Vanhamies istuu puistossa on hänellä Emma muistoissa. Kuule tuulen heiluttavan puidenlehtiä ja hänenkin pitäisi pois jo ehtiä. Kyynel putoaa kasvoilta uurteen johdattamana edellisen sateen lammikkoon.
Naakat ovat vallanneet kellotornin jonka varjossa hän istuu. Tuntuu kuin sydän radaltaan suistuu. Kova on menetyksen tuska, jota ikävä tuottaa.
Miehen aikakin on lopuillaan ja tunteen hän pitää ominaan. Ei ole ketään kelle huolet kuiskisi, kelle ilot huutelisi. Mies nousee penkiltä vain vaivoin, keppiinsä tukien.
Tuntee rinnassa kivun kamalan ja muistaa Emmansa ja jumalan. Lyö sydän viimeisiä kertojaan kun pilvet piirtelevät maahan varjojaan. Viimein hän pääsee rakkaansa luo, jos luoja suo.
Naakat ovat vallanneet kellotornin jonka varjossa hän istuu. Tuntuu kuin sydän radaltaan suistuu. Kova on menetyksen tuska, jota ikävä tuottaa.
Miehen aikakin on lopuillaan ja tunteen hän pitää ominaan. Ei ole ketään kelle huolet kuiskisi, kelle ilot huutelisi. Mies nousee penkiltä vain vaivoin, keppiinsä tukien.
Tuntee rinnassa kivun kamalan ja muistaa Emmansa ja jumalan. Lyö sydän viimeisiä kertojaan kun pilvet piirtelevät maahan varjojaan. Viimein hän pääsee rakkaansa luo, jos luoja suo.
Vastaukset 1
Vanhimmat
-surua ja kaipuuta tunnet-älä murehdi, kyllä se siitä-