Demoni

mie..

Oon helluntailainen ja uskon Jeesukseen.
Kun aloin seurustelemaan tyttöystäväni kanssa hän ei ollut uskossa. Rukoilin aina silloin tällöin hänen seurassaan, mutta kumminkin aika harvoin.
Eräänä iltana kun rukoilin hänen seurassaan ja luin vielä raamattua, niin hän sanoi että "Mä en tiedä mikä mua vaivaa, mutta mun tekis hirveesti mieli lyödä ja purra sua". Samalla katsoin hänen silmiinsä ja huomasin että niissä on jotain outoa. Tunsin myös jonkin pahan läsnäolon. Tajusin melkein heti että hänen sisällään on demoni, kun raamattu kumminkin niistä puhuu aika paljon.

Aloin siinä sitten rukoilemaan että demoni lähtisi tyttöystävästäni. Siitähän se demoni vasta raivoistuikin. Tyttöystäväni menetti täysin itsekontrollinsa ja alkoi potkia, huutaa, raapia ja lyödä. Hän huusi että "mene pois, mene pois!"

Jatkoin rukoilemista aika pitkään. Eräässä vaiheessa tyttöystäväni, tai siis demoni hänessä kävi laittamassa valot pois. Pimeässä hänen kasvonsa sitten näyttivät todella ilkeiltä ja minua alkoi pelottamaan. Yritin todella kovasti olla pelkäämättä, kun tiedän että se sai voimaa siitä, mutta en voinut mitään kun hän alkoi näyttämään tosi pelottavalta ja hullulta.
Eräässä vaiheessa hänen kasvonsa sitten vääntyivät niin pahan näköisiksi etten enää uskaltanut olla huoneessa. Siihen loppui mun demonin karkotukseni sille päivälle.

Kun vähän myöhemmin uskaltauduin takas huoneeseen ja jutteln tyttöystäväni kanssa niin hän sanoi ettei muista tapahtumista yhtään mitään.

Seuraavana päivänä aloin sitten itsekseni rukoilemaan ja lukemaan raamattua, jotta uskoni vahvistuisi ja saisin voimaa ajaa tuon demonin pois hänestä. Tyttöystäväni ajatteli nimittäin demonin takia todella itsetuhoisia ja pahoja ajatuksia. Hän halusi tappaa itsensä ja puhui kaikenlaista sekavaa.

Siinä sitten pari päivää rukoilin ja kävin seurakuntani kokouksissa. Eräänä iltana sitten ajattelin että nyt saa demoni lähteä. Pyysin uskovaista kaveriani mukaan tyttöystäväni luokse ja menimme rukoilemaan että demoni lähtisi hänestä. Hän alkoi taas riehumaan ja huutamaan. Hän väitti että demoni ei tule koskaan lähtemään hänestä, että rukoilumme on ihan turhaa. Hän puhui koko ajan valheita ja sanoi ettei Jeesus kuule meitä. Hän sanoi myös koko ajan että olkaa hiljaa tai tyttöystäväni kuolee. Hän oli tosi väkivaltainen ja teki kaikkensa ettei hänen tarvitsisi kuulla meiän rukoilua ja raamatun lukemista. Siinä sitten kun olimme rukoilleet ja lukeneet raamattua noin kahden tunnin ajan, demoni
lopulta lähti hänestä suurten kouristusten jälkeen ja tyttöystäväni oli taas oma itsensä.

Hän ei taaskaan muistanut mitään koko tapahtumasta. Hän muisti vain että hänen päätään oli alkanut särkeä tosi paljon kun me aloimme rukoilemaan. Sitten hän muisti sen miten tuntui kuin jotain olisi vedetty pois hänen sisältään. Se kuulemma sattui tosi paljon ja tuntui kuin kalakoukkuja olisi vedetty pois hänen sisältään.

Onko kellään muulla kokemuksia tällaisista asioista? Tämä mitä puhuin on täysin totta, ja sen voivat vahvistaa kaikki paikalla olleet ihmiset. Jos joku ei usko, niin se ei kumminkaan muuta mitään.

Millainen on teidän uskonne? Uskotteko hengistä sen mitä raamattu sanoo, vai uskotteko jollain muulla tavalla? millä tavalla? Vai eiko joku usko ollenkaan, ja miksi?

57

6201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arkkienkeli-mikael

      Pikä stoori...
      Et ajatellut ottaa vaikka rippiristiäsi ja koskettaa sillä hänen ihoonsa?
      Isäni teki niin ja risti (puinen ja siis ihan normaalilämpöinen) poltti demonin valtaaman ihmisen kehoon ristin muotoisen polttokuvion.
      Hänen sisällään(siis tyttöystäväsi) oli jokin kellarimestareista(saatanasta yksi alempi).olen itse tavannut nämä demonit ja tiedän kuinka vahvoja ne ovat.Itse valitsin puoleni kellarimestari demonin edessä(positiivinen) ja sain senkin muuttamaan puoltaan itseni puolelle.
      Ne ovat kyllä mahtavia ja kieroja sekä pirullisia.
      Aivan kuin saatanakin.

      • mie..

        Vai niin. En oo käyny rippikoulua, joten se siitä. Meillä on helluntaiseurakunnassa sellanen ku seurakuntaleiri sen tilalla.

        En kyllä usko että mun tyttöystävän sisällä oli niin voimakas demoni, koska sillä ei ollu sen kummemmat voimat kuin ihmiselläkään. Itse asiassa mä vaan haukuin sitä ja sanoin että turpa kiinni ja painu helvettiin, mutta vaikka se kuinka suuttui niin ei se mahtanu mitään. Se pysty vaan pelottelemaan, muttei mitään muuta.

        Sitä en kyllä ymmärrä että miten ihmeessä oot voinu saada jonkun demonin sun puolelles?? Demonithan on vaan pahoja... Ei ne ota mitään puolia, koska ne on aina vaan saatanan puolella.

        Ootko muuten miettiny sitä että ei saatanakaan mikään ihan älyttömän mahtava ole. Ei se pysty olemaan kuin yhdessä paikassa samaan aikaan. Ei se pysty lukemaan ihmisten ajatuksia, eikä luomaan mitään. Se voi vaan tuhota, valehdella, tappaa ja varastaa, mutta siihen ne sen ominaisuudet jääkin. Eikä noistakaan asioista se saa tehä mitään ilman Jumalan lupaa. Sen takia sanoinki sille demonille että Jeesuksen nimessä lähe pois.

      • arkkienkeli-mikael
        mie.. kirjoitti:

        Siis demoni epäonnistui ja saatana piti sitä liian heikkona puolelleen ja sanoi sille että valitse puolesi!
        Siksi se siirtyi positiviiselle puolelle.
        Itse asiassa saatana voi näyttää asioita ihmiselle sen muistoista jotka ovat surullisia ja yrittää murtaa ihmisen itseluottamuksen niin.saatana voi myös näyttää rajantoiselle puolelle tapahtumia(niin kuin Jumalakin).
        saatana voi myös riistää ihmiseltä hengen jos tämä ei ole:
        *valinnut puoltaan
        *ei ole varma mihin uskoo,yms.
        Mutta kaiken tämän jälkeen sanon:
        Ihminen itse voi valita puolensa,
        tehtävänsä ja voi vaikuttaa tulevaisuuteensa.
        Ja koska saatana tekee kaiken pahasta ja Jumala kaiken Rakkaudestaan sanoisin että OTTAKAA POSITIIVINEN PUOLI!
        tein itse niin enkä ole katunut sitä valintaa päivääkään.

      • mie..
        arkkienkeli-mikael kirjoitti:

        sen positiivisen puolen. Sen rakkaus puolen.

        En kyllä edelleenkään kumminkaan usko että demoni voi siirtyä hyvän puolelle, koska demoni on paha.
        Voiko itse pahuus muuttua hyväksi? Ei tietenkään.
        Demonit ovat demoneja eivätkä muuksi muutu. Ehkäpä saatana voi hylätä demonin, mutta kukaan niistä ei voi mennä hyvän puolelle.

      • arkkienkeli-mikael
        mie.. kirjoitti:

        sen positiivisen puolen. Sen rakkaus puolen.

        En kyllä edelleenkään kumminkaan usko että demoni voi siirtyä hyvän puolelle, koska demoni on paha.
        Voiko itse pahuus muuttua hyväksi? Ei tietenkään.
        Demonit ovat demoneja eivätkä muuksi muutu. Ehkäpä saatana voi hylätä demonin, mutta kukaan niistä ei voi mennä hyvän puolelle.

        väitteeni: Demonit ovat ihmissieluja.
        Siis suurin osa.Ainoastaan saatana on täysin paha.
        Muut ovat niinkuin saatananpalvojatkin: Voivat vaihtaa puoltaan.
        Olen itsekkin entisessä elämässä ollut demoni.
        -kiitos-

      • Noita-Nainen
        arkkienkeli-mikael kirjoitti:

        väitteeni: Demonit ovat ihmissieluja.
        Siis suurin osa.Ainoastaan saatana on täysin paha.
        Muut ovat niinkuin saatananpalvojatkin: Voivat vaihtaa puoltaan.
        Olen itsekkin entisessä elämässä ollut demoni.
        -kiitos-

        Tai sitten demonit ovat esim. ihmissieluja, jotka ovat joutuneet pahan riivaamaksi..?

      • mie..
        Noita-Nainen kirjoitti:

        Sen takia koska raamatussa ei missään sanota että yksikään demoni olisi ollut ihminen. Tietääkseni ne ovat langenneita enkeleitä, enkeleitä jotka eivät enää halunneet palvella jumalaa.

        Jos oikeasti ajattelette noin, niin ette ainakaan voi perustella teoriaanne raamatulla. Jos luulette että joku demoni on kääntynyt hyväksi, niin olette joutuneet valheen uhriksi. Noiden asioiden kanssa ei todellakaan pidä leikkiä. Nimittäin kaikki henget jotka eivät voi sanoa "Jeesus on herra" ovat pahoja. Älkää leikkikö minkäänlaisen pahuuden kanssa. Älkää antako pahan huijata teitä. Pahimmassa tapauksessa ne onnistuvat siinä että joudutte helvettiin.

      • Noita-Nainen.

        No itseasiassa: (tarkennus luokitteluun)

        Varsinaiset DEMONIT = demoneita.

        Riivatut ihmissielut = ilmentävät demonistisia piirteitä.

      • .,.,.,,,...
        mie.. kirjoitti:

        Sen takia koska raamatussa ei missään sanota että yksikään demoni olisi ollut ihminen. Tietääkseni ne ovat langenneita enkeleitä, enkeleitä jotka eivät enää halunneet palvella jumalaa.

        Jos oikeasti ajattelette noin, niin ette ainakaan voi perustella teoriaanne raamatulla. Jos luulette että joku demoni on kääntynyt hyväksi, niin olette joutuneet valheen uhriksi. Noiden asioiden kanssa ei todellakaan pidä leikkiä. Nimittäin kaikki henget jotka eivät voi sanoa "Jeesus on herra" ovat pahoja. Älkää leikkikö minkäänlaisen pahuuden kanssa. Älkää antako pahan huijata teitä. Pahimmassa tapauksessa ne onnistuvat siinä että joudutte helvettiin.

        yliaistilliset asiat kuten lamppujen syttymiset erään väittäjän mukaan täällä, ja muut vastaavat poltergeistiset mielihalut ja kokemiset ja niiden kanssa leikkimiset perustuu kuitenkin hyvin usein harhoihin ja valheisiin. aina voidaan väittää että mulla menee dvd levyt laitteeseen itsekseen ja en tarvi kaukosäädintä, mullaon magneettikenttä joka laittaa levyt pyörimään ja valitsee fi tekstityksenkin vielä. totuushan on se että ilman infrapuna singaalia ei laite käyntiin lähde ellei paina panelista mikä on laitteessa. ja infrapunalla sekä magneettisäteilyillä huoh,, näillä ei vaan ole suoraan mitään yhteyttä toisiinsa. siis ei suoraa yhteyttä joten....

        mutta joka tälläisiä väittää voisi tarkistaa leikkikentän laadun! mutta jos olisikin niin että näitä tapahtuu niin kyse ei ole hyvistä asioista.
        nämä ovat demonistisia asioita, asioita mitkä tulee sarvipään puolelta vaikka kuinka jossiteltais asiasta mutta näin se on.

        paha tulee juuri sellaisena luoksesi kun olet sen valmis ottamaan vastaan, onhan aina puhuttu susista lampaiden vaatteissa. Raamattu ei myönnä kun 2 perusvoimaa pahan ja hyvän, henkien kanssa touhuaminen ja niiden kuuleminen ja näkeminen ja ilmiöiden havaitseminen on pahasta. Miksi näin sitten on, miksi hyvä ei todista olemassa oloa, sen ei tarvitse todistaa sitä. se joka on heikompi tekee niitä mahtavia temppuja päteäkseen omia etuja. hyvä todistaa olemassa olon mm sillä että asiat rupee olemaan paremmin kaikinpuolin.

        paha todistaa sen sillä että tapahtuu temppuja tulee niitä lampunsytyttelijän öö muka voimia. ja monia eri persoonia ja valheita. tämä on nähtävissä erään sekoiluista täällä hyvin selkeästi. Itse olen kokenut kyllä yhtä jos toista ja sellaisiakin mitä esim noita nainen ei ole kokenut. mutta on hyvin selvää mistä nämä myös tulevat ja minne ne menevät.

        legendat kertoo että henget antaa ohjeita jne no toki näin voi olla mutta mitään et saa ilmaiseksi.
        näistä saa maksaa hinnan, se voi olla mitä vain. vintti pimenee kokonaan olet hoidossa, menet kolariin selittämättömällä tavalla ei ketää näy auto ajaa kuitenki yllättäen yli ja menetätä jalan tms. mutta tämäkin on oletusta ja spekulaatioo mutta todennäköistä.

        tiedän kyllä noita naista muistuttavia puolituttuja jotka rupes näkemää sitä ja tätä jopa kuulemaan ja aluksi se tuntuikin asialta mitä voi hallita ja kontroloida. meni aikoja kaveri tuntui suht järkevältä mutta aikansa kutakin, sille tuli lähtö suljetulle osastolle lopuksi ja siitä lähtien se käy vähän väliä lataamassa akkujaan.

        kyllä tämäkin nauroi että eihän täs mitää ole tiedän asioita ja tunnen ja osaan hoidella niitä jne... ja naureskeli asialle mutta sanotaan myös se parhaiten nauraa joka viimiseksi nauraa.

        edes noita nainen ei voi tietää sammuuko sen vintillä valot huomenna vai ensi vuonna vai ei koskaan. se vaan on niin että lyhty sammuu hiipuen mitä on vaikee huomata, tämä pätee jo siihenkin että eihän silmäkään huomaa jos olet valossa mitä hyvin hitaasti himmennetään ja kun sen huomaa on jo varsin pimeää :) sama pätee ääneen ihmisen korva eroittaa 3db eron äänenpaineessa mutta jos painetta nostetaan, lasketaan hitaasti niin eipä huomaakkaan enää eroa.

        sama pätee ullakkoon eli päähän, hmm aivoihin eli sairauteen se tulee hiipien ja kun sen todetaan ja huomataan sillä on jo tukeva ote. ethän vilustumisessakaan tunne kun se virus iskee, tunnet vasta kun on oireet mutta kun on oireet olet jo menettänyt otetta sille ja sairastut.

        enempä esimerkkejä tuskin tarvii mutta kannattais katella kenen hiakkalaatikolla leikkii, vaikka tietysti noitakin sanoo että tietää tarkkaan jne mutta tietääkö??? erittäin hyvä esimerkki tämä henkilö ja sen ajatukset siitä miten pillipiipari soitti rotat mereen. ja niin tutun tuntuinen että asenne ja jutut on kun edellä kerrotun puolitutun.

        ja muistakaa valittaa kirjoitusvirheistä, ei olisi ollut pakko lukea. ja virheitä en korjaa mulle kelpaa näin.

