Perhosen lento
Ajattelin, että minun oli aika kirjoittaa tyylikäs ja puhdaslinjainen scifi-tarina. Etsin internetistä ohjeita scifi-fantasia kirjoittajille. Yleissanomana teksteissä on tieto, että persoonallisuus on kaksiteräistä, oudot ja vaikeatajuiset jutut sinänsä aiheuttavat lisävaikeuksia ja teksti saattaa olla pelkkää itsetarkoituksellista erikoisuudentavoittelua. Sellaisesta tekstistä ei ole julkaistavaksi. Erilaisuus ärsyttää. Ja loppu on tunnetusti vaikea paikka kirjoittajille, ja siinä usein epäonnistutaan. Loppuratkaisut on usein alleviivattu, eikä lukijalle harmittavasti jätetä mahdollisuutta luoda omaa loppukohtaustaan. Usein lukija jääkin sitten kaipaamaan enemmän runollisuutta. Aivan erityisen tarkkana pitää olla siinä, kirjoittaako hardcore-scifiä, avaruusoopperaa, miekka & magia -fantasiaa, kyberpunkia, kauhua jne.
Liirumlaarumlii… joopa joo.
Minäpä tiedän vain sen, että kirjoittaminen vaatii tyhjää tilaa ja aikaa alitajunnalle. Omaa työhuonetta se ei kuitenkaan vaadi. On ihmisiä, jotka kirjoittavat aina siellä missä milloin ovatkin. Leppoisasti lounastaen rauhoitellaan hermoja, jutustellaan luontevasti. He ovat läsnä tässä hetkessä ja pystyvät nauttimaan luovasta olemisen tilasta ollessaan ravintoloissa, hotellien käytävillä odottamassa seuralaistaan, liikekumppaniaan, haastattelijaansa… kun keskustelu soljuu juohevana, tai kysymykset tärähtävät terävinä, hän nauttii täysin siemauksin roolinsa esittämisestä ja kirjoittaa tapaamisten jälkeen taas kaikki intohimoiset tai intohimottomat mieleensä tulevat lauseet mitä suuremmassa määrin vakavissaan paperilappusiin ja vihkoihin, kirjoihin ja kansiin, lainkaan ajattelematta sitä onko huono hyvää vai päinvastoin, vai onko kyse kenties liioittelusta. Se on vain materiaalin keruuta. Kirjoittamisen imu on valtaisa. Sitä hän ei ota kevyesti. Tajunnanvirtaa paperille. Ja vasta viimeistelyvaiheessa puututaan muotoseikkoihin… ja aivan lopuksi hän sitten toteaa, että "tyyli on kaikki".
Hän tekee työtään. Oma asenne on olennainen, se että tekee parhaansa,
tulta silmissä. Kohti ääretöntä - ja sen yli.
Ta-daa…
Minäpä asetan itselleni päämäärän ja lopputuloksen. Sitten deadline. Tärkeintä on kielen rytmi ja sointi, eli tekstin tulee kulkea kuin musiikki. Kirjoitan melkein joka päivä tekstiä, joskus minusta jopa tuntuu, että kirjoittamiseni sujuu automaattisesti. Automaattikirjoituksessa kanavoijan väitetään luovuttavan kehonsa edesmenneiden sielujen tai kaukaisten avaruusolentojen hallintaan. Parasta siis tietää milloin tornado on tulossa ja valmistautua. Nopeana ja tarkkana poimin sen vauhdikkaasta kuilusta kaikki kekseliäät ja hätkähdyttävät ajatukset. Yhteistyön hedelmällisyys tornadon kanssa johtuu meidän molempien kykenemättömyydestä pysähtyä paikalleen.
Kasaan mielikuvani uuden opukseni olosuhteista, tilanteista ja henkilöistä.
Avaan tietsikkani.
Yllätys, yllätys! Päähenkilö alkoi heti käyttäytyä minulle odottamattomalla tavalla, hänen ulkonäkönsäkin oli yksi kauneimpia naisia, jotka maan päällä ovat koskaan sulostuttaneet olemuksellaan, oikea ilontuoja, joka jaksoi aina ällistyttää tuoreudellaan. Hän pukeutui rooliasuihin lisätäkseen ajan henkeen sopivaa tunnelmaa, ja alkoi täyttää tyhjiä sivuja hänelle niin tyypillisillä tulikivenkatkuisilla jaarituksillaan. Kaiken kukkuraksi tämä omituinen otus osasi tehdä sen niin taitavasti, että kukaan ei tulisi koskaan edes ajatelleeksi, että hän taisi elämässään olla sittenkin siellä nyrjähtäneellä puolella.
Onko tässä nyt laitaa… kuka kumma ylipäätään suostuisi tulemaan hänen vastanäyttelijäkseen, sillä tämä tällainen tyyppi varastaa kyllä yksin koko shown!
Tulta silmissä.
Paluu ilmakehään aiheuttaa tähdenlennon. Eipä aikaakaan, kun olkapääni takana on tyyppi, jota en pysty näkemään…mutta tunnen…vieraspaikkakuntalaisen läsnäolon ja vierailun merkit... ja kuulen kuiskaavan, vähän sssihahtelevan äänen kysyvän:
- Tiedäthän toki perhosten lentoradat, kaksi lentotyyliä? Oletko koskaan miettinyt sitä? Perhoset pystyvät välttämään hankalaa maastoa, kuten tiheää puustoa, jopa 200 m ennen kohdetta, ja kukat ne löytävät jopa 100 metrin päästä.
kaksi lentotyyliä
- nopea lento = siksakkia 2,9 metriä sekunnissa
- hidas lento = etsivät kukkia ja mettä ja kiertelevät kukkien ympärillä lentonopeus 1,6 m/s
Eikö se Sinustakin ole jotenkin maagista?
- Ei. Minusta se ei ole yhtään sen maagisempaa kuin sekään, että minä olen olemassa.
Vastaan tyypille, ja jostakin syystä minua kuitenkin nyt vähän puistattaa. Syrjäsilmällä olen näkevinäni jotakin istumassa kirjahyllyssäni. Mikä siellä liikahti? Ihan kuin pieni olento sätkyttelisi pikkuruisia jalkojaan siellä Tolstoin Anna Kareninan punakantisen kirjan päällä … pikkuruiset jalat … kantapäissään pikkuiset, sievät siivet … kantapäissään kuin perhosen siivet.
Siivet kantapäissä?
Siis ihmettelemään fantasian tunnelmaa ja heittäytymään kynäniekan vietäväksi. Vaikka täällä onkin mahdottomuus mitata nopeutta ja paikkaa samaan aikaan, niin heittäydyn rohkeasti rähmälleni, suoraan sylttytehtaalle.
Mitä? Eikö tässä ollutkaan turvaverkkoa?
Putoan kosmiselle teollisuusalueelle, kosmoksen pelivaraan, jossa tähdet ohjaavat kohtaloamme. Täällä tuleva elämä kehittyy universumin rauhaisten tähtien, eli punaisista tähtikääpiöistä sinertyviksi muuttuvien tähtien alla. Ne takaavat lähiseuduilleen energiaa pitkään, jopa biljooniksi vuosiksi. Oma aurinkomme tuhoutuu jo muutamassa miljardissa vuodessa. Miten lienee laskettu? Millä aikavyöhykkeellä ollaan? Silläkö, missä Kuun päivä ja yö kestävät molemmat hieman yli kaksi Maan viikkoa.
Aikamme ei ole teidän aikanne. Aikanne ei ole meidän aikamme.
Täältä ihmiskunnan huippuhetkiin on vielä matkaa, sillä he eivät todellakaan tiedä vielä kaikkea. Heillä on vasta kuva, joka on unohtunut liian pitkäksi ajaksi kehitealtaaseen. Heidän rakkautensakin on kuin siirappista kliseetä. Tajuavatko he olevansa elossa? Jähnäävät jatkuvasti joutavilla asioilla… eivätkö he tiedä, että ihminen ei ole universumin keskipiste, mutta ei universumikaan kaikkeuden. Se on vain yksi universumi multiversumissa. Kummallista. Tunnen olevani nyt vallan huipulla, ja todellisuudentajuni hämärtyy. Vieraantumiseni todellisuudesta kasvaa. Nyt fiktio onkin totta, ja alan toimia epätodellisten asioiden pohjalta. Hössötän pääroolissani, alan kaivella laatikoita ja penkoa vinttikomeroita.
- Käsitäthän, että Homo Sapiens on ollut näillä kulmilla jo n. 200 000 vuotta. Siis heidän ajanlaskuaan käyttäen.
- Eivätkä he ole tämän pidemmällä?
- Eivät ole, eivät. Täällä suuret kehityshyppäykset ovat hyvin epätodennäköisiä.
Ihmisellä on isot aivot ja lyhyt suolisto, ja vain nopeat ovat valikoituneet jatkamaan elämää. Heidän opitut taitonsa eivät periydy automaattisesti, vaan niiden siirtyminen riippuu kulttuurista, kommunikointikyvystä, kielestä.
- Siis tarkoitat, että siellä vain toimivat ratkaisut ovat säilyneet, ja muut ovat hävinneet?
- 99 % ihmisen ja simpanssin geeneistä on samoja, ja 1 %:n vuoksi ihmiset ovat hallitseva laji. Ihmisen suku on n. 2,5 miljoonaa vuotta vanha.
Todennäköisyys sille, että valtavan asteroidin iskeytyminen maahan tuhoaa elämän maapallolta ennen kuin aurinko sammuu on varsin suuri. Ihmispoloisten surkuhupaisat elämän käänteet… On siis tarvittu miljardeja vuosia sutinaa, että he ovat tässä ja nyt. Niin, heidän ajanlaskullaan laskettuna. Siellä hämärän hohteessa. Onhan se mielenkiintoista. Tämä monikerroksinen matkakertomus.
- Ja vaikka et usko, niin uskot kun näet. Anna itsesi vaipua yhä syvempään uneen, ja juuri kun olet vajoamassa tajun tuolle puolen… ymmärrät, että alkuaineet, joista me koostumme syntyvät tähdissä ja niiden supernovissa.
Lopuksi kaari sulkeutuu, mutta jokaiselle jätetään mahdollisuus uuteen alkuun.
Ajattelin, että minun oli aika kirjoittaa tyylikäs ja puhdaslinjainen scifi-tarina. Etsin internetistä ohjeita scifi-fantasia kirjoittajille. Yleissanomana teksteissä on tieto, että persoonallisuus on kaksiteräistä, oudot ja vaikeatajuiset jutut sinänsä aiheuttavat lisävaikeuksia ja teksti saattaa olla pelkkää itsetarkoituksellista erikoisuudentavoittelua. Sellaisesta tekstistä ei ole julkaistavaksi. Erilaisuus ärsyttää. Ja loppu on tunnetusti vaikea paikka kirjoittajille, ja siinä usein epäonnistutaan. Loppuratkaisut on usein alleviivattu, eikä lukijalle harmittavasti jätetä mahdollisuutta luoda omaa loppukohtaustaan. Usein lukija jääkin sitten kaipaamaan enemmän runollisuutta. Aivan erityisen tarkkana pitää olla siinä, kirjoittaako hardcore-scifiä, avaruusoopperaa, miekka & magia -fantasiaa, kyberpunkia, kauhua jne.
Liirumlaarumlii… joopa joo.
Minäpä tiedän vain sen, että kirjoittaminen vaatii tyhjää tilaa ja aikaa alitajunnalle. Omaa työhuonetta se ei kuitenkaan vaadi. On ihmisiä, jotka kirjoittavat aina siellä missä milloin ovatkin. Leppoisasti lounastaen rauhoitellaan hermoja, jutustellaan luontevasti. He ovat läsnä tässä hetkessä ja pystyvät nauttimaan luovasta olemisen tilasta ollessaan ravintoloissa, hotellien käytävillä odottamassa seuralaistaan, liikekumppaniaan, haastattelijaansa… kun keskustelu soljuu juohevana, tai kysymykset tärähtävät terävinä, hän nauttii täysin siemauksin roolinsa esittämisestä ja kirjoittaa tapaamisten jälkeen taas kaikki intohimoiset tai intohimottomat mieleensä tulevat lauseet mitä suuremmassa määrin vakavissaan paperilappusiin ja vihkoihin, kirjoihin ja kansiin, lainkaan ajattelematta sitä onko huono hyvää vai päinvastoin, vai onko kyse kenties liioittelusta. Se on vain materiaalin keruuta. Kirjoittamisen imu on valtaisa. Sitä hän ei ota kevyesti. Tajunnanvirtaa paperille. Ja vasta viimeistelyvaiheessa puututaan muotoseikkoihin… ja aivan lopuksi hän sitten toteaa, että "tyyli on kaikki".
Hän tekee työtään. Oma asenne on olennainen, se että tekee parhaansa,
tulta silmissä. Kohti ääretöntä - ja sen yli.
Ta-daa…
Minäpä asetan itselleni päämäärän ja lopputuloksen. Sitten deadline. Tärkeintä on kielen rytmi ja sointi, eli tekstin tulee kulkea kuin musiikki. Kirjoitan melkein joka päivä tekstiä, joskus minusta jopa tuntuu, että kirjoittamiseni sujuu automaattisesti. Automaattikirjoituksessa kanavoijan väitetään luovuttavan kehonsa edesmenneiden sielujen tai kaukaisten avaruusolentojen hallintaan. Parasta siis tietää milloin tornado on tulossa ja valmistautua. Nopeana ja tarkkana poimin sen vauhdikkaasta kuilusta kaikki kekseliäät ja hätkähdyttävät ajatukset. Yhteistyön hedelmällisyys tornadon kanssa johtuu meidän molempien kykenemättömyydestä pysähtyä paikalleen.
Kasaan mielikuvani uuden opukseni olosuhteista, tilanteista ja henkilöistä.
Avaan tietsikkani.
Yllätys, yllätys! Päähenkilö alkoi heti käyttäytyä minulle odottamattomalla tavalla, hänen ulkonäkönsäkin oli yksi kauneimpia naisia, jotka maan päällä ovat koskaan sulostuttaneet olemuksellaan, oikea ilontuoja, joka jaksoi aina ällistyttää tuoreudellaan. Hän pukeutui rooliasuihin lisätäkseen ajan henkeen sopivaa tunnelmaa, ja alkoi täyttää tyhjiä sivuja hänelle niin tyypillisillä tulikivenkatkuisilla jaarituksillaan. Kaiken kukkuraksi tämä omituinen otus osasi tehdä sen niin taitavasti, että kukaan ei tulisi koskaan edes ajatelleeksi, että hän taisi elämässään olla sittenkin siellä nyrjähtäneellä puolella.
Onko tässä nyt laitaa… kuka kumma ylipäätään suostuisi tulemaan hänen vastanäyttelijäkseen, sillä tämä tällainen tyyppi varastaa kyllä yksin koko shown!
Tulta silmissä.
Paluu ilmakehään aiheuttaa tähdenlennon. Eipä aikaakaan, kun olkapääni takana on tyyppi, jota en pysty näkemään…mutta tunnen…vieraspaikkakuntalaisen läsnäolon ja vierailun merkit... ja kuulen kuiskaavan, vähän sssihahtelevan äänen kysyvän:
- Tiedäthän toki perhosten lentoradat, kaksi lentotyyliä? Oletko koskaan miettinyt sitä? Perhoset pystyvät välttämään hankalaa maastoa, kuten tiheää puustoa, jopa 200 m ennen kohdetta, ja kukat ne löytävät jopa 100 metrin päästä.
kaksi lentotyyliä
- nopea lento = siksakkia 2,9 metriä sekunnissa
- hidas lento = etsivät kukkia ja mettä ja kiertelevät kukkien ympärillä lentonopeus 1,6 m/s
Eikö se Sinustakin ole jotenkin maagista?
- Ei. Minusta se ei ole yhtään sen maagisempaa kuin sekään, että minä olen olemassa.
Vastaan tyypille, ja jostakin syystä minua kuitenkin nyt vähän puistattaa. Syrjäsilmällä olen näkevinäni jotakin istumassa kirjahyllyssäni. Mikä siellä liikahti? Ihan kuin pieni olento sätkyttelisi pikkuruisia jalkojaan siellä Tolstoin Anna Kareninan punakantisen kirjan päällä … pikkuruiset jalat … kantapäissään pikkuiset, sievät siivet … kantapäissään kuin perhosen siivet.
Siivet kantapäissä?
Siis ihmettelemään fantasian tunnelmaa ja heittäytymään kynäniekan vietäväksi. Vaikka täällä onkin mahdottomuus mitata nopeutta ja paikkaa samaan aikaan, niin heittäydyn rohkeasti rähmälleni, suoraan sylttytehtaalle.
Mitä? Eikö tässä ollutkaan turvaverkkoa?
Putoan kosmiselle teollisuusalueelle, kosmoksen pelivaraan, jossa tähdet ohjaavat kohtaloamme. Täällä tuleva elämä kehittyy universumin rauhaisten tähtien, eli punaisista tähtikääpiöistä sinertyviksi muuttuvien tähtien alla. Ne takaavat lähiseuduilleen energiaa pitkään, jopa biljooniksi vuosiksi. Oma aurinkomme tuhoutuu jo muutamassa miljardissa vuodessa. Miten lienee laskettu? Millä aikavyöhykkeellä ollaan? Silläkö, missä Kuun päivä ja yö kestävät molemmat hieman yli kaksi Maan viikkoa.
Aikamme ei ole teidän aikanne. Aikanne ei ole meidän aikamme.
Täältä ihmiskunnan huippuhetkiin on vielä matkaa, sillä he eivät todellakaan tiedä vielä kaikkea. Heillä on vasta kuva, joka on unohtunut liian pitkäksi ajaksi kehitealtaaseen. Heidän rakkautensakin on kuin siirappista kliseetä. Tajuavatko he olevansa elossa? Jähnäävät jatkuvasti joutavilla asioilla… eivätkö he tiedä, että ihminen ei ole universumin keskipiste, mutta ei universumikaan kaikkeuden. Se on vain yksi universumi multiversumissa. Kummallista. Tunnen olevani nyt vallan huipulla, ja todellisuudentajuni hämärtyy. Vieraantumiseni todellisuudesta kasvaa. Nyt fiktio onkin totta, ja alan toimia epätodellisten asioiden pohjalta. Hössötän pääroolissani, alan kaivella laatikoita ja penkoa vinttikomeroita.
- Käsitäthän, että Homo Sapiens on ollut näillä kulmilla jo n. 200 000 vuotta. Siis heidän ajanlaskuaan käyttäen.
- Eivätkä he ole tämän pidemmällä?
- Eivät ole, eivät. Täällä suuret kehityshyppäykset ovat hyvin epätodennäköisiä.
Ihmisellä on isot aivot ja lyhyt suolisto, ja vain nopeat ovat valikoituneet jatkamaan elämää. Heidän opitut taitonsa eivät periydy automaattisesti, vaan niiden siirtyminen riippuu kulttuurista, kommunikointikyvystä, kielestä.
- Siis tarkoitat, että siellä vain toimivat ratkaisut ovat säilyneet, ja muut ovat hävinneet?
- 99 % ihmisen ja simpanssin geeneistä on samoja, ja 1 %:n vuoksi ihmiset ovat hallitseva laji. Ihmisen suku on n. 2,5 miljoonaa vuotta vanha.
Todennäköisyys sille, että valtavan asteroidin iskeytyminen maahan tuhoaa elämän maapallolta ennen kuin aurinko sammuu on varsin suuri. Ihmispoloisten surkuhupaisat elämän käänteet… On siis tarvittu miljardeja vuosia sutinaa, että he ovat tässä ja nyt. Niin, heidän ajanlaskullaan laskettuna. Siellä hämärän hohteessa. Onhan se mielenkiintoista. Tämä monikerroksinen matkakertomus.
- Ja vaikka et usko, niin uskot kun näet. Anna itsesi vaipua yhä syvempään uneen, ja juuri kun olet vajoamassa tajun tuolle puolen… ymmärrät, että alkuaineet, joista me koostumme syntyvät tähdissä ja niiden supernovissa.
Lopuksi kaari sulkeutuu, mutta jokaiselle jätetään mahdollisuus uuteen alkuun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdottomasti turhan sekava. Harva jaksaa lukea tuntemattomien nimien juttuja kunnolla läpi, jollei niissä pysy helposti mukana. Kaikkien kirjailijoiden tuotannossa on yleensä heikko alku, mutta tärkeää heidän aluissaan oli kuitenkin, että ne jaksoivat vetää tarpeeksi lukijoita puoleensa, jolloin myös aihepiirin todelliset lukijat ja kriitikot lukevat niitä. Seuraa kuuluisuutta ja mahdollisuus kirjoittaa erikoisempaa.
Tärkeää on myös kirjoittaa paljon sekä saada joku lukemaan ja kommentoimaan tekstejäsi. Juuri uusien kirjailijoiden tekstien lukemiseen ja kommentoimiseen keskustelupalstat ovat hyviä.
TÄRKEÄÄ!!!
Sinun tarvitsee vain kirjoittaa teksti ja suunnata se itsellesi tai jollekin muulle. Ei ole tarpeen yrittää tehdä siitä juuri fantasiaa, scifiä tai jotain muuta.
Kriitikot ja muut lukijat kertovat sinulle kyllä, että mitä tekstilajia tekstisi edustaa. Joidenkin tekstit ovat niin selkeitä, että he osaavat itsekin kertoa, että mitä lajia ne ovat, mutta yleensä on parempi antaa muiden hoitaa arvostelu.
kiitos arvostelusta.
jos mahdollista, niin saisinko vielä arvion
kirjoittamastani tähdettähdet
onko virhe sekoittaa faktaa scifiin / fantasiaan?
ja nyt löysin vinkkiä scifi-fantasia osastolta
mihin kirjoihin minun kannattaa tutustua, siellä on ollut mielenkiintoinen keskustelu käynnissä.
olen lukenut hyvin vähän niitä. muuta kirjallisuutta kyllä suht paljon.