miehestä ollut jutun alottajaks, viestini häipyi taivaan tuuliin.
Tosiaankin olisko ketään hyvää jutun aloittajaa sellaista että saatas tännekin palstalle kunnon säpinät, minusta siihen ei ole kun pienessä pierussa pitäs olla, mutta sillon tulee herkästi yliampuvaa teksiä ja täällä sitä ei suotane.
no kun ei
14
2442
Vastaukset
- Palstalla aina
Hyvä palsta.Aina mukavaa asiaa ja juuri tämän ikäisille.Jos pyytää neuvoa,täällä autetaan. Mikä erityisesti minua miellyttää on muistot! Meitä kaikkia yhdistävät,vaikka kansakoulu muistot?
- Nimetön
Muistattako sellaisen ihmeen kun maitoliiman.Sitä myytiin joskus 50-60 luvun vaiheilla.Sillä liimattiin huopatossuihin uudet pohjat,ja kaikkea tarpeellista sai liitettyä yhteen.
- Maijamarja
Meillä oli ihana opettaja ja hän oli koko kansakouluajan meidän luokalla. Aina ku olimme osanneet läksymme hyvin, hän luki meille "punaista kirjaa" ja se oli nimeltään Niebelungin laulu. Odotimme aina jännittyneenä tarinan edistymistä.
Usein lähdimme opettajan johdolla keräämään kaikenlaista laudan pätkää ym. lähi sahan ympäristöstä ja veimme ne yksinäisille mummoille polttopuuksi. Sodan jälkeen oli pula vähän kaikesta ja lämmitysmateriaali oli tarpeen monelle mökissä asuvalle. Samoin keräsimme käpyjä säkkikaupalla. - Maijamarja
Nimetön kirjoitti:
Muistattako sellaisen ihmeen kun maitoliiman.Sitä myytiin joskus 50-60 luvun vaiheilla.Sillä liimattiin huopatossuihin uudet pohjat,ja kaikkea tarpeellista sai liitettyä yhteen.
tehty myös palloja, joilla pelailtiin, kun muita ei sodan jälkeen ollut saatavissa?
- Hintriika
Nimetön kirjoitti:
Muistattako sellaisen ihmeen kun maitoliiman.Sitä myytiin joskus 50-60 luvun vaiheilla.Sillä liimattiin huopatossuihin uudet pohjat,ja kaikkea tarpeellista sai liitettyä yhteen.
Maitoliimasta puhuttiin silloin, kun ei oltu vielä merkkitietoisia. Nyt puhutaan Erikeeperistä tai jostakin vastaavasta. Samaa tavaraa, pakkaus vaihtelee.
- PellePeloton
Nimetön kirjoitti:
Muistattako sellaisen ihmeen kun maitoliiman.Sitä myytiin joskus 50-60 luvun vaiheilla.Sillä liimattiin huopatossuihin uudet pohjat,ja kaikkea tarpeellista sai liitettyä yhteen.
...maitoliiman. Tunnettiin myös nimellä kumimaito.
Sillä todellakin korjattiin melkein kaikki tekstiilit. Esim. tossun pohjiin lisähuopaa (käytöstä poistettua paperikoneen filttiä). Myös minun pitohousuni, pula-ajan "sarkaa" olevat golfarit, olivat täynnään maitoliimapaikkoja, kuin myös puseron kyynerpäät. Koulun juhliin kuitenkin saattin joskus paikkaamattomat vaatteet.
Ei muuten ollut maitoliima samaa, kuin nykyinen eri keeper, ei. Oli paljon elastisempaa. Luulen, että siinä oli seassa paljon raakakumia, johonkin aineeseen liuotettuna, ellei ollut sitä kokonaan.
Liimoista puheen ollen, onkos kukaan liimaillut kiilto- ynnä muita kuvia keitetyllä perunalla? kohtalainen paperiliima sekin, jos ns. arabikumia (koulun paperiliima) ei ollut saatavissa. - Anskuliini
Nimetön kirjoitti:
Muistattako sellaisen ihmeen kun maitoliiman.Sitä myytiin joskus 50-60 luvun vaiheilla.Sillä liimattiin huopatossuihin uudet pohjat,ja kaikkea tarpeellista sai liitettyä yhteen.
kovassa käytössä vanhimman poikani ollessa pieni, housunpolvet oli aina rikki ja maitoliimalla vaan polvipaikat kiinni.
- a-woman1
PellePeloton kirjoitti:
...maitoliiman. Tunnettiin myös nimellä kumimaito.
Sillä todellakin korjattiin melkein kaikki tekstiilit. Esim. tossun pohjiin lisähuopaa (käytöstä poistettua paperikoneen filttiä). Myös minun pitohousuni, pula-ajan "sarkaa" olevat golfarit, olivat täynnään maitoliimapaikkoja, kuin myös puseron kyynerpäät. Koulun juhliin kuitenkin saattin joskus paikkaamattomat vaatteet.
Ei muuten ollut maitoliima samaa, kuin nykyinen eri keeper, ei. Oli paljon elastisempaa. Luulen, että siinä oli seassa paljon raakakumia, johonkin aineeseen liuotettuna, ellei ollut sitä kokonaan.
Liimoista puheen ollen, onkos kukaan liimaillut kiilto- ynnä muita kuvia keitetyllä perunalla? kohtalainen paperiliima sekin, jos ns. arabikumia (koulun paperiliima) ei ollut saatavissa.Kylmä peruna oli ainut liima kuvia liimatessa; aika tuhruista touhua nykyisiin liimoihin verrattuna. Kesällä otettiin purosta kallan(?) kukka, jossa oli liiman tapaista ainetta.
Kummitätini, ison perheen äiti, paikkasi lastensa sukat maitoliimaa käyttäen. Oli paljon nopeampaa kuin parsiminen :). - Joo tulee ihan haju
PellePeloton kirjoitti:
...maitoliiman. Tunnettiin myös nimellä kumimaito.
Sillä todellakin korjattiin melkein kaikki tekstiilit. Esim. tossun pohjiin lisähuopaa (käytöstä poistettua paperikoneen filttiä). Myös minun pitohousuni, pula-ajan "sarkaa" olevat golfarit, olivat täynnään maitoliimapaikkoja, kuin myös puseron kyynerpäät. Koulun juhliin kuitenkin saattin joskus paikkaamattomat vaatteet.
Ei muuten ollut maitoliima samaa, kuin nykyinen eri keeper, ei. Oli paljon elastisempaa. Luulen, että siinä oli seassa paljon raakakumia, johonkin aineeseen liuotettuna, ellei ollut sitä kokonaan.
Liimoista puheen ollen, onkos kukaan liimaillut kiilto- ynnä muita kuvia keitetyllä perunalla? kohtalainen paperiliima sekin, jos ns. arabikumia (koulun paperiliima) ei ollut saatavissa.Ihan vanha maitoliiman hajukin tulee mieleen,kiitos mukavasta muistosta. Kiiltokuvia liimailin perunalla,sillä ei meillä olisi annettu lapsille "kallista" liimaa turhuuksiin. Hienoja muistoja!
Hintriika kirjoitti:
Maitoliimasta puhuttiin silloin, kun ei oltu vielä merkkitietoisia. Nyt puhutaan Erikeeperistä tai jostakin vastaavasta. Samaa tavaraa, pakkaus vaihtelee.
Maitoliiman raaka-aine oli todella maitoa. Samaa kaseiinia eli maitovalkuaista kuin juustoissakin on. Siitä se epämiellyttävä hajukin tuli.
Eri-Keeper on moderni muoviliima (lateksin sukulainen)- Hintriika
vaarivaari kirjoitti:
Maitoliiman raaka-aine oli todella maitoa. Samaa kaseiinia eli maitovalkuaista kuin juustoissakin on. Siitä se epämiellyttävä hajukin tuli.
Eri-Keeper on moderni muoviliima (lateksin sukulainen)"VANHANAJAN MAITOLIIMA Kumipuun eritteeseen, luonnonlateksiin perustuva liima, joka sopii perinteisesti paperin, kankaan, nahan yms. liimaamiseen..."
Googlesta löytyy monta edellisen kaltaista tiedostoa. Sieltä löytyy myös ohjeita maitoliiman valmistamisesta rasvattomasta maidosta.
Muistelen, että vanhanajan Erikeeperi oli just tuollaista luonnonlateksiliimaa. Mitä lie nykyisin, sitä en tiedä! - PellePeloton
vaarivaari kirjoitti:
Maitoliiman raaka-aine oli todella maitoa. Samaa kaseiinia eli maitovalkuaista kuin juustoissakin on. Siitä se epämiellyttävä hajukin tuli.
Eri-Keeper on moderni muoviliima (lateksin sukulainen)Kiitos tiedosta! Olen todellakin luullut, että maitoliima olisi ollut raakakumi- (kautsukki) peräinen, joskin ihmettelin, miten sitä olisi pula-aikana Suomeen saatu.
Osaatko vielä kertoa, millä menetelmällä tuo kaseiini on saatu pysymään juoksevana käyttötilanteeseen asti?? Kovasti kiinnostais. Joo tulee ihan haju kirjoitti:
Ihan vanha maitoliiman hajukin tulee mieleen,kiitos mukavasta muistosta. Kiiltokuvia liimailin perunalla,sillä ei meillä olisi annettu lapsille "kallista" liimaa turhuuksiin. Hienoja muistoja!
koska kirkolle oli matkaa 60kilometriä.Meidän kaupoissa ei varmaan ollut.Mitä ei koulusta saanut sitä ei ollut.Leikeltiin kyllä kuvia jos oli sellainen kirja mutta ei ollut niin joutilasta kirjaa.
Kyllä ne lastut ja varvut olivat aina lattialla ja niistä sai kaiken tarviseman.Nuket lehmät porot.Tilkkuja vain ympärille.
Liimana käytettiin Eri keeperiä kerhoissa.Ohjasin kerhossa ja kaikilla oli sormenpäät täynnä lappusia.
Oli meillä vihkoja joihin kirjoitettiin laulujen sanoja ja runoja.
- sellaisen
kun kotioloissa teurastettiin sika ja sen kusirakosta tehtiin ilmapallo,lahtari puhalsi tuoreeltaan ilmaa
siihen, sitten tietysti se sidottiin ja pantiin hellan läheisyyteen kuivumaan muutamaksi päivää, sitten se annettin lapsille leikkeihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut83998Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769