      • Noita-Nainen.
        .,.,.,,,... kirjoitti:

        Jokaisella on oikeus mielipiteeseen - myos sinulla tottakai.:)

      • Noita-Nainen
        Noita-Nainen. kirjoitti:

        Jokaisella on oikeus mielipiteeseen - myos sinulla tottakai.:)

        mutta asiaa!

      • Noita-Nainen.
        Noita-Nainen kirjoitti:

        mutta asiaa!

        Kiitos kommentista "sivupersoonalleni".;)

      • Opettel kirjoittamaa

        ISOT ALKUKIRJAIMET!

    • eiEIEI

      anteeksi vain mutta en uskonut, juttusi kuullosti jostain Manaajasta tai Emily Rosen riivaajasta napatulta... tai jostain vastaavasta pätkästä...

      • arkkienkeli-mikael

        pystytkö todella todistamaan ettei sellaista tapahdu missään maailman kolkassa?
        Itselläni on myös meinaan näitä kokemuksia.
        -kiitos-

      • Noita-Nainen
        arkkienkeli-mikael kirjoitti:

        pystytkö todella todistamaan ettei sellaista tapahdu missään maailman kolkassa?
        Itselläni on myös meinaan näitä kokemuksia.
        -kiitos-

        Osaatko sanoa, mika "ilmio" on suomeksi sanottuna "perverttinen miespuolisen aanen huohotus" huoneesta, jossa ei ole ketaan!

        Tama ilmeni parisen kertaa minulle.

        Ja taytyy kylla myontaa, etta kun (uskovaiset) ystavani plus mina itse aloitimme "intensiivirukoilun", niin kylla se vain havisi.

        Mutta siis...demoni vai ilkikurinen henkiopas?
        Uskotko edes henkioppaisiin vai edustavatko nekin demoneita sinulle..?

      • Exorcist

        Olen kyllä sitä mieltä että nämä uskoon(liian fanaattisesti) hurahtaneet ovat verrattavissa skitsofreniaan ja muihin mielenterveys ongelmista kärsiviin, vai onko sekoominen ihan ok kunhan se tapahtuu uskonnollisista syistä? Tai jos tälläisiä asioita todella tapahtuu niin mihin sitä voisi tulla todistamaan?

        henkioppaat eivät ole demoneja!
        Kysyisin että millaisessa talossa tämä tapahtuu?
        Siis millaiset energiat?
        Henkioppaasta en sanoisi että hän pelleilisi vaan kyseessä on mielestäni jokin henki(hyvä tai paha)
        -kiitos-

      • mie..

        Niin kuin sanoin, niin voit tulla ihan vapaasti kysymään totuutta tapauksen nähneiltä ihmisiltä.
        Jos et usko, niin etsippä googlen kautta tietoa demoneista. Hyviä hakusanoja voisivat olla vaikka "Posses" "Demons" "Exorcism" jne..

      • Cyberanimal

        Mielestäni tärkeintä on se, että tyttöystäväsi sai tarvitsemansa avun ja hänen ajatuksensa ovat kääntyneet toivottavasti pois itsetuhosta.

        Itse olen pyöritellyt sitä mielesäni, että kuinka paljon on niitä ihmisiä, joilla on vain henkisiä ongelmia ja kuinka moni heistä on oikeasti pahan hengen riivaamia. Uskoisin, että joskus pelkkä itsesuggessio rituaalin avulla poistaa ongelmat, joskus on vain parempi mennä lääkärille keskustelemaan ehkä tarpeellisesta psyykelääkityksestä.

        Toisaalta nostan hattua sinulle Mie rohkeudestasi kohdata moinen vastus ja vielä onnistua tehtävässäsi. Olen aina ollut sitä mieltä, että yrittää voi auttaa toista, kunhan tämä itse sitä haluaa ja oma rohkeus ei siinä harju. Se mitä välinettä tälläisissä asioissa käytää, ei ole tärkeintä vaan lopputulos, toisen auttaminen.

      • Noita-Nainen
        Exorcist kirjoitti:

        Olen kyllä sitä mieltä että nämä uskoon(liian fanaattisesti) hurahtaneet ovat verrattavissa skitsofreniaan ja muihin mielenterveys ongelmista kärsiviin, vai onko sekoominen ihan ok kunhan se tapahtuu uskonnollisista syistä? Tai jos tälläisiä asioita todella tapahtuu niin mihin sitä voisi tulla todistamaan?

        "Tai jos tälläisiä asioita todella tapahtuu niin mihin sitä voisi tulla todistamaan?"

        Omassa kotonani (ja kun olin eraan kaverin luona) naita asioita tapahtuu.

        Mista voikin paatella, etta tama kyseinen "hairikkohenki" SEURASI minua, eika ollut esim. "rakennukseen sidottu".

        (ja seuraa ilmeisesti edelleenkin, jos annan sille vallan vaikuttaa itseeni)

        Sen sijaan en halua, etta SINA rupeat seurailemaan minua.;)

      • Noita-Nainen
        arkkienkeli-mikael kirjoitti:

        henkioppaat eivät ole demoneja!
        Kysyisin että millaisessa talossa tämä tapahtuu?
        Siis millaiset energiat?
        Henkioppaasta en sanoisi että hän pelleilisi vaan kyseessä on mielestäni jokin henki(hyvä tai paha)
        -kiitos-

        Eivat minunkaan mielestani - siis henkioppaat ole demoneita.

        Jai vain askarruttamaan, oliko tama "tapaus" hyvan vai pahan puolella, koska olen lukenut aiheesta henkioppaat ja jotkut niista ovat aika omalaatuisia.

        Varsinkin persoonallisten ihmisten henkioppaat saattavat olla hyvinkin "eriskummallisia" joskus...koska eivathan ne varsinaisesti mitaan suojelusenkeleita ole...

        Tama huohottaja ilmeni eri paikoissa - varsinaista huohotusta kuulin seka omassa kodissani, etta ystavani luona, joten talo ja sen ika eivat oikeastaan vaikuta asiaan.

      • Exocirst
        Cyberanimal kirjoitti:

        Mielestäni tärkeintä on se, että tyttöystäväsi sai tarvitsemansa avun ja hänen ajatuksensa ovat kääntyneet toivottavasti pois itsetuhosta.

        Itse olen pyöritellyt sitä mielesäni, että kuinka paljon on niitä ihmisiä, joilla on vain henkisiä ongelmia ja kuinka moni heistä on oikeasti pahan hengen riivaamia. Uskoisin, että joskus pelkkä itsesuggessio rituaalin avulla poistaa ongelmat, joskus on vain parempi mennä lääkärille keskustelemaan ehkä tarpeellisesta psyykelääkityksestä.

        Toisaalta nostan hattua sinulle Mie rohkeudestasi kohdata moinen vastus ja vielä onnistua tehtävässäsi. Olen aina ollut sitä mieltä, että yrittää voi auttaa toista, kunhan tämä itse sitä haluaa ja oma rohkeus ei siinä harju. Se mitä välinettä tälläisissä asioissa käytää, ei ole tärkeintä vaan lopputulos, toisen auttaminen.

        olla jollain erityisellä "taajuudella" että näitä asioita huomaa vai voiko tälläinen tavallinen tallaaja jolle ei koskaan tapahdu mitään, nähdä ja kuulla myös???

      • Noita-Nainen
        Exocirst kirjoitti:

        "Oikella taajuudella" nimenomaan! Ainakin minun kokemuksieni mukaan.

      • mie..
        Exocirst kirjoitti:

        olla jollain erityisellä "taajuudella" että näitä asioita huomaa vai voiko tälläinen tavallinen tallaaja jolle ei koskaan tapahdu mitään, nähdä ja kuulla myös???

        Sanon nyt rehellisen mielipiteeni uskovaisena. Tämä ei ole pelkästään oma mielipiteeni vaan raamatun kanta.

        Ihmissieluja, demoneja, enkeleitä ym. henkiolentoja kykynee jokainen ihminen tuntemaan ja näkemään.

        Asia on kumminkin niin että jos ei usko, niin mahdollisuudet näiden olentojen tuntemiseen tai näkemiseen pienenevät huomattavasti.
        Sitten on vielä se että kumman puolella olet, hyvän vai pahan. Jos olet tietoisesti tekemisissä esim. pahan kanssa, ja sallit pahojen henkien tulla elämääsi niin tottakai alat niitä myös näkemään. Myös pahojen henkien näkeminen vaatii ALUKSI sen että uskot. Pahojen henkien kanssa leikkiminen on kumminkin ERITTÄIN vaarallista. Ne pyrkivät ohjaamaan sinua päätöksissäsi ja niin kuin tyttöystävälleni kävi, ne haluavat että tapat itsesi ja joudut kadotukseen. Demonien tarkoitus täällä maan päällä on se että ne saisivat mahdollisimman monen ihmisen helvettiin. Eli ne tekevät IHAN MITÄ TAHANSA saadakseen sinut kuolemasi jälkeen helvettiin.

        Sitten on olemassa hyvä puoli :) Mitä enemmän vietät aikaa rukoilemalla Jeesusta ja lukemalla raamattua, sitä enemmän alat ymmärtämään henkimaailman asioita, ja nimenomaan hyvän puolen asioita. Alat tuntemaan enkelien läsnäoloa, ja mikä tärkeintä niin Jeesuksen läsnäoloa. Mitä synnittömämpää elämää elät ja mitä lähempänä Jeesusta olet, sitä enemmän tunnet ja tiedät näitä asioita. Sinulla on myös valta Jeesuksen nimessä ajaa pois pahoja henkiä ja kun rukoilemalla pyydät Jeesuksen tahdon mukaisia asioita, ne oikeasti tapahtuvat.
        (SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTÄ tuota hyvää puolta :)

      • ,.,.,.,...,.,,
        Exorcist kirjoitti:

        Olen kyllä sitä mieltä että nämä uskoon(liian fanaattisesti) hurahtaneet ovat verrattavissa skitsofreniaan ja muihin mielenterveys ongelmista kärsiviin, vai onko sekoominen ihan ok kunhan se tapahtuu uskonnollisista syistä? Tai jos tälläisiä asioita todella tapahtuu niin mihin sitä voisi tulla todistamaan?

        osittain samaa mieltä olen. tietyssä vaiheessa asia on mielenterveydellinen ongelma. kuten kuvitteelliset asiat katulampuista että ne sammuilee ym läsnäollessa tai että stereot menee rikki ja lamput syttyy, sammuu koskematta jne kyllä nä alkaa olla sellaisia juttuja mitä on leffoissa.

        tai sitten persoonahäiriön pitää olla jo pahassa jamassa kun ei edes voi todistaa näillä taidoilla mitään väittää vaan sanoilla täällä netissä.

        tälläisillä taidoillahan olisi tiedustelupalvelussa käyttöä ja niillä sais hyvät esiintymispalkkiotkin. miksi niitä ei kukan käytä sitten työn eduksi tai ottais rahat pois kansalta ja elelis niillä onnellisena loppuun asti auttaen jopa köyhiä tms siinä matkanvarrella en ymmärrä.

        noita nainen vois kyllä ihan oikeesti mennä juttelee lääkärille noista asioistaan niin ehkä ne korjais tilanteen :) ja jos menee sinne ja juttelee niin sit selviää onko terve vai kehoitetaanko menemään osaston kautta. ennen kun tätä on mustaa valkoisella ei ole syytä nauraa asialle kuten noita nauraa onhan tätä ehdotettu mutta kummaa on että kanttia nauraa löytyy mutta kanttia mennä lekuriin asian vuoksi ei ole hmmm jos se olis totta niin sinne lekurii vaan sotkemaan laitteet ja sammuttaa tutkimushuoneesta valot jne niin tuskin siitä hullun paperia saa ;)
        ainakaan kukaan muu kun lekuri joka kirjaa tapahtumat ylös... eli mikset menisi jos kerran taitosi on oikeat. miksi siis naurat asialle? herää totuuteen jo....

      • K'haltu
        mie.. kirjoitti:

        Sanon nyt rehellisen mielipiteeni uskovaisena. Tämä ei ole pelkästään oma mielipiteeni vaan raamatun kanta.

        Ihmissieluja, demoneja, enkeleitä ym. henkiolentoja kykynee jokainen ihminen tuntemaan ja näkemään.

        Asia on kumminkin niin että jos ei usko, niin mahdollisuudet näiden olentojen tuntemiseen tai näkemiseen pienenevät huomattavasti.
        Sitten on vielä se että kumman puolella olet, hyvän vai pahan. Jos olet tietoisesti tekemisissä esim. pahan kanssa, ja sallit pahojen henkien tulla elämääsi niin tottakai alat niitä myös näkemään. Myös pahojen henkien näkeminen vaatii ALUKSI sen että uskot. Pahojen henkien kanssa leikkiminen on kumminkin ERITTÄIN vaarallista. Ne pyrkivät ohjaamaan sinua päätöksissäsi ja niin kuin tyttöystävälleni kävi, ne haluavat että tapat itsesi ja joudut kadotukseen. Demonien tarkoitus täällä maan päällä on se että ne saisivat mahdollisimman monen ihmisen helvettiin. Eli ne tekevät IHAN MITÄ TAHANSA saadakseen sinut kuolemasi jälkeen helvettiin.

        Sitten on olemassa hyvä puoli :) Mitä enemmän vietät aikaa rukoilemalla Jeesusta ja lukemalla raamattua, sitä enemmän alat ymmärtämään henkimaailman asioita, ja nimenomaan hyvän puolen asioita. Alat tuntemaan enkelien läsnäoloa, ja mikä tärkeintä niin Jeesuksen läsnäoloa. Mitä synnittömämpää elämää elät ja mitä lähempänä Jeesusta olet, sitä enemmän tunnet ja tiedät näitä asioita. Sinulla on myös valta Jeesuksen nimessä ajaa pois pahoja henkiä ja kun rukoilemalla pyydät Jeesuksen tahdon mukaisia asioita, ne oikeasti tapahtuvat.
        (SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTÄ tuota hyvää puolta :)

        Olen itse oppinut sen että mihin uskoo, näyttäytyy tieto senlaisena mihin uskoo. Olen itse oppinut kantapään kautta, kunhan rupesin tutkimaan ufoja ja muukalaisia. Minulle avautui ovi tuntemattomaan maailmaan mihin minäkin oikeasti kuuluisin juuri vanhan sieluni takia. Koska olenhan itse vanha sielu, mutta vanhallakin sielulla on tehtävät. Itse huomasin että demonit olivatkin vain suruun vaivautuneita ihmissieluja, jotka saattavat ottaa kehon kuin kehon valtaan, jos nuoren sielun keho on heikko. Itselläni on elämän aikana tullut suojaus näitä vastaan.

        Ja se suojaus ei ole tullut raamatun eikä jumalan kautta. Se suojaus on tullut itsestäni, pystyn vain noin vain tuntemaan energian kehossani, voimakkaan sellaisen. Joskus kun pimeä tulee, voi silmäni muuttua sinisestä vihreäksi. Tunnen itsessäni pimeämmällä erilaista voimaa. Voima on sellainen joku menee kehoni läpi, ja tiedätkö mikä se voima on. Voima on se että vanhan sielun jutut menee kehooni kuin pistoolilla pamauttaisi päähän. Joskus jopa puhun kieltä, ei mitään demoni tai sellaista kieltä, vaan sellaista kieltä josta ei koskaan ole tiedetty.

        Minussa ei ole mitään demonia, olen vain erilainen, mutta pystyn hallitsemaan pimeällä ja valosalla itseäni kuten haluan. Mutta yleensä minulle tulee pelko että minua ei hyväksytä joukkoon, koska olen erilainen. Puhun erilaisesti, en osaa enää puhua kuten nuoret, puhun kuin vanhempi ihminen, sen takia kun kaikki mitä menneisyyden ja tulevaisuuden sielussa on, tulee päälleni. Mutta ei se mitään, pystyn elämään kuitenkin elämää. En osaa silti olla kuin nuoret vaikka minun pitäisi minun ikäisenä.

        Siksi tiedän muukalaisten olemassaolon esim. Mutta joskus nekin asiat unohtuvat. Haluasin elää rauhassa, mutta olen erilainen niin siksi kiusausta kohdistuu esim minuun. Haluasin lähteä maapallolta, mutta en voi, täällä minulla on tehtävä, jonka minä vain tiedän, ja minä vain pystyn siihen. Jonakin päivänä kuulette ja näette minun kasvoni, tiedätte minut, kuka olen ja miksi olen. Haluan vain elää, älkää pelätkö, tämä ei ole unta, saatte rauhaisan elämän vain sydämenne ja sielunne kautta. Kiitos ja näkemiin, tavataan uudelleen.

      • Noita-Nainen
        K'haltu kirjoitti:

        sanaakaan siitä mitä sanot.

      • K'haltu
        Noita-Nainen kirjoitti:

        sanaakaan siitä mitä sanot.

        Jos et usko mihinkään sanaani, jätä se silloin pois lukemistasi, älä numeroi juttuja, koska silloin voit joutua tilanteeseen jossa et tiedä mitään. Olen vain minä, ja minä vain olen minä, sinä olet sinä, ja vain sinä olet sinä. Jos et osaa sanoa mitään, pysy hiljaa, mutta jos sanot jotakin, puhu, puhu sitä mitä sylki tuo että olisi totuudenmukaisempaa. Usko sitä joka tuntuu totuudenmukaiselta, älä usko sitä joka ei tunnu totuudenmukaiselta, sillä estyt siltä taholta ettet joudu huijatuksi.

        Different creatures borning in the world, but we have a mission, only one know the truth, and other one knows something else, but the one can tell to others what he know, and share with all. We know all we are different guys, we know we can do everything what we want, but danger awaits us. Only you can brake a cage, and release others too from cages. Different is not allways evil, its sometimes good and helpfull, only truth pure good can know what is right.

      • .,....,.,.,.,.,
        Noita-Nainen kirjoitti:

        sanaakaan siitä mitä sanot.

        noita olit muuttamass nimeäsi koska pidit sitä jopa harhaan johtavana eräässä ketjussa nyt kuitenkin rekisteröit sen huhhuh ei huonompaa ole olemassakaan koska sinussa ei noitanaisen ainesta ole pätkääkään, ehkä pii-pii-pilleri olis sopinut paremmin

      • Noita-Nainen.
        .,....,.,.,.,., kirjoitti:

        noita olit muuttamass nimeäsi koska pidit sitä jopa harhaan johtavana eräässä ketjussa nyt kuitenkin rekisteröit sen huhhuh ei huonompaa ole olemassakaan koska sinussa ei noitanaisen ainesta ole pätkääkään, ehkä pii-pii-pilleri olis sopinut paremmin

        Hehee...mepas ollaankin KAKSI ERI henkiloa.:) Etkos sita huomannut?

      • Noita-Nainen.
        ,.,.,.,...,.,, kirjoitti:

        osittain samaa mieltä olen. tietyssä vaiheessa asia on mielenterveydellinen ongelma. kuten kuvitteelliset asiat katulampuista että ne sammuilee ym läsnäollessa tai että stereot menee rikki ja lamput syttyy, sammuu koskematta jne kyllä nä alkaa olla sellaisia juttuja mitä on leffoissa.

        tai sitten persoonahäiriön pitää olla jo pahassa jamassa kun ei edes voi todistaa näillä taidoilla mitään väittää vaan sanoilla täällä netissä.

        tälläisillä taidoillahan olisi tiedustelupalvelussa käyttöä ja niillä sais hyvät esiintymispalkkiotkin. miksi niitä ei kukan käytä sitten työn eduksi tai ottais rahat pois kansalta ja elelis niillä onnellisena loppuun asti auttaen jopa köyhiä tms siinä matkanvarrella en ymmärrä.

        noita nainen vois kyllä ihan oikeesti mennä juttelee lääkärille noista asioistaan niin ehkä ne korjais tilanteen :) ja jos menee sinne ja juttelee niin sit selviää onko terve vai kehoitetaanko menemään osaston kautta. ennen kun tätä on mustaa valkoisella ei ole syytä nauraa asialle kuten noita nauraa onhan tätä ehdotettu mutta kummaa on että kanttia nauraa löytyy mutta kanttia mennä lekuriin asian vuoksi ei ole hmmm jos se olis totta niin sinne lekurii vaan sotkemaan laitteet ja sammuttaa tutkimushuoneesta valot jne niin tuskin siitä hullun paperia saa ;)
        ainakaan kukaan muu kun lekuri joka kirjaa tapahtumat ylös... eli mikset menisi jos kerran taitosi on oikeat. miksi siis naurat asialle? herää totuuteen jo....

        No jopas taas satelee neuvoa nevon peraan...Aivan kuin sinua jotenkin ARSYTTAISI se, etta en ole mikaan "Taina Tavallinen"..??

        Valitan, mutta minullakin on oikeus olla olemassa ilman etta minulle taytyy vaen vangalla vaantaa "hullun paperit", vaikka se tekisi SINUT kuinka onnelliseksi tahansa.

    • Jaa-a...

      uskoa tuota juttua, koska mun tietoni mukaan helluntailainen ei ala seurustella sellaisen kanssa joka ei ole uskossa, ja jos alkaisi, saisi muiden seurakuntalaisten tuomion ja varoittelut päällensä.

      • mie..

        Tiedän että minun ei olisi kannattanut alkaa seurustella ei uskovaisen kanssa, mutta minkäs teet kun tapaat jonkun mukavan ihmisen. Vaikka mä oon helluntailainen, niin oon silti myös heikko ihminen. Joka tapauksessa mun tyttöystävä tuli sen jälkeen uskoon, joten sitä asiaa ei tarvitse enää pohtia :)

    • Maria Magdalena

      Muistittehan myös sen mitä Raamatussa sanotaan pahoista hengistä; Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä se harhailee autiolla seuduilla ja etsii lepopaikkaa mutta ei löydä. Silloin se päättää: "Minä palaan kotiini josta lähdin."
      Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa. Luuk 11:24-26
      Onhan tyttösi siis jo uskovainen ja turvassa?

      • turha kirja ole

        Raamattu on ihan asiakirja, monet sitä halveksuu ja torjuu sanoen "kyllä tiedän mitä siellä lukee" ehkä jonkun kohdan onkin lukenut ymmärtämättä mitä siellä sanotaan ja todennut että satua on.

        jos hetkeksi istuu tutkimaan sieltä löytää asiaa jota voi ymmrätää maallikkokin.

        mutta kun alkaa ymmärtää, siitä seuraa usein pitkä tutkiminen tämä ei tarkoita uskonlahkoon liittymistä eikä muutakaan se on kirja missä kaikki muutkin.

        sen tutkiminen ei myöskään leimaa uskovaiseksi ketään. ei ole häpeä siis sanoa että on tutkinut sitä ja joutunut jopa kysymään mitä jotkut asiat tarkoittaa. eli vaikeaselkoinen osittain ;) mutta se olis tylsää jos heti ymmärtäisi kaiken ei siinä olisi mitää tutkittavaa ja kun joutuu tutkimaan, tarkoittaa se sitä että joutuu väkisin ajattelee mitä lukee. jos et joudu ajattele menee se läpipään eikä siitä jää siementä kytemään :) josta kasvaa viisas iso puu.

      • devilived
        turha kirja ole kirjoitti:

        "Raamattu on ihan asiakirja, monet sitä halveksuu ja torjuu sanoen "kyllä tiedän mitä siellä lukee" ehkä jonkun kohdan onkin lukenut ymmärtämättä mitä siellä sanotaan ja todennut että satua on."
        Miksi ihmeessä olisin lukenut Raamattua? Enhän ole lukenut esim. Koraaniakaan. Jokainen uskontokunta tukeutukoon omaan kirjaansa jos niin välttämättä haluaa tehdä, mutta se ei tarkoita että yhdenkään uskonnon satukirja kuuluisi yleissivistykseen.

      • täh....,
        devilived kirjoitti:

        eihän kirjan lukeminen edelleenkään aseta ketään uskontolahkoon.

        se on neuvoa antava monessakin suhteessa, jopa erilaisiin ongelmiin ja tämäkään ei tarkota kenenkään vereen liittymistä tms vaan siellä on selkeitä ohjeita miten voit toimia ongelma tilanteissa.

        jos osaa lukea sitä, mutta tässä sen näkee taas kirja tuomitaan kysymyksen miksi lukisin taakse? hmm hämmästyttää asia hieman miksi näin pitää toimia. jos voit sanoa vilpittömän mielipiteen asiasta niin tutki se ensin. siis tutki tarkoittaa että lue ja mieti ja ymmärrä, eikä sitä että lukee esipuheen ja sanoo nyt tiedän mikä tämä kirja on, tai vielä pahempaa on se että tuomitsee sen muiden ihmisten mielipiteen vuoksi kuten monet kaveriporukoissaan tekee ystävilleen, tutuilleen jos kaveri on sitä mieltä että joku on jotain niin miksi siihen pitää yhtyä ilman omaa henkilökohtaista kokemusta?

      • devilived
        täh...., kirjoitti:

        En oikein ymmärrä logiikkaasi. En ole kiinnostunut kristinuskon opeista, joten en ole aikeissa lukea Raamattua. Enhän ole lukenut esim. Mustaa Raamattua tai Koraaniakaan.

        Henkilökohtaista kokemusta kristinuskosta on sen verran, että tiedän ettei kristinusko ole minun uskontoni eivätkä omat aatteeni sovi mitenkään kristinuskon arvoihin.

      • ,..,.

        hyvinhän ymmärsit, sotket taas raamatun lukemisen kristinuskoon plaah ihan kun puhuis seinille.

        ne ei ole sama asia se on niin yksinkertaista. etkö kehtaa tutkia kirjaa? tekeekö se sinusta uskoon hurahtaneen, ja usko se on kyseessä silloinkin kun jauhaa hengistä mutta millaisesta uskosta? se onkin eriasia taas mutta uskosta kuitenkin.

        ehkä opit ymmärtämään kun ikää tulee jos silloinkaan! sä puhut aitalaudoista kun mä taas aidan tolpista asia on lähes sama vaikka ei olekkaan. ilman aitalautaa ei ole aitaa ja ilman tolppaa ei aitalautaa. ne tukee toisiaan mutta ei kuitenkaa tee toisitaan toista:) aivan kuten kirja ja sitä lähellä olevat uskonnot. esimerkit on huonoja "en ole luken sitä sen enempää kun tätä tai tota" mutta mitä olet lukenut, tyyliin olipa kerran jotain vai tyyliin näin olen kuullut. oletko yhtäkään oikeaa oppikirja avannut tuskin :)

      • devilived
        ,..,. kirjoitti:

        Jos nyt ruvetaan haukkumislinjalle, rekisteröisit edes nimimerkin. Luulin että kanssasi voisi puhua järkevästi, mutta toisin kävi.

        "hyvinhän ymmärsit, sotket taas raamatun lukemisen kristinuskoon plaah ihan kun puhuis seinille."
        Raamattu ja kristinuskohan ovat tiukasti sidoksissa. Usko pois, minäkin tunnen puhuvani seinille. Kristityt toimivat välillä hyvinkin orjallisesti Raamatun mukaan. Älä yritä väittää ettei näillä asioilla olisi tekemistä keskenään. Raamattu esittelee kristinuskon arvoja ja kristityt elävät Raamatun sääntöjen mukaan.

        "etkö kehtaa tutkia kirjaa?"
        Jouduin sitä rippikoulussa lukemaan eikä voinut vähempää kiinnostaa, sori nyt vaan. Sille on turha etsiä tekosyitä iästäni ja siitä, paljonko olen mielestäsi mitäkin lukenut. Raamattu on minulle satukirja enkä ole saduista kiinnostunut, ja makuasioistahan on turha kiistellä?

        "esimerkit on huonoja "en ole luken sitä sen enempää kun tätä tai tota""
        Mitähän huonoa niissä oli? Jos ryhtyisin tutkimaan kaikkien uskontokuntien teoksia riippumatta siitä, olenko niiden sisällöstä kiinnostunut tai en, asenteesi velvottaisi minut tutustumaan kaikkiin mahdollisiin teoksiin.

        "oletko yhtäkään oikeaa oppikirja avannut tuskin :)"
        En ainakaan korvaa välimerkkejä hymiöillä ;)

      • .,.,.,..,,,,

        jos olen tutkinut raamattua omaksi iloksi omissa oloissa niin olenko hurahtanut uskoon, kuulunko nyt kirkkokansaan vaikka en siellä käy. olenko kristinuskon viemää karjaa kun en kuulu kirkkoon edes?

        asiahan ei ole niin kuin luulet ja kuvittelet. vaan edelleen se ei kenestäkään tee uskovaista jos avaa kirjan.

        että satukirja, just:) eli siellähän on totuuden sanoja ihmisten kokemuksista ja näkemyksistä sekä muista asioista. onko koettu ja tapahtuneet asiat satua? moni asia siellä lukee ihan maalaisjärjen tasollekin käyvä. kellä sitten on maalaisjärki ja kellä ei, ja millainen.

        se mitä rippikoulussa siitä luetaan ja katsotaan ei todellakaan kerro mikä se kirja on, hei olen mäkin sen riparin käynyt. tiedän siis mistä puhun, siellä ei sanota mitään mitä mikäkin tarkoittaa tms todellakin se rippikoulu saa sen kirjan kuulostamaan muulta mitä se on.

        ja näin syntyy vääristynyt mielikuva, ja kristinusko on pohjimmiltaa pakanallinen sanoi siihen kuka ja mitä vain, tähän tulokseen pääsee helposti kun asiaa rupee tutkimaan ja etsimään vastauksia.

        mutta olet nuori eikä sulla voi olla eikä olekkaan sellaisia näkemyksiä kun vanhemmilla on. eihän sulla ole tarvittavaa kokemusta elämästäkään. sä olet vielä siinä iässä kun hihitellään tupakka hampaissa kulman takan ja näytellään keskisormea vanhoille ja puhutaan seläntakan. ja tietysti ollaan pikkuaikuisia, jotka tietää kaiken kaikesta :)

      • mie..

        Hän on nykyään onnellisesti uskossa.

      • devilived
        .,.,.,..,,,, kirjoitti:

        En ole sanonut että kirjan avaaminen tekee kenestäkään uskovaista (seinille tässä rupattelen). Onko sinun noin vaikea ymmärtää, että jotakuta Raamattu ei vain kiinnosta? En ymmärrä mitä keskustelemista tässä edes on. Ja kyllä, pidän Raamattua satuna.

        Noihin viestin lopussa oleviin lapsellisiin syytöksiin:
        Sinullako tarvittavaa kokemusta näyttää olevan. Ovatko "vanhempien näkemykset" sama asia kuin olla samaa mieltä jokaisen vastaantulevan (ja erityisesti sinun) kanssasi? Olen pahoillani jos järkytyt, mutta nuorillakin voi olla ihan oikeita mielipiteitä ja voisit lopettaa tuon typerän ikääni vetoamisen, josta ei ole mitään hyötyä. Ymmärrän että on helpompaa keksiä tekosyitä ja olla kuuntelematta toisen mielipiteitä kuin keskustella oikeasti, etkä nähtävästi ole itse riittävän aikuinen siihen. Sinä et tiedä minusta ja minun tiedoistani ja tavoistani yhtään mitään, joten voit lakata jauhamasta siitäkin.

        Tämä keskustelu on nyt mennyt henkilökohtaiseksi piruiluksi josta ei ole hyötyä kenellekään. Mutta mielestäni jokainen, joka väittää kristinuskoa pakanalliseksi uskonnoksi, luulee tietävänsä jotain aivan liikaa tai sitten puhumme eri uskonnosta. Mielestäni kristinusko on erittäin maailmasta vieraantunut ja vanhoihin sääntöihin kangistunut uskonto, mutta turha sinun kanssasi on keskustelu kun yrität voittaa väittelyn haukkumalla toista henkilönä. Sitä paitsi tämä väittely kuuluu jo uskonto-palstalle.

      • on näissäkin kyse

        kyllä uskonnosta eli uskomisesta sen suuntauksista on kyse kun puhutaan hengistäkin. mutta näin ulkopuolisena voin sanoa että tämä edellä mainittu puhuu asiaa, ja sun pitää vielä kypsyä.

      • devilived
        on näissäkin kyse kirjoitti:

        kyllä uskonnosta eli uskomisesta sen suuntauksista on kyse kun puhutaan hengistäkin. mutta näin ulkopuolisena voin sanoa että tämä edellä mainittu puhuu asiaa, ja sun pitää vielä kypsyä.

        "mutta näin ulkopuolisena voin sanoa että tämä edellä mainittu puhuu asiaa, ja sun pitää vielä kypsyä."
        Itse en pidä kovin kypsänä käytöksenä toisen mollaamista netissä nimettömänä. Mikä viesteissäni on ollut erityisen epäkypsää? Mielenkiintoista, että ihmisiä häiritsee niin paljon ikäni profiilissani.

        Mielestäni henkilö, joka väittää kristinuskoa pakanalliseksi uskonnoksi, ei puhu asiaa. Kristityt itsekin tuntuvat pitävän pakanuutta suorastaan oman uskontonsa vastakohtana. Sitten mennäänkin siihen miten määritellä pakanallinen, jota en aio tällä palstalla vatvoa.

        Olen sitä mieltä, että teillä kummallakin on hyviä pointteja. Tottahan se on, että raamattua ja muitakin uskonkappaleita voi lukea tulematta ko. uskonnon kannattajaksi. Toisaalta kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä ja jos ei koe uskontoa omakseen, ei sitä sitten koe. Jos joku löytää siitä (jostain uskonnon opinkappaleesta) elämän ohjeita ja neuvoja, hyvä. Jos joku pitää sitä satukirjana ja vanhentuneena, sekin on hyvä.

        Kukaan meistä ei ole niin viisas, että voisi sanoa olevansa uskon asioissa oikeassa ja muiden väärässä vain viitaten toisen ikään tai uskontoon/uskomuksiin. Toisen pilkka osuu yleensä omaan nilkkaan, sanoo suomalainen sananlasku. Otetaan elämä vähän keveämmin ja ei tuomita toisiamme, on monta polkua mutta yksi määränpää. Kuka voisi varmuudella sanoa kuka meistä on menossa oikeaan suuntaan, oikeasti?

    • Ei_Niin_Fiksu

      Yksinkertainen selitys kaikelle; Tyttösi haluaa hieman huomiota. Hiukka lempee, ja hiukka muutakin, kuin raamatun lukemista ja rukoilua.

      • mie..

        Nimimerkkisi on oikein osuva ilmaus tuosta kirjoituksestasi.

        Jos haluat keksiä selityksen niin keksi joku parempi ja perustele se. Ei niin ettäkö uskoisin mitään muuta selitystä kuin omani, mutta eihän tuohon sun selitykseen usko Erkkikään.

      • Ei_Niin_Fiksu
        mie.. kirjoitti:

        Nimimerkkisi on oikein osuva ilmaus tuosta kirjoituksestasi.

        Jos haluat keksiä selityksen niin keksi joku parempi ja perustele se. Ei niin ettäkö uskoisin mitään muuta selitystä kuin omani, mutta eihän tuohon sun selitykseen usko Erkkikään.

        ... ihme että sun satuusi uskoo aikakin moni "erkki" täällä ... hienoa että keksit moisen tarinan ja sait huomiota... tosin taidat olla vähän höyrähtänyt ja pahasti, onkohan tätä "tyttöystävääkään" olemassa ... taidat olla sama tyyppi joka täällä käy keksimäs mitä ihmeempiä, nyt vain sait huomiota kerrankin...

      • mie..
        Ei_Niin_Fiksu kirjoitti:

        Et siis keksiny sitä parempaa selitystä :D

        Aina löytyy niitä jotka ei usko. Itse asiassa oon aika yllättyny siitä miten moni täällä uskoo minua.

        Väittäisin etten oo höyrähtäny. Ootko kattonu koskaan Discovery channelilta "The Haunting" ohjelmaa. Jopa sellaiselta laatukanavalta tulee kummituksista ja demoneista kertova ohjelma. Katsopa tuota ohjelmaa niin ehkäpä joku päivä ymmärrät että kaikki kummitusjutut eivät olekkaan huuhaata vaan jotkut ovat ihan oikeasti totta. Haluaisin kumminkin mieluiten sinun uskovan Jeesukseen, niin kuin Raamattu hänet ilmoittaa.

      • K'hendu

        Tiesitkö että kun raamatusta puhutaan, ja itse jeesuksesta. Muista että kaikki oikea tieto ei ole siinä kirjassa, sitä raamattuakin on muunneltu jeesuksen tarinasta. Kaikkea ei paljasteta kaikille, usko muukalaisiin niin tiedät jeesuksesta enemmän. Minä tiedän jo että hän ei ole maasta. Puhutaan paholaisista ja hyvistä olennoista. Kaikki nämä hyvät ja pahat keskittyy henkiin, hengistä riippuu onko hyvä vai paha, henki itse päättää oman elämänsä. Se mikä siellä sinun tyttösi kehossa oli, oli itse sielu, itse surullinen sielu joka haluaa kostaa elämänsä muille.

        Nuoret sielut sortuvat usein tähän kiusaukseen, koska he eivät osaa elää asian kanssa. Itse tiedän vanhana sieluna nämä asiat, mitään demonia ei ole, koska jos demoni olisi, olisi hänkin sielu, joten mitään demonia ei ole, se vain kerrotaan raamatussa niin, koska asia on toisin oikeasti. Kaikkea ei voi kertoa ihmisille, jotkut voivat jopa tulla hulluksi totuuden kanssa. Siksi osasta asiasta pysytään vaiti, mutta silti ihmiskunta haluaa pitää vaiti asioita, joita ei kannattaisi tai on turhaa pitää vaiti.

        Tiedän sen minkä tiedän, olen vain minä. Se vain on tapahtuma joka pyörii pyörimistään niin kauan kuin pyörä pysähtyy. Silloin kun on pyörä pysähtynyt, ei kulje enää pyörä edemmäs, se vain on pysähtynyt, silloin tulee mieleen kuolema.
        Jos kuolema sattuu kohdallesi, silloin se sattuu, mutta sinä voit päättää haluatko kuolla siinä vai siinä. Pienet asiat voivat muuttaa maailmankuvaasi, ehkäpä jos sittenkin olisinkin tehnyt toisin tässä tilanteessa.

      • mie..
        K'hendu kirjoitti:

        Lue ilmestyskirjan loppusanat. Jos joku ottaa pois jotain tästä kirjasta niin Jumala ottaa pois hänen osallisuutensa taivaaseen. Jos joku lisää jotain niin Jumala lähettää kaikki ne vitsaukset hänen päälleen mistä tuossa kirjassa puhutaan.

        Eli ei kannata tehdä kumpaakaan. Älä sinä mene muuttamaan raamattua, se on täydellinen juuri tuollaisena. Ei siellä aina minuakaan ole kaikki miellyttänyt, mutta minä en sitä päätä mitä siellä lukee. Enkä minä uskaltaisi ikimaailmassa ottaa sieltä mitään pois.

      • Cyberanimal
        K'hendu kirjoitti:

        Tiesitkö että kun raamatusta puhutaan, ja itse jeesuksesta. Muista että kaikki oikea tieto ei ole siinä kirjassa, sitä raamattuakin on muunneltu jeesuksen tarinasta. Kaikkea ei paljasteta kaikille, usko muukalaisiin niin tiedät jeesuksesta enemmän. Minä tiedän jo että hän ei ole maasta. Puhutaan paholaisista ja hyvistä olennoista. Kaikki nämä hyvät ja pahat keskittyy henkiin, hengistä riippuu onko hyvä vai paha, henki itse päättää oman elämänsä. Se mikä siellä sinun tyttösi kehossa oli, oli itse sielu, itse surullinen sielu joka haluaa kostaa elämänsä muille.

        Nuoret sielut sortuvat usein tähän kiusaukseen, koska he eivät osaa elää asian kanssa. Itse tiedän vanhana sieluna nämä asiat, mitään demonia ei ole, koska jos demoni olisi, olisi hänkin sielu, joten mitään demonia ei ole, se vain kerrotaan raamatussa niin, koska asia on toisin oikeasti. Kaikkea ei voi kertoa ihmisille, jotkut voivat jopa tulla hulluksi totuuden kanssa. Siksi osasta asiasta pysytään vaiti, mutta silti ihmiskunta haluaa pitää vaiti asioita, joita ei kannattaisi tai on turhaa pitää vaiti.

        Tiedän sen minkä tiedän, olen vain minä. Se vain on tapahtuma joka pyörii pyörimistään niin kauan kuin pyörä pysähtyy. Silloin kun on pyörä pysähtynyt, ei kulje enää pyörä edemmäs, se vain on pysähtynyt, silloin tulee mieleen kuolema.
        Jos kuolema sattuu kohdallesi, silloin se sattuu, mutta sinä voit päättää haluatko kuolla siinä vai siinä. Pienet asiat voivat muuttaa maailmankuvaasi, ehkäpä jos sittenkin olisinkin tehnyt toisin tässä tilanteessa.

        Kaikkea ei varmasti ole kirjoitettu edes raamattuun tai muihin opinkappaleisiin, mutta se tieto löytyy ihmisten sydämissä, jossa tässä tapauksessa tie sinne löytyy rukoilemalla. Muukalaiset eivät ole tie pelastukseen, mikä saa sinut uskomaan, että he olisivat sen parempia kuin me ihmisetkään. Kyllä hekin kilpailevat keskenään, teurastavat toisiaan ja ovat ilkeitä. Ärsyttävää tuollainen ufo-intoilu täällä.

        Edelleenkin sanon Mielle, että en halua pilkata kenenkään uskontoa ja jos se tuo voimaa ja rauhaa sinulle ja tyttöystävällesi, niin siinä ei ole mitään pahaa. En itse ole kristitty mutta ymmärrän hyvin mitä kristinusko ihmisille tarjoaa vaikka se ei olekaan minua varten. Ja tuolla jossain oli jotain peloittelua lisäriivaajista, älä kuuntele sellaisia hölynpölyjä. Jos tyttöystäväsi pysyy terveenä eikä heikkene uudestaan, kukaan pahis ei tule häntä häiritsemään ellei hän itse anna näin tapahtua. Muista kuitenkin, että aina kaikkia ei voi pelastaa, varsinkaan jos toinen ei oikeasti halua. Toivon kuitenkin, että tilanne pysyy hyvänä eikä enää koskaan sinun tarvitse turvautua "manailuun".

    • PÖÖD

      Koska olet helluntalainen ja olet todella kovassa uskossa niin eikö sinun pitäisi tietää että Raamattu pitäisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella koska se on kristittyjen pyhäkirja. ? se asia jäi häiritsemään. :D

    • Dimon

      Demoneja ei ole.

    • Anonyymi

      mä ja mun kaverit koettiin niin paljon kaikkea viime yönä ja tänään meistä tuntui että joku seuraisi tai kattoisi meitä ja jokainen meistä näki jonkun kuolema unen samasta paikasta kun mentiin siihen paikkaan aamulla niin yksi meinasi jäädä auton alle ja hän loukkaantui mä en tiedä mitä pitäisi tehdä me nähtiin 2 kertaa henkiä ja henki puhui minulle tai tuntui silta kun valot alkoivat yht äkkiä räpsymään ja valot rupes sammumaan ja mun kohalla kaikki valot sammuivat niin meitä pelottaa se että tullaanko kuolemaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe