kaatopaikka.
Musta on todella hienoa tajuta, että silmitön inho ja viha on lähellä mielipuolista seksiä. Naimista, jossa molemmilta lähtee päätepisteeksi taju, vihaa ja niin sietämätöntä raivoa, että se lähentelee kuolemaa, murhaa ja absoluuttista valtaa. Mä olin ihan tätinöissäni enkä ollut uskoa kokemaani. Aivan käsittämätön kiksi. En oikein jaksa edes odottaa kun pääsen jälleen purkamaan itseni toisen suuhun. Me varmaan ollaan rakastuneita rakkauden pimeällä puolella, niillä joilla astelee hulluus.

Siellä onkin ruuhkaa. Mä nauran ääneen.

Pyttypäiset heebot hymyilevät mulle, ne tuntee mut ja mä ne. Joskus me funtsitaan tätä meditaation mielekkyyttä kiviportailla ja lopuksi huokaistaan. Tiilet ovat tiiliä ja jumala illuusio. Yhtä todellista on kaikki, sinäkin, Afroditeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu