Lasten aivopesua

"""Minulla on lapsia muslimimiehen kanssa ja olen huolissani heidän saamastaan opetuksesta. Isänsä opettaa heille hyvin voimakkaasti vihaa juutalaisia, Israelia ja länsimaita kohtaan, esim. pienempien kuuluu sylkäistä maahan nähdessään Israelin lipun ja isommat kutsutaan katsomaan kaikkia kauheuksia, joita arabikanavat näyttävät, sellaisen saarnan siivittämänä, että katso kuinka nuo juutalaiset/amerikkalaiset/kristityt tekevät hyville muslimeille. Minulta äitinä on kielletty kaikenlainen lasten opettaminen. Mieheni sanoo, että jos opetan lapsille kristinuskoa, hän vie ne minulta pois kotimaahansa, ja jos salaa opetan heitä ja he myöhemmin haluavat kääntyä kristinuskoon, silloin hän tappaa minut. Nyt vanhin lapseni on kouluiässä ja huomaan, että aivopesu alkaa vaikuttaa ja lapsi uskoo ihan oikeasti näihin juttuihin muslimien ikuisesta hyvyydestä ja muiden pahuudesta. Olen miettinyt kertoa hänelle totuuden siitä, että muslimitkin tekevät hirveyksiä ja että isänsä on langettanut minulle ja hänelle kuolemantuomion, ellei hän harjoita islamia. Onko oikein kertoa tällaisia asioita lapselle? Musertuisiko hänen maailmansa, jos hän näkisi kuvia, joissa muslimit tekevät raakuuksia? Hänhän uskoo joka sanan minkä isänsä sanoo enkä sinänsä halua yllyttää lapsia isäänsä vastaan, vaan olen huolissani vain "aivopesusta", jonka uhreiksi he joutuvat ja jolla voi olla todella huonot seuraukset.

Muutenkin ihmettelen islamilaista tapaa opettaa lapsia. Esim. sianlihan syönti kielletään, koska se on "kakkaa" (pienemmille lapsille) ja "myrkyllistä" (isommille). Vanhin lapseni sitten kerran kysäisi hyvin viisaasti, että miksi eurooppalaiset syövät myrkyllistä lihaa ja mikseivät he sairastu ja kuole. Eiväthän lapsetkaan mitään typeryksiä ole, mutta jatkuvalla aivopesulla heistä kyllä voi tulla sellaisia.

Mitä neuvotte minun tekevän asian hyväksi? Ottakaa huomioon, että minäkin rakastan lapsiani ja haluan, että heistä kasvaa hyviä ja vastuuntuntoisia aikuisia. En ole pelkkä synnytyskone. Lisäykseksi sanon, että olen keskustellut muslimituttavien kanssa asiasta, mutta en ole saanut apua, koska heidän mielestään sellaisessa kasvatuksessa ei ole mitään väärää. Samoja asioita opetetaan myös koraanikoulussa, jossa lapset käyvät."""
7578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olisi ollut mahdollista sisäistää ennen lasten tekoa ja sitoutumista? Pikkusen on myöhäistä ihmetellä ja voivotella seikoista, jotka ovat kuuluneet miehesi kulttuuriin sukupolvien ajan. Et sinäkään varmasti niin umpiossa ole kasvanut, ettet vaikkapa koulussa olisi asioista kuullut.
Ei kannata elää parisuhteessa, jossa joutuu alistetuksi. Mikäli kärsit, hanki lapsillesi ja itsellesi oma elämä. Elämää on turha tuhlata alistavassa suhteessa. Voimia ratkaisun tekoon.

Äänestä

Kun vierasmaalainen/eriuskontokuntaan kuuluva ulkomaalainen muuttaa Suomeen asumaan, hänet olisi perehdytettävä uuden kotimaan uskontoon/tapoihin ja kulttuuriin niin, että hän oppisi kunnioittamaan asuinmaansa väestöä ja elintapoja.

Kun me Suomalaiset matkustamme, tai muutamme pois kotimaastamme. Ensimmäinen asia minkä selvitämme itsellemme on se, mitä uudessa matkakohteessa, tai uudessa kotimaassamme saa tehdä ja mitä ei. Ja kunnioitamme heidän tapojaan/uskontoaan ja kulttuuriaan.

Jos muslimi muuttaa Suomeen asumaan ja avioituu vaikka täällä, niin mielestäni on käsittämätöntä se, että uuden kotimaan olisi muututtava hänen tapojensa mukaiseksi. Eiköhän miehesi olisi sopeuduttava näihin Suomen oloihin ja suhtauduttava suopeammin myös isäntämaan uskontoon. Ja kasvatettava perheenne yhteiset lapsen asuinmaan tapoja ja lakeja kunnioittamaan, tai muutettava maasta pois, ellei sopeudu täällä asumaan.

Äänestä
  • Sinullahan on äitinä mahdollisuus vaikuttaa käytökselläsi ja asenteillasi että uskot ja ajattelet asioista eri tavalla...lapsilla on vaihtoehtoja kun kasvavat...

    Äänestä

  • mirham kirjoitti:

    Sinullahan on äitinä mahdollisuus vaikuttaa käytökselläsi ja asenteillasi että uskot ja ajattelet asioista eri tavalla...lapsilla on vaihtoehtoja kun kasvavat...

    Luulenpa,että tässä tapauksessa on äidillä todella olemattomat keinot "vastustaa" miehensä periaatteita.

    Äänestä

Olipa parisuhteessa kyse mistä tahansa, mutta jos se aiheuttaa selviä ongelmia parisuhteessa ja ristiriitaa perheen sisällä hakisin apua avioliitto- tai perheneuvojalta. On aloitettava siitä, mistä itse kärsii ja haettava apua siihen, miten itse pitäisi toimia.Toisen uskoa on vaikea muuttaa, mutta aina voi löytyä viisaita keinoja selvitä eteenpäin.On varmasti hankala aloittaa, mutta elämässä on hirvittävän hankalaa muuttaa mitään muiden puolesta. Ainoastaan itseään ja tässä tapauksessa lapsiaan voi auttaa puhumalla avoimesti asiantuntijoille perheen tilanteesta.

Jos asutte Suomessa on järkevää ajatella lapsien selviytymistä yhteiskunnassamme, koska lapsiesi on jaksettava selvityä koulussa, jatko-opiskella ja kenties pärjätä suomalaisissa työpaikoissa. Heidän on turvallisempaa elää suvaitsevaisina ihmisinä kuin opetella jyrkäksi uskossaan.

Kaikkea hyvää perheellenne :)

Äänestä

kanssa - onko hänellä Suomen kansalaisuus?
Kohteleeko miehesi sinua julmasti (uhkaileeko tms.)?

Suomessa on omat lakinsa, joihin islamismi ei liity.
Ota yhteyttä viranomaisiin, jos pelkäät jättää miehesi ja pitää lapsesi.

Ero on ainoa ratkaisusi, valitettavasti ja turvakotiin pääset, kun kerrot pelkosi.

Mikäli rakastat miestäsi, olet kohtalosi ja lastesi kohtalon valinnut!

Toivottavasti saat asioihisi selvyyden.
Itse katselin kaukaa eräälle tuttavalleni tapahtuneita vääryyksiä, mutta hän ei osannut hakea apua ennen kuin oli jo myöhäistä - henki lähti.

Äänestä

hinkuu. Eikös niiden ulkomaanelävien pitäny olla niin pirun paljon parempia, kuin suomalaisten miesten. Naatiskelehan nyt siitä mitä oot saanu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


"Äiti kertoo" kirjoitti:

"""Minulla on lapsia muslimimiehen kanssa ja olen huolissani heidän saamastaan opetuksesta. Isänsä opettaa heille hyvin voimakkaasti vihaa juutalaisia, Israelia ja länsimaita kohtaan, esim. pienempien kuuluu sylkäistä maahan nähdessään Israelin lipun ja isommat kutsutaan katsomaan kaikkia kauheuksia, joita arabikanavat näyttävät, sellaisen saarnan siivittämänä, että katso kuinka nuo juutalaiset/amerikkalaiset/kristityt tekevät hyville muslimeille. Minulta äitinä on kielletty kaikenlainen lasten opettaminen. Mieheni sanoo, että jos opetan lapsille kristinuskoa, hän vie ne minulta pois kotimaahansa, ja jos salaa opetan heitä ja he myöhemmin haluavat kääntyä kristinuskoon, silloin hän tappaa minut. Nyt vanhin lapseni on kouluiässä ja huomaan, että aivopesu alkaa vaikuttaa ja lapsi uskoo ihan oikeasti näihin juttuihin muslimien ikuisesta hyvyydestä ja muiden pahuudesta. Olen miettinyt kertoa hänelle totuuden siitä, että muslimitkin tekevät hirveyksiä ja että isänsä on langettanut minulle ja hänelle kuolemantuomion, ellei hän harjoita islamia. Onko oikein kertoa tällaisia asioita lapselle? Musertuisiko hänen maailmansa, jos hän näkisi kuvia, joissa muslimit tekevät raakuuksia? Hänhän uskoo joka sanan minkä isänsä sanoo enkä sinänsä halua yllyttää lapsia isäänsä vastaan, vaan olen huolissani vain "aivopesusta", jonka uhreiksi he joutuvat ja jolla voi olla todella huonot seuraukset.

Muutenkin ihmettelen islamilaista tapaa opettaa lapsia. Esim. sianlihan syönti kielletään, koska se on "kakkaa" (pienemmille lapsille) ja "myrkyllistä" (isommille). Vanhin lapseni sitten kerran kysäisi hyvin viisaasti, että miksi eurooppalaiset syövät myrkyllistä lihaa ja mikseivät he sairastu ja kuole. Eiväthän lapsetkaan mitään typeryksiä ole, mutta jatkuvalla aivopesulla heistä kyllä voi tulla sellaisia.

Mitä neuvotte minun tekevän asian hyväksi? Ottakaa huomioon, että minäkin rakastan lapsiani ja haluan, että heistä kasvaa hyviä ja vastuuntuntoisia aikuisia. En ole pelkkä synnytyskone. Lisäykseksi sanon, että olen keskustellut muslimituttavien kanssa asiasta, mutta en ole saanut apua, koska heidän mielestään sellaisessa kasvatuksessa ei ole mitään väärää. Samoja asioita opetetaan myös koraanikoulussa, jossa lapset käyvät."""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu