Mä kirjoitin Kipakalle ihan tilaustyönä tehdyn kauniin tainan, josta olen jättänyt pois kaiken epämääräisen ja taiteellisen hömpötyksen.
Toivottavasti nautit lukuhetkestä.
***
Tekohengitys
Pelastuslaitoksen suuressa autohallissa palavat kirkkaat valot yötä päivää. Puhtaaksipestyt, oranssiksi maalatut ja häikäisevän kiiltävät metallihirviöt seisovat väljässä rivissä hiljaa aloillaan silmät avoinna, katse suunnattuna ulos, lävitse ruutulasiovien öiselle kadulle.
Alakerran punttisalilla istuu mies penkillä ja nojaa telineessä makaavaan tankoon. Hän on hiestä märkä. Hänen jyskyttävät otsasuonensa pullottavat ja käsivarret vapisevat. Hån huohottaa ja tuijottaa samein katsein vastapäisen seinän suurta ilmoitustaulua.
Tuusulan moottoritiellä, aamulla, hän oli jäänyt kiinni törkeästä ylinpeudesta. Mies miettii, pitäisikö hänen laittaa ilmoitustaululle myytäväksi oma pyöränsä?
Ei koskaan! Kesä oli juuri aluillaan. Hän ajaisi vaikka kortitta lumisateeseen asti. Hän kirosi ääneen kaikuvassa salissa.
Punainen Gagiva ei ollut mikään autotalliprätkä, vaan jotain aivan muuta. Hän ponkaisi ylös ja löi valtavalla paukauksella nyrkkeilysäkkiä suoraan vatsaan. Se ähkäisi, kun ilmat sen sisältä puhaltuivat ulos. Mies jatkoi nopealla ja tasaisella sarjalla säkin takomista niin kauan kuin jaksoi, sitten pysähtyi, katsoi punoittavia rystysiään ja huomasi miten vasemman käden rystyset olivat melkein kaikki auki. Verta tihkui esiin säkin pintaan nirhautuneen ihon alta. Hän painoi pahiten vuotavan rystysen suuhunsa.
Yövuoroa oli jäljellä vielä kaksi tuntia. Sitten hän jättäisi pyöränsä tänne ja menisi bussilla kotiinsa. Hän jysäytti vielä kerran huumaavan oikean suoran säkkiin, kääntyi ja poistui suihkuun.
Samassa kaiuttimista räsähti tuttu ääni. Hän kuunteli hälytyksen hiljaa aloillaan. Ja kun mikrofoni sulkeutui, hän oli jo portaissa kiitämässä alastomana yläkertaan.
Johtoauto oli jo ulkona kun hän ehti saliin. Joku heitti hänelle paidan. Itse hän heitti itsensä sisään paloautoon ja samassa auto nytkähti liikkeelle raskaassa kuormassaan ja kytki hälytysvalot ja satakielen päälle.
Auto oli täydellinen, hyvin harjoiteltu kaaos sisältään. Kaikki pukivat saappaita päälleen varsista repien ja kiroilivat ikkunat tiukasti suljettuina ensimmäiset kolme korttelinväliä. sitten ikkunat avattiin ja yöilma lepatti heidän kasvoillaan ja pyyhki sadattelun pois.
Kaikki tasaantui odotukseksi. Kuusi miestä savusukelluslaitteissaan imivät naamarista ilmaa itseensä ja miettivät uravalintaansa tekohengityslaitteet sälässään, kunnes lopulta rauhoittuivat katselemaan öistä kaupunkia heidän kiitäessä sen lävitse siniset valot ympäröivissä seinissä vilkkuen.
- Mitä sinä silloin ensimmäiseksi ajattelit, kun ymmärsit tilanteen? hän kysyi.
- En mitään. Olin kuin robotti, kone. Meidän auto tuli siihen ensimmäisenä. Poliisit oli siellä jo.
Johan me nähtiin pitkältä, että nyt oli käynyt pahasti. Siinä oli neljä autoa; joista yksi ojassa kaiteen toisella puolella katollaan. Kolme farkkua ja yksi Bemari. Joko siellä oli raatoina koiria, tai sitten lapsia.
Ja niitä viimeisiä sitten oli.
- Mitä teit ensimmäiseksi?
- Otin sakset ja ohjeet vastaan ja vedin hydrauliikkaletkut ojassa olevan auton luo. Jone hoiteli toisia saksia.
- Niin, entä sitten?
- Tajusin että farkku oli mun omani. En tiedä miten sen tajusin. Tajusin vain. Samassa mä tajusin että se verinen mytty joka vöissä roikkui, oli Kirsi, lapsi takapenkillä Rosamari. Santeri löytyi myöhemmin pientareelta.
- Muistatko mitä ajattelit silloin?
- En mitään. Leikkasin auton auki ja ymmärsin että joku kiskoo mua hihasta. Valkoiset oli päätellyt ne pussitettaviksi. Mä en edes huomannut ketään ambulanssimiestä siinä. Kaikki oli jotenkin sumeaa, rutiinia. Olin leikkaamassa tietä auki. Se on mun homma.
Sitten se Bemari flekkas siinä vieressä. Yks sekunti ja se oli ilmiliekeissä. Rennqvist paloi sen edessä ja hyppi ja ruikki itseään jauhesammuttimella. Siinä melkein syntyi kaaos. Auton sisälle oli jäänyt vielä se Bemarikuski.
- Ja hoidit kaverin ulos autosta?
- Niin tein. Se on mun homma.
Torstaiaamu. Malmi. Mä avaan autotallinoven ja taas sen kulma kolahtaa mua kypärään. Pyörä käy jalallaan. Mä katselen lasten polkupyöriä tallinnurkassa. Sulkapallomailat ja hiekkalelut lojuvat suuressa keltaisessa maitokorissa pihagrillin vieressä pölyyntymässä.
Revennyt, muutaman euron leija seinällä syvään isketyssä naulassa.
Toivottavasti nautit lukuhetkestä.
***
Tekohengitys
Pelastuslaitoksen suuressa autohallissa palavat kirkkaat valot yötä päivää. Puhtaaksipestyt, oranssiksi maalatut ja häikäisevän kiiltävät metallihirviöt seisovat väljässä rivissä hiljaa aloillaan silmät avoinna, katse suunnattuna ulos, lävitse ruutulasiovien öiselle kadulle.
Alakerran punttisalilla istuu mies penkillä ja nojaa telineessä makaavaan tankoon. Hän on hiestä märkä. Hänen jyskyttävät otsasuonensa pullottavat ja käsivarret vapisevat. Hån huohottaa ja tuijottaa samein katsein vastapäisen seinän suurta ilmoitustaulua.
Tuusulan moottoritiellä, aamulla, hän oli jäänyt kiinni törkeästä ylinpeudesta. Mies miettii, pitäisikö hänen laittaa ilmoitustaululle myytäväksi oma pyöränsä?
Ei koskaan! Kesä oli juuri aluillaan. Hän ajaisi vaikka kortitta lumisateeseen asti. Hän kirosi ääneen kaikuvassa salissa.
Punainen Gagiva ei ollut mikään autotalliprätkä, vaan jotain aivan muuta. Hän ponkaisi ylös ja löi valtavalla paukauksella nyrkkeilysäkkiä suoraan vatsaan. Se ähkäisi, kun ilmat sen sisältä puhaltuivat ulos. Mies jatkoi nopealla ja tasaisella sarjalla säkin takomista niin kauan kuin jaksoi, sitten pysähtyi, katsoi punoittavia rystysiään ja huomasi miten vasemman käden rystyset olivat melkein kaikki auki. Verta tihkui esiin säkin pintaan nirhautuneen ihon alta. Hän painoi pahiten vuotavan rystysen suuhunsa.
Yövuoroa oli jäljellä vielä kaksi tuntia. Sitten hän jättäisi pyöränsä tänne ja menisi bussilla kotiinsa. Hän jysäytti vielä kerran huumaavan oikean suoran säkkiin, kääntyi ja poistui suihkuun.
Samassa kaiuttimista räsähti tuttu ääni. Hän kuunteli hälytyksen hiljaa aloillaan. Ja kun mikrofoni sulkeutui, hän oli jo portaissa kiitämässä alastomana yläkertaan.
Johtoauto oli jo ulkona kun hän ehti saliin. Joku heitti hänelle paidan. Itse hän heitti itsensä sisään paloautoon ja samassa auto nytkähti liikkeelle raskaassa kuormassaan ja kytki hälytysvalot ja satakielen päälle.
Auto oli täydellinen, hyvin harjoiteltu kaaos sisältään. Kaikki pukivat saappaita päälleen varsista repien ja kiroilivat ikkunat tiukasti suljettuina ensimmäiset kolme korttelinväliä. sitten ikkunat avattiin ja yöilma lepatti heidän kasvoillaan ja pyyhki sadattelun pois.
Kaikki tasaantui odotukseksi. Kuusi miestä savusukelluslaitteissaan imivät naamarista ilmaa itseensä ja miettivät uravalintaansa tekohengityslaitteet sälässään, kunnes lopulta rauhoittuivat katselemaan öistä kaupunkia heidän kiitäessä sen lävitse siniset valot ympäröivissä seinissä vilkkuen.
- Mitä sinä silloin ensimmäiseksi ajattelit, kun ymmärsit tilanteen? hän kysyi.
- En mitään. Olin kuin robotti, kone. Meidän auto tuli siihen ensimmäisenä. Poliisit oli siellä jo.
Johan me nähtiin pitkältä, että nyt oli käynyt pahasti. Siinä oli neljä autoa; joista yksi ojassa kaiteen toisella puolella katollaan. Kolme farkkua ja yksi Bemari. Joko siellä oli raatoina koiria, tai sitten lapsia.
Ja niitä viimeisiä sitten oli.
- Mitä teit ensimmäiseksi?
- Otin sakset ja ohjeet vastaan ja vedin hydrauliikkaletkut ojassa olevan auton luo. Jone hoiteli toisia saksia.
- Niin, entä sitten?
- Tajusin että farkku oli mun omani. En tiedä miten sen tajusin. Tajusin vain. Samassa mä tajusin että se verinen mytty joka vöissä roikkui, oli Kirsi, lapsi takapenkillä Rosamari. Santeri löytyi myöhemmin pientareelta.
- Muistatko mitä ajattelit silloin?
- En mitään. Leikkasin auton auki ja ymmärsin että joku kiskoo mua hihasta. Valkoiset oli päätellyt ne pussitettaviksi. Mä en edes huomannut ketään ambulanssimiestä siinä. Kaikki oli jotenkin sumeaa, rutiinia. Olin leikkaamassa tietä auki. Se on mun homma.
Sitten se Bemari flekkas siinä vieressä. Yks sekunti ja se oli ilmiliekeissä. Rennqvist paloi sen edessä ja hyppi ja ruikki itseään jauhesammuttimella. Siinä melkein syntyi kaaos. Auton sisälle oli jäänyt vielä se Bemarikuski.
- Ja hoidit kaverin ulos autosta?
- Niin tein. Se on mun homma.
Torstaiaamu. Malmi. Mä avaan autotallinoven ja taas sen kulma kolahtaa mua kypärään. Pyörä käy jalallaan. Mä katselen lasten polkupyöriä tallinnurkassa. Sulkapallomailat ja hiekkalelut lojuvat suuressa keltaisessa maitokorissa pihagrillin vieressä pölyyntymässä.
Revennyt, muutaman euron leija seinällä syvään isketyssä naulassa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuinka toivonkaan, että tämä ei olisi totta.
osaat laittaa sanat riviin.
ja oikein.
napakampia ja lyhyempiä lauseita, ja vot, alkaa olla suorastaan Kaurismäkimäistä.
Mulla alkaa olla ihan todellinen ongelma se, että joka kerta kun esitän teille - tai sitten minua ympäröiville tahoille - tekstejäni, niin sieltä on tullut jo plakkariin seuraavaa:
- John Irwing
- Franz Kafka
- Rosa Liksom
- Jack Kerouac
- Mika Waltari
- (Aki) kaurismäki
- Heikki Turunen
- Inna Bulgakova
- Wilbur Smith
- Ressu
- Matti Nykänen ja muistelmat
... niin, ihan oikeesti ajatellen, mä tykkään lukea vain elämänkertoja, sekä Viiviä ja Wagneria - joten mun sieluni saa helposti kiehumaan ihan ykköslevyasennolla, väitteillä (viittauksilla), että mä jotenkin... (sitä sanaa en sano edes ääneen)
Hei vaan! Itseäni etsimässä. Ja aikaa ja energiaa siihen taitaa kulua aivan ylettömästi.
(Ja jos joku nyt viittaa Faulkneriin, niin...)
Ihmisillä taitaa olla taipumus etsiä yhtäläisyyksiä, vaikkapa eläinhahmoja taivaan tähdistä. Itselläni intertekstuaalisuuden havaitseminen on hupia. Esim. Ismo Alanko: "totuus vai tequila, saat vapaasti valita, kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa" ja Meksikon pikajuna: "Pikku-Pete, Iso-Pat, gangstereita molemmat, kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa".
Toinen hupini on pohtia sanojen etymologiaa: onko tänä latinaa, klassista kreikkaa, arabiaa vai hepreaa? Jospa aivoillani on liikaa joutoaikaa...
Suosittelisin kärsivällisyyttä, se että joku on löytävinään teksteistäsi jotain vaikutteita/tyylisuuntaa saattaa olla sanojan päässä oivalluksen iloa tai halua briljeerata kirjallisella yleissivistyksellä tai jotain ihan muuta.
Tämä sun toinen hupisi on aivan kuin oma ensimmäinen hupini. Sä mietit onko se latinaa, hepreaa, kreikkaa vai arabiaa.
Mulle se on sitä, että mitä ihmettä mun pitsaan on oikein laitettu?
Taivaalla en ole koskaan nähnyt yhtään eläinhahmoa, joten minun on mentävä joko eläintarhaan kuvioimaan, tai sitten pakonomaisesti kuviteltava kaikki, ja solidaarisesti nyökyteltävä muille taivahaisille.
Freoni kuittaa.
oli sellainen ensivaikutelma, ja tarkoitettu jollain muotoa kehuksi, pidän nasevasta ja tiiviistä kerronnasta.