henkilötiedot

Vanha lukioni on julkaisemassa matrikelia, johon kootaan jokaisen yon nimi ja valmistumisvuosi. Henkilökohtaisista syistä en haluaisi, että nimeni julkaistaan teoksessa. Onko minulla oikeus kieltää se? Enkä haluaisi myöskään osoittelevaa mainintaa tyyliin. "Yksi ei halunnut nimeään julkaistavaksi", koska se vain kiinnittää huomion poissaolevaan.
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Henkilötietolaki 22.4.1999/523

17 §
Henkilömatrikkeli
Henkilömatrikkelia varten pidettävään henkilörekisteriin saa muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla kerätä ja tallettaa rekisteröidystä ja tämän aviopuolisosta sekä rekisteröidyn lapsista ja vanhemmista rekisterin tarkoituksen kannalta tarpeelliset yksilöintitiedot, tiedon henkilömatrikkelin perusteena olevasta rekisteröityjä yhdistävästä tekijästä ja tähän liittyvät tiedot sekä yhteystiedot yhteydenottoa varten, jollei rekisteröity ole kieltänyt itseään koskevien tietojen keräämistä ja tallettamista.

Henkilömatrikkelilla tarkoitetaan julkaisua, jossa rekisteröityjä yhdistävänä tekijänä on tietty ammatti tai koulutus, työ- tai muun yhteisön jäsenyys taikka asema tai saavutukset kulttuurin, urheilun, talouselämän tai muulla yhteiskuntaelämän alalla tai muu näihin rinnastettava seikka.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua henkilömatrikkelirekisteriä varten saa henkilörekisteristä luovuttaa ne tiedot, jotka rekisterinpitäjällä on 1 momentin mukaan oikeus kerätä ja tallettaa tällaiseen rekisteriin, jollei rekisteröity ole kieltänyt tietojen luovuttamista.

Onko siis lukion oppilasrekisteri tms. rekisteri, josta tietoja haetaan. Rekisterin pitäjänä on silloin ko. oppilaitos. Ota yhteyttä sinne ja kiellä tietojen luovutus.

8 §
Käsittelyn yleiset edellytykset
Henkilötietoja saa käsitellä ainoastaan:

1) rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella;
------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kroz kirjoitti:

Vanha lukioni on julkaisemassa matrikelia, johon kootaan jokaisen yon nimi ja valmistumisvuosi. Henkilökohtaisista syistä en haluaisi, että nimeni julkaistaan teoksessa. Onko minulla oikeus kieltää se? Enkä haluaisi myöskään osoittelevaa mainintaa tyyliin. "Yksi ei halunnut nimeään julkaistavaksi", koska se vain kiinnittää huomion poissaolevaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu