Hei, olen Lizzie Thompson, 14 vuotias tyttö. Ihoni on vaaleahko, silmäni ruskeat ja olen oikeasti blondi. Kun täytin kaksitoista ja ns. "teiniydyin", suostuin vihdoin bestikseni Lulu Röyhkän takia värjäämään ne kupariksi, minkä hänkin oli tehnyt. Perheessämme on kahdeksan jäsentä: Äiti Demi, isä Hannes, 20 vuotiaat yliopistolaiset Dolly, Holly ja Dan, minä Lizzie ja kolmannella olevat kaksoset Molly ja Max. Asumme Kaunialassa nätissä kaksikerroksisessa talossa. En ole oikeasti tämän perheen lapsi: Thompsonit muuttivat tänne kolmosten ollessa lapsia. Pian he saivat kaksoset, saatumalta. Äitini ystävä Juliet McDragon erosi miehestään ja odotti silloin minua. Hän muutti ja kuoli eräänä iltana tulipaloon, mikä selvisi itsemurhaksi. Olin silloin 2 vuotias. Orpokotia en kestänyt, itkin ja huusin, halusin äidin. Sosiaalityöntekijät alkoivat etsiä minulle äitiä, kunnes oikean äitini ystävä, Demi Thompson ilmoitti, että "Thompsoneille tulee uusi tyttö." Siitä lähtien teini-ikään asti, olen ollut Thompsoneiden perheessä. Rakastamme kaikki toisiamme niin paljon kuin mahdollista, pikkusiskoni ja -veljeni oavt minulle tärkeitä, sekä pidän yhteyttä kahteen yliopistossa olevaan siskoon ja yhteen veljeen. Dolly opiskelee näyttelijäksi, Dan bisnekseen ja Holly haluaa politiikkaan. Kaikilla on sydänystävät, mutta Dolly on ainoa, joka miettii kihloja. Itse olen päättänyt, etten mene yliopistoon (vaikka kympin oppilas olenkin). Minulla on myös "poikaystävä", mutta emme ole vakituisesti yhdessä. Hän on Eemeli Koura. Tämän sisko on Emilya ja veli Eeli. Emilya on koulun pahimpia siideripissiksiä. Vanhemmilla on Siniperällä kauppa "Lelu- ja lahjakauppa Peuhake." Sen pitäminen jäi vähemmälle kun kaksoset saivat alkunsa.
------------------------Alkaa---------------------
Tuiotin murojani vastahakoisessti. Maissinhiutaleet lilluivat maidossa ja mansikan palasetkin oilvat jo mömmöä. En ollut edes koskenut niihin. Molly ja Max söivät murojaan hyvällä halulla. "Lizzie", äiti aloitti, "Miksi et syö?" Vilkaisin äitiäni sivusilmällä. Tympäisin vain: "Ei maistu." "Söisit nyt jotain", äiti yritti tyrkyttää. "Onko jokin hullusti?" Mielessäni pyöri: "Ei, mikään ei ole hullusti, Emilya vain alkoi viimeaikoina uhkailemaan minua siitä, että seurustelen Eemelin kanssa ja että hän tulee vielä hirttämään minut. Toiseksi, Lulu taitaa olla lääpällän Eemeliin, eikä bestiksen kanssa saa riidellä jostain jätkästä." Tyydyin sanomaan vain: "Ei." Äitini katsoi minua silmät pyöreinä. "Haluatko jotain muuta? Vai onko päiväkirja hukassa? Kenties onko Rollo mennyt rikki?" Katsoin äitiä kuin hullua. Tämä oli aina niin ylihuolehtivainen. Olin saanut heti Rollo-nallen, kun olin tullut Thompsoneille. Olin kiintynyt siihen ja olin vieläkin. Se istui aina lattiallani. En ikinä melkein koskenut siihen, mutta en antanut kenenkään muunkaan koskea. Dollyllakin oli SimCitystä muistona Kaaleppi nalle, johon ei edes VOINNUT koskea. Sitä sai vain katsella, koska se ei oltu tarkoitettu käsittelyyn. Se oli muutenkin niin jätti-iso. Nyt se kökötti Dollyn huoneessa, joka oli loistanut tyhjyyttään jo kaksi vuotta. "Äiti, älä nyt hössötä. Ei vain maistu." Sanoin vielä, otin lautaseni sekä kaappasin murot roskiin. Sitten kippasin lautasen tiskikoneeseen ja painelin suihkuun. Äiti jäi katselemaan minua keittiöstä hölmistyneenä ja kaksoset kaapivat viimeisetkin maitotipat lautasen pohjilta.
Bussi hyristi pihaan, kun kello löi kahdeksan. Molly huokaisi tylsyydestä, kun joutui keskeyttämään maalaamisensa. Hän oli aina ollut ihmelapsi, luova ja taitava. Hän sai kympin todistuksen takia toteuttaa hartaan toiveensa: Oma huone. Molemmat saivat vihdoin omat huoneet, eikä pitänyt olla enää yhteistä. Maxin huone oli pienempi, mutta ei Mollynkaan mikään hirveän suuri ollut. Perushuoneet molemmilla. Maxilla oli kaikkea sinistä, Mollylla taas kaikkea ihanaa vaaleanpunaista.
Avasin ovemme ja annoin kevätilman tuulahtaa kasvoilleni. Bussi rämisi tiellä. Kaksoset astuivat molemmat bussiin ensin. Molly sanoi pienellä, mutta selvällä artikoidulla äänellään. "Hei herra-Hintula, kaunis päivä tänään, eikö?" Naurahdin vähän Mollylle ja niin kuski-Daavidkin.
"Kyllä, neiti-Thompson. Voit sanoa vain Daavid." Molly hymyili tyytyväisesti ja meni ystäviensä, erityisesti Doris Virran luokse, joka oli hänen hyvä ystävänsä. Max vilkautti tervehdykseksi kuskille ja katosi bussiin muitteen poikien sekaan. Itse tyydyin nyökkäykseen.
Bussi lähti rämisten ja aloin tiiruilla sinsten penkkejen ja muiden simien välistä Lulua. pian käsi heilahti jossain takaosasa ja kuului muun melskan yli: "Lizzie! Lizzie! Tuu tänne! Mä oon täällä!" Se oli selvästi Lulun ääni. Lähdin kiemurtelemaan muiden ohi Lulun luokse.
Juttelimme niitä näitä. Bussi pyssähtyi Vähälän talon eteen ja Tuukka sekä Pentti astuivat sisään. Tuukalla oli kuulokkeet korvilla sekä tämä lysähti heti ensimmäiselle penkille. Pentti juoksi ystäviensä luokse. Tuoitin Tuukaa, jonka pää oli alhaalla, silmät kiinni. Pää liikkui vähän musiikin mukaan. Heräsin ajatuksistani, kun Lulu tönäisi minua kyynerpäällään. "Hei Lizzie, ookko vähän ihastunut?" "Mitä?! Jaa Tuukkaan? No en todellakaan. Sehän on nimittäin muutenkin sen Anneli Mukavaisen kanssa." Tiuskaisin Lululle. "Tiesikkö muuten, et kun se sen faija kuoli, nii Raija oli tulos sillo raskaaks. Se on nimittäin alkanut pömpöttää." "Ihanko tosi?!" Kiljahdin niin, että Lulu joutui hyssyttelemään minua. "Joo. Ja Raija on sentään yksinhuoltaja. Tuukan kapinoinnista ja koulunkäynnistäkin sillä on hirveet paineet." Katsoin Tuukkaa. Ei ihme, jos se oli tuommoinen. Tuukan elämä romahti isän kuoleman jälkeen.
Yritin tähyillä koulun käytvällä Eemeliä. Sen sijaan Emilya ilmestyi näköpiiriini. "No mitä hurtsu?" Se kysyi. "Suu kiinni, Emilya." "No ohhoh! Lizzie käy kuumaana!" Emilya rääkäisi inhottavalla äänellään ja sai ns. "jenginsä" kiakttelemaan. "Näpit irti mun broidista, tai", Emilya sanoi ja veti sormensa kaulan ohi, ikäänkuin tarkoittamaan "puukolla pään irti ottamista". Katsoin Emilyan ja hänen porukkansa perään, kun he katosivat ihmisvilinään. "No?" Lulu kysyi. "Mitä no?!" Tiuskaisin jo tarpeaksi ärtyneenä. "Aiotko luovuttaa Eemelin?" Lulu kysyi ja hankasi sandaaliaan koulun lattiaa vasten. "No en! Ja Eemeli muutenkin välittää musta! Ja hei, olenko kertonu et me suudeltiin ensisuudelma?!" Tuiotin Lulua, kunnes tajusin paljastavani aika henkilökohtaisen asian. En ehttinyt muuta vängätä, kunnes yhtäkkiä näin Lulun silmissä kyyneleet. "Lulu, mikä sul..?" En ehtinyt sanoa loppuun, kunnes tämä jo juoksi pois minusta, kadoten muitten yläastellaisten joukkoon.
Pääsimme tavalliseen tapaan koulusta kello 13.00.
Ihmettelin Lulun käytöstä koulussa. Miksi hän itki kun kerroin? Tai miksi hän ehdotti "luovuttamista"? Hän tietää, etten anna kenenkään muitten ikinä astua poika-asioihini vaikuttavasti, saati Eemelin siskon. Menin tekemään huoneeseeni läksyjä siihen asti, jos vaikkapa Eemeli soittaisi ja pyytäisi uimaan, sillä olemme tehneet sitä paljon.
Kun kello tuli kolme, rämisi bussi uudelleen pihaan. Kaksoset juoksivat sieltä ulos, pidelleen kympin todistuksia kädessään. Kuulin huoneeni läpi, kun isä ja äiti hurrasivat Mollylle ja Maxille. Nousin lattialta, sillä tein yleensä siinä läksyni ja löntystin olohuoneeseen. Tunsin nälän vatsassani, sillä koulussa ei yläasteella syöty mitään, koska päivät oli kuulemma niin "lyhyitä", enkä ollut edes syönyt aamiaista. Nappasin kaapista leipiä ja jääkaapista sinapin ja kinkkua. Aloin voidella sinappia leivän päälle. Viimeiseksi tipautin siihen kaksi kinkkua ja istahdin pöytään. Molly laski keittiön pöydälle läksynsä. Hän alkoi raapustella niitä kynällään ja alkoi kertomaan päivästään: Hän oli Doriksen kanssa löytänyt ala-asteen puolelta (koulussamme oli ala-asteen puoli ja yläasteen puoli), sieltä 50 simeoloonin setelin. Rehtori oli antanut heidän jaada se, sillä omistajaa ei löytynyt. Doris oli myös vahingossa alkanut syödä sisaruksensa Dorianin ruokaa, kun oli hakenut vettä lasiinsa ja Dorian ei ollut istumassa paikallaan. Hän oli erehtynyt paikastaan, sillä he istuivat vierekkäin. Niimpä Doris oli alkanut mussuttaa Dorianin herneitä ja kalaa, kunnes Molly oli huomauttanut: "Eikö se ole Dorianin paikka?"
Kyllä sitä hymyilytti kun kuunteli pikkusiskon juttuja. Yhtäkkiä kännykkäni soi. Yllätykseksi siellä oli Lulu. Hän kertoi minulle uutisensa. Tuntui, että Lulu oli unohtanut sen välikohtauksen koulussa, tai ei vain piitannut siitä enää. Kun kuulin uutisen, silmäni suurentuivat silkästä suuresta hämmästyksestä.
Jatkuu [osa 2]:
Seuraavana päivänä olimme jo sopineet riitamme. Silti minua jäi kaivamaan se, miksi Lulu oli itkenyt. Se oli vaan niin...erikoista. Lulu oli kylläkin kokopäivän vihoissaan vanhemmilleen. Syy oli seuraava: Kun Lulu oli päässyt koulusta, oli Jutta Röyhkä, eli tämän äiti, tullut sanomaan, että he hankkivat uuden perheenjäsenen. Minusta se oli kiva uutinen, mutta Lulu oli aivan toista mieltä - uusi sisar olisi inhottava asia. Emilya taas lupasi taas muuttaa pään irti ottamisen takaisin hirttämiseksi. Lulun jatkuvasta valituksesta ja Emilyan "tappouhkauksista" piittamatta, päivä meni vihdoin loistavasti.
Koulun jälkeen istuin Eemelin kanssa olohuoneemme sohvalla, sylikkäin.
Tuiotin Eemelin suklaan ruskeisiin hiuksiin, maitokahvin väriseen ihoon ja suuriin, rukseisiin silmiin. "Emilya on inhottava. Sori, kun haukun sun siskoo, mut se jaksaa jahdata mua paikasta toiseen." Kuiskasin Eemelille. "Ainahan se. Ja Eeliä ei kiinnosta mikään muu melkein kun nettiflirtti seiskojen tyttöjen kaa." "Eikös Eeli oo ittekki seiska?" Kysäisin. "Joo. Mä ja Emilya kaseja, Eeli seiska. Onks Emilya vai taas siis tehnyt sulle jotaa?" "Noh, älä siitä huolehdi." "Mitä?" Eemeli kysyi tiukasti. "No se...Uhkaa tappaa mut." Katsoimme Eemelin kanssa toisiamme silmiin, kunnes purskahdimme nauruun. "Mitä? Jaa tappaa sut?! Et oo tosissas!" Eemeli nauroi. "Joo. Kyl se tais." "Ei oo lapsellisempaa!" Nauroimme Emilyan kustannukselle ja vitsailimme tästä erilaisia juttuja.
"Kuule", Eemeli aloitti, "ei sun tarvii välittää siitä." "En mä välitäkkään." Eemeli hymyili mulle valloittavaa hymyään. Seuraavaksi painoimme huulemme sohvalla yhteen ja suutelimme. Eemelin huulet maistuivat suolaiselta, tavailliselta ihanalta Eemeliltä.
Illemmalla, kun Eemeli oli jo lähtenyt, oli tavallista Thompsonia. Äiti soitteli pienoaan, Molly maalasi taas uutta taideteostaan huoneensa seinälle, isä yritti katsoa uutisia, mutta Max riehui talossa niin, että isän piti karjua suoraa huutoa, että sai äänensä sen sekasorron yli.
Itse olin keittiön tasojen luona ja pilkoin sipulia salaattiin. Äiti oli käskenyt tehdä jotain yksinkertaista ja minä tietty toimin kokkina, kun tämä ei vaivalloisesti jaksanut. Kaupalla oli kuulemma ollut semmoinen vilske ja hulina, että "Erkkikään ei jaksaisi". Isän sanoman mukaan, kauppa oli ollut ihmisiä täynnä kun Turusen pyssy. No jaa, meidän perhe on.
"Syömään!" Kiljuin ja sain ääneni nälkäisten perheenjäsenien äänien yli.
Kaikille onneksi maistui. Isä pyyhkäisi suupieliään kuolasta, jota siihen oli roiskunut, kun hän oli huutanut Maxille, joka pommitti tomaateilla Mollya. "Noniin, nyt voimmekin kertoa kivan ja uuden uutisen." Isä sanoi ja rykäisi ääntään. Hiljaisuus valtasi talomme ja kaikki katsoivat isää. Äiti tiesi uutisen jo, sillä hän hymyili meille valloittavasti. "Me muutamme." Isä sanoi lyhyesti ja nopeasti. Kun hän huomasi meidän järkyttyneet ilmeemme, hän jatkoi: "Mutta kaikki tärkeimmät tavarat saa ottaa mukaan." Mollyn alahuuli väpätti jo hyvää tahtia ja hän alkoi hirveän huudon ja parkunnan: "Mutta mun huone! Mun huone jää! Mun ihana huone! Yääää.....!" Äiti hyssytteli Mollya ja Maxkin näytti nyrpeältä. "Minä ja isänne sovimme, että te kaksoset, äidin kullanmurut saatte samanlaiset huoneet." Kaksoset ponnahtivat ilosta pystyyn ja Molly pyyhki käsillään kyyneliä punaisilta poskiltaan. Itse olin vähän järkkynä. "Ai. Mut miks?" Kysyin. "No, äitisi ja minä haluamme vaihtelua." "Kuinka lähellä me ollaan tätä?" "Noh, aikas kaukana." "Eli Kaunialan laidalla, siellä mis Vähälätkin asuu?" Äiti ja isä katsahtivat toisiaan. "Tuota, kulta. Ei se nyt mene niin. Sinä saat uuden koulun, uuden ympäristön, uudet kaverit, mutta vanhatkin voi kutsua kylään. Kulta, me muutamme Stadiin."
--
Anteeksi anteeksi ja anteeksi. Ei pitkä jatko. :(
Seuraava jatko varmasti pidempi.
------------------------Alkaa---------------------
Tuiotin murojani vastahakoisessti. Maissinhiutaleet lilluivat maidossa ja mansikan palasetkin oilvat jo mömmöä. En ollut edes koskenut niihin. Molly ja Max söivät murojaan hyvällä halulla. "Lizzie", äiti aloitti, "Miksi et syö?" Vilkaisin äitiäni sivusilmällä. Tympäisin vain: "Ei maistu." "Söisit nyt jotain", äiti yritti tyrkyttää. "Onko jokin hullusti?" Mielessäni pyöri: "Ei, mikään ei ole hullusti, Emilya vain alkoi viimeaikoina uhkailemaan minua siitä, että seurustelen Eemelin kanssa ja että hän tulee vielä hirttämään minut. Toiseksi, Lulu taitaa olla lääpällän Eemeliin, eikä bestiksen kanssa saa riidellä jostain jätkästä." Tyydyin sanomaan vain: "Ei." Äitini katsoi minua silmät pyöreinä. "Haluatko jotain muuta? Vai onko päiväkirja hukassa? Kenties onko Rollo mennyt rikki?" Katsoin äitiä kuin hullua. Tämä oli aina niin ylihuolehtivainen. Olin saanut heti Rollo-nallen, kun olin tullut Thompsoneille. Olin kiintynyt siihen ja olin vieläkin. Se istui aina lattiallani. En ikinä melkein koskenut siihen, mutta en antanut kenenkään muunkaan koskea. Dollyllakin oli SimCitystä muistona Kaaleppi nalle, johon ei edes VOINNUT koskea. Sitä sai vain katsella, koska se ei oltu tarkoitettu käsittelyyn. Se oli muutenkin niin jätti-iso. Nyt se kökötti Dollyn huoneessa, joka oli loistanut tyhjyyttään jo kaksi vuotta. "Äiti, älä nyt hössötä. Ei vain maistu." Sanoin vielä, otin lautaseni sekä kaappasin murot roskiin. Sitten kippasin lautasen tiskikoneeseen ja painelin suihkuun. Äiti jäi katselemaan minua keittiöstä hölmistyneenä ja kaksoset kaapivat viimeisetkin maitotipat lautasen pohjilta.
Bussi hyristi pihaan, kun kello löi kahdeksan. Molly huokaisi tylsyydestä, kun joutui keskeyttämään maalaamisensa. Hän oli aina ollut ihmelapsi, luova ja taitava. Hän sai kympin todistuksen takia toteuttaa hartaan toiveensa: Oma huone. Molemmat saivat vihdoin omat huoneet, eikä pitänyt olla enää yhteistä. Maxin huone oli pienempi, mutta ei Mollynkaan mikään hirveän suuri ollut. Perushuoneet molemmilla. Maxilla oli kaikkea sinistä, Mollylla taas kaikkea ihanaa vaaleanpunaista.
Avasin ovemme ja annoin kevätilman tuulahtaa kasvoilleni. Bussi rämisi tiellä. Kaksoset astuivat molemmat bussiin ensin. Molly sanoi pienellä, mutta selvällä artikoidulla äänellään. "Hei herra-Hintula, kaunis päivä tänään, eikö?" Naurahdin vähän Mollylle ja niin kuski-Daavidkin.
"Kyllä, neiti-Thompson. Voit sanoa vain Daavid." Molly hymyili tyytyväisesti ja meni ystäviensä, erityisesti Doris Virran luokse, joka oli hänen hyvä ystävänsä. Max vilkautti tervehdykseksi kuskille ja katosi bussiin muitteen poikien sekaan. Itse tyydyin nyökkäykseen.
Bussi lähti rämisten ja aloin tiiruilla sinsten penkkejen ja muiden simien välistä Lulua. pian käsi heilahti jossain takaosasa ja kuului muun melskan yli: "Lizzie! Lizzie! Tuu tänne! Mä oon täällä!" Se oli selvästi Lulun ääni. Lähdin kiemurtelemaan muiden ohi Lulun luokse.
Juttelimme niitä näitä. Bussi pyssähtyi Vähälän talon eteen ja Tuukka sekä Pentti astuivat sisään. Tuukalla oli kuulokkeet korvilla sekä tämä lysähti heti ensimmäiselle penkille. Pentti juoksi ystäviensä luokse. Tuoitin Tuukaa, jonka pää oli alhaalla, silmät kiinni. Pää liikkui vähän musiikin mukaan. Heräsin ajatuksistani, kun Lulu tönäisi minua kyynerpäällään. "Hei Lizzie, ookko vähän ihastunut?" "Mitä?! Jaa Tuukkaan? No en todellakaan. Sehän on nimittäin muutenkin sen Anneli Mukavaisen kanssa." Tiuskaisin Lululle. "Tiesikkö muuten, et kun se sen faija kuoli, nii Raija oli tulos sillo raskaaks. Se on nimittäin alkanut pömpöttää." "Ihanko tosi?!" Kiljahdin niin, että Lulu joutui hyssyttelemään minua. "Joo. Ja Raija on sentään yksinhuoltaja. Tuukan kapinoinnista ja koulunkäynnistäkin sillä on hirveet paineet." Katsoin Tuukkaa. Ei ihme, jos se oli tuommoinen. Tuukan elämä romahti isän kuoleman jälkeen.
Yritin tähyillä koulun käytvällä Eemeliä. Sen sijaan Emilya ilmestyi näköpiiriini. "No mitä hurtsu?" Se kysyi. "Suu kiinni, Emilya." "No ohhoh! Lizzie käy kuumaana!" Emilya rääkäisi inhottavalla äänellään ja sai ns. "jenginsä" kiakttelemaan. "Näpit irti mun broidista, tai", Emilya sanoi ja veti sormensa kaulan ohi, ikäänkuin tarkoittamaan "puukolla pään irti ottamista". Katsoin Emilyan ja hänen porukkansa perään, kun he katosivat ihmisvilinään. "No?" Lulu kysyi. "Mitä no?!" Tiuskaisin jo tarpeaksi ärtyneenä. "Aiotko luovuttaa Eemelin?" Lulu kysyi ja hankasi sandaaliaan koulun lattiaa vasten. "No en! Ja Eemeli muutenkin välittää musta! Ja hei, olenko kertonu et me suudeltiin ensisuudelma?!" Tuiotin Lulua, kunnes tajusin paljastavani aika henkilökohtaisen asian. En ehttinyt muuta vängätä, kunnes yhtäkkiä näin Lulun silmissä kyyneleet. "Lulu, mikä sul..?" En ehtinyt sanoa loppuun, kunnes tämä jo juoksi pois minusta, kadoten muitten yläastellaisten joukkoon.
Pääsimme tavalliseen tapaan koulusta kello 13.00.
Ihmettelin Lulun käytöstä koulussa. Miksi hän itki kun kerroin? Tai miksi hän ehdotti "luovuttamista"? Hän tietää, etten anna kenenkään muitten ikinä astua poika-asioihini vaikuttavasti, saati Eemelin siskon. Menin tekemään huoneeseeni läksyjä siihen asti, jos vaikkapa Eemeli soittaisi ja pyytäisi uimaan, sillä olemme tehneet sitä paljon.
Kun kello tuli kolme, rämisi bussi uudelleen pihaan. Kaksoset juoksivat sieltä ulos, pidelleen kympin todistuksia kädessään. Kuulin huoneeni läpi, kun isä ja äiti hurrasivat Mollylle ja Maxille. Nousin lattialta, sillä tein yleensä siinä läksyni ja löntystin olohuoneeseen. Tunsin nälän vatsassani, sillä koulussa ei yläasteella syöty mitään, koska päivät oli kuulemma niin "lyhyitä", enkä ollut edes syönyt aamiaista. Nappasin kaapista leipiä ja jääkaapista sinapin ja kinkkua. Aloin voidella sinappia leivän päälle. Viimeiseksi tipautin siihen kaksi kinkkua ja istahdin pöytään. Molly laski keittiön pöydälle läksynsä. Hän alkoi raapustella niitä kynällään ja alkoi kertomaan päivästään: Hän oli Doriksen kanssa löytänyt ala-asteen puolelta (koulussamme oli ala-asteen puoli ja yläasteen puoli), sieltä 50 simeoloonin setelin. Rehtori oli antanut heidän jaada se, sillä omistajaa ei löytynyt. Doris oli myös vahingossa alkanut syödä sisaruksensa Dorianin ruokaa, kun oli hakenut vettä lasiinsa ja Dorian ei ollut istumassa paikallaan. Hän oli erehtynyt paikastaan, sillä he istuivat vierekkäin. Niimpä Doris oli alkanut mussuttaa Dorianin herneitä ja kalaa, kunnes Molly oli huomauttanut: "Eikö se ole Dorianin paikka?"
Kyllä sitä hymyilytti kun kuunteli pikkusiskon juttuja. Yhtäkkiä kännykkäni soi. Yllätykseksi siellä oli Lulu. Hän kertoi minulle uutisensa. Tuntui, että Lulu oli unohtanut sen välikohtauksen koulussa, tai ei vain piitannut siitä enää. Kun kuulin uutisen, silmäni suurentuivat silkästä suuresta hämmästyksestä.
Jatkuu [osa 2]:
Seuraavana päivänä olimme jo sopineet riitamme. Silti minua jäi kaivamaan se, miksi Lulu oli itkenyt. Se oli vaan niin...erikoista. Lulu oli kylläkin kokopäivän vihoissaan vanhemmilleen. Syy oli seuraava: Kun Lulu oli päässyt koulusta, oli Jutta Röyhkä, eli tämän äiti, tullut sanomaan, että he hankkivat uuden perheenjäsenen. Minusta se oli kiva uutinen, mutta Lulu oli aivan toista mieltä - uusi sisar olisi inhottava asia. Emilya taas lupasi taas muuttaa pään irti ottamisen takaisin hirttämiseksi. Lulun jatkuvasta valituksesta ja Emilyan "tappouhkauksista" piittamatta, päivä meni vihdoin loistavasti.
Koulun jälkeen istuin Eemelin kanssa olohuoneemme sohvalla, sylikkäin.
Tuiotin Eemelin suklaan ruskeisiin hiuksiin, maitokahvin väriseen ihoon ja suuriin, rukseisiin silmiin. "Emilya on inhottava. Sori, kun haukun sun siskoo, mut se jaksaa jahdata mua paikasta toiseen." Kuiskasin Eemelille. "Ainahan se. Ja Eeliä ei kiinnosta mikään muu melkein kun nettiflirtti seiskojen tyttöjen kaa." "Eikös Eeli oo ittekki seiska?" Kysäisin. "Joo. Mä ja Emilya kaseja, Eeli seiska. Onks Emilya vai taas siis tehnyt sulle jotaa?" "Noh, älä siitä huolehdi." "Mitä?" Eemeli kysyi tiukasti. "No se...Uhkaa tappaa mut." Katsoimme Eemelin kanssa toisiamme silmiin, kunnes purskahdimme nauruun. "Mitä? Jaa tappaa sut?! Et oo tosissas!" Eemeli nauroi. "Joo. Kyl se tais." "Ei oo lapsellisempaa!" Nauroimme Emilyan kustannukselle ja vitsailimme tästä erilaisia juttuja.
"Kuule", Eemeli aloitti, "ei sun tarvii välittää siitä." "En mä välitäkkään." Eemeli hymyili mulle valloittavaa hymyään. Seuraavaksi painoimme huulemme sohvalla yhteen ja suutelimme. Eemelin huulet maistuivat suolaiselta, tavailliselta ihanalta Eemeliltä.
Illemmalla, kun Eemeli oli jo lähtenyt, oli tavallista Thompsonia. Äiti soitteli pienoaan, Molly maalasi taas uutta taideteostaan huoneensa seinälle, isä yritti katsoa uutisia, mutta Max riehui talossa niin, että isän piti karjua suoraa huutoa, että sai äänensä sen sekasorron yli.
Itse olin keittiön tasojen luona ja pilkoin sipulia salaattiin. Äiti oli käskenyt tehdä jotain yksinkertaista ja minä tietty toimin kokkina, kun tämä ei vaivalloisesti jaksanut. Kaupalla oli kuulemma ollut semmoinen vilske ja hulina, että "Erkkikään ei jaksaisi". Isän sanoman mukaan, kauppa oli ollut ihmisiä täynnä kun Turusen pyssy. No jaa, meidän perhe on.
"Syömään!" Kiljuin ja sain ääneni nälkäisten perheenjäsenien äänien yli.
Kaikille onneksi maistui. Isä pyyhkäisi suupieliään kuolasta, jota siihen oli roiskunut, kun hän oli huutanut Maxille, joka pommitti tomaateilla Mollya. "Noniin, nyt voimmekin kertoa kivan ja uuden uutisen." Isä sanoi ja rykäisi ääntään. Hiljaisuus valtasi talomme ja kaikki katsoivat isää. Äiti tiesi uutisen jo, sillä hän hymyili meille valloittavasti. "Me muutamme." Isä sanoi lyhyesti ja nopeasti. Kun hän huomasi meidän järkyttyneet ilmeemme, hän jatkoi: "Mutta kaikki tärkeimmät tavarat saa ottaa mukaan." Mollyn alahuuli väpätti jo hyvää tahtia ja hän alkoi hirveän huudon ja parkunnan: "Mutta mun huone! Mun huone jää! Mun ihana huone! Yääää.....!" Äiti hyssytteli Mollya ja Maxkin näytti nyrpeältä. "Minä ja isänne sovimme, että te kaksoset, äidin kullanmurut saatte samanlaiset huoneet." Kaksoset ponnahtivat ilosta pystyyn ja Molly pyyhki käsillään kyyneliä punaisilta poskiltaan. Itse olin vähän järkkynä. "Ai. Mut miks?" Kysyin. "No, äitisi ja minä haluamme vaihtelua." "Kuinka lähellä me ollaan tätä?" "Noh, aikas kaukana." "Eli Kaunialan laidalla, siellä mis Vähälätkin asuu?" Äiti ja isä katsahtivat toisiaan. "Tuota, kulta. Ei se nyt mene niin. Sinä saat uuden koulun, uuden ympäristön, uudet kaverit, mutta vanhatkin voi kutsua kylään. Kulta, me muutamme Stadiin."
--
Anteeksi anteeksi ja anteeksi. Ei pitkä jatko. :(
Seuraava jatko varmasti pidempi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan. :) Unohdin laittaa sen tonne.
Olet hyvä kirjoittaja, en voi sanoa melkein mitään negatiivista kirjoituksestasi. :)
Pieniä kirjoitusvirheitä on, mutta ei ne haittaa. Pituus on ihan sopiva ja juontakin on kiitettävästi, joten toivon, että jatkat tarinaa vielä monta monta monta jaksoa. :D
Ei muuta, kuin käytännönseikkoja, että olisit voinut liittää linkin tuosta edellisestä osasta... Sillä jotkut kammoksuvat vähänkin pitempiä tarinoita ja nyt saattoi joku luulla, että tuo, missä oli kaksi osaa, olikin vain yksi tarina, eikä jasanut alkaa lukemaan tarinaasi. Mutta minulla ei siis ole mitään ongelmia lukea vieläkin pitempiä tarinoita, vaikka tämäkin oli ihan hyvän pituinen. :)
Jätit tarinasi hyvään kohtaan, totta kai haluamme kuulla minkälaisia katasrofeja tai onnenpotkuja Thompsoneille tulee tapahtumaan Stadissa...
Tuo Molly nimi on jotenkin kauhen tuttu, olen tainnut joskus lukea jonkun Hypnoosiseikkailun orpokodissa asuvasta Mollysta.
Ehkäpä. :) Linkittäminen on varmaan prempi, mielessäni kyllä kävi että joku katsookin että kakksosa on noin pitkä. :) Mutta jatkan sitten. Tiedän, mitä tulee tapahtumaan, sillä pelissäni olen jo sen verran pitkällä siitä, kun he muuttivat sinne Stadiin.
Weasleyn perheen äiti, eli Pottereista tuttu. :) Kiva tarina, muuten.