Ihmetyttää..

Jos juttu toimii ja rakastaa ni ei sillä iällä ole väliä. Musta on surullisempaa jos kaks ihmistä rakastaa toisiaan ihan jumalattomasti eivätkä saa toisiaan. Joutuu näkemään toisensa joka päivä, haistamaan tuoksun, aistimaan lämmön.. Eivätkä saa lupaa rakastaa koska meiän kulttuuri on niin raaka ja urautunut. Antakaa ihmisten rakastaa ja olla jos ne on löytäneet toisensa. Ethän koskaan tiedä kuka on se oikee. Ehkä vähän vanhempi tai nuorempi. Jokatapauksessa joku jota rakastat enemmän kuin elämää..

Kai mä sitten olen se sairas yksilö: 31-vuotias mies ja vietän paljon aikaa 15-vuotiaan tytön kanssa.

Iines, aavistelen viestistäsi että olet muodostanut käsityksesi yleisen mielipiteen perusteella, joten kerron omalta osaltani mistä on kyse.

Ensimmäiseksi voit unohtaa puheet seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suhteeseemme - jonka nimi muuten ei ole seurustelu - kuuluu kyllä monenmoisia hellyydenosoituksia: kosketuksia ja helliä sanoja. Toistaiseksi raja on halaamisessa tai kädestä pitämisessä. Kyllähän nuokin teot voidaan tulkita seksuaalisiksi, mutta ainakaan minä en pyri niillä tyydyttämään seksuaalisia tarpeitani. Lisäksi minulle on syntynyt käsitys ettei ystäväni vielä ole edes valmis muuhun. Voisin enintään kuvitella jossain erityisessä tilanteessa antavani pusun.

Toiseksi: kaikki ihmiset ovat erilaisia. Kaikilla ystävyksillä on yhdistäviä ja erilaisia piirteitä. Jotkut kaverukset tai seurustelukumppanit voivat olla saman ikäisiä, mutta heidän taloudellinen taustansa vaikeuttavat suhdetta enemmän kuin ikäero toisten yhdessäoloa.

Meitä yhdistäviä asioita ovat kiinnostus samoista asioista, samankaltainen huumorintaju ja eräät yhteiset ystävät; molemmat pitävät toisensa ulkonäöstä; samanlaiset eleet, samansuuntainen tapa reagoida arkisiin asioihin. Ystäväni tosin on rauhallisempi.
Eroista olennaisin kieltämättä on ikä, ja siitä seuraa erinäisiä asioita. Joissain asioissa huomaa että hänellä on vielä paljon oppimista ihmissuhteista. Minä asun yksin, hän vanhempiensa kanssa. Minä päätän itse menoni, hän pyytää luvan vanhemmiltaan. (Hän muuten kertoo kiitettävän tunnollisesti yhteisistä menoistamme, mikä on hyvä. Vältyn selittelyiltä, koska minullehan vastuu kuitenkin sälytetään jos jotain hämminkiä syntyy.) Minä olen työssä, hän koulussa. Minulla on enemmän rahaa käytettävissäni, hänellä puolestaan ei näytä olevan hirveää hinkua sitä edes käyttää.

Yhdessä ollessamme juttelemme niitänäitä kuten ystävykset yleensäkin. Toisinaan vertailemme asioita joita 15- tai 31-vuotias kohtaa arkisessa elämässään. Joskus käymme ajelulla erilaisissa paikoissa tai kävelyllä kotikaupungissamme. En ole käynyt hänen luonaan, mutta hän on vieraillut luonani - vanhempiensa luvalla. Lähettelemme päivittäin tekstiviestejä ja yleensä vaihdamme päivän kuulumiset nukkumaanmenoaikaan puhelimitse. Tapaamme ehkä kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Hänen vanhempansa ovat olleet hyvin epäluuloisia minua kohtaan. Vähittäistä helpotusta heidän suhtautumisessaan on, mutta yhä edelleen pidämme tiukasti kiinni siitä, ettemme anna hänen vanhemmilleen aihetta epäilyksiin. Kotiintuloajoista pidetään kiinni ja jos ilmoitamme menevämme johonkin, emme mene muualle.
On myös aivan joitain yksittäisiä asioita joita ei hänen vanhemmilleen kerrota. Ne eivät ole suurensuuria salaisuuksia, pikemminkin niitä ei kerrota siksi, etteivät ne kuulu vanhemmille. Näihin kuuluu esimerkiksi mainitsemani hellyydenosoitukset. Se, että hyväksyn ne hänen vanhempiensa ilmeistä tahtoa vastaan merkitsee minulle, että tuen hänen itsenäistymistään. Aivan kaikki talvella 16 täyttävän asiat eivät enää kuulu vanhemmille. (Kuulen korvissani hurskaiden vanhempien parahduksen juuri nyt.) Olemme kuitenkin keskenämme sopineet eräistä rajoista, eikä niistä kiinni pitäminen ole tähän mennessä tuottanut vaikeuksia. En esimerkiksi hanki hänelle alkoholia, en vie paikkaan johon on 18 vuoden ikäraja tms.

Mikä tässä oli sairasta? Ikäero siksi että eri ikäisten yhdessäolo nyt vain tuntuu olevan tuomittavaa? Heppoinen ajatus. Aivan yhtä hyvin voisi olla väite, että punatukkaiset eivät saa viihtyä keskenään tms...

No... kyllähän minä siitä tytöstä kovasti pidän. Ehkä jonain päivänä seurustelemme. Todennäköisempää kuitenkin on että hän löytää ikäisensä poikakaverin, joka hänen vanhempiensakin on helppo hyväksyä. Tiedän että jos niin käy lähiaikoina, se sattuu minuun kovasti. Toiveeni eivät kuitenkaan tarkoita että haluaisin käyttää häntä jotenkin. Ei minulla ole halua asetella hänelle tarpeettomia rajoja, joita käyttäminen edellyttäisi, eikä minulla taitaisi olla siihen mahdollisuuttakaan. Onneksi, sillä jos kokisin että on, suhteen tasapuolisuus olisi taatusti kyseenalainen.

Sanoisin, että ikäero ei automaattisesti johda ihmissuhteen epätasapainoon. Joissain asioissa se kuitenkin vaatii vähän erilaista huomioonottamista, kuin samanikäisten välisessä ihmissuhteessa.

no kyl pännii kun täys ikäset poimii luokkalaiset ja ite kattoo sivus melkee te joku aikuinen tai lukion viimesellä oleva opiskelia hakee koulun jälkeen