I

Edullisimmat puhelut ja tekstarit, ja parhaimmat palvelut! Sitä yhdistelmää eivät muut tarjoa.

Tämän palstan kaikkien haukkumisviestien on oltava valetta, koska Saunalahden liittymäni on toiminut moitteettomasti aina, eikä laskutuksessa ole esiintynyt virheitä.
3382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valitettavasti nämä valitukset ovat aiheellisia.Minulla oli ennen saunalahdessa koko perheen puhelimet sekä ADSL niinden kanssa oli ongelmia joita yritin ratkoa puhelimitse sekä netin välityksellä.Hyvänä esimerkkinä on sellainen että kahden kuukauden puhelu erittelyssä oli enemmän käytettyä puheaikaa asiakaspalveluun kuin itse puhelujen ajat olivat.Tämä jo kertoo jotakin ongelmien jatkuvuudesta.Olisin kyllä ollut sauniksen asiakkana muuten mutta nämä ongelmien ratkominen oli liian työlästä.ADSL on edelleen sauniksessa mutta ei puhelimet .En viitsi enemmän kiusaamisen vuoksi sanoa mikä on liittymäni nyt.

Äänestä
  • Tänne palstalle ei tuu ku näitä ikäviä kokemuksia, olipa kyse mistä operaattorista tahansa. Kellä nyt olis tarvetta tulla kertomaan tänne kuin hyvin kaikki on menny?? Sen sijaan ongelmista kerrotaan ja kysytään neuvoa, kun tarve on.

    Äänestä

  • sonierkkaaja kirjoitti:

    Tänne palstalle ei tuu ku näitä ikäviä kokemuksia, olipa kyse mistä operaattorista tahansa. Kellä nyt olis tarvetta tulla kertomaan tänne kuin hyvin kaikki on menny?? Sen sijaan ongelmista kerrotaan ja kysytään neuvoa, kun tarve on.

    Mulla on ihan positiivinen kuva Sauniksen asiakaspalvelusta. Olen yleensä pistänyt palautetta ongelmista sivustojen kautta, ja ovat vastanneet yleensä seuraavana päivänä joko mailitse tai jopa soittamalla. Tällä viikolla oli ongelmia soitonsiirtojen kanssa, ja seuraavana päivänä tuli vastaus "tilanne korjattu, pahoittelemme"-sähköpostiviesti.

    Eipä sinänsä, ei Soneran ja Kolumbuksen kanssakaan ollut minkäänlaisia ongelmia. Samalla tavalla nekin toimivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilimandjaro kirjoitti:

Edullisimmat puhelut ja tekstarit, ja parhaimmat palvelut! Sitä yhdistelmää eivät muut tarjoa.

Tämän palstan kaikkien haukkumisviestien on oltava valetta, koska Saunalahden liittymäni on toiminut moitteettomasti aina, eikä laskutuksessa ole esiintynyt virheitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu