munasarjakystasta

Löytyykö kokemuksia munasarjakystasta? Itselläni todettiin molemmissa munasarjoissa kystia. Terveyskeskusääkäri pisti lausunnon asiasta gynekologille ja sanoi että minuun otetaan jatkossa yhteyttä jos gynekologi näkee jatkotutkimukset tarpeelliseksi. Muutaman viikon ajan olen kuitenkin tuntenut painetta ja kramppeja alavatsassa, mutta lääkärin mielestä kystat eivät yleensä aiheuta kipuja. Lapsiakin toivoisin joskus vielä saavani, joten löytyykö keneltäkään kokemuksia raskaudesta ja kystista?
71667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei! Itselläni on viime syksystä asti seurattu molemmissa munasarjoissa olevia kystia. Niidenhän pitäisi hävitä itsellään, mutta aina ei niin vain käy, kuten minun tapauksssani.

Kivuista: Tuntuu hassulta tuo lääkärin kommentti, etteivätkö ne aiheuttaisi kipuja. Sillä sitä ne nimenomaan saattavat tehdä. Äkkiseltään alkava kipu saattaa merkitä sitä, että ne ovat parhaillaan puhjenneet tai puhkeamassa. Itselläni aiheuttivat ensin kipua kuukautiskierron puolivälin paikkeilla ja nyttemmin lähestulkoon päivittäistä alaselkä- ja alavatsakipua.

Raskautumisesta: Kystat ei välttämättä estä raskaaksi tulemista, mutta kuten minulla sekoittaa nyttemmin kiertoa sen verran, että sitä kautta sotkee raskautumisyritystä. Meillä yritystä takana viime syksytä lähtien. Itselläni on jo varattuna aika tähystysleikkaukseen, jossa kystat poistetaan, jos eivät nyt sitten hyvällä tuurilla katoa itsestään ennen sitä, mitä suuresti epäilen. Lääkärin mukaan kystien poistaminen lisää mahdollisuuksiani tulla raskaaksi. Että näin täällä.

Yleensä varmaan tilannetta seurataan, kuten minulla yli puolivuotta ja sitten jos eivät itsellään häviä ryhdytään toimenpiteisiin. Kannattaa kuitenkin lääkärien vastusteluista huolimatta puhua kivuista, sillä sinähän itse parhaiten tiedät mitä tunnet ja kyllä ne tosiaankin voivat aiheuttaa kipuja.

Toivottavasti tästä oli sinulle edes hiukan apua. Parisen kuukautta sitten itsekin yritin asiaa eri palstoilta udella, melko vähäsin vastauksin. Kysele ihmeessä lisää, jos haluat!

Äänestä
  • Huomataanko nämä kystat papakokeella?Vai miten?

    Äänestä

  • hei kirjoitti:

    Huomataanko nämä kystat papakokeella?Vai miten?

    hei!noi kystat ei näy pelkässä papassa,mutta jos lääkäri tekee sisätutkimuksen,niin silloin kystat tuntuu.mulla ainakin ne löytyi vahingossa,kun lääkäri teki sisätutkimuksen.ultrassa ne näkyy sit hyvin ja yleensä lääkäri osaa jo sanoa onko kyse hyvä-vai pahalaatuisesta kystasta.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    vastauksista! nuo selvensivätkin jo paljon! tuntuu että varsinkin terveyskeskuslääkärit usein vähättelevät oireita kuin oireita joten parempi varmasti todellakin vain pysyä tiukkana tässä asiassa!=)

    Äänestä

  • sulo kirjoitti:

    vastauksista! nuo selvensivätkin jo paljon! tuntuu että varsinkin terveyskeskuslääkärit usein vähättelevät oireita kuin oireita joten parempi varmasti todellakin vain pysyä tiukkana tässä asiassa!=)

    sellainen kysymys vielä "leikkaukseen menevälle" että oletko tuntenut mitenkään erikoisesti alavatsan turvotusta johtuen näistä kystista? turvotus voi tietysti aina johtua monesta tekijästä, mutta ajattelin että voisiko kystilla olla kuitenkaan mitään tekemistä asian kanssa..?=)

    Jaa-a. Enpä tiedä tuohon vastausta, joten en lähde veikkailemaan mitään. Painontunne ja kipu munasarjojen kohdalla ovat ne, mistä minä olen kärsinyt. Jos saat jotain valaisevaa uutta tietoa asiasta muualta, olisin kyllä kiinnostunut kuulemaam.

    Äänestä

  • sulo kirjoitti:

    sellainen kysymys vielä "leikkaukseen menevälle" että oletko tuntenut mitenkään erikoisesti alavatsan turvotusta johtuen näistä kystista? turvotus voi tietysti aina johtua monesta tekijästä, mutta ajattelin että voisiko kystilla olla kuitenkaan mitään tekemistä asian kanssa..?=)

    sulo, kystan ollessa suuri vatsa todellakin voi tuntua "turvonneelta". Minun tapauksessani kystaa ei muutoin olisi todettukaan, ellen olisi tavan tarkastuskäynnissä maininnut gynelleni turvotuksen tunteesta. En saanut vedettyä vatsaa "sisään". Gyne tutki ultraäänellä ja totesi minulla olevan huomattavan suuren kystan toisessa munasarjassa. Tavan tunnustelulla hän ei sitä tuntenut! Mutta minulla kysta oli siis hirveän iso, yli 1½ litraa nestettä sisältävä. Jouduin kesän alussa leikkaukseen, poisto ei onnistunut tähystämällä koon vuoksi. Munasarja siltä puolen jouduttiin myös poistamaan. N. 8cm avohaavaviilto alavatsassa.
    Joudun tänä kesänä uuteen leikkaukseen, toisessa munasarjassa todettiin 1.5cm:n kokoinen kasvain. Tämä onnistuu tähystyksellä ja ainoa munasarjani saadaan säästettyä. On kuulemma mahdollista, että uusiutuu tämänkin leikkaukseen jälkeen. Syytä tähän en tiedä. Selvää vastausta eivät gynet ole osanneet antaa.
    Vastaan kysymyksiin kykyni mukaan - tai kokemuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sulo kirjoitti:

Löytyykö kokemuksia munasarjakystasta? Itselläni todettiin molemmissa munasarjoissa kystia. Terveyskeskusääkäri pisti lausunnon asiasta gynekologille ja sanoi että minuun otetaan jatkossa yhteyttä jos gynekologi näkee jatkotutkimukset tarpeelliseksi. Muutaman viikon ajan olen kuitenkin tuntenut painetta ja kramppeja alavatsassa, mutta lääkärin mielestä kystat eivät yleensä aiheuta kipuja. Lapsiakin toivoisin joskus vielä saavani, joten löytyykö keneltäkään kokemuksia raskaudesta ja kystista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu