Onko täällä ketään kuka olisi ostanut marsunsa eläinkaupasta???onko siinä mitään ongelmii tai siis kun kaikki sanoo että osta kasvattajalta niin miks ei kaupasta?
ELÄINKAUPASTA?
??.
14823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itse en ole eläinkaupasta ostanut, mutta kasvattajia suositellaan siksi , että: kasvattajat myyvät yleisesti vain terveitä eläimiä , yleensä saa mukaansa paperit, tarkka syntymäaika on tiedossa (jolloin sinulle ei myydä esim. vanhempaa marsua, väittäen sitä nuoremmaksi). Kasvattajilta saa myös kattavat hoito-ohjeet ja mahdollisuuden kysyä neuvoja myöhemminkin. Myös monesti olen kuullut myytävän eläinkaupoissa tiineitä eläimiä tahi uroksen naaran sijaan/ naaraan uroksen sijaan.
Onhan joitakin harvoja eläinkauppoja joissa myyjät ovat perehtyneitä myytäviin eläimiin ja niistä huolehditaan asianmukaisesti ja asiakasta osataan neuvoa ja opastaa.
Eli jos olet aloitteleva marsuharrastaja suosittelen lämpimästi kääntymään kasvattajan puoleen :)
oon ostanu yhden risteytysen!oli sillä ihotulehdus ja sai antibiotin joten en kovin miellelläni ostaisi!
myös eläinkauppoja, joiden omistaja on esim. marsujen virallinen kasvattaja. Itse olen ostanut molemmat marsumme tälläisestä. Mukana on tullut paperit sukutauluineen.
Mun kaveri osti marsun eläinkaupasta ja ihan terve on eläinkauppias leikkasi kynnetkin ennenkuin kaverini vei sen kotiin
Minä ainakin ostin eläinkaupasta. Sieltä sai ruuan juomakupin astian rualle, purua ja heinää ja tietenkin häkin. Silloin jos ostaa eläinkaupasta japanee ne snne hoitoon se on paljon helpompaa.
On tullut juu 2 marsua ostettua eläinkaupasta... En suosittele ja olisi pitänyt itselläkin olla järkeä päässä, ettei sieltä osta.
Molemmat eläinkaupasta ostamani marsut olivat tosi arkoja(lapset kävivät niitä kiusaamassa kai), liekö edes luovutusiässä, koska myyjällä ei ollut hajuakaan, minkä ikäisiä marsut olivat tai mitä sukupuolta ovat (ei osannut itse katsoa, vaan minun piti itse!). Lisäksi marsupesuetta pidettiin kaikkia samassa häkissä (pojat ja tytöt) ja myyjä sanoi vain, että "voit tuoda sen sitten takaisin, jos tulee poikasia, kun en oikein tiedä ovatko jo lisääntymisiässä". Epäilen myös, että marsuni ovat sisäsiittoisia ja huonosti ruokittuja/hoidettuja. Lisäksi myöhemmin kaupassa käydessäni, huomasin, että yhtä marsua pidettiin kanin kanssa samassa häkissä... Jee..
Jos ostat eläinkaupasta, niin kannattaa kysellä tarkkaan eläimen taustat ym. ja paperit mukaan, ettei käy niinkuin tälle hölmölle! :)
eli siis kasvattajalta xD
molemmat marsut on nykyäänkin ihan hädissään, kun kuulee paljon ääniä, esim, jos tulee paljon vieraita, ei anna ottaa kunnolla syliin ja sielläkin pidettiin tyttöjä ja poikia samassa häkissä, seka mun toinen marsu oli alipainoinen, mutta nyt ihan sopiva....ja vuoden ovat nuo nyt täyttänyt.
Itse olen ostanut kaksi poika marsuani eläinkaupasta, Faunataresta. Ovat tähän asti olleet ihan terveitä ja vanhempi marsuista (1v5kk) (ostin ne eri aikaan) on tosi kesy ja nuorempi (9kk) suht.kesy, vaikka välillä säikkyykin...
Eläinkauppias leikkasi ensimmäisen marsuni kynnet, kun kävin hakemassa ja mukaan sain hoito-ohjeetkin (vaikka tottakai tiesin marsuista ennestäänkin jo suhteellisen paljon, koska mulla on aiemminkin ollut marsu).
Faunatar on mielestäni muutenkin hyvä eläinkauppa, koska siellä olevat myyjät joutuvat käymään erillisen koulutuksen, jos kiinnostaa käykää Faunataren nettisivuilla kattomassa siitä enemmän tietoa...
Ja sit mua kiinnostais tietää, mistä eläinkaupasta on noin huonoa palvelua saanut, jotka ootte tohon aiemmin kirjoitelleet?
kuen jo sanottu EI KANNATA OSTAA EÄLINKAUPASTA VAAN KASVATTAJALTA
Itse olen ostanut kaikki viisi marsuani eläinkaupasta. Faunattaresta neljä. Kaikki ovat terveitä ja pirteitä. Kahden marsuni syntymäpäivää en tiedä tarkkaan, koska yhden marsuni syntymäaika oli matkan Hollannista Suomeen aikana kulunut pois. Yhden marsuni vanhat omistajat olivat unohtaneet marsun syntymäpäivän. Kaikki marsuni on tuotu kasvattajalta eläinkauppaan. Kasvattaja ei ole virallinen, mutta hyvä kuitenkin. Joten jotkin eläinkaupat ovat hyviä toiset ei.
Itse olen ostanut kolme marsua Eläinkaupasta
ja kaksi on ollut Puhdasrotuisia(yhden mukana tuli Rekisteripaperit)
ja yksi on ollut Risteytys.Ei siinä mitään Ongelmaa ole että miksi ei ostaa Eläinkaupasta marsu jos siellä on joku marsu joka miellyttää
Joskus tosin voi olla niin että Kasvattajalta voi saada Marsun halvemmalla ku Eläinkaupasta
Mutta aina ei ole edes näin..
ei kannata ostaa eläinkaupasta vaan kasvattjalta!!!!!olen kyllä ostanu jotain omia marsja
Ainakaan oulun akvaariosopista ei kannata ostaa!! itse ostin toisen marsuni sieltä,myytiin tyttönä,mutta ilmeni sitten pojaksi! Ja muutenkaan kauppias ei tiennyt paljon mitään kun kysyttiin jotain...Sitten kun ostettiin tyttömarsu kaveriksi (ei tiedetty silloin että marsuni on poika)tuli tietenkin poikasia,ja eräs kasvattaja kävi niiden kanssa auttamassa,ja kertoi samalla että Oulun akvaariosoppiin tulee marsut isosta marsutarhasta Hollannista,missä asuu marsut huonoissa oloissa naaraat ja urokset samoissa häkeissä.On hyviäkin eläinkauppoja,mutta uosittelen ehdottomasti ostamaan kasvattajalta!!!