Perunkirjan mitätöiminen

Veljeni kuoli alkuvuodesta ja minä ainoana siskona hoidin kaikki valmistelut, niin hautajaiset kuin kaikki muutkin käytännön asiat. Isämme on jo kuollut aikaisemmin, mutta kovasti alkoholisoitunut äitimme on elossa. Muita pesän osakkaita ei siis ole.
Perunkirjat on tietenkin tehty ja kaiken pitäisi olla ns. selvää näiltä osin, mutta nyt äitini olikin kyliltä kuullut, että olisin pimeästi myynyt mm. veljeni auton ja muuta "hurjaa omaisuutta". Auto oli Nordea Rahoituksen omaisuutta ja velkaa oli niin paljon, että siitä saatu raha autokaupassa juuri ja juuri riitti velan maksamiseen ja siitäkin tietenkin on paperit tehty. Muuta "omaisuutta" olen kuulemma myös myynyt, siellä oli vanha matkatelevisio, joka on makuuhuoneemme lattialla ja vanha tietokone meni kierrätyskeskukseen. Äiti on vaan jostain saanut päähänsä, että kaikki tavarat ovat olleet uusia! Ainoa suhteellisen uusi tavara siellä oli pieni pesukone (uutena arvo n. 200), jonka annoin serkullemme ja veljeni parhaalle ystävälle palkkioksi asioiden auttamisessa.
Äitini ei ole tehnyt mitään veljeni asioitten hoitamisen suhteen, ei ollut edes hautajaisissa eikä maksanut minulle mitään korvauksia esim. bensoista tms. Veli kun asui meistä noin 400 kilometrin päässä.
Nyt äiti uhkailee minua poliiseilla ja käräjöinneillä ja vaikka millä, koska hän on omasta mielestään lähin omainen (ei usko tuota, että olen hänen kanssaan tasavertainen isän kuoleman takia).
Asianajaja on hoitanut kaiken ja "homman" piti jo olla selvä, mutta voiko äiti vielä nostaa tästä jotain juttua? Kuolinpesä todettiin kuitenkin varattomaksi.
Äiti itse käski minun kirjoittaa hänen nimensä kaikkiin vaadittaviin papereihin (kun oli niin "huonossa" kunnossa), mutta tätäkään hän ei enää muista sanoneensa! Olin tietenkin tyhmä, etten vaatinut häntä kirjoittamaan niitä itse, mutta shokissa ei muista käyttäytyä aina järkevästi.
Mitä äitini voi tehdä, jos hän haluaa ryhtyä hankalaksi?
61304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No kyllähän tuossa on sellaisia juttuja, jotka olisi pitänyt tehdä oikein. Esim. et sinä olisi saanut jaella veljesi jäämistöä pesän ulkopuolelle ja ne väärennetyt nimikirjoitukset. Äitisi kuitenkin on osakas kuolinpesässä ja ellei ole holhouksen alla niin kyllä hänen pitäisi olla mukana kaikissa päätöksissä.

Toisaalta jos lakimies on hoitanut jutun, niin tuskin mitään älyttömiä laittomuuksia on tullut ja kuten sanoit, pesä on varaton eli eihän äidilläsi edes olisi mitään saatavilla pesästä.

Otan osaa, alkoholistien kanssa asioitten "hoitaminen" on juuri tällaista, tikkua ei panna ristiin mutta annas olla, jos joku vanha telkkari on myyty parilla kympillä, niin jo ollaan karhuamassa omaa osuutta... :/ Sano äidillesi, että sinulla on kaikesta viralliset paperit tallella ja niin pois päin, eikä mitään salattavaa, jotta terve menoa vaan käräjille haastamaan. Tuskinpa haastaa kuitenkaan. Alkoholisoituneethan eivät loppujen lopuksi saa mitään aikaiseksi. Kunhan nyt pahoittaa mieltäsi, ehkä häntä harmittaa kun ei ole itse tehnyt mitään.

Kiittämättömyys on maailman palkka. Jaksamista tilanteeseesi, en usko että tuosta mitään oikeusjuttua tulee, kuulostaa aika hataralta jutulta. Etenkin kun äidilläsi ei näytä olevan edes mitään realistista kuvaa pesän tilanteesta tms. Juoppojen huutelua siis...

Äänestä

Koska veljelläsi ei ollut lapsia eikä puolisoa, hnet perivät hänen vanhempansa. Koska isänne on kuollut, perit siä isäsi osuuden. Joten sinä ja äitisi (muita sisaruksia ei ollut kaiketi) olette kumpikin tasavertaisesti 50 % osuudella veljesi kuolinpesän osakkaat.

Äänestä
  • Kyllähän mä yritin selittää tuota tasavertaisuutta puhelimessa, mutta hän ei kuunnellut ollenkaan, vaan intti olevansa lähin omainen. Silloin ei kyllä ollut mikään lähin omainen, kun piti hoitaa ja maksaa käytännön asioita, senttiäkään ei ole mistään maksanut. Ja nyt kuulemma mullekin on maksettu sossun toimesta kaikki hautajaiskulut, vaikka sain sen ihan normaalin hautausavustuksen, joka kattaa kuluista noin 760 euroa.
    Siitähän tämä kaikki lähti, kun viime viikolla vihjasin, että voisiko hän maksaa puolet hautakivestä, se kun tulee ensi kuussa ajankohtaiseksi. Siitä piti sitten tällä tavalla vetää herneet nenäänsä... Nyt hän kuitenkin julistaa olevansa lähin omainen ja minä olen velkaa hänelle vaikka mitä... Ja hän ei maksa mistään mitään.
    Eihän tässä sinänsä mitään, ainoa mun virhe oli, kun suostuin kirjoittamaan hänen puolestaan niitä nimiä, mutta kun hänellä ei oikein pysy edes kynä kädessä ja oli silloin niin "heikko" (3 kuukauden ryyppyputki takana) ja tietty tuo, että menin antamaan sen pesukoneen pois. Piti vaan saada asunto kiireellä tyhjäksi, ettei tarvitse seuraavan kuun vuokraa maksaa eikä meillä siellä vieraassa paikassa mitään säilytystiloja ole. Eikä henkilöautoon ihmeitä mahdu.
    On se kyllä niin, ettei alkoholistin kanssa asioitten hoitamisesta tule yhtään mitään! Apua ei koskaan anneta, mutta sitä ollaan itse aina vaatimassa ja sama pätee raha-asioihin. Joskus voisi vain kuvitella, että hän osaisi arvostaa minua, ainoaa tytärtään ja nyt myös ainoaa lastaan ja samalla myös lapsenlapsiaan eikä yrittää aina vain hankaloittaa tätä muutenkin vielä niin raskasta elämää.
    Ai niin, minä kirjoitin äitini nimen perunkirjaan asianajajan pyynnöstä, koska kun jaettavaa omaisuutta ei ollut, niin sillä ei kuulemma ollut mitään merkitystä.
    No, jospa se nyt rauhoittuisi... Mutta tulipa taas yksi hyvä syy pitää välimatkaa.

    Äänestä

  • AlkuperäinenN kirjoitti:

    Kyllähän mä yritin selittää tuota tasavertaisuutta puhelimessa, mutta hän ei kuunnellut ollenkaan, vaan intti olevansa lähin omainen. Silloin ei kyllä ollut mikään lähin omainen, kun piti hoitaa ja maksaa käytännön asioita, senttiäkään ei ole mistään maksanut. Ja nyt kuulemma mullekin on maksettu sossun toimesta kaikki hautajaiskulut, vaikka sain sen ihan normaalin hautausavustuksen, joka kattaa kuluista noin 760 euroa.
    Siitähän tämä kaikki lähti, kun viime viikolla vihjasin, että voisiko hän maksaa puolet hautakivestä, se kun tulee ensi kuussa ajankohtaiseksi. Siitä piti sitten tällä tavalla vetää herneet nenäänsä... Nyt hän kuitenkin julistaa olevansa lähin omainen ja minä olen velkaa hänelle vaikka mitä... Ja hän ei maksa mistään mitään.
    Eihän tässä sinänsä mitään, ainoa mun virhe oli, kun suostuin kirjoittamaan hänen puolestaan niitä nimiä, mutta kun hänellä ei oikein pysy edes kynä kädessä ja oli silloin niin "heikko" (3 kuukauden ryyppyputki takana) ja tietty tuo, että menin antamaan sen pesukoneen pois. Piti vaan saada asunto kiireellä tyhjäksi, ettei tarvitse seuraavan kuun vuokraa maksaa eikä meillä siellä vieraassa paikassa mitään säilytystiloja ole. Eikä henkilöautoon ihmeitä mahdu.
    On se kyllä niin, ettei alkoholistin kanssa asioitten hoitamisesta tule yhtään mitään! Apua ei koskaan anneta, mutta sitä ollaan itse aina vaatimassa ja sama pätee raha-asioihin. Joskus voisi vain kuvitella, että hän osaisi arvostaa minua, ainoaa tytärtään ja nyt myös ainoaa lastaan ja samalla myös lapsenlapsiaan eikä yrittää aina vain hankaloittaa tätä muutenkin vielä niin raskasta elämää.
    Ai niin, minä kirjoitin äitini nimen perunkirjaan asianajajan pyynnöstä, koska kun jaettavaa omaisuutta ei ollut, niin sillä ei kuulemma ollut mitään merkitystä.
    No, jospa se nyt rauhoittuisi... Mutta tulipa taas yksi hyvä syy pitää välimatkaa.

    Kuule, anna äidillesi yhteystiedot lakimiehelle, joka hoiti asiat ja sano, että keskustelet tästä asiasta vain lakimiehen kautta. Minun isäni kohdalla tehosi.

    Äänestä

  • Tuulikki kirjoitti:

    Kuule, anna äidillesi yhteystiedot lakimiehelle, joka hoiti asiat ja sano, että keskustelet tästä asiasta vain lakimiehen kautta. Minun isäni kohdalla tehosi.

    Ihan hyvä vinkki ja saatanpa sen toteuttaakin, jos ei muuten homma rauhoitu.
    On vaan tuo äidin kuvatus niin karmea tapaus, etten haluaisi sitä sälyttää ihan mukavan asianajajan harteille. Sillä kun on tapana kännipäissään soittaa kaikkiin mahdollisiin numeroihin, joita puhelimestaan löytää...

    Äänestä

  • AlkuperäinenNainen kirjoitti:

    Ihan hyvä vinkki ja saatanpa sen toteuttaakin, jos ei muuten homma rauhoitu.
    On vaan tuo äidin kuvatus niin karmea tapaus, etten haluaisi sitä sälyttää ihan mukavan asianajajan harteille. Sillä kun on tapana kännipäissään soittaa kaikkiin mahdollisiin numeroihin, joita puhelimestaan löytää...

    Jos on kiinni yhdestä pesukoneesta ,niin niitä saa kierrätyskeskuskuksesta ,vie äitillesi jos siitä itkee.
    Romun arvo näillä vaan on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olenko liemessä? kirjoitti:

Veljeni kuoli alkuvuodesta ja minä ainoana siskona hoidin kaikki valmistelut, niin hautajaiset kuin kaikki muutkin käytännön asiat. Isämme on jo kuollut aikaisemmin, mutta kovasti alkoholisoitunut äitimme on elossa. Muita pesän osakkaita ei siis ole.
Perunkirjat on tietenkin tehty ja kaiken pitäisi olla ns. selvää näiltä osin, mutta nyt äitini olikin kyliltä kuullut, että olisin pimeästi myynyt mm. veljeni auton ja muuta "hurjaa omaisuutta". Auto oli Nordea Rahoituksen omaisuutta ja velkaa oli niin paljon, että siitä saatu raha autokaupassa juuri ja juuri riitti velan maksamiseen ja siitäkin tietenkin on paperit tehty. Muuta "omaisuutta" olen kuulemma myös myynyt, siellä oli vanha matkatelevisio, joka on makuuhuoneemme lattialla ja vanha tietokone meni kierrätyskeskukseen. Äiti on vaan jostain saanut päähänsä, että kaikki tavarat ovat olleet uusia! Ainoa suhteellisen uusi tavara siellä oli pieni pesukone (uutena arvo n. 200), jonka annoin serkullemme ja veljeni parhaalle ystävälle palkkioksi asioiden auttamisessa.
Äitini ei ole tehnyt mitään veljeni asioitten hoitamisen suhteen, ei ollut edes hautajaisissa eikä maksanut minulle mitään korvauksia esim. bensoista tms. Veli kun asui meistä noin 400 kilometrin päässä.
Nyt äiti uhkailee minua poliiseilla ja käräjöinneillä ja vaikka millä, koska hän on omasta mielestään lähin omainen (ei usko tuota, että olen hänen kanssaan tasavertainen isän kuoleman takia).
Asianajaja on hoitanut kaiken ja "homman" piti jo olla selvä, mutta voiko äiti vielä nostaa tästä jotain juttua? Kuolinpesä todettiin kuitenkin varattomaksi.
Äiti itse käski minun kirjoittaa hänen nimensä kaikkiin vaadittaviin papereihin (kun oli niin "huonossa" kunnossa), mutta tätäkään hän ei enää muista sanoneensa! Olin tietenkin tyhmä, etten vaatinut häntä kirjoittamaan niitä itse, mutta shokissa ei muista käyttäytyä aina järkevästi.
Mitä äitini voi tehdä, jos hän haluaa ryhtyä hankalaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu