Ihmetellen

Viimeviikkoina autoliikkeitä kierrellessäni rupesi ihmetyttämään kun Toyota liikkeiden huoltokorjaamoille on melko pitkät jonot.
Tämän palstan keskusteluista on taas saanut sen kuvan että Toyota on harvinaisen vähävikainen automerkki. Asiat tuntuvat heittävän häränpyllyä ja kummastuttaa, kaipaan selityksiä!
131649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Että jos Toyotia myydään niin julmetun paljon, näkyy niitä myös paljon huollossa.

Äänestä

Autoja myydään paljon, joten tottakai huollossa riittää töitä ja varsinkin kun on myyty paljon jo viimeiset 10 vuotta putkeen. Lisäksi kun autoja myydään paljon (erityisesti alkuvuodesta), niin luovutukset vievät resursseja paljon.
Lisäksi keväällä huolloissa on aina jonoa ennen kesälomakautta.
Enemmän mua ihmetyttää erään toisen merkin ruostekorjauksiin oleva jono, joka on pahimmillaan pääkaupunkiseudulla n. vuoden...

Äänestä

Mutta siellä vaihdetaan lähes pelkästään öljyjä. Käy sisällä laskemassa montako asentajaa siellä on ja suhteuta se autokantaan. Tee sama VW-huollossa niin ymmärrät asioita vähän paremmin.

Äänestä
  • Älä joutavia horise! Käyppä itse paikanpäällä tojopajassa niin huomaat että isoja korjauksia on menossa melko uusissakin autoissa, kuten moottorien sekä vaihteistojen purkua yms. Asentajiakin niissä on keskimääräistä enemmän juuri suurien myyntimäärien vuoksi.

    Äänestä

  • ...muutakin. Eihän öljynvaihtoon niin kauan mene, että ovelle jonoa ehtisi muodostua. Ellei autoja sitten tule portista öljynvaihtoon aivan jatkuvana virtana. Niin muuten, kuinkas pitkä se huoltoväli oli Toyotalla? Löytyisiköhan siitä syy huollon jonoihin...

    Äänestä

  • löpön! kirjoitti:

    Älä joutavia horise! Käyppä itse paikanpäällä tojopajassa niin huomaat että isoja korjauksia on menossa melko uusissakin autoissa, kuten moottorien sekä vaihteistojen purkua yms. Asentajiakin niissä on keskimääräistä enemmän juuri suurien myyntimäärien vuoksi.

    että olen töissä? Eli eipä kannata puhua tuollaista soopaa asioista joista ei mitään tiedä.

    Äänestä

Jälleen saimme tällaista surkuhupaista luettavaa. Toyota kun on todettu eri luotettavuus tutkimuksissakin vuosikymmeniä parhaiden valmistetuksi autoksi,jonka kuluttajatkin on todenneet, myyntitilastojen myydyin auto kuukaudesta kuukauteen vuodesta toiseen.
Kun ei keksitä mitään tosiasioihin perustuvaa tietoa , sitten keksitään mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita.
Koville se ottaa joillakin Toyotan toistuva menestys, varsinkin kun se oma useimmiten joku euro merkki on täys paska.

Äänestä

Tämä taitaa olla se sama vakio provo.
Kiertelee muka kerran viikossa autoliikkeitä ja sitten käy täällä aina höpisemässä.

Äänestä
  • Ja varsinkin autoliikkeitä kiertäessä tulee aina tarkastettua korjaamopuolen työmäärät ja tietty otetaan parin tunnin tarkastusjakso, että mitä korjaamohallissa tehdään oikeasti, eli onko vain öljynvaihtoa, vai onko jotain vikojen korjausta... kaikkihan näin tekee.

    Äänestä

jonot on pitkiä mutta selvähän se on kun uusia autoja myydään eniten, niin joskushan ne huoltoon vietävä. Ei se isompien tilojen ja lisähenkilökunnan hankkiminen ihan käden käänteessä käy.

Niin paitsi Ford liikkeissä missä asiakas onkin "Mulkku" :-)

Äänestä
  • Jos myydään paljon niin kauppoja ja huoltopisteitäkin on paljon, ei selitä jonoa.
    Prkl kun ei mikään nykyauto enää ole viaton, kaikissa merkeissä on aina jonkin sortin vikaa.
    Toista oli viimeisten 900 sarjan volvojen kanssa, ikuisuuslaitteita.

    Äänestä

todettiin juuri hesarin autoliitteessä.
Mutta omakohtaisesta kokemuksesta voipi sanoa että Tojo-huoltoon pääsee (silloin harvoin kun sitä tarvitsi) kutakuinkin heti, edellisen auton B.... -huoltoon soittaessa keskustelu alkoi aina että ensimmäiset vapaat ajat olis tossa neljän-viiden viikon päästä....

Äänestä

Suuri autokanta ja tiheät huoltovälit. Kolmas syy on se, että Toyotan ostajien keski-ikä on korkeampi kuin useimmilla merkeillä. Varttuneempi väki on oppinut pitämään tavaransa kunnossa, niinpä autotkin huolletaan säännöllisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Api kirjoitti:

Viimeviikkoina autoliikkeitä kierrellessäni rupesi ihmetyttämään kun Toyota liikkeiden huoltokorjaamoille on melko pitkät jonot.
Tämän palstan keskusteluista on taas saanut sen kuvan että Toyota on harvinaisen vähävikainen automerkki. Asiat tuntuvat heittävän häränpyllyä ja kummastuttaa, kaipaan selityksiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu