Rooman hostellit

Hei!
Osaisiko joku kertoa Rooman hostelleissa yöpymisestä? Kaverin kanssa mietitään esimerkiksi sitä, että kannattaako ihan keskustasta juna-aseman (Terminin) vierestä ottaa hostellia tai onko metrolinja A päässä oleva hotelli liian kaukana nähtävyyksistä (miten kauan aikaa menee matkustamiseen)?
1326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olin just syyskuussa Roomassa ja olihan siellä nähtävää. Taskuvarkaista meillä ei ollut mitään havaintoa. Turvalliselta tuntui ja asuvathan roomalaiset itsekin turvallisesti siellä. Nähtävyyksien lähellä olevia myyntiautoja kannattaa välttää ja muutenkin muistaa kysyä aina etukäteen mitä mikäkin maksaa, muuten hinta on pilvissä. Maanalaisen A-linja oli ruuhka-aikoina aika täynnä, mutta melko joutuisasti matkat meni. Itse olimme B&B majoituksessa lähellä vatikaania. Oli siisti neljän hengen huone omalla suihkulla ja parvekkeella ja maksoi 5:ltä päivältä 512 €.
Käveltyä tuli todella paljon, joten ehkä juuri terminin lähellä edulliset huoneet voisivat olla aika viisas valinta. Itse kaipasin matkaan muutakin kuin nähtävyyksiä aamusta iltaan. ehkä sitten seuraavalla kerralla. Hyvää matkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anni kirjoitti:

Hei!
Osaisiko joku kertoa Rooman hostelleissa yöpymisestä? Kaverin kanssa mietitään esimerkiksi sitä, että kannattaako ihan keskustasta juna-aseman (Terminin) vierestä ottaa hostellia tai onko metrolinja A päässä oleva hotelli liian kaukana nähtävyyksistä (miten kauan aikaa menee matkustamiseen)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu