tosiaan en ymmärrä.. itseäni. aloitetaanpa ihan alusta asti
joulukuun 14. 2004 äitini nukkui pois, olin silloin 17v. koko juttu oli mulle paha pala, enkä saanut alkuun minkäänlaista apua/hoitoa pahaan olooni. tapahtuneesta on reilusti päälle vuosi, olen välillä saanut hoitoa, enkä vieläkään ole päässyt tapahtuneesta yli, en osaa hyväksyä tapahtumaa, enkä pysty puhua tapahtumasta. vieläkin vain yksin itken ikävääni. on paha olla. muutamat ihmiset sanoneet että mun pitäisi osata jo päästää irti, koska kaikesta siitä on niin pitkä aika... en enää tiedä itsekkään.. pakko vain saada purkaa. on paha olla.
joulukuun 14. 2004 äitini nukkui pois, olin silloin 17v. koko juttu oli mulle paha pala, enkä saanut alkuun minkäänlaista apua/hoitoa pahaan olooni. tapahtuneesta on reilusti päälle vuosi, olen välillä saanut hoitoa, enkä vieläkään ole päässyt tapahtuneesta yli, en osaa hyväksyä tapahtumaa, enkä pysty puhua tapahtumasta. vieläkin vain yksin itken ikävääni. on paha olla. muutamat ihmiset sanoneet että mun pitäisi osata jo päästää irti, koska kaikesta siitä on niin pitkä aika... en enää tiedä itsekkään.. pakko vain saada purkaa. on paha olla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin kuuluukin tehdä. Kun suret nyt, pahin vaihe tulee olemaan tulevaisuudesta poissa.
Olen muuten KAMALAN pahoillani siitä, mitä äidillesi kävi!! =(
Tiedät itse tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu, eikä kukaan muu ole sanomaan siihen mitään! Uskon, että se on hyvin hyvin kivuliasta menettää noin vain oma äitinsä, mutta en silti pysty tietämään puoliakaan niistä tunteista, joita käyt juuri näihin aikoihin lävitse. Sinä tiedät itse omasta tilanteestasi kaikkein parhaiten eikä kukaan toinen henkilö ole sinua neuvomaan tässä asiassa. Olen jostain lukenut että läheisen ihmisen kuolema näin yleisesti alkaa helpottaa jo kahden vuoden päästä tapahtuneesta, mutta sekin vaihtelee ihmisen mukaan. Mutta minä ainakin uskon, että sinulla sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä kahdessa vuodessa tuohon selkiytyneempään olotilaan. Vaikka nyt tässä kuussa (huhtikuu) tuntuisi miltä tahansa, voi joulukuussa jo selvästi helpottaa. Usko tai älä, mutta niin on käynyt suurimmalle osalle ihmisistä. Ja he eivät varmaankaan ole olleet tietoisia siitä vielä tässä vaiheessa.
Mutta surisitpa minkä verran tahansa, se ei tee sinusta yhtään sen erilaisempaa ihmistä kuin olit ennen äitisi kuolemaa. Olet aivan yhtä hyvä kuin silloinkin, tosin surullinen vain :( Jokainen suree oman aikansa ja se on täysin selvää. Älä ota itseesi ihmisten eriäviä mielipiteitä asiasta. Hei eivät edes tiedä, mistä puhuvat. Ulkopuolisten on todella helppoa heittää kommentteja, mutta totuus on se, että sinun ei tarvitse YHTÄÄN kiirehtiä suremisesi kanssa. Tunnustele oloasi niinkauan aikaa kuin tunnet tarvitsevasi. Et ole mikään outo, jos suret tämän vuoden loppuun. Tai vaikka enemmänkin! Et ole missään nimessä omituinen tai vaivalloisesti ymmärrettävä. Sinä olet normaali-tunteikas ihminen, joka on menettänyt juuri vuosi sitten oman äitinsä. Sitä sinä olet! Älä missään nimessä häpeä tai yritä peitellä suruasi. Sinulla on nimittäin oikeus surra! Yritä selviytyä tilanteesta parhaan kykysi mukaan, se riittää :) Ja muista - suru hetki hetkeltä koko ajan vähenee, vaikkei sitä itse heti huomaisikaan. PALJON jaksamisia sulle!! :)
kiitos paljon viestistäsi, jokainen pieni lohdutusviesti helpottaa aina paljon. olen vain niin monen surullisen asian keskellä, ettei aina muista edes mitä suree eikä että mitä pitäisi surra. hiukan olen vain sekasin tunteistani. mutta kiitos sinulle.
On täysin normaalia, että tunteet ovat tuon jälkeen sekaisin. Mutta tiedätkö mitä? Ne ovat sekaisin siksi, jotta ne järjestäytyisivät uudelleen.
Kaikkea hyvää sinulle =)
Ymmärrän tilanteen. Olen kokenut lähes samaa, mutta olen päässyt asiasta irti, vaikka se vaikeaa olikin. on vain ajateltava, että ehkä äitisi on nyt paremmassa paikassa, taivaassa.
itke paha olo pois, mutta yritä päästää jo irti.
et voi antaa asian painaa sinua ikuisesti. sinun kuuluu elää omaa elämääsi, vaikka pahalta ajatus tuntuukin. kaikki me kuolemme joskus, sen tiedätkin. mutta koita päästää irti ja ajattele äidistäsi hyviä ajatuksia. jaksamista!